Olkaa toivossa iloisia. Room. 12:12.
Toivolla tarkoittaa apostoli uskovaisten odottamaa ihanuutta. Usko käsittää Jumalan nykyisen armon, mutta toivo viittaa siihen »ihanuuteen, jonka Jumala on antava». Nyt sanoo apostoli, että me tässä toivossa olisimme iloisia. Apostoli ei käske meitä olemaan iloisia tyhjästä, - ei myöskään jostain vähäpätöisestä tai katoavaisesta. Hän asettaa meille ikuisen autuuden toivon ilon aiheeksi. Jos tarkoin ajattelisimme, mikä toivo meitä odottaa ja sitten oikein eläen uskoisimme siihen, mitä Jumala on meille luvannut, niin varmaan olisimme riemuissamme. Tuntisimme riemua sekä niinä päivinä, jolloin kaikki meille menestyy että myös silloin, kun meillä olisi maallisia murheita. Tämä ilo, ilo toivossa merkitsee paljon enemmän ja on meille paljon suuremmaksi siunaukseksi, kuin tavallisesti ajattelemme. Se tuo uuden voiman koko kristillisyyteemme. Tarkastakaamme sen takia tarkemmin tätä asiaa.
Tuskin koskaan ajallisessa elämässä oikein ymmärrämme, mitä ihanuutta Jumalalta odotamme. Sillä »mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva ole kuullut, eikä ihmisen sydämeen ole noussut, sen on Jumala valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.»
Mutta jo se, mitä Jumalan lupauksista näemme ja aavistamme, on niin suurta ja ihanaa, että kukaan ihminen ei voi sitä lausua. Mitä kaikkea siihen sisältyykään, että meistä tulee Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä! Ketkä saavat niin autuaallisen ja kunniakkaan osan? Ne, jotka täällä ajallisessa elämässä ovat Jumalan lapsia. Sillä sanassa sanotaan: »Jos olemme lapsia, niin olemme myös Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä.»
Siis jokainen, joka on maailmasta valittu, jonka Jumalan sana ja Henki on herättänyt synnin unesta ja joka on löytänyt autuutensa Kristuksesta. Sellainen joka kaikkine heikkouksineen on hänestä riippuvainen, joka ei voi olla ilman hänen armoaan ja ystävyyttään. Ei voi olla ilman hänen lihaansa ja vertansa so. hänen sovintonsa, vaan saa siitä ravintonsa ja sielunsa elintarpeen. Herra Kristus sanoo: »Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.»
Ajattele, että Herra Kristus itse sanoo sellaisista sieluparoista, joilla hänen sovinnossaan on lohdutuksensa, että heidän on iäisen elämän autuus. Ja sen hän sanoo varmana ja usein toistuvana tosiasiana. Ken voi siis ymmärtää, miten onnellinen sellainen ihminen on! Kuka voi ennustaa, miten paljon sisältyy Kristuksen sanoihin: »Silloin vanhurskaat loistavat niin kuin aurinko Isänsä valtakunnassa.» Kuka voi lausua, mitä nämä Johanneksen sanat merkitsevät: »Silloin tulemme hänen kaltaisiksensa, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.» Tämä sama toivo oli jo Daavidilla hänen sanoessaan: »Mutta minä saan vanhurskaudessa nähdä sinun kasvosi. Herättyäni minut ravitaan muotosi katselemisella.»
Herra Kristus on myös nimenomaan selittänyt seuraavaa: »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, jotta näkisivät, minun kirkkauteni, jonka annoit minulle.» Mikä voi olla varmempaa kuin Kristuksen omat sanat! Autuuden toivollamme on siis aivan horjumaton pohja, ja siksi sitä nimitetäänkin »lujaksi ja vahvaksi sielumme ankkuriksi.»
Kun meillä nyt on niin ihana ja varma toivo iäisestä elämästä, niin meidän pitäisi jättää kaikki maalliset murheet sanoen: pois epätoivo, murhe ja levottomuus! Minulla on ikuinen onni. Kuljen kohti iäistä iloa - niin totta kuin autuuden toivo ei perustu meidän mahdollisuuksiimme tai meidän ajatuksiimme, vaan Jumalan omiin tekoihin ja ikuisiin neuvoihin. Ei ole Kristuksen tunnustajain arvoista samoin kuin on kristillisyydellemme vahingoksi, että unohdamme autuuden toivomme emmekä siitä iloitse, vaan kuljemme raskain askelin ja huokauksin kohti taivaan valtakunnan riemua. Jos vakavammin ja uutterammin ajattelisimme autuustoivoamme, vahvistaisi se meidän kristillisyyttämme. Silloin koettaisimme tarkemmin kulkea elämän suoraa tietä ja välittäisimme vähemmän maallisista asioista. Se antaisi meille enemmän kärsivällisyyttä ja kestävyyttä tavoittaessamme kruunua.
Siksi nimitetäänkin autuuden toivoa myöskin kilveksi. Kilpi on tärkeä varustus. Se auttaa meitä rohkeammin etenemään taistelussa. Ja kun apostoli nimittää toivoa lujaksi ja vahvaksi sielumme ankkuriksi, lausuu hän samalla, että autuuden toivo on kaikissa viettelyksen myrskyissä pidättävä meitä Herran luona, ettemme joutuisi haaksirikkoon maailman myrskyävällä merellä.
Elävä ja varma toivo on kärsimysten ja hädän hetkinä antava meille taivaallista lohtua ja maallisen onnen ja ilon päivinä antava meille järkevyyttä, että apostolin kanssa voimme sanoa: »Halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.»
Ah, että Herra antaisi meille anteeksi epäuskomme, kun niin vähän olemme toivossa iloiset! Auttakoon hän meitä tässäkin asiassa paremmiksi!
Toivolla tarkoittaa apostoli uskovaisten odottamaa ihanuutta. Usko käsittää Jumalan nykyisen armon, mutta toivo viittaa siihen »ihanuuteen, jonka Jumala on antava». Nyt sanoo apostoli, että me tässä toivossa olisimme iloisia. Apostoli ei käske meitä olemaan iloisia tyhjästä, - ei myöskään jostain vähäpätöisestä tai katoavaisesta. Hän asettaa meille ikuisen autuuden toivon ilon aiheeksi. Jos tarkoin ajattelisimme, mikä toivo meitä odottaa ja sitten oikein eläen uskoisimme siihen, mitä Jumala on meille luvannut, niin varmaan olisimme riemuissamme. Tuntisimme riemua sekä niinä päivinä, jolloin kaikki meille menestyy että myös silloin, kun meillä olisi maallisia murheita. Tämä ilo, ilo toivossa merkitsee paljon enemmän ja on meille paljon suuremmaksi siunaukseksi, kuin tavallisesti ajattelemme. Se tuo uuden voiman koko kristillisyyteemme. Tarkastakaamme sen takia tarkemmin tätä asiaa.
Tuskin koskaan ajallisessa elämässä oikein ymmärrämme, mitä ihanuutta Jumalalta odotamme. Sillä »mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva ole kuullut, eikä ihmisen sydämeen ole noussut, sen on Jumala valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.»
Mutta jo se, mitä Jumalan lupauksista näemme ja aavistamme, on niin suurta ja ihanaa, että kukaan ihminen ei voi sitä lausua. Mitä kaikkea siihen sisältyykään, että meistä tulee Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä! Ketkä saavat niin autuaallisen ja kunniakkaan osan? Ne, jotka täällä ajallisessa elämässä ovat Jumalan lapsia. Sillä sanassa sanotaan: »Jos olemme lapsia, niin olemme myös Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä.»
Siis jokainen, joka on maailmasta valittu, jonka Jumalan sana ja Henki on herättänyt synnin unesta ja joka on löytänyt autuutensa Kristuksesta. Sellainen joka kaikkine heikkouksineen on hänestä riippuvainen, joka ei voi olla ilman hänen armoaan ja ystävyyttään. Ei voi olla ilman hänen lihaansa ja vertansa so. hänen sovintonsa, vaan saa siitä ravintonsa ja sielunsa elintarpeen. Herra Kristus sanoo: »Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.»
Ajattele, että Herra Kristus itse sanoo sellaisista sieluparoista, joilla hänen sovinnossaan on lohdutuksensa, että heidän on iäisen elämän autuus. Ja sen hän sanoo varmana ja usein toistuvana tosiasiana. Ken voi siis ymmärtää, miten onnellinen sellainen ihminen on! Kuka voi ennustaa, miten paljon sisältyy Kristuksen sanoihin: »Silloin vanhurskaat loistavat niin kuin aurinko Isänsä valtakunnassa.» Kuka voi lausua, mitä nämä Johanneksen sanat merkitsevät: »Silloin tulemme hänen kaltaisiksensa, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.» Tämä sama toivo oli jo Daavidilla hänen sanoessaan: »Mutta minä saan vanhurskaudessa nähdä sinun kasvosi. Herättyäni minut ravitaan muotosi katselemisella.»
Herra Kristus on myös nimenomaan selittänyt seuraavaa: »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, jotta näkisivät, minun kirkkauteni, jonka annoit minulle.» Mikä voi olla varmempaa kuin Kristuksen omat sanat! Autuuden toivollamme on siis aivan horjumaton pohja, ja siksi sitä nimitetäänkin »lujaksi ja vahvaksi sielumme ankkuriksi.»
Kun meillä nyt on niin ihana ja varma toivo iäisestä elämästä, niin meidän pitäisi jättää kaikki maalliset murheet sanoen: pois epätoivo, murhe ja levottomuus! Minulla on ikuinen onni. Kuljen kohti iäistä iloa - niin totta kuin autuuden toivo ei perustu meidän mahdollisuuksiimme tai meidän ajatuksiimme, vaan Jumalan omiin tekoihin ja ikuisiin neuvoihin. Ei ole Kristuksen tunnustajain arvoista samoin kuin on kristillisyydellemme vahingoksi, että unohdamme autuuden toivomme emmekä siitä iloitse, vaan kuljemme raskain askelin ja huokauksin kohti taivaan valtakunnan riemua. Jos vakavammin ja uutterammin ajattelisimme autuustoivoamme, vahvistaisi se meidän kristillisyyttämme. Silloin koettaisimme tarkemmin kulkea elämän suoraa tietä ja välittäisimme vähemmän maallisista asioista. Se antaisi meille enemmän kärsivällisyyttä ja kestävyyttä tavoittaessamme kruunua.
Siksi nimitetäänkin autuuden toivoa myöskin kilveksi. Kilpi on tärkeä varustus. Se auttaa meitä rohkeammin etenemään taistelussa. Ja kun apostoli nimittää toivoa lujaksi ja vahvaksi sielumme ankkuriksi, lausuu hän samalla, että autuuden toivo on kaikissa viettelyksen myrskyissä pidättävä meitä Herran luona, ettemme joutuisi haaksirikkoon maailman myrskyävällä merellä.
Elävä ja varma toivo on kärsimysten ja hädän hetkinä antava meille taivaallista lohtua ja maallisen onnen ja ilon päivinä antava meille järkevyyttä, että apostolin kanssa voimme sanoa: »Halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi.»
Ah, että Herra antaisi meille anteeksi epäuskomme, kun niin vähän olemme toivossa iloiset! Auttakoon hän meitä tässäkin asiassa paremmiksi!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aamen!