Rasismi, vihapuhe ja ääriajattelu Suomessa

Suomessa on nyt kesällä ja alkusyksyllä osoitettu voimakkaasti mieltä ja vastustettu etenkin ”rasismia”, ”vihapuhetta”, ”ääriajattelua” ja ”äärimielipiteitä” sekä nykyisen hallituksen talouspolitiikkaa. Näillä termeillä on julkisessa keskustelussa luonnehdittu lähinnä monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautumista ja kansallismielisistä lähtökohdista nousevia näkemyksiä. Erikoista viimeaikaisissa niin sanotuissa rasismin- ja vihanvastaisissa julkisissa purkauksissa on kuitenkin ollut se, että niiden esittäjien omat näkemykset ovat varsin asenteellisella tavalla vihaisia ja tiettyihin nimenomaisiin ihmis- ja yhteiskuntaryhmiin suoraan kohdistuvia.

28.7.2015 toteutettiin Helsingin Kansalaistorilla laaja ”Meillä on unelma” -mielenosoitus monikulttuurisen Suomen puolesta ja rasismia ja vihaa vastaan. Rauhan ja ihmisrakkauden nimeen vannoneiden mielenosoittajien julkisesti esillä olleet tunnukset herättävät kuitenkin perin ristiriitaisia ajatuksia. Silmiinpistävän huomiota kiinnittävästi Kansalaistorilla liehuivat yhtä hyvin mustat anarkistiliput kuin kommunistien punaliput ja murretuilla antikristillisillä risteillä eli saatanistiristeillä varustetut niin kutsutut rauhanliput, sateenkaarilippujenkin liehuessa siellä täällä.

Nämä ovat vihaisia äärimielipiteitä edustavien äärisuuntausten tunnuksia ja aatteiden tunnuksia, joiden historia on valtaosaltaan verinen. Anarkistit ovat kunnostautuneet väkivaltaisen poliittisen terrorismin aktiivisina soveltajina 1800-luvun loppupuolelta lähtien ja kommunistien rikokset ihmiskuntaa vastaan ylittävät lähes 20-kertaisesti Suomen Vastarintaliikkeen kansallissosialististen historiallisten aatteellisten innoittajien rikosten tuottaman ihmisuhrimäärän. Kaiken kaikkiaan hakaristillä ja sirpillä ja vasaralla varustettujen punalippujen alla toimeenpannun totalitaarisen sosialismin – kansallisen tai kansainvälisen – aikaansaamien uhrien yhteislukumäärä ja inhimillisen kärsimyksen laatu on ollut hirvittävä.

Ei myöskään – entisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan vuosikymmenet rintapielessään kantaman – viimeaikaisissa mielenosoituksissa näkyvästi esillä olleissa lipuissa nähdyn ”rauhanmerkin” historia ole sen paremmin rauhallinen kuin vihaamattoman rakkaudellinenkaan. Kyseisen merkin symbolinen historia ei suinkaan pelkisty vain Gerald Holtomin Britannian ydinaseriisuntaa 1950-luvun lopulla vaatineen liikkeen tunnuslogoksi valikoitumiseen. Murrettu risti, poikkipuu murtaen alaspäin käännetty risti, niin sanottu keisari Neron risti, jota voidaan luonnehtia myös korpinkynneksi ja noidanjalaksi, symbolisoi Kristusta, kristinuskoa ja kristittyjä kohtaan suuntautuvaa vihaa ja antikristillistä jumalattomuutta. Kommunistisympatioistaan tunnettu filosofi Bertrand Russell, joka toimi Holtomin kanssa aktiivisesti 50-luvun rauhanliikkeessä, kannatti erityisesti tätä myös saatanistien ja satanistien rituaaleissaan toisinaan käyttämää murrettua ristiä rauhanliikkeen symboliksi nimenomaan sen antikristillisen jumalattoman merkityssisällön vuoksi.

”Rauhanmerkin” symboliikka julistaa aikamoisen vihaista ääriajattelua.

22.8.2015 toteutettiin Helsingissä puolestaan ”Hyvinvointia, ei leikkauksia” -suurprotesti hallituksen säästöaikeita kohtaan. Ilta-Sanomat otsikoi artikkelinsa 25.8.2015 näin: ”Tiesitkö, mitä suurmielenosoituksen järjestäjät oikeasti ajavat? ’Oli sovittu, ettei tällaisia tunnuksia ole mukana’”.

Kuvaavaa on, että 5000 ihmistä mukaansa saaneen mielenosoituksen virallinen järjestäjä oli Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piiri yhdessä anarkistien kanssa. Muita suunnitteluun osallistuneita tahoja olivat Kepa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Kuten Ilta-Sanomien artikkelista käy ilmi, anarkistit aiheuttivat mielenosoituksen aikana epäjärjestystä, Neuvostoliiton punaliput olivat kaikesta huolimatta esillä ja sosialismin ja kommunismin palauttamisen nimeen vannottiin.
Lue lisää...
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/742/rasismi_vihapuhe_ja_aariajattelu_suomessa
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

”Rauhanmerkin” symboliikka julistaa aikamoisen vihaista ääriajattelua.

22.8.2015 toteutettiin Helsingissä puolestaan ”Hyvinvointia, ei leikkauksia” -suurprotesti hallituksen säästöaikeita kohtaan. Ilta-Sanomat otsikoi artikkelinsa 25.8.2015 näin: ”Tiesitkö, mitä suurmielenosoituksen järjestäjät oikeasti ajavat? ’Oli sovittu, ettei tällaisia tunnuksia ole mukana’”.

Kuvaavaa on, että 5000 ihmistä mukaansa saaneen mielenosoituksen virallinen järjestäjä oli Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piiri yhdessä anarkistien kanssa. Muita suunnitteluun osallistuneita tahoja olivat Kepa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Kuten Ilta-Sanomien artikkelista käy ilmi, anarkistit aiheuttivat mielenosoituksen aikana epäjärjestystä, Neuvostoliiton punaliput olivat kaikesta huolimatta esillä ja sosialismin ja kommunismin palauttamisen nimeen vannottiin.''

Äänestä
  • Raamatun profetiat toteutuu.

    Äänestä

  • Kirjoitettuon kirjoitti:

    Raamatun profetiat toteutuu.

    Vain unissasi.

    Äänestä


  • Ei ymmärrä siirtyä aiheenmukaiselle palstalle, sillä itse paha maksaa palkan repellekin.

    Äänestä

  • ''Kuvaavaa on, että 5000 ihmistä mukaansa saaneen mielenosoituksen virallinen järjestäjä oli Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piiri yhdessä anarkistien kanssa. Muita suunnitteluun osallistuneita tahoja olivat Kepa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Kuten Ilta-Sanomien artikkelista käy ilmi, anarkistit aiheuttivat mielenosoituksen aikana epäjärjestystä, Neuvostoliiton punaliput olivat kaikesta huolimatta esillä ja sosialismin ja kommunismin palauttamisen nimeen vannottiin.''

    Äänestä

  • trret

    Äänestä

  • sadsda

    Äänestä

  • 543534

    Äänestä

  • hgfdhgfd

    Äänestä

Varautukaa saatanallisten voimien hyökkäyksiin,sillä lisää on tulossa.
Pian he aloittavat upouuden aivopesuohjelman,jonka perustat ovat suoraan helvetistä.

Äänestä
  • Aloituspuheenvuoro on kirjoitettu vainoharhojen vallassa. Rauhanlipun tulkitseminen väkivallan symboliksi ei terveeltä ihmiseltä onnistu.

    Äänestä

  • Varaudu sinä vaan ihan yksinäsi siellä sänkys alla perse pystyssä.

    Äänestä

PAHINTA RASISMIA JA VIHAPUHETTA ESIINTYY NS. USKOVAISILLA PALSTOILLA MISSÄ JOTKUT SAAKELIN RAAMATULLA RATSASTAVAT RIKOLLISET UHKAILEVAT KUNNON KANSALAISIA MILLOIN PUUKOLLA, MILLOIN ASEILLA JA MILLOIN MOOTTORIPYÖRÄJENGEILLÄ!

SIINÄ ON LÖSSIN KOKO SAATANALLINEN KUVA!
Soffiksiina on oikees. Maamme suurimmat rikolliset piileksivät ns. vapaiden suuntien seurakuntien selän takana!

Äänestä
  • Tätä minä olen yrittänyt täällä tuoda esille. Tämä palsta vaan ei taida olla oikea paikka yrittää mitään asiaa puhua, kun palstakeisari hukuttaa kaiken hourimointinsa alle. Kiitos sinulle nyt kuitenkin siitä, että jaksat oikoa niitä älyttömyyksiä. Minä en jaksa.

    Äänestä

Numero- sanamagian lisäksi uskontonne peruspilareita on siis myös usko erilaisten piirrettyjen häkkyroiden taikavoimiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Blogikirjoitukset kirjoitti:

Suomessa on nyt kesällä ja alkusyksyllä osoitettu voimakkaasti mieltä ja vastustettu etenkin ”rasismia”, ”vihapuhetta”, ”ääriajattelua” ja ”äärimielipiteitä” sekä nykyisen hallituksen talouspolitiikkaa. Näillä termeillä on julkisessa keskustelussa luonnehdittu lähinnä monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautumista ja kansallismielisistä lähtökohdista nousevia näkemyksiä. Erikoista viimeaikaisissa niin sanotuissa rasismin- ja vihanvastaisissa julkisissa purkauksissa on kuitenkin ollut se, että niiden esittäjien omat näkemykset ovat varsin asenteellisella tavalla vihaisia ja tiettyihin nimenomaisiin ihmis- ja yhteiskuntaryhmiin suoraan kohdistuvia.

28.7.2015 toteutettiin Helsingin Kansalaistorilla laaja ”Meillä on unelma” -mielenosoitus monikulttuurisen Suomen puolesta ja rasismia ja vihaa vastaan. Rauhan ja ihmisrakkauden nimeen vannoneiden mielenosoittajien julkisesti esillä olleet tunnukset herättävät kuitenkin perin ristiriitaisia ajatuksia. Silmiinpistävän huomiota kiinnittävästi Kansalaistorilla liehuivat yhtä hyvin mustat anarkistiliput kuin kommunistien punaliput ja murretuilla antikristillisillä risteillä eli saatanistiristeillä varustetut niin kutsutut rauhanliput, sateenkaarilippujenkin liehuessa siellä täällä.

Nämä ovat vihaisia äärimielipiteitä edustavien äärisuuntausten tunnuksia ja aatteiden tunnuksia, joiden historia on valtaosaltaan verinen. Anarkistit ovat kunnostautuneet väkivaltaisen poliittisen terrorismin aktiivisina soveltajina 1800-luvun loppupuolelta lähtien ja kommunistien rikokset ihmiskuntaa vastaan ylittävät lähes 20-kertaisesti Suomen Vastarintaliikkeen kansallissosialististen historiallisten aatteellisten innoittajien rikosten tuottaman ihmisuhrimäärän. Kaiken kaikkiaan hakaristillä ja sirpillä ja vasaralla varustettujen punalippujen alla toimeenpannun totalitaarisen sosialismin – kansallisen tai kansainvälisen – aikaansaamien uhrien yhteislukumäärä ja inhimillisen kärsimyksen laatu on ollut hirvittävä.

Ei myöskään – entisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan vuosikymmenet rintapielessään kantaman – viimeaikaisissa mielenosoituksissa näkyvästi esillä olleissa lipuissa nähdyn ”rauhanmerkin” historia ole sen paremmin rauhallinen kuin vihaamattoman rakkaudellinenkaan. Kyseisen merkin symbolinen historia ei suinkaan pelkisty vain Gerald Holtomin Britannian ydinaseriisuntaa 1950-luvun lopulla vaatineen liikkeen tunnuslogoksi valikoitumiseen. Murrettu risti, poikkipuu murtaen alaspäin käännetty risti, niin sanottu keisari Neron risti, jota voidaan luonnehtia myös korpinkynneksi ja noidanjalaksi, symbolisoi Kristusta, kristinuskoa ja kristittyjä kohtaan suuntautuvaa vihaa ja antikristillistä jumalattomuutta. Kommunistisympatioistaan tunnettu filosofi Bertrand Russell, joka toimi Holtomin kanssa aktiivisesti 50-luvun rauhanliikkeessä, kannatti erityisesti tätä myös saatanistien ja satanistien rituaaleissaan toisinaan käyttämää murrettua ristiä rauhanliikkeen symboliksi nimenomaan sen antikristillisen jumalattoman merkityssisällön vuoksi.

”Rauhanmerkin” symboliikka julistaa aikamoisen vihaista ääriajattelua.

22.8.2015 toteutettiin Helsingissä puolestaan ”Hyvinvointia, ei leikkauksia” -suurprotesti hallituksen säästöaikeita kohtaan. Ilta-Sanomat otsikoi artikkelinsa 25.8.2015 näin: ”Tiesitkö, mitä suurmielenosoituksen järjestäjät oikeasti ajavat? ’Oli sovittu, ettei tällaisia tunnuksia ole mukana’”.

Kuvaavaa on, että 5000 ihmistä mukaansa saaneen mielenosoituksen virallinen järjestäjä oli Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piiri yhdessä anarkistien kanssa. Muita suunnitteluun osallistuneita tahoja olivat Kepa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Kuten Ilta-Sanomien artikkelista käy ilmi, anarkistit aiheuttivat mielenosoituksen aikana epäjärjestystä, Neuvostoliiton punaliput olivat kaikesta huolimatta esillä ja sosialismin ja kommunismin palauttamisen nimeen vannottiin.
Lue lisää...
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/742/rasismi_vihapuhe_ja_aariajattelu_suomessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu