Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Itsepetoksessa eläminen

jggfyuhj

Apostolisissa Kirkoissa ei pidetä Raamattua ristiriitaisena vaan johdonmukaisena ja selvänä.

75% kaikista Kristityistä kuuluu eri Apostolisiin Kirkkoihin. Loput 25% on jakaantuneena kymmeniin tuhansiin (yli 30 000) erilaisiin protestanttisiin kirkkoihin tai yhteisöihin.

Moni protestanttinen leipäpappi taas pitää Raamattua ristiriitaisena ja he tuo sen aika usein keskusteluissa esille. Itse en pystynyt sitä ymmärtämään, sillä minusta Raamatussa ei ole ristiriitoja (Tosin kuulunkin nykyään yhteen Apostolisista Kirkoista ja en ole enää protestantti), enkä ole niitä koskaan löytänyt.

Olen itse tullut siihen johtopäätökseen, että näitten ristiriitojen löytäjien "löydöt" perustuvat siihen ristiriitaan, mikä on oikeasti heidän oman elämän ja Raamatun sanan välillä.

Jumalan seuraaminen vaati todella paljon ja tavallaan jopa kaiken. Ihminen, joka haluaa seurata, mutta ei ole valmis luopumaan siitä, mitä hänellä on... on ristiriitatilanteessa...Ja jos hän ei ole valmis nöyrtymään ja päästämään kaikesta irti, niin hänen on pakko valehdella se itselle jollain tavalla.

Ihminen saattaa toimia ja elää täysin Raamatun sanan vastaisesti, mutta siitä huolimatta pitää itseään Kristittynä. Ihminen on loistava luonnonlahjakkuus, mitä tulee itselle valehteluun ja itsepetokseen.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanoisinettä

      Olen kyllä protestantti, luterilainen sellainen enkä näe siellä mitään kauhistuttavaa ristiriitaa.

      Et taida tietää, teilläkin on jo näitä hölkynkölkyn pappeja opettamassa, tosin vasta toisiaan. Katsotaan nyt milloin teillä paukahtaa....

      Sikäli meidän ei siis kannata keskenään tässä riidellä ja sinun haukkua sinänsä kaikkia protestantteja jostakin. Kyllä se on niin, että kaikkialla kristikunnassa tätä esiintyy, on vain eräänlaista julkituloa enemmän protestanteilla, joka sitten näkyy ulospäin.

      Suomessahan ongelman aiheutti se, että täällä oli tapana ihmisten kuulua kirkkoon ja sitten yhtäkkiä he saivat päähänsä erota eikä sillä tavalla kuten muualla, jossa se on tapahtunut vähitellen. Näin ollen tietenkin ollaan hieman hankaluuksissa, kun kaikki ovat yhtäkkiä heränneet marmattamaan kaikesta, mitä kristinuskossa vain ikinä on ollut. Herätys on siis tapahtunut, mutta sinne antikristilliseen suuntaan.

      Nämä ovat vain tapahtumia jotka sitten johtavat aikanaan lopun tapahtumiin. Eihän Jumala tietenkään loputtomiin voi tätä planeettaa pitää pystyssä, hänellä on omat suunnitelmansa, jotka toteutuvat rutosti ja varmasti.

      • tiedoksivain

        Ja jos olet katolisessa kirkossa, se saattaa olla tosi vaarallinen paikka lopunaikoina, sillä miksi antikristus jättäisi kristikunnan suurimman kirkon rauhaan? Liikehdintää on jo runsaasti kulissien takana ja teidänkin kirkkoon kuuluvat ovat jotkut tosi vaativiksi ruvenneet ja sanelevat Jumalalle ehtoja, minkälainen tämän pitäisi olla...Teidänkin pitää olla mielinkielin joka aasille, sen lisäksi jouduttu harjoittamaan ekumeniaa muiden uskontojen kanssa ja paavinne joutuu jopa rukoilemaan shamaanien kanssa (hyi olkoon, epäjumalasta voi yksinkertaisesti pahoin). Ja tätä teki sentään teidän tosi vanhoillinen paavinne, paavi Johannes Paavali toinen.

        Fransciscus on ihan ok, mutta ei pysty pitämään puoliaan ja hän on niin suvaitsevainen, että on käynyt Etelä-Amerikan huuhaakarismaatikkojen käsien alla, joista muuten antikristus saattaa myös tulla. Nythän oltiinkin jo tekemässä sopimus, ja ilmeisesti koska teillä on muutenkin karismaatikkoja, lopulta jokin karismaattinen liike saa siellä vallan, ja ak on joko uus- äärikarismaatikko tai juutalainen tai muslimi. Tai sitten se on maailmanuskonto, meillä jo liberaalipiirit ovatkin innoissaan kaikista muista uskonnoista paitsi kristinuskosta. Muut eivät uskaltaneet, sillä heitä vaikka onkin vasta 1/3 aggressiivisia, he ovat saaneet ja siinä on sitten pää pölkyllä, jos vastustaa. He ovat jopa yhdistyneet aggressiivisten agnostikkojen ja ateistien kanssa saadakseen tahtonsa lävitse.

        Katolinen kirkko siis vain näyttää yhtenäiseltä, mutta se ei ole sitä. Kulissien takana on ankara vääntö, meillä tappelu käydään enemmän julkisesti.


      • gjgjkgjkggfkg

        Ortodoksikirkoilla tai Katolilaisuudessa ei ole naispappeja, kanta avioliittoon on yhtenäinen, ripin sakramentti ehdoton...

        Ehkä ei pitäisi ottaa kantaa Apostolisten Kirkkojen toimintaan, jos ei oikeasti perehtynyt asiaan. Se, mitä suomen media asioista uutisoi tai huhupuheet seurakunnassa on sitten ihan eri asia kuin totuus.

        Itse kuuluin protestanttiseen kirkkoon melkein 40 vuotta ja sen perusteella uskon olevani oikeutettu sanomaan omia näkemyksiäni sen toiminnasta. Ne eivät perustu mutu tuntumaan, sanomalehtiartikkeleihin tai huhuihin vaan siihen, mitä olen omin silmin nähnyt ja kokenut protestanttina.
        Nyt kuulun Apostoliseen Kirkkoon.

        Jos et itse (henkilökohtaisesti) ole aikaisemmin kuulunut Apostoliseen Kirkkoon, niin ehkäpä sinulla ei ole kykyä verrata näitä asioita.

        Toisekseen en hyökännyt protestanttisuutta vastaan vaan totesin oman kokemukseni siitä kuinka valheessa elävä ihminen (kuului hän sitten mihin kuului) näkee Raamatun ristiriitaisena siksi, että oma elämä on ristiriidassa sen kanssa.

        Ja tällä hetkellä se näkyy kaikista selvimmin evlut kirkossa

        ps. Ekumeniassa ei le mitään pahaa vaan päin vastoin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2132
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1818
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      32
      1802
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1540
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1506
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1412
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1281
    Aihe