Minä Tervehdin porvarit Teitä vaikka

itse olen ns "ei niin porvarillista oikeistoa", kyllä me toimeentulemme, en ole nzi, tosin olen joskus nuorena leikitellyt aiheella niin sanoakseni.

Itse asiaan:

Miksei Puolustusvoimissa ja / tai peruskoulussa opeteta poliisin arvoja ja arvomerkkejä. Meillä on laiminlyöty peruskoulun ja itse asiassa myös lukion tärkein aine ja se on Yhteiskuntaoppi? Pelätäänkö, että kansa tulee liian kriittiseksi. Tämän korjaamiseen tulee suunnitella aikaa ja tehdä huolella Peruskoulun, ammattikoulun, lukion kohdalla. Oppivelvollisuuteen kuuluu myös lukio tai ammattikoulu ja armeija ja / tai siviilipalvelus.
Ylipäätään käyttäytymishäiriöitä pyritään ratkomaan neuroloogisella seulonnalla ja ajoissa alkavalla hoidolla, ei mielellään poliisivoimin sillä saadaan vain hetkeksi joku rauhoittumaan, mutta rauhattomat pian jatkaa rauhatonta ja usein vaarlaista ja / tai rikollistakin toimintaa, joka siltä osin on tietysti poliisin asia. Poliisin ja terveyden huollon pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, vaikka siinä menisi hieman tietokantoihin pääsemisellä riski yksityisyydestä. Poliisi joka kerran olisi velvoitettu ja kysyttävä lääkäriltä, asiakkaalta ja tuomarilta lupa määrä aikaisesti, 100 % prosentin vaitiolovelvollisuudella. Stimulantti käytännössä on suositeltavaa, jos ei nyt ihan Ekalla luokalla niin sitten ainakin yläasteella, niitä on olut kenraaleitakin joita voidaan katso enemmän tai vähemmän ongelmatilanteissa häiriökäyttäytyjäksi – ylipäällikön on siihen heti puututtava. Kaikki lukihäiriöstä ja neroloogisista syistä olivat kilttejä tai tuhmia villejä tulisi näin olle yläasteen käydä älynsä mukaan, kuin siihen vain luodaan edellytys.. Oppilaskoko luokassa ei saisi ylittää yli viidentoistavuoden ja tässä iässä tarvitsee auktoriteettia, niin että jos sitä ei alkaa häiriökäyttäytyminen, josta seurauksena on portieerissa unohtunut yksi asia, polta tupakkaa, juo kaljaa, ei ole mitään kehittävää tekemistä eli sitten aletaan vetämään huumeita ja lujaa.
Meidän huumevalistus pyrkii ajanpuuteen ja liiallisen mustavalkoisesti esittelemään eri huumeet? Kuinka moni edes tietää, että meta-amfetamiini on erittäin vaurioittavaa elimistölle, ”tavallisten” amfetamiinien sijaan,
VÄHEMMÄN LINNATUOMIOITA JA RIKOSKIA, ENEMMÄN OPINTOJA PAKOLISESTI JA NIIN, ETTÄ HENKILÖ KYLLÄ SAADAAN KEPILLÄ JA PORKANALLA TOTELEMAAN JA KÄYTÄTYMÄÄN, JOS EI NYT HYVIN NIIN TYYDYTTÄVÄSTI.
Masson Lähettää nyt lämpimät Terveiset Porvareillekin, koska kokoomuksessa on näitä ajattelijoita paljon jotka ajatellevat rakentavasti yleistä hyvää ja tämä jos joku on sitä, sillä puolet SIIS PUOLET LINNAKUNDEISTA ON KÄRSINYT / TAI KÄRSII OPPIMISVAIKEUKSISTA, VAIKKA EIVÄT VÄLTÄMÄTTÄ NOIN ÄLYLLISESTI LAHJATTOMIA OLE. SE ON VAIN NIIN HELPPOA ANTAA "IDIOOTIN LEIMA "JA SIIRTYÄ SEURAAVAAN TAPAUKSEEN.

Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitäni.

kristitty, kansalliskonservatiivi

-masson.

http://www.saul-masson.info
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

saulmasson kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu