Oo ne niin ylemmyydentuntoisia.
Eilen illalla oli Ruotsin TV:ssä, SVT, ohjelma pakolaiskriisistä, jossa oli vieraana 8 keskustelijaa. Eb nähnyt ihan alusta, mutta 7 keskustelijoista ei ainakaan ollut Ruotsidemokraattien edustaja. Kahdeksas ei ohjelman lopun 20minuutissa jonka näin sanonut samaakaan, tuskin oli ruotsidemokraattien edustaja.
Ilmeisesti siis Ruotsissa tällaisii keskusteluihin ei edes kutsuta ruotsidemokraattien edustajaa, he ovat kuin ilmaa, heillä ei ole puheoikeutta.
Yksi kksutelijoita oli Suome suurlähettiläs tukholmassa. Hänet oli kutsuttu ohjelmaa lähinnä ottamaan vastaa haukkuja, keskustelua vetäneeltä toimittajalta, Suomen pakolaispolitiikasta.
Tännä joku ruottalainen poliitikko on muistuttanut Suomea 70 000 sotalapsesta jotka Ruotsi otti aikoinaan vastaan. Ei heidänkään olo siellä pelkkää ruusuillatanssimista ollut. Isa isäntäperheistä oli sellaisia että tuli tukkapöllyä, hakkaamista ja seksuaalista häirintää, tästä on kerrottu TV-dokkarissa. OSa ei halunnut antaa lapsia taikaisin Suomeen vahemmilleen, haluttiin pakkoadoptoida.
Kyllä Suomessakin varmaa saataisiin enemmän kannatusta pakolaisten, vaikkapa 70 000:nen ottamiselle, jos voisi valita vain pieniä lapsia. Olipa pelot aikuistenkaan pakolaisten kohdalla oikeutettuja tai eivät, niin pienet lapset eivät voisi tehdä sitä miksi pakolaisia pelätään - syyttä tai syystä, miten vain. Pelot lienevät todellisia vaikka olisivatkin perusteettomia?, Husukin, somali ja muslimi ja Kepu-poliitikko Hgistä, tämän ymmärtää. Itse sen kertoi.)
(Raiskata, syyllistyä väkivaltaan, terrosimiin, sen tukemiseen, rötöstellä, viedä työpaikkoja ja naisia suomalaisilta. Lisäksi sopeuttuisivat hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan, kun asuisivat suomalaisissa perheissä.)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.