Onko pahuutta/syntiä olemassa?
onko pahuutta
tntlsd
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Saatana on todellinen. Ajatelkaa vaan kaikkea mitä Suomessakin on tapahtunut.
Eläinseksi laillistettiin 1971 yhtä aikaa homouden kanssa, siivellä. Stasi-listat salattiin Suomen kansalta, ja salataan edelleen. Koiviston konklaavi 1992 salattiin. Halonen salasi dokumentit uudelleen 2002.
Stasi-listat: Muissa länsimaissa Rosenholzin paperit - Stasi-yhteyshenkilöt, Stasin ilmiantajat, murhat ja kidutukset tutkittiin ja tuomittiin. Kaikille tuli myös elinikäinen virkakielto.
-Mutta mitä teki Suomen Koivisto? -Piilotti länsitiedustelun antaman Stasi-listan yhdessä SUPOn päällikön, Tiitisen kanssa. Stasi-listalla (ilmeisesti) oleva Halonen on päässyt jopa nimittämään korkeimmat virkamiehet ja oikeuslaitoksen korkeimmat tuomaritkin.
Koiviston konklaavi 1992: Koivisto oli ilmaissut huolestuneisuutensa Korkeimman Oikeuden päätöksestä 1991, jossa asiakas voitti pankin yksipuolisessa koron nostossa. Koivisto kutsui s a l a a koolle 30 mielestään merkittävää henkilöä ja toivoi, että jatkossa pankkeja ymmärretään paremmin. Halonen vakuutti juristina ja ministerinä, että perään ei kysellä.
-Ja kun pankit ja perintä saivat vapaat kädet, niitä tosiaan käytettiin.
Valtavat omaisuudet vaihtoivat omistajaa pilkkahinnalla. Ei siinä pankkien taseet paljoa lihoneet, joten kymmenien, ehkä sadan miljoonan markan pankkituki tarvittiin vielä. Veronmaksajien rahoja.
Seurasi itsemurhia, lapsiperheitä ja takaajiakin lensi ulos kodeistaan. Osa jäi elinikäiseen velkaorjuuteen. Eräiden arvioiden mukaan 40.000-60.000 yritystä ajettiin konkurssiin. Työttömyys kasvoi.
Suomen 1990-luvun laman suurin yksittäinen syy oli vaikutusvaltaisen Koiviston vaalima vahvan markan politiikka. Koivistolle oli tärkeää pelastaa omat kasvonsa.
* www.google.fi: Stasi-listat, Koiviston konklaavi, vahvan markan politiikka
Jumala on luonut kaiken.
Tai Saatanaa?
Katso ympärillesi ja avaa silmäsi ja korvasi. Onko tämä RAKKAUDEN VALTAKUNTA.
Rakkauden valtakunta voi asua sisälläsi. Se on valoa.
Joskus voi tuntea ristiriitaa. Toisen tahallinen vahingoittaminen on aina väärin. Kovassa maailmassa täytyy pitää puolensa, mutta se ei tarkoita toisten vahingoittamista. Jokaiselle kuuluu oma osuutensa hyvästä, mutta ei kaikki hyvä.
Antaminen ja jakaminen tuo iloa, mutta hyväksikäyttö täytyy tunnistaa.
Antamisen täytyy olla vastavuoroista. Jokaisella on jotain annettavaa, vaikka ne voivat olla erilaisia asioita eivätkä aina rahassa mitattavia.
Uusi testamentti on viisas kirja. Siitä löytyy aina jotain uutta.
Kun ennen nukkumaanmenoa lukee Raamattua, voi nukkua levollisin mielin.
Jeesuksen lahja on armon ja rakkauden lahja.
Jumala on luonut kaiken.,,
Raamattuun, kuten Vanhan Testamentin luomiskertomukseen, on koottu vain oleellisimmat asiat. Kokoamisen ja karsimisen ovat tehneet ihmiset parhaan käsityksensä mukaan. Samoin käännökset.
LUOMISKERTOMUS: Vielä tänäkin päivänä on erilaisia aikakäsityksiä ja kalentereita. Luomiskertomuksen kuvaannollinen "päivä" varmaankin tarkoittaa "aikakautta".
Jumala puhalsi ihmiseen "hengen", ja teki "loi" sillä ihmisen kuvakseen. Kaikkihan me tiedämme evoluution. Maan päällä kehittynyt nykyihminen, Homo Sapiens, mutta tunnetaanhan esim. Cro Magnon ja Neanderthalin ihminen. Jumalan "henki" erotti ihmisen muusta eläinkunnasta. Ihmisen aivot, hermosto ja aistit ovat kehittyneet Jumalan luomisprosessissa, ihminen oli fyysisesti tarpeeksi kehittynyt. Ja kehitys jatkuu.
Ennen Eevaa Jumala oli jo luonut Aatamin ja Lilithin, molemmat maan tomusta. Lilithistä on nyky-Raamatussakin pari mainintaa. Jumala loi Eevan Aatamin "kylkiluusta" myöhemmin. Kylkiluu täytyy käsittää kuvaannollisesti. Ehkä se oli DNA:ta (?), jolloin Aatami ja Eeva olivat geneettisesti lähempänä toisiaan kuin Atami ja Lilith.
Jotakin meni pieleen Lilithin suhteen. Saatana oli todellinen jo tuolloin. Lilithiin viitataan käyttäen helvetillisiä kuvailuja. Lilith oli lähtenyt niiltä seuduilta, jossa Aatami käyskenteli, ja Jumala loi Eevan tämän jälkeen.
Tämän halusin tuoda esille, koska Raamatun sanomaa ivailtaessa usein viitataan luomiskertomukseen. -Aatami ja Eeva eivät siis olleet aikansa ainoat ja ensimmäiset ihmiset fyysisesti. He olivat tarpeeksi kehittyneitä, Jumalan valitsemia. Kaikki fyysisesti ihmiset eivät siis ilmeisestikään ole polveutuneet suoraan vain Aatamista ja Lilithistä ja Eevasta. Myös sekoittumista on tapahtunut. Painotan sanaa "fyysisesti".
Juutalaiset katsovat polveutuvansa Aatamista ja Eevasta, ja myöhemmin Abrahamista ja Saarasta.
VEDENPAISUMUS: Raamatussa kerrotaan vedenpaisumuksesta ja Nooakin arkista. Nykyään tiedetään sekin, että Atlantti murtautui Gibraltarin salmesta Välimerelle, entiseen sisäjärveen. Nykyisen Välimeren pinta nousi - olen kuullut arvion, 150 metriä. Mutta asia on alkanut valjeta tutkijoille vasta hiljattain, ja myös arkeologiset tutkimukset jatkuvat
Nooakin arkin sanoma on, että ihmiskunta oli saavuttanut kammottavan p a h u u d e n tilan. Tunnettu maailma, Raamatun kertomusten tuntema maailma ja ihmiskunta, piti hävittää ja kielet sekoittaa.
Raamatussa kerrotaan Baabelin tornista, ja kaksoisvirran maasta, nykyiseen Irakiin tunnistettavissa olevasta alueesta ja sen lähialueista. Vanhassa testamentissa kerrotaan myös Sodomasta ja Gomorasta ja ihmisten elämästä siellä.
JEESUS: Jeesus, Jumalan ainoa poika, antoi lähetystehtävän noin 2000 vuotta sitten. Tiedämme, että Maassa on ja on ollut monenlaisia uskontoja. Se kertoo ihmisten käsityksestä jostain korkeammasta, maanosasta, rodusta ja kielestä riippumatta. Jeesus sanoi "Kutsukaa kaikki kansat minun tyköni" . Jeesuksen tehtävä oli rakkauden, armon ja anteeksiannon sanoma, ja sen levittäminen juutalaisten lisäksi muille kansoille.
JUUTALAISET: Juutalaiset olivat torjuneet Jeesuksen. Juutalaiset tunnustavat vain Vanhan Testamentin, ja sen käskyt.
JEESUKSEN LÄHETYSTEHTÄVÄ JA ISLAM: Jeesuksen lähetyskäsky on alkanut saavuttaa jo useimmat Maan kolkat. Islam kehittyi n. 600 vuotta myöhemmin. Muhammed ei osannut lukea, mutta hän oli matkoillaan kuullut kertomuksia Jeesuksesta, ja sekoitti asioita. Muhammedilla oli myös näkyjä.
Islamilaiset väittävät virheellisesti, että Islamin sisältö on kokonaan Muhammedilta, koska Muhammed ei osannut lukea. Ja että Jeesus on vain yksi profeetta.
Siltikin islamilaisuus valtavan korkean syntyvyyden sekä sisäisen ja ulkoisen väkivaltaisen luonteensa takia on maailman nopeimmin leviävä uskonto. Islamilaisuudessa on kaksi pääsuuntaa, joista toista pidetään väkivaltaisempana. Kristinuskoon kääntyvää uhkaa väkivaltainen kuolema. Pakko ei ole rakkautta, se on ihmisen vallankäyttöä toista ihmistä kohtaan.
Lähetystyötä ovat tehneet useat kristikunnat, jopa kilpaillen. Tuntuu siltä, että sisäinen lähetystyö on unohdettu samalla, ainakin jo vuosikymmenien ajaksi. Onko meidän Luterilainen valtiokirkkomme tehtäviensä tasalla?
Eli onko vain muslimit pahoja mutta ei kukaan muu?
Onko vaikeaa hyväksyä se että meissä jokaisessa on pahuuden perusta?
Pahuutta on meissä kaikissa.
Kuten Lauerma ilmaisee: "Väkivaltainen potentiaali on meissä kaikissa, ja tappamisen mahdollisuus on osa biologiaamme. Sen ymmärtäminen ei tarkoita, että teot pitäisi hyväksyä.".
Pahuus voi tulla esiin sopivissa olosuhteissa. Tässä kohtaa voi miettiä vaikka perisyntisyyttä. Paha on olemassa meissä kaikissa, mutta sille ei tarvitse antaa periksi. Jos siihen joku lankeaa, on toista autettava sillä äärimmäisen harva haluaa olla paha.
Raamatussa on todella hyviä ohjeita tähän asiaan liittyen:
Matteuksen evankeliumi:
18:21 Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"
18:22 Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
”Kun tuntee itse alemmuutta, nöyryytystä tai osattomuutta, vihollisen löytäminen voi kummasti helpottaa. Jos näkee ympärillään vain idiootteja ja taitamattomia, rakentaa sillä näkemyksellä omaa arvoaan."”
Epäoikeudenmukaisuus tavalla tai toisella synnyttää pahan meissä.
”Vihaisina vaadimme esimerkiksi väkivaltarikollisille pitkiä rangaistuksia mahdollisimman kurjissa oloissa – vaikka tutkimusten valossa tiedetään, että sellainen tekisi useimmista vapautuessaan entistä vaarallisempia.”
Mitä huonommin tiedostamme sen ja osamme hillitä itseämme, sitä varmemmin pahuus voi ottaa vallan. Se voi johtaa lopulta sanoista tekoihin. Tästä syntyy kostomentaliteetti, joka synnyttää vain lisää pahaa.
Ef. 4:26
"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
Room. 12:17
Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
”Samalla tavalla kuin pahan kierre syntyy, voi tulla myös hyvän kierre, jossa ihminen saa ilmaa siipiensä alle ja ne alkavatkin kantaa.”
http://www.hs.fi/elama/a1441163765564?jako=65178a611beef34f90f476f301354ab4&ref=tw-share
Matt. 12:35
Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
Luuk. 6:35
Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
Joskus todella toivon, että copypaste ei toimisi koneessasi.....
Hei!
Raamattu opettaa että synti on Jumalan lain rikkomista.
"Jokainen joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)
(2 Moos 20:1-17, 5 Moos 5:1-22)
Raamattu opettaa minkälainen ihminen on ”pyhä ihminen?” ”Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.” (Ilm 14:12) ”Pyhä ihminen” pyhittyy Jumalle niin että kaikessa maallisissa toimissaan huomioi että on Jumalan kanssa sovussa. ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä Herraa.” (Hebr 12:14) (1 Kor 10:33) Kukaan ei voi kieltää ainuttakaan Jumalan käskyä. (Jaak 2:10-13)
Jumalan laista ei katoa pieninkään piirto eikä pilkku.
"Totisesti:laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat,..." (Matt 5:18, 17,19,20)
>>>>>>>>>>>>> Jumalan laki /moraalilaki on täydellinen. Jaak 1:25.
Ihmisen oma tietomäärä vaikuttaa ihmisen omaantuntoon Jumalan edessä näkemyksessä siitä mikä on syntiä; Luuk 12:47-48.
Jos kauhalla annetaan ei lusikalla vaadita ja toisinpäin.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä Herraa.” (Hebr 12:14) (1 Kor 10:33)
Niin, jotkut taitavat sen kyllä kääntää toisinpäin. Näyttäkää pahuutenne ja haastakaa riitaa ja halveksikaa esim. pakolaisia muotoon.
Niin ja sinä halveksit ja haastat riitaa uskovien kanssa ja niiden kanssa jotka pitävät avioliittoa vain miehen ja naisen liittona kuten Jeesuskin.
Kyllä, kyseenalaista toki heidän näkemyksensä. En halveksien enkä haluaisi haastaa riitaakaan. Jostain syystä vain niihin vastataan riidalla.
Olet jo tunnustautunut epäjumalan palvelijaksi, koska et ole ilmoittautunut rukoustapahtumaani. Miksi siis jauhat epäjumalasi lakia täällä?
Eikö jumalasi kyvyttömyys, ei pysty edes amputoidulle palauttamaan jäsentä, pistä miettimään hänen olemassaoloaan. Vai ovatko uskovaiset niin sekaisin,mettä eivät ymmärrä ottaa vastaan informaatiota?
Jos informaatio ei mene uskovaiselle perille, herää kysymys vaikkapa äänioikeuden poistosta, koska eiväthän ne pysty tuossa henkisessä tilassaan ottamaan vastuuta mistään.
Sinä olet se riidankylväjä tällä palstalla!
Eikö jokainen jo uutisia katsomalla ja lukemalla huomaa, että pahuutta ja syntiä maailmassa on olemassa? Ja kuten ylempänä sanottiin, on synti laittomuus eli Jumalan käskyjen rikkomista, Jumalan tahdon vastaista toimintaa ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein.
Onko pahuutta olemassa?
Kun Suomessakin on noin 42 hyllymetriä lakeja ja säädöksiä rikosseuraamuksineen, niin näyttää olevan.
Kun Suomessa tilastojen mukaan vuonna 2013 poliisin tietoon tuli 517 000 rikosta ja 353 000 liikennerikkomusta, niin ihan lainkuuliaista kansaa emme näytä olevan.
SAATANA: Saatana on todellinen. Saatana voi esiintyä ystävänä ja auttajana. Mutta Saatana lopulta pettää aina.
RUKOUKSEN VOIMA: Voimme turvata Jumalaan ja Jeesukseen ja rukoilla "anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet - äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia, iankaikkisesti".
TIEDE JA JÄRKI: Kaikkea ei voi selittää järjellä. Tieteelliset tutkimusmenetelmät ovat vain välineitä, työkaluja, eivät totuus ja päämäärä sinänsä.
IHMISEN RAJALLISUUS: Ihmiset ovat eri kehitysasteilla ja lahjakkuutta on monenlaista. Ihminen, ihmisen ymmärrys, ihmisjärki, aistit kehittyvät. Tiedetään, että esim. koiran kuuloaisti on parempi kuin ihmisen. Me emme kykene näkemään, kuulemaan, tuntemaan emmekä ymmärtämään kaikkea. On radioaaltoja, infrapunasäteilyä ym. ihmiselle näkymätöntä. Tiede on löytänyt ne, ja tekee uusia löytöjä koko ajan, mutta emme kykene näkemään ihmissilmin kaikkea.
RAKKAUS JA ERILAISUUDEN RIKKAUS: Jeesus sanoi: Antakaa lasten tulla minun tyköni, sillä heidän kaltaistensa on Taivasten valtakunta. - Lapsella Jeesus ei tarkoittanut ajassa mitattavia ikävuosia, vaan lapsenuskoa. Uskokaa, vaikka ette aivan kaikkea pysty järjellä käsittämään.
Jokainen meistä tekee joskus väärin. Se ei kuitenkaan tee jostakusta ihmisestä pahaa.
Oletko koskaan kuullut Maosta, Hitleristä ja Stalinista?
Lisäisin vielä ainakin Halosen, eläinseksinkin laillistamista ajaneen turmio-tädin.
Perustelut heti alussa, ensimmäisessä vastauksessa.
Kerropa tuon eläinseksin laillistamisen vaiheet, eduskuntakäsittelyt ja muut. Tuntuu, että olet huuhaapohjalla liikkeellä. Tai ei tunnu vaan on varmaa.
Lisäksi vielä tuntuu, että palstan useimmat uskovat ovat suuria valehtelijoita, kieroja ja pahantahtoisia. Eikä tämäkään vaan tunnu, vaan on varmaa, todisteet ovat näkyvissä tälläkin ketjulla.
VAi onko niin että he ovat vain uskoviksi tekeytyviä trolleja???
Tiedä sitä, voipa ollakin.
Niin, olen ollut kymmeniä vuosia tekemisissä uskovien kanssa, ja voin vaikka vannoa, että täällä ei ole muita uskovia kuin mummomuori.
Muiden kielenkäyttö on kaikkea muuta kuin mitä uskovilta pitäisi, ja mihin olen tottunut. Tai voihan täällä ollakin niitä "erilaisia" uskovia; rääväsuita.
Kyllä minäkin mummomuoria uskovana pidän mutta trolleista ei ota selvää pirukaan, jotkut uusnatsit tai rasistit voivat tekeytyä agendansa ajossa vaikka miksi.
Lisäys siihen mitä kirjoitin;
>>>>>>>>> Room 6:22-23.
Uuden liiton kansalainen pitää yhteyden taivaan joukkoihin ilman välimiehiä; Hebr 8:10, 10:12-18. Välimiehet loppuivat ristille kun vanhan liiton temppelipalvelus päättyi. Leeviläisten- Aaronin jälkeläisten perään ei enää pääse. Israelin sukukirjat hävisi kun Roomalaiset hävittivät Jerusalemin 70 jKr.
Hebr 8:1-2.
Koko hebrealaiskirje kertoo Ylipapin vaihdoksesta.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija