Suren yhä

21.12 tulee 5 vuotta siitä kun näin veljeni viimeisen kerran. täytin juuri 16 sinä päivänä kun hänet vietiin sairaalaan.

Siis tarina pohjautuu siihen että 1996 veljeni sai epilepsia kohtauksia ja niiden myötä todettiin että veljelläni onkin syöpä. Kasvain painoi aivoissa aluetta joka aiheutti epilepsian.
1999 jouluna veljeni oli meillä "hoidossa". Ja 21.12 juuri sinä päivänä hän sai illalla epilepsia kohtauksen ja meni tajuttomaksi ja hänet vietiin pois. 17.1.2000 veljeni nukkui pois.
veljeni oli kuollessaan 30 ja puoli vuotias.
Tuon viimeisen näkemisen jälkeen en ole syntymäpäiviäni osannut viettää ja taas ne olisi tuossa tuloillaan. Viisi vuotta ja suuri ikävä on vieläkin. :'-(

En ikinä edes toivu tästä tiedän sen.
Terapiaakin olen kokeillut mutta ei auttanut joten älkää ehdottako sitä. Ystäviä minulla ei ole. Aviomies kuuntelee mutta pakko olisi puhua muuallekin. Olen myös kirjoittanut tukinettiin.

Olin niin läheinen veljeni kanssa koska olen perheen nuorin. siskoni nyt 39 ja veli olisi 38. Minä itse olen siis täyttämässä 21.12 21. Siskolle on vaikea puhua sillä hänkin suree yhä. Siskolla on muitakin huolia elämässään ja siksi en häneen voi tukeutua. Sisko menetti 9 lapsestaan yhden juuri ennen kuin lapsi ehti syntyä. Ja nyt hänen läheisin ystävä sairastaa syöpää kanssa. Ja siskollani on kasvain silmässä joka huolestuttaa minua. Ja siskoni asuu vielä 500km päässä minusta. :-(

Onko muita jotka haluaisivat jakaa samoja kokemuksia. Tämä asia on minulle todella arka aihe.
81818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voi, paljon voimia sinulle! Olen ihan sanaton, mutta tahdon toivoa sinulle pelkkää hyvää. Itseltäni kuoli isä traagisella tavalla viime kesänä, ja tässä meidän perhe toipuilee siitä, vie aikaa. Toivon että löydät jostain tukea ja lohtua, älä eristäydy yksinäisyyteen!

Äänestä
  • Voimia sinullekin ja sinun perheellesi.
    Itselläni aviomies kyllä kuuntelee mutta minulle kun on tapahtunut koko ikäni paljon pahaa niin se sattuu. on rankkaa koulukiusausta, veljen sairastuminen ja kuoleminen, siskonlapsen ennen aikainen kuolema (piti olla kummilapsi), Ensimmäisen poikakaverin raiskaus, seuraavan poikakaverin hakkaaminen ja pettäminen, syvä masennus, hermoromahdus, seuraava poikakaverikin petti ja oli muutenkin ilkeä, Sitten reilu vuosi sitten jäin auton alle, sitten vihdoin nyt kesän aikana löysin upean miehen ja menin hänen kanssaan naimisiin. Nyt vielä on käräjäjuttuja kiusaamassa ja vauvan yrittämistä muttei tahdo tärpätä. Siksi ei aina tahdo jaksaa mutta sinulle tosiaankin jaksamisia :-)

    Äänestä

  • SuvRai kirjoitti:

    Voimia sinullekin ja sinun perheellesi.

    niin - voimia.

    Äänestä

Uskon todellakin miltä sinusta tuntuu. Minulta vietiin rakas ihminen pois kuukausi sitten. Voin kuvitella ikäväsi. Aika ehkä vaimentaa surua, mutta ikävä ja kaipuu ei varmasti häviä koskaan.

Joulun vietto tuntuu todella ahdistavalta. Ajatukset koko ajan tässä poismenneessä rakkaassa, miksei hän saanut olla terve ja elää niinkuin mekin.

Tilanteeni tuntuu samalta kuin kuvailit. On ihmisiä, jotka jaksevat kuunnella, mutta ehkä he eivät kuitenkaan ymmärrä, vaikka ovatkin tukena. Minunkin rakkaani vietiin pois ennenkuin hän ehti täyttää 30 vuotta.

Voimia sinulle, jos yhtään lohduttaa, meitä on muita samassa tilanteessa suuren surun ja kaipauksen kera.

Äänestä
  • Kiitos ja osanottoni. Minä suren. Nytkin kun huomenna on aatto ja menen hautuunmaalle. En pääse veljeni haudalle tai siskonilapsen haudalle koska kummatkin haudat ovat kaukana. Mutta muuallehaudattujen kivelle voin mennä sytyttämään kynttilöitä heille. Rakastan heitä.
    Voit kirjoittaa minulle jos haluat [email protected]

    Äänestä

  • SuvRai kirjoitti:

    Kiitos ja osanottoni. Minä suren. Nytkin kun huomenna on aatto ja menen hautuunmaalle. En pääse veljeni haudalle tai siskonilapsen haudalle koska kummatkin haudat ovat kaukana. Mutta muuallehaudattujen kivelle voin mennä sytyttämään kynttilöitä heille. Rakastan heitä.
    Voit kirjoittaa minulle jos haluat [email protected]

    otan osaa minullekkin on käynyt samoin mutta minulta vietiin mummi se oli minulle tärkeämpi kuin kukaan muu koska minun vanhempani ovat kuolleet auto onnetto muudessa ja minun mumminikin kuoli syöpään lämpimät osan ottoni sinulle

    Äänestä

  • SuvRai kirjoitti:

    Kiitos ja osanottoni. Minä suren. Nytkin kun huomenna on aatto ja menen hautuunmaalle. En pääse veljeni haudalle tai siskonilapsen haudalle koska kummatkin haudat ovat kaukana. Mutta muuallehaudattujen kivelle voin mennä sytyttämään kynttilöitä heille. Rakastan heitä.
    Voit kirjoittaa minulle jos haluat [email protected]

    Kiitos osoitteestasi. Kirjoitan sinulle varmasti pian, tuntuisi hyvältä ajatukselta vaihtaa tunteita sellaisen ihmisen kanssa, joka todella ymmärtää. Rauhallista joulua sinulle, ja voimia!

    Äänestä

Moi!

Minä suren serkkuni kuolemaa vaikka siitä on tosi kauan. Elikkä minä olin 9 vuotaias kun minun serkkuni kuoli ja minun serkkuni oli myös 9 vuotias. Siitä on nyt 9 vuotta aikaa kun hän kuoli. Viellä edelleen minä suren tätä tapahtumaa. Minun serkullani oli synnynäinen sydänvika mutta hän ei kuolut siihen vaan keuhkokuumeeseen. Otan osaa sinun suruusi.!=(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SuvRai kirjoitti:

21.12 tulee 5 vuotta siitä kun näin veljeni viimeisen kerran. täytin juuri 16 sinä päivänä kun hänet vietiin sairaalaan.

Siis tarina pohjautuu siihen että 1996 veljeni sai epilepsia kohtauksia ja niiden myötä todettiin että veljelläni onkin syöpä. Kasvain painoi aivoissa aluetta joka aiheutti epilepsian.
1999 jouluna veljeni oli meillä "hoidossa". Ja 21.12 juuri sinä päivänä hän sai illalla epilepsia kohtauksen ja meni tajuttomaksi ja hänet vietiin pois. 17.1.2000 veljeni nukkui pois.
veljeni oli kuollessaan 30 ja puoli vuotias.
Tuon viimeisen näkemisen jälkeen en ole syntymäpäiviäni osannut viettää ja taas ne olisi tuossa tuloillaan. Viisi vuotta ja suuri ikävä on vieläkin. :'-(

En ikinä edes toivu tästä tiedän sen.
Terapiaakin olen kokeillut mutta ei auttanut joten älkää ehdottako sitä. Ystäviä minulla ei ole. Aviomies kuuntelee mutta pakko olisi puhua muuallekin. Olen myös kirjoittanut tukinettiin.

Olin niin läheinen veljeni kanssa koska olen perheen nuorin. siskoni nyt 39 ja veli olisi 38. Minä itse olen siis täyttämässä 21.12 21. Siskolle on vaikea puhua sillä hänkin suree yhä. Siskolla on muitakin huolia elämässään ja siksi en häneen voi tukeutua. Sisko menetti 9 lapsestaan yhden juuri ennen kuin lapsi ehti syntyä. Ja nyt hänen läheisin ystävä sairastaa syöpää kanssa. Ja siskollani on kasvain silmässä joka huolestuttaa minua. Ja siskoni asuu vielä 500km päässä minusta. :-(

Onko muita jotka haluaisivat jakaa samoja kokemuksia. Tämä asia on minulle todella arka aihe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu