Turvapaikat ja kehisapu samalle momentille

Kehitysapu ja turvapaikkojen tarjoaminen perustuvat pitkälti samaan ajatukseen: ihmisten auttamiseen, vieläpä "muiden" auttamiseen. Kehitysapuahan ei suoraan myönnetä suomalaiselle taholle eikä turvapaikkaa suomalaiselle.

Jos nuo kaksi "muiden" auttamistapaa olisivat valtion budjetissa samalla momentilla, jokainen turha turvapaikan hakija olisi suoraan vähentämässä kehitysapua, jolloin päätöksentekoon varmasti syntyisi enemmän järkeä. Voitaisiin enemmin hakea edullisempia turvapaikkavaihtoja vaikkapa Unkarista jne.

Edellisen perusteella nykytilanteessa onkin aivan oikein vähentää kehitysapua, joka on ollut aika tehotonta. Eihän pakolaisvirtoja edes olisi, jos teollistuneiden maiden kehitysapu olisi hyvin tehonnut.
Toisaalta en olisi kehitysapuprojektejakaan leikkaamassa heti siinä kuussa, kun pakolaisvirta syö kaikki resurssit. Tälle momentille voitaisiin sallia pientä velkaantumista, niin että lopettamisilmoitus tulisi n. vuotta ennen rahoituksen tosiasiallista päättämistä. Vuodesta toiseen velka menisi siirtosummana seuraavalle vuodelle, kunnes tulisi vuosia, jolloin menoja ei enää paljoa olisi ja tilit tasattaisiin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Kehitysapu ja turvapaikkojen tarjoaminen perustuvat pitkälti samaan ajatukseen: ihmisten auttamiseen, vieläpä "muiden" auttamiseen. Kehitysapuahan ei suoraan myönnetä suomalaiselle taholle eikä turvapaikkaa suomalaiselle.

Jos nuo kaksi "muiden" auttamistapaa olisivat valtion budjetissa samalla momentilla, jokainen turha turvapaikan hakija olisi suoraan vähentämässä kehitysapua, jolloin päätöksentekoon varmasti syntyisi enemmän järkeä. Voitaisiin enemmin hakea edullisempia turvapaikkavaihtoja vaikkapa Unkarista jne.

Edellisen perusteella nykytilanteessa onkin aivan oikein vähentää kehitysapua, joka on ollut aika tehotonta. Eihän pakolaisvirtoja edes olisi, jos teollistuneiden maiden kehitysapu olisi hyvin tehonnut.
Toisaalta en olisi kehitysapuprojektejakaan leikkaamassa heti siinä kuussa, kun pakolaisvirta syö kaikki resurssit. Tälle momentille voitaisiin sallia pientä velkaantumista, niin että lopettamisilmoitus tulisi n. vuotta ennen rahoituksen tosiasiallista päättämistä. Vuodesta toiseen velka menisi siirtosummana seuraavalle vuodelle, kunnes tulisi vuosia, jolloin menoja ei enää paljoa olisi ja tilit tasattaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu