VAASAN RATA hiljenee.

KIITTI-KESKUSTA.KOKOOMUS

Perjantaina uutiset vetivät työntekijäpuolen hiljaiseksi. Rautatievirkamiesliiton valtakunnallisen pääluottamusmiehen Lea Sahalan mukaan vähennystavoite kuulostaa "järkyttävän isolta".

Maakuntien puheenjohtajat Veturimiesten liitossa ovat huolissaan hallituksen kaavailemien ostoliikennetuen leikkausten vaikutuksista junaliikenteeseen.

– Pohjanmaalla on nyt päätetty aika pitkälti lakkauttaa Vaasa–Seinäjoki-välin henkilöliikenne. Onko seuraava askel se, ettei Seinäjoelta mennä enää Jyväskylään? Mitä käy koko poikittaisreitille Suomessa? liiton puheenjohtaja Risto Elonen kysyy

12

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • had4

      Sipilä haluaa että maakunnat kuihtuu. Ei sitä kiinnosta miten asiat sujuu jossain maaseudulla. Tarkoitus on miellyttää suuromistajia, ja onhan sillä itselläkin osingot vetämässä. Ihmiset luuli Sipilää hyväksi mieheksi ja äänesti, toisin kävi, täysin kansankyykyttäjä tää herra on.

      • afasfasfafaswdf

        Kun Suomi oli osa Venäjää, Venäjä rakensi rautatiet Suomeen. Suomessa vuonna 2015 ei ole edes varaa kulkea näillä rautateillä. Ilmastonmuutoksen takia pitäisi käyttää enemmän joukkoliikennevälineitä, mutta nyt ihmiset pakotetaan kulkemaan omalla autolla. Raideliikenne olisi kaikkein paras, mutta ei siihenkään ole Suomessa paukkuja.

        Käykääpä huviksenne Uumajassa Ruotsin puolella, sinne on tehty uusi junarata koko Ruotsin itärannikon pituudelta. Samaan aikaan Suomessa ei ole rakennettu metriäkään uutta junanrataa. Hyvin menee.


      • lahjahevosensuu
        afasfasfafaswdf kirjoitti:

        Kun Suomi oli osa Venäjää, Venäjä rakensi rautatiet Suomeen. Suomessa vuonna 2015 ei ole edes varaa kulkea näillä rautateillä. Ilmastonmuutoksen takia pitäisi käyttää enemmän joukkoliikennevälineitä, mutta nyt ihmiset pakotetaan kulkemaan omalla autolla. Raideliikenne olisi kaikkein paras, mutta ei siihenkään ole Suomessa paukkuja.

        Käykääpä huviksenne Uumajassa Ruotsin puolella, sinne on tehty uusi junarata koko Ruotsin itärannikon pituudelta. Samaan aikaan Suomessa ei ole rakennettu metriäkään uutta junanrataa. Hyvin menee.

        Suomalaiset kyllä rakensivat itse rautatiensä vaikka kuinka oltiin venäjän vallan alla. Rautatiet maksettiin mm. Viinaverolla.

        Vain afrikkalaiset ovat saaneet rautatiensä ilmaiseksi ja ulkopuolisen rakentamana. He kutsuvat tätä lahjaa nykyisin imperialismiksi.


    • Enmaksa

      jos VRllä matkustaminen maksaa enemmän kuin oman auton käyttö niin vika on VRn kolhoosin. miksi ihmeessä valtion pitäisi tukea kannattamatobnta liiketoimintaa?

      koko VR pitäisi yksityistää, niin hinnat alenisi, kun turhat byrokraatit saisivat lopputilin, ja ihmisllä olisi varaa matkustaa junalla.

      • pitkäännähtävissä

        Vr:ää laitetaan myynti kuntoon, näin se vaan menee.


    • yuijo

      Siirryin Onnibussiin. Tulee halvemmaksi.

    • raskaat.junat

      Vr:llä on liian raskas kalusto paikallisliikenteeseen.
      Paikallisliikenne voidaan nyt ulkoistaa.

    • KIITOSVR

      Säästöä syntyy. Nyt silläkin rahalla voidaan auttaa pakolaisia. Hieno ele vanhoilta VR:läisitä luopua työpaikoistaan ja auttaa Afrikan nuoriamiehiä. Kiitos

    • RaiteetRuostuu

      Pari vuotta sitten meno-paluun sai Helsinkiin Seinäjoelta 80-90 eurolla ja nyt seon jo 110 euroa. Helsinki-Oulu lippuja saa usein halvemmalla kuin Helsinki-Seinäjoki. Ja toisille lippuja myydään kympillä ja toisille 110 eurolla riippuen koska ostaa ja millä junalla menee.
      Ja yöjunatkin on lopetettu. Ennen pääsi aikaseen aamuksi Helsinkiin vaan enää ei onnistu.

    • TodellinenVaihtoehto

      Mitäs jos olisitta Vaasan reittien sijaan lakkauttanu vaikka Suomeen tulevan kummiveneliikenteen.

    • stadi-jyllää

      Viutakaa hattu: Keskustan liituraidat : Anne Berner ja Sipilä
      kokoomuksen hevosenhammas Stubb

    • tässälääke

      Yksityistääkää vr

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe