Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vai että 100 kg ruokaa roskiin vuodessa

Valehtelevat

Täällä oli keskipohjanmaa lehdessä tänään uutinen, jonka mukaan jokainen eurooppalainen tuottaa 100 kiloa ruokajätettä vuodessa, 273g päivää kohden.
Ei vähävaraisella ole varaa heittää yhtään syötävää ruokaa roskiin yhtään, vaan homeisesta leivästäkin leikataan homekohdat pois ja syödään.
Tuossa on varmana laskettu myös perunan ja hedelmien kuoret ruokajätteeksi.
Jos syö 500g päivässä, niin vuodessa se on 182kg, josta muka 100kg menee roskiin.

Taitaa olla laskettu tuokin joltakin yli 10 000/kk tienaavilta perheiltä, joissa nuori perheen emäntä on nirppanokka hienonenä, joka tekee ruokaa joka kerta 8 hengelle, vaikka perheessä on vain neljä henkeä.
Ruokaa ei tietenkään laiteta jääkaappiin, vaan nakataan suoraan roskiin, vaikka ruoan voi lämmittää seuraavana päivänä ja seuraavana, kunnes kaikki syödään ja roskiin ei mene yhtään ruokaa.
Erityisen nirppanokka neidin taloudessa, jossa on hyvä elintaso ja suuret tulot, niin ruokaa lentää hienostoneidin käsissä roskiin jo jääkaapista, kun tuotteen parasta ennen päivä ei ole edes umpeutunut, mutta kun se on lähestymässä.

Tämän laskelman mukaan euroopasta on poistunut köyhyys.
Edes Romaniassa ei ole enää yhtään köyhää, vaan saavat joka päivä vatsansa täyteen ja roskiin heittävät syömäkelposta ruokaa, että eihän silloin köyhiä olla.

Kaupat ja ravintolat ne vasta tuhlareita ovatkin.
Heittävät joka vuosi 100 kiloa/asiaks ruokaa roskiin ja siihen saa lisätä vielä puolet, jos sekään riittää.
Kaupat heittävät täysin syömäkelpoista ruokaa roskiin, mikä ei ole edes pilaantunut ja vähävaraisella on kotonaan paljon vanhempaa ruokaa, mitä syö, kun alennus lapuilla varustettuja tuotteita ostaa varastoon, kun kerrankin saa vähän halvemmalla.
Eivätkä kaikki kaupat edes yritä vähentää roskiin menevien ruokien määrää jakamalla niitä vähävaraisille tai antamalla niitä suoraan asiakkaille ilmaiseksi vaikka sovitulla alueella kaupan ulkopuolella, mutta kaupan alueella.
Roskiin ne kuitenkin menevät, vai saako kauppias roskisruoan noutamisesta palkkion, ei luulisi sen olevan ilmaista, kun roskakuski noutaa täyden roska-astian syömäkelpoista ruokaa.

Tällaisilla uutisilla yritetään vain peitellä köyhyyttä ja saada jokainen eurooppalainen näyttämään rikkaalta, kun on varaa heittää ruokaa noin paljon roskiin.
Saman laskukaavan avulla, jokainen maailman ihminen heittää roskiin saman verran, koska rikas heittää moninverroin verrattuna vähävaraisempaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiMeAinakaan

      Me ei ainakaan heitetä roskiin.ehkä pari kertaa vuodessa banaani saattaa olla niin musta että menee roskiin.mutta ainakin kaikki mitä jääkaappiin ostetaan niin syödään.eikä meil oo kerennyt viel koskaan leipä homehtumaan.meil on pakkasessa leipää mitä otetaan sieltä tarpeen tullen.en usko minäkään noita laskelmia.tunnen kyllä ihmisiä jotka heittävät ihan avaamattomiakin pakkauksia roskiin kun on jäänyt jääkaapin perukoille.silloin ostetaan liikaa.ja kun ostetaan liikaa on pakko olla rahaakin liikaa.tai ainakin kylliksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe