Kepun kannattajissa on runsaasti nykyistä pakolaispolitiikkaa vastustavia henkilöitä ja nyt tuo miljonäärijussi kehtaa vielä sanoa, ettei pakolaistulva aiheuta "käytännöllisesti" merkittäviä menoja valtiolle.
Kepu pettää kuin persut. Ja Stubbin pepsodenthymy senkun levenee, Kansallisella kokoomuksella on kaksi apupuoluetta hallituksessa. "Pääpuolueen" kautta kokoomus kanavoi hankalat asiat kansalaisten tietoon ja toisen puolueen maisteri lyö hyväksymisleiman päälle saadakseen olla hallituksessa. Mutisee jotain tavan vuoksi, ettei ihan niin tollolta vaikuttaisi kuin on.
Kepu pettää kuin persut. Ja Stubbin pepsodenthymy senkun levenee, Kansallisella kokoomuksella on kaksi apupuoluetta hallituksessa. "Pääpuolueen" kautta kokoomus kanavoi hankalat asiat kansalaisten tietoon ja toisen puolueen maisteri lyö hyväksymisleiman päälle saadakseen olla hallituksessa. Mutisee jotain tavan vuoksi, ettei ihan niin tollolta vaikuttaisi kuin on.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Paras aloitus moneen päivään. Lissää näitä.
Lissää saa kun itselleen vastailet
"Pääministeri Juha Sipilä toteaa, ettei vastaanottokeskusten avaamisilla tai turvapaikanhakijoiden tukemisella ole käytännön merkitystä Suomen 53 miljardin euron budjetissa. "
Miten tuo tulee ymmärtää? Jos Suomeen tulee ihmisiä, joiden elämisen kustantaa Suomen valtio, on kai sillä jo jonkinlaista käytännönkin merkitystä?
Lukisin mielelläni erilaisia ajatuksia Sipilän sanoista. Sellaisia asiallisia.
Katsopa kummaa, kun ei ole tullut yhtään kommenttia, kun pyydettiin asiallisia sellaisia. Onko sellaisten laatiminen vaikeampaa kuin asiattomuuksien heittely, tai copypastaaminen? Asiattomuuksia ja leikkaa ja liitä-pölinöitä on palstat pullollaan. Mutta jos asiallista omasta päästä tuotettua mielipidettä pyytää, ei tule mitään.
Kyllä some-aikakaudella olisi jo pitänyt 1,5 tunnissa jotain tulla?
Populismia.Saa huomion pois siitä ettei saa aikaan mitään.
Tilaat 4 ilmaista näytenumeroa Akua ja unohat sipilät. http://tinyurl.com/4akuankkaa
Tuskin on. Osa kepulaisista tai heidän suvustaan on karjalasta pakoon lähteneitä evakkoja. Ne joiden juuret ovat pikkupaikkakunnilla ovat tottuneet auttamaan hädänalaisia. Siellä ei kävellä maassa makaavan ihmisen ohi katsomatta kuten PK seudulla. Pakolaisuus kyllä ymmärretään ja kristillisyyskin velvoittaa.
Teitä pakolaisvastaisia on saitilla monta tai ainakin avauksia tehtaillaan monia. Mutta te olette kuitenkin pieni vähemmistö. Kun hallitusohjelmasta sovittiin tälläisestä pakolaistulvasta ei ollut aavistustakaan, paitsi Putinilla.
Kepulaiset ymmärtävät tosiasiat kun ne kerrotaan. Mitenkähän tuon katollisen Soinin porukka sopeutuu uuteen tilanteeseen.
Avaajankaltaisista änkytöistä ei ole väliä mitä mieltä ovat ainoa mitä voivat tehdä on tehtailla tälläisiä avauksia.
"Teitä pakolaisvastaisia on saitilla monta "
Missä kohtaa avausta ilmenee pakolaisvastaisuus?
Luepa se ajatuksella. Ei siinä ilmene pakolaisvastaisuutta enempää kuin myönteisyyttäkään. Ei avauksen tekstistä voi vetää päätelmiä kumpaankaan suuntaan avaajan suhtautumisesta pakolaisongelmaan. Ei kannata omassa päässä kehitellä mitään sellaista, mitä ei ole näkyvissä.
Sama henkilö, HHMkvaV:ni Paloheinästä on erittäin suurella todennäköisyydellä tehtaillut kaikki päivän viestit, jotka koskevat Sipilää negatiivisesti.
------>Sinä olet kaikki päivän viestit tarkoin lukenut ja analysoinut. Hih.
On aivan eri asia kun aikanaan suomalaisia lähti evakkoon. Suomalaiset olivat kristittyjä ja heidän oli helpompi mukautua uusiin oloihin kuin näiden muslimien. Lisäksi kaikilla evakkoon lähtevillä oli suunnaton koti-ikävä ja jokainen halusi palata sodan jälkeen synnyinsijoilleen. Lisäksi suomalaiset olivat ahkeria työntekijöitä eikä ollut kieliongelmia. Joten on turha verrata suomalasia evakkoon lähtijöitä näihin elintasomaahanmuuttajiin, suorastaan häpeällistä verrata toisiinsa.
Keskustaa on pidetty isänmaallisena puolueena, mutta se on kaikkea muuta, keskusta ei ajattele vanhuksia, sairaita, lapsia, köyhiä - NYT ON ÄÄNESTÄJÄT PETETTY.
Miljatdit Sipilälle pikkurahoja? Kokonaishinta? Mitä rahoja eläkeleikausrahat?
En oikein ymmärrä mitä aloittaja meinaa.Haukkuu kuitenki hallituksen kaikki puolueet.
Mutta ei vissiin muista kuinka pakolaismyönteinen on vihervasemmisto.Ei hän sieltäkään apua saa pakolaisvastaisille mielipiteilleen,kai?
Eipä sillä.Oikeat pakolaiset ymmärrän ja jossain määrin hyväksynki.
Mutta että nuita somaleita lappaa maahan solkenaan lisää.Ja kuitenki
suomessa pitempään olleet somalit kulkevat lomailemassa vanhassa kotimaassaan.
Tuskin siellä suurta hätää on.Mutta tietenki mielellään tullaan elämään tänne verorahoilla ,kun se on onnistunut muilta somaleilta,niin miks ei uusiltakin.
Et ymmärrä?
"Kepun kannattajissa on runsaasti nykyistä pakolaispolitiikkaa vastustavia henkilöitä "
-Niin on, minun mielestäni ja mielipiteeni kirjoitin perustuen siihen, mitä olen itse kuullut.
"nyt tuo miljonäärijussi kehtaa vielä sanoa, ettei pakolaistulva aiheuta "käytännöllisesti" merkittäviä menoja valtiolle."
-On se aikamoinen isku kenttäkepulaisen kasvoille, joka sanoo, että pakolaiset on loisia, kun kepun pj sanoo noin. Minun mielestäni ainakin.
"Kepu pettää kuin persut"
-Kepu pettää kannattajiaan pakolaisasiassa aivan kuin persut petti kannattajiaan kreikkapakettien suhteen.
"Stubbin pepsodenthymy senkun levenee"
- Tottakai, kun kokoomuspolitiikkaa ajetaan kolmen puolueen voimin ja likasanko kaadetaan etupäässä Sipilän harteille.
"Kansallisella kokoomuksella on kaksi apupuoluetta hallituksessa"
-Sehän tuli jo edellä selitettyä. Eli "Pääpuolueen" kautta kokoomus kanavoi hankalat asiat kansalaisten tietoon ja toisen puolueen maisteri lyö hyväksymisleiman päälle saadakseen olla hallituksessa. Mutisee jotain tavan vuoksi, ettei ihan niin tollolta vaikuttaisi kuin on.
Mitkään vihervasemmistot ei liity avaukseeni millään lailla enempää kuin somalitkaan, joista nyt, kun puheeksi tuli, voisi kuitenkin sanoa, että Somalia katsotaan sellaiseksi maaksi, jota ei luokitella turvalliseksi. Nythän on menossa jonkinlainen karsinta sen suhteen, mitkä maat katsotaan sellaisiksi, joista ei pakolaisia otettaisi. Albania esimerkiksi voisi olla sellainen, josta tullaan Suomeenkin elintasopakolaisiksi.
Enempää en jatka aiheesta.
Haha mikä aloitus. Tyypillinen ylipainoinen SDP/kommunisti. Aina kinuamassa itselle lisää, paskaakaan halua muille. Nähty niin monesti.
Hyvä alotushan se sellainen, joka saa tuollaisia kommentteja. Kommenttisi osoittaa, että osui ja upposi.
Nuo pakolaiset ei tarvii kun potku persiiseensä sanoi viljellijä Savosta ja toinen siihen loihtimaan tai uunit lämpiämmään , ei muuten kepun mulkut saa näiltä ääniä...
Rikas eliitti keksii mitä vain jolla voivat ilmaista ylenkatseensa ja halveksuntansa tavallista kansaa ja etenkin vähätuloisia kohtaan, eikä haittaa vaikka Suomi tuhoutuu siinä sivussa , itse asiassa niin paljon köyhiä vihataan koska he tietävät nahoissaan ettei talous ole totta. Sipilä talous-uskovaisena haluaa Suomen kansan kuolevan ,ennemminkuin myöntää olevansa väärässä ... tämä kaikki johtaa vain verivirtoihin ....
No niin aika aatteellinen ja miehinen teko Sipilältä, vaikka tietysti virka-asunto on, tosin mitkä ovat tulevat teot suomen omaa kansaa kohtaan nähtäväksi vielä, kuitenkin tämä osoittaa mielestäni osallistumista päätöksiin mitä ovat tehneet, toisin kun edellisen hallituskauden pääministeri että oikein pääministeri kyllä aina olikin virka luimistelijalla *askan jauhaajalla J. Kataisella, taitaa olla uusnat*i tuo Katainen perin pohjin henkilöön ja kansaan katsomatta hai* Jyrki vai löytyykö Jyrkistä miestä silkkipuvun sisuksista.
Ei muuta kun katsotaan Sipilän aikaan saannoksia, se on tietysti vaikeampaa, kun nuo mustat enkelit suomen KANSALLINEN kokoomus on hallituksessa mukana, vaikka S. Niinistö onkin joukoissa mukana ja osoittanut luottamusta kansalle, jopa alemmille luokille ei Saulikaan yksin mitään voi.
Sipilälle ja Saulille Herranne siunausta, katsotaan löytyykö mukaan lähtijöitä, vai onko kansa jo pääsääntöisesti kirottua vähäisestä esimieheen; itse olen kai jo valinnut kirotun osan mutta se oma murheeni, en ole mamutuksen kannalla mutta rohkea veto on Sipilältä, kuitenkin tässä tilanteessa, ei paljon auta lätistä vastaa EU.ssa ja eurossa kun ollaan, ja enin väki sitä haluaa, on siis hyvä katsoa myös oman maan kohtaloa vs .....
Mukaan lähtijöitä Esim. M. Pekkarinen, M. Vanhanen, A. Stubb, J. Vartiainen, J.Lindström ja muut Persut ja muu poppoo
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090320290781_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441328898151.html
esim. nämä asiat kuinka ne tulevat menemään kun työtä ei ole, ja monet muut maan asiat vähempiosaisten kansan keskuudessa vanhukset, sairaat, nuoret, lapset, työttömät, pätkätyöläiset, jne.
"Mukaan lähtijöitä Esim. M. Pekkarinen, M. Vanhanen, A. Stubb, J. Vartiainen, J.Lindström ja muut Persut ja muu poppoo "
Onko Jennikin tuossa poppoossa?
https://www.youtube.com/watch?v=5lJJeG6rtzs
ps. Onko Jenni Vartianen sukua Vilhoo Vartiaiselle? Musikaalista sukua?
>Eikä sun vieraasi asumaan jäänyt, lähti se muualle matkaan.
Vielä se tulee mennäkseen lähemmäs kuin aavistatkaan<.
>>Kepun kannattajissa on runsaasti nykyistä pakolaispolitiikkaa vastustavia henkilöitä<<
Eiköhän niitä ole runsaasti kaikissa puolueissa, mutta runsaasti on myös niitä, jotka ymmärtävät pakolaisten hädänalaisen tilanteen. Kaikkia ei voi samaan aikaan miellyttää.
Totta, eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta jonka kannattajat olisivat yksimielisiä mistään asiasta
Ei voi ei, yleisesti ottaen täällä Suomessa ei ainakaan omaa vähempiosaista kansaa, eikä ole voitu enää miellyttää juurikaan lähes 20.een vuoteen, leikattu on kyllä voitu milloin mistäkin työpaikoista lähtien.
Jos ei muuten niin halvemmilla ulkolaisilla korvattu (kotimainen laiska työvoima).
Tämä trendi on ollut jo pitkään käytössä varsinkin USA.ssa, nyt Suomi kulkee kohti Amerikan mallia ja paluuta ei liene olevan, samat mallit kansojen köyhimmistä ovat valloillaan Venäjällä, Afrikassa, Lähi-Idässä, muista EU maista en osaa sanoa ja Pohjoismaista mutta Suomi kulkee tätä tietä kyllä.
Siinä yksi musa video joka voi (ehkä kertoa jotain),
Five Finger Death Punch - Wrong Side Of Heaven
https://www.youtube.com/watch?v=o_l4Ab5FRwM
Jos musa video ei muuten selkiytä tarkoitus perää, vapaa improvisaatio on paikoillaan.
Minäkin sanoisin mielelläni, ettei ne pakolaiset nyt niin paljon yhteiskunnalle maksa, jos se yhteiskunta maksaisi minulle 20 pakolaisen vuokran asunnosta, jonka omistaisin jossain kauempana kuin missä itse asun.
On siinä kepulaisilla "hyväntekijöillä" kestämistä ja selittämistä, kun Sipiläkin alkoi tehdä rahaa tällä asialla. No, tekeehän pakolaisten salakuljettajatkin. Raha ei haise. Kepulaisuus haisee.
Sipilältä erittäin hieno esimerkki kansalle, kun antaa asuntonsa pakolaisille. Tuollaista ei monikaan pääministeri ole koskaan tehnyt. Pakolaiset ovat suomen ystäviä kun haluavat tulla tänne.
Toista on suomen sosialistit jotka kielsivät hyväksymästä yhteiskunta sopimuksen. He ovat silloin suomen vihollisia, heidät pitää laittaa menemään vaikka venäjälle. Puutin ehkä tietää mitä kansan vihollisille pitää tehdä.
Sinä et ole Suomen ystävä, kun kirjoitat isänmaamme nimenkin pienellä.
Hahhaaahhahaaa..ja loput ensi viikolla.
Nousossut kirjoitti: ""Sipilältä erittäin hieno esimerkki kansalle, kun antaa asuntonsa pakolaisille. Tuollaista ei monikaan pääministeri ole koskaan tehnyt."
Olen samaa mieltä, Juha Sipilälle on annettava reilu tunnustus myönteisen esimerkin näyttämisestä. Pakolaiset tulee nähdä myös mahdollisuutena, eikä pelkästään uhkana. Ei ole montaakaan sukupolvea siitä, kun Suomesta lähetettiin yli 70000 pientä lasta Ruotsiin ja Tanskaan sotaa pakoon.
Voit itsekin näyttää esimerkkiä. Montako aiot majoittaa?
https://www.youtube.com/watch?v=2GjsJuvGb1s
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/ehdokkaat/ehdokas_13_179_130.html
Raha hiljentää.
Avauksen tehnyt on omituinen höpöttäjä!
https://www.youtube.com/watch?v=LJIpV8WwJfU
Tunnustuksen antavat varmaankin myös maahan tulijat. Heille on näytetty vihreää valoa päättävältä taholta. Vielä kun rahaakin kerrotaan jaettavan tuplat mitä esim. Ruotsissa, niin tulijoita kyllä riittää. Eiköhän siinä työvoimapulakin rupea helpottamaan. Ainakin siinä vaiheessa kun ensimmäinen miljoona tulijaa on maahan saapunut.