ÄÄNESTÄKÄÄ KÖYHÄT, ÄLKÄÄ OLKO TYHMIÄ!

JOS ÄÄNESTÄÄ OIKEIN NIIN YHTEISKUNNAN ON PAKKO MUUTTUA!
1451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Suurin osa suomalaisista ei ole köyhiä ja enemmistö voittaa.

Äänestä
  • Entä tulevaisuus. Tavalliset keskiansioiset alistetaan myös rikkaiden tahdon alle. Pienet ns. Esm. ronttorirotat, jotka ovat äänestäneet kokoomusta, luulevat että puolue ajaa heidän etuaan. Peen marjat. Tänne tulee ylä ja alaluokka. Köyhät palvelee rikasta. Täällä ei merkitse muu kui julmettu omaisuus. Rikollisuus kasvaa. Kohta ollaan myös jonkinlaisen "mafioiden"armoilla. Hyvinvointi yteikunta on kadonnut. Joka paikka rappeutuu, ihmiset eivät voi hoitaa itseään, kun ei ole varaa. Töissä ollaan minimistä minimiin palkalla. Työpäivät ovat niin pitkiä että kotiin , jos sellaista on, ei kerkiä kuin yhtenä päivänä, jos silloinkaan. Tällaista yhteiskuntaa nämä kokkarit haaveilee. Heille on tärkeintä, että he saavat alistaa ja kiusata alempaansa. Mennään samaan kuin viime vuosisadan alkupuolella oli. Joskus näiden oikeistolaisten pitäisi ajatella mistä ovat lähtöisin. Mitä heidän isoisovanhempansa teki. Kuka tai ketkä rakensi hyvinvoinnin, koulutuksen yms. Eivät ainakaan kokkarit ja keskusta. Moni on Suomessa saanut ilmaiseksi koulutuksen, nyt kuljetaan nokka pystyssä. Terveydenhoitokin on ollut parasta. Nyt nämä monet köyhien jäkeläiset ovat rikkomassa tätä hyvinvointi valtiota.

    Äänestä

  • NÄIN ON MARJAT.

    Äänestä

Köyhät on tän maan viisaammistoa, tekemättä mitään katto pään päällä ja ruokaa sossun laskuun.

Äänestä

Hyvin on sinutkin aivopesty. Voi eduskunnassa ketä tahansa ei kurjuus muutu koskaan. Edustajille ja ministereille maksetaan siitä että pitävät suunsa kiinni, tekevät rikkaiden kaltaista politiikka joka heitä hyödyttää.
Kun saa tarpeeksi rahaa, tekee mitä pyydetän, siinä köyhät ja äänestäjät unohdetaan. Vai mitä muistat viime vaaleista, mitä luvattiin, nyt on kaikki päin peetä...

Äänestä
  • NÄIN KUN AJATTELET NIINKUIN LIIAN MONI MUUKIN OLET ULKONA DEMOKRATIASTA, MEILLÄ EI OLE MUUTA!

    Äänestä

  • Näinhän se on, ainoastaan kansannousu ja vallankumous voi enää meidät pelastaa.

    Äänestä

Ja olit ihan varma, et nää köyhät osaa äänestää niin, et muutos tulee. Ja varmaan, jos nukkuvien äänen kuulee, joita muuten on joka luokassa maailma menee, niinkuin säääää luulet. Ei mene.
Tuli pari muuttujaa....

Äänestä

suomessa ei kannata enää mkään, ei työssä olo, ei äänestäminen, ei asuminen, ei täällä pärjää, mutta pakolaisena on hyvä olla, kaikki tulee ilmaiseksi,

Äänestä
  • Vähiten noista tyhämänä työläisenä olo.

    Äänestä

  • muutostuleenyt kirjoitti:

    Vähiten noista tyhämänä työläisenä olo.

    Sanoppa mikä on työläinen. Onko se hoitaja, kuljettaja, kirjanpitäjä, ministeri, it-alan ammattilainen, jalkapalloilija, äiti, lääkäri, ompelija, malli, tietsikan korjaaja, myyjä, hieroja, kosmetologi, agronomi-logi, yms, maanviljelijä, rallikuski, sihteeri, kielenkääntäjä, avustaja ja kaikkea siltä väliltä.

    Äänestä

En osallistu enää mihinkään yhteiskunnalliseen, en töihin, en mihinkään, tuet nostan ja elän niillä, muuta en. Teen niinkuin itse parhaaksi näen.

Äänestä
  • Hehheh, kuuleppas tuota, saitko itkupotkuraivarit internetissä hähähähähähäh. Nooh, häpeä nyt vähän ja taas ma-aamuna reippaasti TE:n kurssille iloisena ja kyllä sinä vielä valmistutkin varmaan ennen eläkeikääsi hätinä . Töihin et enää sitten kyllä joudukaan se on varmaa.

    Äänestä

  • KUINKAHAN TÄMÄ ITSENTÄ HERRA SITTEN PÄRJÄÄ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


NEROKAALI kirjoitti:

JOS ÄÄNESTÄÄ OIKEIN NIIN YHTEISKUNNAN ON PAKKO MUUTTUA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu