Valistuneet vapaa-ajattelijat kiusaantuneita

Vaihtoehtoja.on

Vaparien toiminta aiheuttaa skismaa vaparien sisällä. Viimeisin kastetempaus on herättänyt jo valistuneiden vapaa-ajattelijoidenkin keskuudessa kiusaantuneisutta.

"Kuulin, että monet ”valistuneet” vapaa-ajattelijat eivät pitäneet ideaa kovin fiksuna. Tempauksessa samalla kun tunnustettiin, että kaste merkitsee jotakin, joka pitäisi yrittää pestä pois." https://www.kotimaa24.fi/ei-lahde-pesemallakaan/

Vaparien tempaukset ovat säännöllisesti herättäneet kiusaantuneisuutta ihmisissä ja erityisesti ateistien keskuudessa, koska vaparit mielellään esiintyvät ateistien edusnvalvojina ja jopa heidän ihmisoikeuksiensa puolustajana.

On erittäin ymmärrettävää, että useimmat ateistit kavahtavat vaparien kiusallisia tempauksia. Näillä toimillaan vaparit toimivat lähinnä kirkon pussiin. Sama kirkon pussiin pelaaminen näkyy esimerkiksi siinä, miten liiton johto onnistui tukemaan (kyllä, luit oikein!) kirkon toimintaa armeijassa.

Armeija-asiasta on palstalla keskusteltu aiemminkin, joten ei siitä tämän enempää. Tässä yhteydessä riittää sen toteaminen, että kampanjat ja tempaukset ovat säännöllisesti huonoa mainosta vapaa-ajattelulle ja saavat ateistien enemmistön vain etääntymään vapaa-ajattelusta ja lähentymään kirkkoa, joka näyttää paljon fiksummalta.

Tempaukset tietysti innostavat joitakin höyrypäitä ja väliaikaisesti liittyjien määrä saattaa lisääntyä. Näinhän kävi pornotempauksenkin yhteydessä. Ehkäpä vapaa-ajattelijaliike on siinä määrin erikoisten voimien vallassa, ettei muunlaiseen toimintaan ole edes mahdollisuuksia. Siksi liike on tuomittu pysymään marginaalissa.

Ajattelevat ihmiset hakeutuvat muualle ja muunlaisiin yhdistyksiin. Onneksi vapaa-ajattelijayhdistyksille on ateistisia vaihtoehtoja, ks. esim. http://www.ateistit.fi/.

23

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rahahanat.kiinni

      Tilanne on järkyttävä, kun valtion rahoittama järjestö mokaa koko ajan. Valistuneimmat lähtevät, mutta se on vain henkilökohtainen ratkaisu. Yhteiskunnallisella tasolla ratkaisu olisi se, että valtion rahoitus poistettaisiin.

      • Huhhahheijaaa

        Tuota nimimerkkiä järkyttää Vaparien toiminnassa muut asiat, kuten erityisesti se, ett kirkon rahahanat menevät kiinni päin koko ajan mm. www.eroakirkosta.fi -palvelun kautta.


      • Rahahanat.kiinni
        Huhhahheijaaa kirjoitti:

        Tuota nimimerkkiä järkyttää Vaparien toiminnassa muut asiat, kuten erityisesti se, ett kirkon rahahanat menevät kiinni päin koko ajan mm. www.eroakirkosta.fi -palvelun kautta.

        Mistähän sinä voit tuon tietää? Voisitko kertoa lähteesi? Missä olen kertonut noin? Aivan oikein. En missään. Tuo kaikki on mielikuvituksesi tuotetta. Jää vain kysymys, miksi sinun pitää satuilla tuollaisia. Mitä pelkäät? Mitä yrität peitellä?

        Sitä paitsi on turha yrittää vaihtaa aihetta kirkkoon. Täällä puhutaan vapareista. Jos haluat puhua kirkosta (niin kuin haluat), puhu ao. palstalla. Ole hyvä.

        Täällä voidaan keskittyä siihen, miten vaparien valtiolliset etuoikeudet voidaan asianmukaisesti poistaa. Siitähän tuo Huhhahheijaaa ei halua kuulla ollenkaan, jotta jokavuotiset juhlat hotelleissa ja lentomatkailu olutmaahan jatkuu. Keskustellaanpa tästä ja tämän oletuksen paikkaansa pitävyydestä.


    • eionnistuei

      Se kasteenpesutempaus oli kyllä pohjanoteeraus. Kuka näitä noloja tapahtumia oikein keksii HVA:ssa. Eikö siellä ole porukoilla mitään arviointikykyä?

    • Huhhahheijaaa

      Kasteenpesu-tempaus Taiteiden yössä oli hyvä ja leikkimielinen demonstraatio lasten "pakkokasteita" vastaan sekä niistä seuraavaa "pakkouskonnonopetusta" sekä "pakkokirkollisverovelvollisuutta" vastaan.

      Esille nousi myös "katumusvuosi", kun kirkkoon liitetty lapsiparka tultuaan tysi-ikiseksi ja erotessaan huomaa, että pitää maksaa kirkollisveroa koko helkkarin vuosi eli eroamiskuukauden jälkeenkin.

      Avaus ja parit ekat kommentit ovat naurettavaa vaparivastaisten kampanjojien "tekoitkua", jotka eivät hämää ketään tolkun tyyppiä.

      • Huhhahheijaaa

        Vähän aidompaa itkua krokotiilin kyyneileineen vuodatti Teemu Laajasalo...


    • ateistimummo

      Olipa todella typerä tempaus.

    • Olisiko tietoa näistä valistuneista vapaa-ajattelijoista jotka nyt ovat ihan oikeasti olleet kiusaantuneita, vai onko tämä vain Teemu Laajasalon perusteettoman väitteen toistamista? Laajasalohan arveli että fiksut ateistit tästä vain pillastuvat. No missä ne ovat? Tietooni ei ole tullut että yhdistykselle olisi suoraan tullut kritiikkiä tästä tapahtumasta, joten mihin nämä tiedot perustuvat? Onko joku vapari kirjoittanut asiasta julkisen avoimen kirjeen? Keitä ne vihastuneet ovat? Se että joku rovasti väittää saaneensa parempaa tietoa ei nyt vielä merkitse hirveästi, jotain konkreettisempaa näyttöä kaipaan.

    • Frans_2

      On ihan hyvä, että vapaa-ajattelijat tuovat mielipiteensä julki vaikkapa kasteenpesutempauksen kaltaisin keinoin. Näin saadaan edes jotakin vastapainoa kirkon massiiviselle oman hännän nostamiselle, jota se harrastaa mm. lehdistön ja Ylen myötävaikutuksella ja ainakin Ylen osalta veronmaksajien kustannuksella.

      • Rahahanat.kiinni

        Mielipide on sellainen, että se karkottaa kaikki muut paitsi höyrypäät. Pornotempauskin innosti liittymään vapareihin. Mutta millaista sakkia se olikaan? Te olette tuomittuja marginaaliin ja se pitäisi ottaa huomioon valtionavustusta jaettaessa.


      • smirde

        Kasteenpesutempaus oli naurettava. Sillä vain korostettiin kasteen merkitystä.
        Vapaa-ajattelijat tekivät itsestään pellejä. En halua, että vaparit esittävät edustavansa kaikkia uskonnottomia. Minua eivät ainakaan ikinä edusta.


      • SanonVaan
        smirde kirjoitti:

        Kasteenpesutempaus oli naurettava. Sillä vain korostettiin kasteen merkitystä.
        Vapaa-ajattelijat tekivät itsestään pellejä. En halua, että vaparit esittävät edustavansa kaikkia uskonnottomia. Minua eivät ainakaan ikinä edusta.

        "Pakkokasteella" on tosiaan merkitystä, koska se johtaa ikävästi "pakkouskonnonopetukseen" peruskoulussa ja lukiossa sekä "pakkokirkollisverovelvolisuuteen" vielä täysi-ikäisenäkin - ainakin vuoden.


      • typerää.joukkoa
        SanonVaan kirjoitti:

        "Pakkokasteella" on tosiaan merkitystä, koska se johtaa ikävästi "pakkouskonnonopetukseen" peruskoulussa ja lukiossa sekä "pakkokirkollisverovelvolisuuteen" vielä täysi-ikäisenäkin - ainakin vuoden.

        Tempaus oli tosiaan tyhmä. Jälleen kerran. Tällaiset jälkikäteisselittelyt, joilla keskustelua viedään muihin asioihin, eivät muuta sitä vaparitempaus oli typerä. Jälleen kerran.


    • pornopesu

      Valistuneita vapaa-ajattelijoita edustaa 1576 jäseninen vapariyhdistys. Yhdistyksen johdolla on humalassa, ja osin selvinpäinkin, kaikkein kirkkain näkemys vapaasta ajattelusta, siksi tehtiin tällainen demonstraatio.

      • EroaVapareista

        Jäsenmäärä on sittemmin supistunut huomattavasti. Ymmärrettävistä syistä.


    • Vapaa-anaalijat

      Kas kun ei ollut taas pornoa.

    • YÄK.YÄK.YÄK

      Miksi ne sitten pornoilee jos ne kiusaantuu siitä?? SAIRASTA!!!

    • Rahahanat.kiinni

      Luin Hesarista, miten eräs ateisti piti kirkkoa hyvänä toimijana mm. pakolaisten auttamisessa. Parempana kuin muita. Ketju, jossa asiasta mainittiin, on poistettu. Yllätys yllätys.

    • eroavapareista

      Valistunutta vaparia ei ole olemassakaan. Jos joku niistä valistuu, se muuttuu pikavauhtia ex-vapariksi.

      • Rahahanat.kiinni

        Olisi paljon, jos joku valistuisi niin, että lopettaisi sen vastenmielisen vaparitavan hamuta vaparikädellä valtion raha-arkkuun.


    • EroaVapareista

      Erittäin asiallinen ja hyvä aloitus. Pätee edelleenkin. Fiksu lähtee vapareista.

      • Japp3rvocki

        Milloinkohan sinä lähdet tältä palstalta? Tarkalleen kolme vuotta sitten veisasit samaa virttä kuin nytkin. Aloitusviesti haisee PATilta ja niin teet sinäkin. Ettet vain olisi itse pääpatti, jolloin vastaus kysymykseeni on: vasta sitten kun dementoidut, potkaiset tyhjää tai palsta lakkautetaan.


    • PoisLiitosta

      Nyt valtionkin puolella on herätty. Vaparien valtiontuki laskee ellei jopa poistu kokonaan. Marginaalinen liitto muuttuu yhä marginaalisemmaksi. Uskonnottomat tekevät hyvin, jos välttävät tätä ääriporukkaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      209
      5188
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      4930
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2769
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2368
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1992
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1871
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1333
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      283
      1087
    Aihe