Ei ohi Kristuksen opin! - Toinen Johanneksen kirje
Kaksi lyhyttä kirjettä
Toinen ja kolmas Johanneksen kirje ovat yhdessä Paavalin Filemonille kirjoittaman kirjeen kanssa Uuden testamentin lyhyimpiä kirjoja. Ne kaikki ovat yhden papyrusarkin mittaisia, joka oli tuon ajan kirjeiden "normaalimitta".
Kirjeiden rakennekin on tuon ajan kirjeille tyypillinen: alussa kirjoittaja tervehtii vastaanottajiaan ja lopussa on lyhyt lopputervehdys. Molempien kirjeiden kirjoittajaksi on mainittu vain "vanhin", ei siis lainkaan nimeä. Kirjoittaja on siis ollut hyvin tunnettu, tosin joskus on esitetty nimen katoamisteorioitakin.
Kuka tämä "vanhin" on? Varhainen perimätieto yhdisti kirjoittajan apostoli Johannekseen. Myös osa nykyistä raamatuntutkimusta katsoo, että kaikilla Johanneksen kirjeillä on sama kirjoittaja, joka on kirjoittanut myös Johanneksen evankeliumin. "Vanhin" (kreikaksi presbyteros) kuvaa paitsi kirjoittajan ikää, myös hänen asemaansa seurakunnassa. Ilmeisesti molemmat kirjeet on kirjoitettu vuoden 100 jKr. tienoilla, joten Johannes on ollut myös fyysisesti vanha (kristillinen perimätieto kertoo hänen kuolleen pian vuoden 100 jälkeen). Kreikan sanasta presbyteros tulee pappia tarkoittava sana moniin kieliin, mm. saksan der Priest ja ruotsin präst.
Raamatunkäännöskomitean ehdotus "vanhus" kuvastaa osaltaan sitä teologiaa, joka tulee esiin myös monissa muissa käännösehdotuksen seurakuntien johtajia koskevissa kohdissa: tuona aikana ei ole ollut mitään seurakuntavirkoja, siksi kohdat on käännettävä niin, ettei kenelläkään tule sellaista kuvaa, että seurakunnissa olisi ollut erilaisia virkoja. jatkuu...
http://sley.fi/mediakirjasto/6447/2-joh-ei-ohi-kristuksen-opin
Ei ohi Kristuksen opin!
26
69
Vastaukset
Nyt et huomaa tosiasioita. Nämä tyypit eivät olleet väitetyn jeesushepun aikalaisia.
Väitetystä jeesushepusta ei ole yhtään aikalaismerkintää, huolimatta hänen väotetyistä ihmeteoistaan. Pitäisi älykkään ihmis2n vetää johtopäätös, joka voi olla vain yhdenlainen. Koko tyyppi on pyykkimummojen tarinaa ja lampaann... sori lammaspaimentenniltanuotiotarinoita.- Sovitaanko
Sovitaanko. että pidät omat luulosi ja annat Jeesuksen puhua omilleen tavalla ja toisella edellenkin.
Sovitaanko kirjoitti:
Sovitaanko. että pidät omat luulosi ja annat Jeesuksen puhua omilleen tavalla ja toisella edellenkin.
Sinulla ei mitään muuta sanottavaa uskosi puolustukseksi?
Veikkaisi, että jumalasi on sinun suhteesi yhtä vihainen, kuin Nasse-setä!
Mikä on sinun vastaväitteesi? Ei sinulla ja jumalallasi ole yhtään mitään sanottavaa kenellekään, mutta koska olet tyypillinen, epärehellinen, itseään pettävä kristitty, ahdistut tosiasioista!
Häpeäntunne siitä, että kuulun samaan kädellisten lajiin kanssasi on äärettömän nöyryyttävää.- HäpeäJosOsaat
En ole ateisteja opettamassa täällä, sillä tiedän, että se olisikin turhaa, sillä Raamatussa on kaikki ja Pyhän Hengen avulla se on ymmärrettävissä. Ei ateistin järkeilyllä.
Haastat koko ajan riitaa ja kirjoitat ruokottomuuksia. Minkä palkinnon luulet siitä kerran saavasi? - Lisäystä
HäpeäJosOsaat kirjoitti:
En ole ateisteja opettamassa täällä, sillä tiedän, että se olisikin turhaa, sillä Raamatussa on kaikki ja Pyhän Hengen avulla se on ymmärrettävissä. Ei ateistin järkeilyllä.
Haastat koko ajan riitaa ja kirjoitat ruokottomuuksia. Minkä palkinnon luulet siitä kerran saavasi?Jatkoa..
Sitä paitsi vastakkainasettelu ja väittely eivät ole palstan aihetta. - tuyer
Pitäisi nyt todellakin ymmärtää jotakin profetaallisuudesta ennen kuin omiaan alkaa väittelemään ja uutta oppia tuomaan palstalle.
- 564654
HäpeäJosOsaat kirjoitti:
En ole ateisteja opettamassa täällä, sillä tiedän, että se olisikin turhaa, sillä Raamatussa on kaikki ja Pyhän Hengen avulla se on ymmärrettävissä. Ei ateistin järkeilyllä.
Haastat koko ajan riitaa ja kirjoitat ruokottomuuksia. Minkä palkinnon luulet siitä kerran saavasi?654654
Lisäystä kirjoitti:
Jatkoa..
Sitä paitsi vastakkainasettelu ja väittely eivät ole palstan aihetta.Keskustelussa on hyvä olla erilaisia näkemyksiä, keskustelijat voivat katsoa asioita eri näkökulmista ja oppia jotain. Tietysti uskovainen keskustelee mielellään silmät kiinni, kädet korvilla ja huutaa lallallallallalalalalala, ettei vain joutuisi miettimään vaikeita asioita.
tuyer kirjoitti:
Pitäisi nyt todellakin ymmärtää jotakin profetaallisuudesta ennen kuin omiaan alkaa väittelemään ja uutta oppia tuomaan palstalle.
Ilmeisesti et ymmärrä itse profeetallisuutta! Profetoiminen on ennustamista ja se lienee satukirjassasi kielletty. Lakkaisin sinuna tarkastelemasta koko aihetta, koska sinunkin helvettisi saattaa olla ihan nurkan takana.
Sitäpaitsi annat väärän todistuksen uskovaisen tyypilliseen tapaan. Mistä päättelet, etten profeetallisuutta ymmärrä?
Sinullakaan ei ole uskosi puolustamiseksi mitään sanottavaa, joten yrität dissata keskustelijan. Ei mitään häpyä uskovaisella, oikeastaan toivoisin teikäläisille jumalan olevan olemassa, se näyttäisi sitten teille mistä tipi pissii.- näkymätön-ninni
he-ma kirjoitti:
Ilmeisesti et ymmärrä itse profeetallisuutta! Profetoiminen on ennustamista ja se lienee satukirjassasi kielletty. Lakkaisin sinuna tarkastelemasta koko aihetta, koska sinunkin helvettisi saattaa olla ihan nurkan takana.
Sitäpaitsi annat väärän todistuksen uskovaisen tyypilliseen tapaan. Mistä päättelet, etten profeetallisuutta ymmärrä?
Sinullakaan ei ole uskosi puolustamiseksi mitään sanottavaa, joten yrität dissata keskustelijan. Ei mitään häpyä uskovaisella, oikeastaan toivoisin teikäläisille jumalan olevan olemassa, se näyttäisi sitten teille mistä tipi pissii.Profetoiminen ei ole ennustamista oikeastaan se on kaukana siitä!
Profetoiminen on Jumalan salaisuuksien ja ilmoitusten esille tuomista ja niiden selittämistä. Raamatun Sana on Jumalan ilmoitusta!
wikipedia määrittelee profetian näin:
Profetia on suomen kielessä jumalallinen ilmoitus tai ennustus. Profetia-sanaperhe on alkujaan peräisin klassisesta kreikan kielestä, missä sen käyttö painottui jumalalliselle alueelle. Profetia on jumalien tahdon tulkintaa, profetoiminen on jumalien tulkkina toimimista ja profeetta on siihen erikoistunut henkilö. Raamattu esittää profetoimisen yhtenä Pyhän Hengen armolahjoista. näkymätön-ninni kirjoitti:
Profetoiminen ei ole ennustamista oikeastaan se on kaukana siitä!
Profetoiminen on Jumalan salaisuuksien ja ilmoitusten esille tuomista ja niiden selittämistä. Raamatun Sana on Jumalan ilmoitusta!
wikipedia määrittelee profetian näin:
Profetia on suomen kielessä jumalallinen ilmoitus tai ennustus. Profetia-sanaperhe on alkujaan peräisin klassisesta kreikan kielestä, missä sen käyttö painottui jumalalliselle alueelle. Profetia on jumalien tahdon tulkintaa, profetoiminen on jumalien tulkkina toimimista ja profeetta on siihen erikoistunut henkilö. Raamattu esittää profetoimisen yhtenä Pyhän Hengen armolahjoista.Tsekkas piruuttaan nyky suomen sanakirjasta.
- näkymätön-ninni
he-ma kirjoitti:
Tsekkas piruuttaan nyky suomen sanakirjasta.
Määritelmiä näyttää löytyvän joka lähtöön...
Ateistit tietysti käyttävät sitä määritelmää, joka sopii heidän maailmankuvaansa jne...
Minun näkökulmasta katsottuna; Jeesukseen Kristukseen uskovana; profetoimien on Jumalan salaisuuksien ja ilmoitusten esille tuomista ja niiden selittämistä. En millään voi hyväksyä profetoimista ennustamisena. he-ma kirjoitti:
Tsekkas piruuttaan nyky suomen sanakirjasta.
Toi on vähän sama asia kuin joku maallinen ammattikunta määrittelisi itselleen nimen, kuten vaikka hortonomi ja sitten me maallikot alamme vääntämään siitä aluksi vaikkapa viherpeukalo ja ääripäässä mullantonkija tms. Ymmrrätkö mitä tarkoitan, kun puhutaan profetoimisesta ja ennustelusta, aina povaamiseen saakka.
Toisin sanoen, he-ma:n tarkoitus on vain pilkata, eikä muuta.JarmoEklund kirjoitti:
Toi on vähän sama asia kuin joku maallinen ammattikunta määrittelisi itselleen nimen, kuten vaikka hortonomi ja sitten me maallikot alamme vääntämään siitä aluksi vaikkapa viherpeukalo ja ääripäässä mullantonkija tms. Ymmrrätkö mitä tarkoitan, kun puhutaan profetoimisesta ja ennustelusta, aina povaamiseen saakka.
Toisin sanoen, he-ma:n tarkoitus on vain pilkata, eikä muuta.Uskonnot ja uskovaiset ansaitsevat pilkan, kunnes pystyvät lyömään todisteita jumalistaan pöytää. Ehdottamassani rukoustapahtumassa noita todisteita voisi antaa, mutta koska kaikki, siis kaikki uskovaiset tietävät palvelevansa epäjumalaa, ei kukaan ole uskaltautunut ilmoittautumaan.
Janturha yrittää raamatulla mua heittää, se satukirja on todistettavasti ihmisten kirjoittama, paljon väitetyn jeesushahmon kuoleman jälkeen, eikä historiassa ole yhtään aikalaismainintaa 'ihmeteoista' huolimatta. Melko kummallista!näkymätön-ninni kirjoitti:
Määritelmiä näyttää löytyvän joka lähtöön...
Ateistit tietysti käyttävät sitä määritelmää, joka sopii heidän maailmankuvaansa jne...
Minun näkökulmasta katsottuna; Jeesukseen Kristukseen uskovana; profetoimien on Jumalan salaisuuksien ja ilmoitusten esille tuomista ja niiden selittämistä. En millään voi hyväksyä profetoimista ennustamisena.Sanoilla on merkitys, mutta uskovaiset voivat näköjään miekkakäskynkin muuksi muuttaa. Ihan miten vaan, mutta ei se tee teidän jumalastanne todellista.
- 675765
7564756
- Jumalan_nimissä
he-ma kirjoitti:
Uskonnot ja uskovaiset ansaitsevat pilkan, kunnes pystyvät lyömään todisteita jumalistaan pöytää. Ehdottamassani rukoustapahtumassa noita todisteita voisi antaa, mutta koska kaikki, siis kaikki uskovaiset tietävät palvelevansa epäjumalaa, ei kukaan ole uskaltautunut ilmoittautumaan.
Janturha yrittää raamatulla mua heittää, se satukirja on todistettavasti ihmisten kirjoittama, paljon väitetyn jeesushahmon kuoleman jälkeen, eikä historiassa ole yhtään aikalaismainintaa 'ihmeteoista' huolimatta. Melko kummallista!Rakas Pilk-kaa-jam-me !
Ensimmäiset todisteet Kaikkivaltiaan Jumalan olemassaolosta ja Jeesus Kristuksen tekemistä ihmeteoista, ovat tulossa vuoden 2015 lopussa ja 2016 aikana. Ei siihen mitään rukoustapahtumia tai erityisiä tilaisuuksia tarvita, sillä kaikki tulee tapahtumaan todellisessa arkielämässä.
Kun näitä Jeesuksen Raamatullisia ihmetekoja on tapahtunut tarpeeksi monta, niin niistä uutisoidaan mm. televisiossa, radiossa ja lehdissä, joten niiltä ei voi mitenkään välttyä. Ihmiset keskustelevat näistä ihmetapahtumista porukalla ja siten levittävät niistä tietoa eteenpäin, niin että tieto leviää kaikille ihmisille.
Tämä on Jumalan suunnitelma, jota olen toteuttamassa nytkin, kun kirjoitan sinulle tiedoksi ja ilmoitan asiasta. Ja hauskinta tässä Jumalan tahdon mukaisessa suunnitelmassa on se, että kaikki pilkka jonka nyt mielestäsi ansaitsemme ja saamme, tulee kääntymään päinvastaiseksi. Se on ilmaista mainosta Jumalan olemassaolon todistamisessa ja Jeesuksen Raamatullisten ihmetekojen todeksi näyttämisessä :-D
Kun Raamatulliset Jeesuksen ihmeteot tapahtuvat nykyelämässä, voit itse lukea samaiset tapahtumat satukirjastasi eli Raamatusta, jolloin toivottavasti ymmärrät tapahtumien samankaltaisuuden. Jos et senkään jälkeen usko Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa, kun se on todistettu, niin saat syyttää siitä, vain ja ainoastaan, itseäsi ja siten elämäsi on valitettavasti mennyt hukkaan !
-----------------------------------------------------------
Tämä on ilmoitettu Kaikkivaltiaan Jumalan nimissä ja valtuutuksella, sillä edustan nyt . . . Jumalaa maan päällä.
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan. - NäinWiki
he-ma kirjoitti:
Keskustelussa on hyvä olla erilaisia näkemyksiä, keskustelijat voivat katsoa asioita eri näkökulmista ja oppia jotain. Tietysti uskovainen keskustelee mielellään silmät kiinni, kädet korvilla ja huutaa lallallallallalalalalala, ettei vain joutuisi miettimään vaikeita asioita.
Vastasit väärin.
........
Keskustelu on kahden tai useamman ihmisen spontaania kommunikointia ja ajatustenvaihtoa. Keskustelun vuorovaikutteisuus perustuu siihen, että osapuolet tuovat keskusteluun lisää asioita vastaukseksi aiemmin sanottuun. Keskustelun lajeja ovat vastavuoroinen tietojen välittäminen, informatiivinen yksisuuntainen keskustelu, ja ajanvietteenä käyty keskustelu. Keskustelun syntymiseen tarvitaan kolme elementtiä: keskustelun aihe, yhteinen kieli ja vuorovaikutusWiki Jumalan_nimissä kirjoitti:
Rakas Pilk-kaa-jam-me !
Ensimmäiset todisteet Kaikkivaltiaan Jumalan olemassaolosta ja Jeesus Kristuksen tekemistä ihmeteoista, ovat tulossa vuoden 2015 lopussa ja 2016 aikana. Ei siihen mitään rukoustapahtumia tai erityisiä tilaisuuksia tarvita, sillä kaikki tulee tapahtumaan todellisessa arkielämässä.
Kun näitä Jeesuksen Raamatullisia ihmetekoja on tapahtunut tarpeeksi monta, niin niistä uutisoidaan mm. televisiossa, radiossa ja lehdissä, joten niiltä ei voi mitenkään välttyä. Ihmiset keskustelevat näistä ihmetapahtumista porukalla ja siten levittävät niistä tietoa eteenpäin, niin että tieto leviää kaikille ihmisille.
Tämä on Jumalan suunnitelma, jota olen toteuttamassa nytkin, kun kirjoitan sinulle tiedoksi ja ilmoitan asiasta. Ja hauskinta tässä Jumalan tahdon mukaisessa suunnitelmassa on se, että kaikki pilkka jonka nyt mielestäsi ansaitsemme ja saamme, tulee kääntymään päinvastaiseksi. Se on ilmaista mainosta Jumalan olemassaolon todistamisessa ja Jeesuksen Raamatullisten ihmetekojen todeksi näyttämisessä :-D
Kun Raamatulliset Jeesuksen ihmeteot tapahtuvat nykyelämässä, voit itse lukea samaiset tapahtumat satukirjastasi eli Raamatusta, jolloin toivottavasti ymmärrät tapahtumien samankaltaisuuden. Jos et senkään jälkeen usko Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa, kun se on todistettu, niin saat syyttää siitä, vain ja ainoastaan, itseäsi ja siten elämäsi on valitettavasti mennyt hukkaan !
-----------------------------------------------------------
Tämä on ilmoitettu Kaikkivaltiaan Jumalan nimissä ja valtuutuksella, sillä edustan nyt . . . Jumalaa maan päällä.
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.Kukaan ei muista ennustustasi viikon päästä. Julkaise omalla nimellä, niin voimme sitten nauraa sinulle paskaisesti. Syyllistyt muuten syntiin ennustusta laatiessasi, nyt polvillesi siitä ja pylly paljaaksi, jeesus tulee kurittamaan!
- Jumalan_nimissä
he-ma kirjoitti:
Kukaan ei muista ennustustasi viikon päästä. Julkaise omalla nimellä, niin voimme sitten nauraa sinulle paskaisesti. Syyllistyt muuten syntiin ennustusta laatiessasi, nyt polvillesi siitä ja pylly paljaaksi, jeesus tulee kurittamaan!
Rakas Pilk-kaa-jam-me !
Valitettavasti olet väärässä koko tuon kirjoituksesi suhteen, koska et vielä tiedä mitä on tulossa. Jos kertoisin nyt, niin et uskoisi kuitenkaan. Tulet näkemään vuoden 2015 loppuun mennessä, mitä tapahtuu.
Ei tämä ole ennustus . . . kerron mitä todella tulee tapahtumaan, sillä en ennusta . . . vaan tiedän.
Totisesti tulen minä julkisuuteen omalla nimelläni ja esittelen itseni koko suomen kansalle, sekä kerron minkä ihmeen Jumala aikoo tehdä kehoni kautta. Sitten koko kansa saa pilkata ja kertoa oman mielipiteensä, miten äijän käy. Osa julistaa minut hulluksi, osa haluaisi tukkia suuni, joku haluaisi minut vankilaan ja muut uskovaiset saattavat syyttää Jumalan pilkasta. Pääasia on, että asiasta keskustellaan mahdollisimman paljon.
Ole huoleti, kaikki saavat kertoa mielipiteensä ja pilkata niin paljon kuin vaan haluavat ja jaksavat. Lopuksi Jumala kertoo kehoni kautta oikean vastauksen, eli ihme tapahtuu kehossani ja Jumala on teollaan todistanut olemassaolonsa.
Jos ensimmäiseksi ajattelit, että sukupuolielimeni tippuvat, niin joudun tuottamaan sinulle pettymyksen . . . saan pitää ne. Jotain muuta, mutta mitä . . . siinä pohdittavaa sinulle!
-----------------------------------------------------------
Tämä on ilmoitettu Kaikkivaltiaan Jumalan nimissä ja valtuutuksella, sillä edustan nyt . . . Jumalaa maan päällä.
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan. Jumalan_nimissä kirjoitti:

Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.Totta mooses, miksi rajata pelkkään jumaluskoon, kun tietää senkin olevan harhaa. Saman tien voi samoilla perusteettomilla harhoilla sanoa ihan mitä vain.
Tulevaisuude 'tietäminen' on myös ennustamista, eli satukirjasi mukaan olet syntinen, et vain sitä ymmärrä vaivasi vuoksi.- Jumalan_nimissä
he-ma kirjoitti:
Totta mooses, miksi rajata pelkkään jumaluskoon, kun tietää senkin olevan harhaa. Saman tien voi samoilla perusteettomilla harhoilla sanoa ihan mitä vain.
Tulevaisuude 'tietäminen' on myös ennustamista, eli satukirjasi mukaan olet syntinen, et vain sitä ymmärrä vaivasi vuoksi.Rakas Pilk-kaa-jam-me !
Et todellakaan usko. Aivan ymmärrettävää, sillä juuri sen vuoksi Jumala haluaa toteuttaa tämän ihmeen, minun kehoni kautta.
Se, mikä sinun mielestäsi on nyt harhaa . . . muuttuu todellisuudeksi. Tässä juuri todistetaan se, että olet väärässä, Jumalan suhteen, siitähän sinä vaadit todistusta.
Unohditko jo, mistä tässä keskustellaan ?
Nyt sinä tulet saamaan sen todistuksen, jota kinusit ja vaadit, mutta ilman mitään rukoustapahtumia tai erityisiä tilaisuuksia.
En tee tässä mitään syntiä, koska Jumala on määrännyt minut toteuttamaan tämän suunnitelmansa, kanssaan. Minun uskoni Jumalaan on ääretön ja toteutan vaan pelkästään Jumalan tahdon.
-----------------------------------------------------------
Tämä on ilmoitettu Kaikkivaltiaan Jumalan nimissä ja valtuutuksella, sillä edustan nyt . . . Jumalaa maan päällä.
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan. - tretretretre
Sovitaanko kirjoitti:
Sovitaanko. että pidät omat luulosi ja annat Jeesuksen puhua omilleen tavalla ja toisella edellenkin.
tretreer
- 12asd
Sovitaanko kirjoitti:
Sovitaanko. että pidät omat luulosi ja annat Jeesuksen puhua omilleen tavalla ja toisella edellenkin.
21§21§
- dsasda
he-ma kirjoitti:
Sinulla ei mitään muuta sanottavaa uskosi puolustukseksi?
Veikkaisi, että jumalasi on sinun suhteesi yhtä vihainen, kuin Nasse-setä!
Mikä on sinun vastaväitteesi? Ei sinulla ja jumalallasi ole yhtään mitään sanottavaa kenellekään, mutta koska olet tyypillinen, epärehellinen, itseään pettävä kristitty, ahdistut tosiasioista!
Häpeäntunne siitä, että kuulun samaan kädellisten lajiin kanssasi on äärettömän nöyryyttävää.dsadsa
- Ristitty
Raamattu on ihmisen kirjoittama. Kuka perustaa elämänsä toisen ihmisen sanoihin ja uskomuksiin (tulee mieleen rikkinäinen puhelin leikki).
Usko perustuu vain siihen mitä sydämessäsi tunnet ja tuntuu oikealta. Usko tarvitsee myös omaa ajattelua ja kokemusta mikä olisi oikein tai väärin. Ei sokeaa sanatarkkaa tulkintaa "ohjekirjasta" vaan todellisia tunteita ja kokemuksia elävästä elämästä. Ei kukaan voi ymmärtää kirjoitetusta tekstistä mitä usko tai rakkaus on tai miten se saavutetaan.
Se matka täytyy kulkea ja tuntea itse. Myös toisten ihmisten elämän ymmärtäminen tai tuomitseminen ei ole painettu mihinkään kirjoitettuun tekstiin. Pyyteetön ja tasapuolinen rakkaus ei ole ikinä väärin. On helppoa työntää omat uskomukset ja tuntemukset syrjään , kun voi tukeutua kirjaan jossa kerrotaan tarkasti mitä tehdä kun ei oma sisin tiedä miten toimia. Tulee mieleen armeija -aika jossa heitetään aivot narikkaan ja tehdään mitä pyydetään.
Kannan ristiä kaulallani ja itse tiedän mikä on oikein ja väärin. Se tieto tulee omasta kokemuksesta ja toisten elävästä elämästä. Totuuden näet vain sydämellä , et silmilläsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684351Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D983916- 503436
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul222683Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!242518Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562373- 432217
- 471858
- 391857
- 301626