KELA vakiotaksi busines harvojen herkkua

KELA yrittää säästää rahaa kaikin mahdollisin keinoin, mutta eri alueiden muutamat joukkoliikenne- ja taksiautoilijat estävät kaikkien hyödyn. Noista perusteettomista vakioasiakas KELA kuljetuksista täytyi päästä eroon jo kauan sitten, mutta jostain ihmeen syystä nämä harvat ja valitut voivat jatkaa yksityiskuljetuksiaan, vaikka kyytien yhdistely toisi valtiolle todella suuria ja välittömiä säästöjä. On siis kyse näistä aina sama taksi oikeus säännöstä. Tiedän asian usean omakohtaisen kokemuksen lisäksi mm. Äitini hoitolaitoksen KELA kuljetusten käytännön pohjalta. Jos matkustaja on sairautensa takia kuljetettava aina samalla taksilla, niin kuinka ihmeessä tätä minulle ennestään tuntematonta henkilöä voidaan sitten kuljettaa vaikkapa minun taksilla silloin, kun tälle ns. vakiotaksille on tullut tuottavampi kyyti. Myös nämä hoitolaitosten potilaiden ja vanhusten hoitokotien kaikkien asukkaiden määritteleminen "erityissairaiksi" ihmetyttää. Äitini asui vanhusten palvelutalossa, josta kaikki KELA kyydit (lue. yhteiskunnan maksamat) oli vain tälle yhdelle taksi/joukkoliikenne yritykselle. Tiedän 100% varmuudella, ettei ainakaan minun Äitini ollut millään tavalla erityissairas, joka olisi tarvinnut aina saman firman auton. Eli myöskään nämä useimmat muutkaan asukkaat eivät olleet erityissairaita, vaan tämä yksi yrittäjä on saanut tehtyä sopimuksen näiden kohteiden henkilökunnan kanssa jatkuvista yksityiskuljetuksista. Olen pannut myös merkille, että vaikka kyytiin sopisi muitakin samaan sairaalaan tai takaisin matkaavia, tuo yrittäjä ajaa yksinoikeudella jokaisen omilla autoillaan yksitellen. Kyytien yhdistelyn mahdollisuudesta huolimatta, varsinkin kun kyseessä ei ole mitenkään erityissairaista kyse. Näiden ahneiden takia matkustajat joutuvat päivittäin odottamaan turhaan. Nämä "yksityisyrittäjät" pilaavat meidän kaikkien taksilaisten mahdollisuuden tarjota omia autojamme ruuhkan purkamisessa, ettei vanhusten ja sairaiden tarvitsisi kärsiä odotellessaan omaa vuoroaan. Tietääkö kukaan, minne tästä asiata täytyisi ilmoittaa ja kenelle siellä. Suomi tarvitsee nopeasti säästöjä aikaiseksi.
171829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kateus vie jne. Ehkä sut ois pitänyt lopettaa jo kauan sitten.

Äänestä

"Eli myöskään nämä useimmat muutkaan asukkaat eivät olleet erityissairaita, vaan tämä yksi yrittäjä on saanut tehtyä sopimuksen näiden kohteiden henkilökunnan kanssa jatkuvista yksityiskuljetuksista."

Kelakyytien vakiotaksioikeudet myöntää vain Kela. Vakiotaksioikeuksia myös voidaan poistaa. Jos tiedät asiakkaan tai autoilijan, joka käyttää järjestelmää väärin, mikset laita kelaan nimetöntä viestiä? Varmasti asiaan reagoitaisiin, mutta resurssit on kelassakin rajalliset tutkia jokainen kyyti.

Äänestä

Varmasti on sellaisia jotka ei tarvitsisi vakiokuljettajaa, mutta paljon on niitäkin joiden kohdalla vakiokyydit on perusteltuja. Se että kaikki työnnettäisiin samasta tuutista yhdistellen ei vain toimi. Vakiotaksioikeus pitää olla mahdollista myös jatkossa esimerkiksi vammaisten kohdalla. Vaikkapa autismia sairastava asiakas saattaa olla suht "haastava" kuljetettava ja siinä auttaa vain molemmin puolinen tuntemus ja luottamus.

Äänestä
  • Kyllä,mutta monta muuta sairautta. On vaivoja josta asiakas viitsii sanoa vain luottokuljettajalle,esim pysähtymiset vaivoiden vuoksi.

    Äänestä

Vakiotaksiasiakkaita on taksin käyttäjistä n. 3-4 prosenttia. Suurin osa erittäin perusteltuja. Jos kyytien yhdistelyaste olisi vaikka optimistinen 5 prosenttia tarvitaan about 400 kyytiä että kohdalle osuu yksi kyyti, joissa yhdistely on ajan ja matkan takia mahdollinen. Yhdistelyn kautta saatavan säästön määrä riippuu tällöin matkan pituudesta. Kela laskee säästetäviä kilometrejä ja tästä säästetyn rahamäärän. 10 kilometrin matkasta säästynee Kelan laskentatavan mukaan kymmenen euron verran. (btw. laskennan toteutustapaa ei ole julkisesti näkynyt)
Yksikin 400 kyydin joukossa tapahtunut järjestelmän väärinkäyttö syö tämänkaltaisen yhdistelyn säästön.

Äänestä
  • Höpöhöpö mistä tilastosta olet säästöjä löytänyt, kyllä noi kulut ovat KASVANEET MILJOONIA vuodessa jos kelan tilastot pitää paikkansa.

    Äänestä

  • Kela itse ilmoittaa, että matkojen yhdistely on tuonut säästöä, väittävät että n.10 miljoonaa v.2014. Oikeassa olet että, kulut kokonaisuudessaan ovat kasvaneet, siis säästöyrityksistä huolimatta (omavastuun nosto, matkojen yhdistely). Syitä kustannusten kasvuun on mm. ikääntyvä väestö ja terveysasemien lakkautusten takia pidemmät matkat hoitopaikkoihin/päivystyksiin.

    Äänestä

Voi tsiisus kun ihmiset jotka ei ymmärrä sairauksista mitään haluaisi kermaa kuorii ensiksi onko siivottu auto allergiset huomioiden millä pesuaineella peset vaatteesi on LV niinkö asiakaspalvelussa kuuluisi olla? Ei hajustetta. Sekä onko otettu influenssa rokote. Pitää ajatella eikä vaan mumista. On paljon eril. Sairauksia jokainen taksi voi esim. Hajusteettomuuteen helposti pyrkiä eikä lemmikki kuljetuksia. Minulla on taksiin vakiomatkat eikä jaeta muiden kanssa syy todella hankala astma!

Äänestä
  • Mielenkiintoista, potilas tarvi kuljetuksen ja avustaja oli pahasti allerginen siis laiska, valittaja vaimo. Olivat hankkineet koiran jaa,,, vaatimuksena "hajuton auto" kommentti vaan tähän väliin että on niitä kaikennäköisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • Kuule voi olla yliherkkä hajusteille minun ystävällä tulee ihan tavallisen ariel nimisen pesuaineen hajusta voimakas migreeni mutta hän pystyy kyllä pitämään koiraa. Ota selvää asioista. Lue ja juttele tärkein kuuntele ihmisiä. Älä tuomitse ettei sinua tuomita.

    Äänestä

Olet ilmeisesti ajovälityskolhoosin agentti.

Äänestä

Ei tuu säästöjä ei , omavastuun nosto on tuonut säästöt, keskukset ja muu kasvattavat kustannuksia. Voisin kertoa esimerkkejä kuinka hölmösti reititettyjä kyytejä huti tarjoaa mutta kaikki sen jo tietää. Kyytien kokonaismäärä on laskenut radikaalisti siinä säästöt.

Äänestä
  • Invataksit ja pikkubussit ovat saaneet jatkaa vanhaan malliin kela kyytien kanssa .kun taksit irtisanottiin ja ajavat vain kela keskuksen välittämiä ajoja ja vakio asiakkaita poikkeus luvalla. Inva ja bussi firmoille syntyi markkinarako jossa kyydin saa tilattua suoraan heiltä ilman hankalaa kela keskusta. Ensi kesänä taas kaikki muuttuu joku saa ison potin hoidettavaksi.

    Äänestä

  • Ainoat hyötyjät suorakorvauksesta, taksitiitto , keskukset ja sairaalapaikkakuntien autot..Kela ei säästa latin latia.

    Äänestä

No nähtäväksi jää kuinka hieno rakennelma tulee, mutta se on faktaa mitä yksinkertaisempi sitä halvempi ja toimintavarmempi. Ei yhtään kuluja kasvattavaa hutia enää, taksat ei meinaan kestä korotuksia .

Äänestä

Munilleen se meni kun taksimies lähti suunnittelemaan , kannattais ehkä ajella
Vaan eikä sotkeutua asioihin mihin pää ei riitä

Äänestä

Vakiotaksi on tärkeä monelle asiakkaalle, jopa henkivakuutus. Mutta nyt tätäkin järjestelmää haluttaisiin purkaa ymmärtämättömien toimesta. Ihmisille kai tämä systeemi on luotu eikä byrokratialle. Parasta kun jokainen saisi tilata itselleen sopivan taksin. Se on sitä todellista valinnanvapautta ja ihmisarvoa kunnioittavaa toimintaa mikä kohta puuttuu kaikista palveluista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taxman kirjoitti:

KELA yrittää säästää rahaa kaikin mahdollisin keinoin, mutta eri alueiden muutamat joukkoliikenne- ja taksiautoilijat estävät kaikkien hyödyn. Noista perusteettomista vakioasiakas KELA kuljetuksista täytyi päästä eroon jo kauan sitten, mutta jostain ihmeen syystä nämä harvat ja valitut voivat jatkaa yksityiskuljetuksiaan, vaikka kyytien yhdistely toisi valtiolle todella suuria ja välittömiä säästöjä. On siis kyse näistä aina sama taksi oikeus säännöstä. Tiedän asian usean omakohtaisen kokemuksen lisäksi mm. Äitini hoitolaitoksen KELA kuljetusten käytännön pohjalta. Jos matkustaja on sairautensa takia kuljetettava aina samalla taksilla, niin kuinka ihmeessä tätä minulle ennestään tuntematonta henkilöä voidaan sitten kuljettaa vaikkapa minun taksilla silloin, kun tälle ns. vakiotaksille on tullut tuottavampi kyyti. Myös nämä hoitolaitosten potilaiden ja vanhusten hoitokotien kaikkien asukkaiden määritteleminen "erityissairaiksi" ihmetyttää. Äitini asui vanhusten palvelutalossa, josta kaikki KELA kyydit (lue. yhteiskunnan maksamat) oli vain tälle yhdelle taksi/joukkoliikenne yritykselle. Tiedän 100% varmuudella, ettei ainakaan minun Äitini ollut millään tavalla erityissairas, joka olisi tarvinnut aina saman firman auton. Eli myöskään nämä useimmat muutkaan asukkaat eivät olleet erityissairaita, vaan tämä yksi yrittäjä on saanut tehtyä sopimuksen näiden kohteiden henkilökunnan kanssa jatkuvista yksityiskuljetuksista. Olen pannut myös merkille, että vaikka kyytiin sopisi muitakin samaan sairaalaan tai takaisin matkaavia, tuo yrittäjä ajaa yksinoikeudella jokaisen omilla autoillaan yksitellen. Kyytien yhdistelyn mahdollisuudesta huolimatta, varsinkin kun kyseessä ei ole mitenkään erityissairaista kyse. Näiden ahneiden takia matkustajat joutuvat päivittäin odottamaan turhaan. Nämä "yksityisyrittäjät" pilaavat meidän kaikkien taksilaisten mahdollisuuden tarjota omia autojamme ruuhkan purkamisessa, ettei vanhusten ja sairaiden tarvitsisi kärsiä odotellessaan omaa vuoroaan. Tietääkö kukaan, minne tästä asiata täytyisi ilmoittaa ja kenelle siellä. Suomi tarvitsee nopeasti säästöjä aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu