Onko luterilaisessa kirkossa joitain henkisiä polkuja?
Eteneminen?
Henget
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luterilaisessa kirkossa ei ole mitään yhtä tiettyä hengellistä polkua, mitä ihmisiä kehotettaisiin etenemään. Silti väljästi voi sanoa, että jotain erilaisia polkuja on. Ne eivät sulje toisiaan pois, vaan ennemminkin täydentävät toisiaan.
Päämääränä kaikessa on kasvaa Kristuksen tuntemisessa sekä juurtua häneen yhä tiukemmin. Siihen ei ole yhtä polkua, vaan ennemminkin jokaisella ihmisellä on omansa.
Selkein uoma on kuitenkin hiljaisuuden liike sekä retriitit. Liike korostaa rukousta, mutta esimerkiksi retriittejä on erilaisia ja myös eri mittaisia. Lisää tietoa retriiteistä saa esimerkiksi Hiljaisuuden ystävien sivuilta (http://www.hiljaisuudenystavat.fi/) sekä myös omasta seurakunnasta kerrotaan jos seurakunta järjestää lähiaikoina retriitin.
Yleisesti ottaen luterilaisessa kirkossa korostuu uskon eläminen oman arjen keskellä. Tämä toteutuu kahdella tavalla: lähimmäisenrakkaus sekä säännöllinen osallistuminen messuun. Esimerkiksi retriitit tukevat tätä, mutta ne eivät korvaa osallistumista messuun.
Yksi sanonta on, että kun ihminen rakastaa Jumalaa, Jumala nostaa silmien eteen lähimmäisen. Pointtina on se, että usko ohjaa huolehtimaan toisista ihmisistä ja vastaavasti lähimmäisenrakkaus on tapa kasvaa Kristuksen tuntemisessa.
Messuja puolestaan on tietenkin erilaisia, mutta yhteistä kaikille on rukous sekä ehtoollinen, jossa tullaan Jumalan eteen. Usein, jos ihminen kokee retriitit omakseen, myös taizé-henkiset messut uppoavat. Taizé-messut korostavat myös hiljaisuutta ja rukousta. Ne ovat saaneet nimensä Ranskassa olevasta yhteiskristillisestä Taizén yhteisöstä (http://www.taize.fr/fi).
Vilppu H.
pappi
>>Päämääränä kaikessa on kasvaa Kristuksen tuntemisessa sekä juurtua häneen yhä tiukemmin>>
Miksi? Usko riittää taivaaseen pääsemiseen, jossa on ikuisuus aikaa tutustua Jesseen. Miksi tehdä lyhyessä elämässä sitä mihin on ikuisuus aikaa?
Olipa hyvä vastaus.
"Miksi? Usko riittää taivaaseen pääsemiseen, jossa on ikuisuus aikaa tutustua Jesseen. Miksi tehdä lyhyessä elämässä sitä mihin on ikuisuus aikaa?"
Tässä tullaan siihen, että ihmisten hengellinen polku on erilainen. Siinä missä toinen ei koe erityistä kiinnostusta vaikkapa retriittejä tai hiljaisuutta kohtaan, toinen voi janota niitä. Tämä riippuu paitsi ihmisestä, myös elämänvaiheesta.
Esimerkiksi 10-15 vuotta sitten koin itse hyvin harvoin tarvetta käydä messussa. Viimeiset 3-4 vuotta olen puolestaan käynyt aika aktiivisesti. Jossain vaiheessa asia voi taas muuttua.
Toinen vastaus on se, että esimerkiksi retriitit sekä messu ruokkivat hengellisesti. Uskoa kuvataan välillä eräänlaiseksi matkaksi. Matkalla eteneminen tarkoittaa juurtumista Kristukseen, aivan samoin kun vuosien varrella voi oppia tuntemaan esimerkiksi ystävän aina vain paremmin ja paremmin. Esimerkiksi ehtoollinen on ikään kuin ravintoa tällä matkalla.
Pointti ei ole suorittamisessa. Messuun ei mennä suorittamaan mitään eikä retriitistä kerätä hengellisiä pisteitä. Sen sijaan pointti on suhteessa Jumalaan ja Jumalan tuntemisessa, aivan kuin voisi oppia tuntemaan ystävän.
Kysymys, että miksi tehdä näin on vähän samanlainen kuin että miksi opetella tuntemaan ystävää. Se on itsessään mielekästä.
Vilppu H.
pappi
Usein kuulee mainittavan ettei ihminen voi kunnolla käsittää/ymmärtää/tietää/tuntea jumalaa, niin jo maailman rauhan takia jättäisitte sen tuonpuoleiseen ja tyytyisitte vain uskomaan. Kukaan ei liene kiistämässä, että uskontojen tulkinnoista on paljon harmia seurannut.
Plus ihminen on erehtyväinen ja saatana eksyttää, niin järkevintä olisi pitää usko mahdollisimman yksinkertaisena ja perustavanlaatuisena. Kaikki uskonnon epäkohdat ja väärinkäytökset olisi tällä estettävissä.
Pappi varmaan pystyy lyhyesti myöntämään, että tuskin olisi kristitty, jos olisi muuhun kuin kristittyyn kulttuuriin syntynyt.
Siksi oppia Jeesusta tuntemaan jo täällä, että se Jeesuksen tunteminen tekee onnelliseksi. Kun Hän ohjaa elämääsi, toisin sanoen kuuntelet Häntä, työssäsi, ihmissuhteissa, harrastuksissasi, ajankäytössäsi... tulet onnelliseksi, koska tiedät eläväsi oikein. Toki aivan oikeinhan ihminen ei voi elää, joten Jumalan syvempi tunteminen on myös armon syvempää tuntemista. Mutta jokatapauksessa; Onnellisuus on se vastaus, kysymykseesi miksi
Ymmärrän. Pointi vaan on siinä, että noin ajattelee itsemurhapommittajakin. Jos opetettaisiin jättämään jumalaan tutustuminen tuonpuoleiseen, ongelmilta vältyttäisiin.
Itselläni se polku oli luterilainen kirkko --> eroakirkosta.fi --> ortodoksinen kirkko
Samoilla linjoilla, tosin polku päättyi kirkottomuuteen. Suhde Jeesukseen on parempi kuin koskaan.
Oikeastaan ehkäpä luterilaisuuden syvenevä polku on yhä syvenevä synnin tunto. Sen vuoksi tästä ei oikein kukaan olekaan kiinnostunut, sehän on sangen epämiellyttävää ihmiselle. Mutta tietysti kolikon kääntöpuoli sitten korvaa, yhä syvenevä rakkaus Kristukseen ja käsitys armosta.
Se on erittäin vaikea tie ihmiselle. Tässä tähdätään siihen, että ollaan kokonaan Kristuksen varassa. Tavallaan ymmärretään lopultakin se oma voimattomuus.
Jotain on pahasti pielessä luterilaisuudessa tai yleensä uskonnollisuudessa suuntauksesta riippumatta, jos siihen liittyy syvenevä synnin tunto. Sehän on suorastaan rienausta.
"olisikonäin" on oikeassa. Uskossa etenemistä on tosiaan syvenevä synnintunto. Ja nöyryys ja itsensä pieneksi ja heikoksi kokeminen. Mitä pidempään ja syvemmin ihminen elää Kristuksen yhteydessä, sitä selvemmin hän näkee oman vajavaisuutensa, heikkoutensa ja syntisyytensä ja joutuu turvautumaan vain ja ainoastaan Kristukseen ja Hänen lunastustyöhönsä.