Avioliittolain muuttaminen on YK vastaan.

Sukupuolineutraaliksi on radikaalisti ristiriidassa YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklan 16 kanssa ja ennen kaikkea oikeudellisesti sitovan YK:n Yleissopimus lapsen oikeuksista -ihmisoikeussopimuksen Johdannon sekä artiklojen 3, 7, 8 ja 9 kanssa.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eipä lainoppineiden mukaan ole. Lahkouskovaisilta ei kysytä.

Äänestä

Samaa kysyisin taas toisin päin onko oikein se, että "lasten oikeus" on riittävä syy, ettei homoseksuaaleille annettaisi oikeutta saada samat oikeudet avioliittoon kuin heteroille, kun uskovat suut vaahdossa taas sanovat ettei homoseksuaalit voi saada yhteisiä lapsia vaikka tosiasiassa ovat saaneet.
Kerroppa minulle, missä avioliittolaissa on määritetty tänä päivänä, että meidän heteroiden välisessä avioliitossa velvoitettaisi samaan lapsia tai avioliittoon tulisi ylipäätänsä mennä vain lasten hankkimista varten?!!

Äänestä
  • Jumala voi parantaa homoudesta; sillä homous johtuu pahoista hengistä mutta eksorsismin avulla Jumala voi parantaa siitä. Homot ovat yhtä arvokkaita tärkeitä kallisarvoisia mutta pitää uskoa Kristukseen, jotta pelastuu

    Äänestä

  • Hei125e kirjoitti:

    Jumala voi parantaa homoudesta; sillä homous johtuu pahoista hengistä mutta eksorsismin avulla Jumala voi parantaa siitä. Homot ovat yhtä arvokkaita tärkeitä kallisarvoisia mutta pitää uskoa Kristukseen, jotta pelastuu

    Trolli

    Äänestä

  • kukdfgdf kirjoitti:

    Trolli

    En ole trolli, itse en ole mitään mutta totuus on Kristus.

    Äänestä

  • Hei125e kirjoitti:

    Jumala voi parantaa homoudesta; sillä homous johtuu pahoista hengistä mutta eksorsismin avulla Jumala voi parantaa siitä. Homot ovat yhtä arvokkaita tärkeitä kallisarvoisia mutta pitää uskoa Kristukseen, jotta pelastuu

    Ei ole jumalasi kyennyt parantamaan sinuakaan!!

    Äänestä

  • Hei125e kirjoitti:

    Jumala voi parantaa homoudesta; sillä homous johtuu pahoista hengistä mutta eksorsismin avulla Jumala voi parantaa siitä. Homot ovat yhtä arvokkaita tärkeitä kallisarvoisia mutta pitää uskoa Kristukseen, jotta pelastuu

    Jumala ei voi parantaa mitään tai ketään. Jumalan uskomisesta sairastuu vain psykoosiin!

    Äänestä

  • UPDATE_11337786 kirjoitti:

    En ole trolli, itse en ole mitään mutta totuus on Kristus.

    ei todellakaan ole!

    Äänestä

Sukupuolineutraali.asia , on pientä verrattuna tähän:
Jumala pitää saada vastuuseen noista rikkomuksista, koska Kaikkivoipana EI auta lapsiaan hädässä!

, JOSTA ns. Kamelinsilta asiaan, Miksi Kristityt votkottavat homoista, kun Jumala on sallinut Kaikkivoip'na Homojen tulla Hänen kirkoonsa?

Jos Jumala ei olisi sallinut tätä homoilua, niin olisi jo Maailmamme muuttunut pelkäksi ILMAKSI :) !

Kyllästyttää ainainen ihmisten maalaaminen Uskonnot ja uskomukset -palstan satojen Kristittyjen nimimerkkien Voimin!?

Äänestä

Aloittaja on kuunnellut liikaa Räsäskän jorinoita.

3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
7. artikla. Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
8. artikla. Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.
9. artikla. Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.

Hmm.. miten nuo nimenomaiset artiklat ovat ristiriidassa homoseksuaalien avioliitto-oikeuden kanssa?

Äänestä
  • Artikla 16 suorastaan huutaa sukupuolineutraalin avioliiton puolesta:
    16. artikla. 1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen. 2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta. 3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.

    Äänestä

Sinunkaltainen pölvästi yrittämässä tulkita lakeja ja YKn julistuksia herättää lähinnä myötähäpeää.

Äänestä
  • samoin sinulle!

    Äänestä

Näikö sairaus lähtee? 2Kun.20:7. Ja Jesaja sanoi: Toimittakaa tänne viikunakakkua: Niin he toivat sitä ja panivat paiseen päälle; ja hän parani. Biblia. Ja Jesaia sanoi: tuokaat minulle fikunarypäle. Ja he toivat ja panivat paisuman päälle, ja hän tuli terveeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskova-mies kirjoitti:

Sukupuolineutraaliksi on radikaalisti ristiriidassa YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklan 16 kanssa ja ennen kaikkea oikeudellisesti sitovan YK:n Yleissopimus lapsen oikeuksista -ihmisoikeussopimuksen Johdannon sekä artiklojen 3, 7, 8 ja 9 kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu