Onko häjyjen suvun pojat nykyjään lastenlikkana vai missä,kun eivät puolusta alueitaan niin kuin Antit aikoinaan historian mukaan. Tietojeni mukaan härmään ei otettu evakkokarjalaisia eikä rekkahameheimoa ,jolloin siellä oli vielä jonkinkokoinen ns miesten joukko jotka piti yllä sitä jotta vereen ei sekoitu kaikenmaaliman ryssien ynm ainesta ja perimä pysyy puhtaana. No nyt vuoden päästä kätilöt vetää ulos pikkumustia isisin uusia soturiaineksia.
Näin siinä käy kun maassa miesten tilalla on vain väpelöitä sinisilmäiset on vanhastaan sanonta typeristä.
MISSÄ HÄJYT NYT.
30
152
Vastaukset
- junasmenijo
ooooh-hhoh aivan kiihotun tuosta kiihotuksestas Onvaan niin "passe" kuten fransmannit sanoo
- hade34
Eiköhän ne perimät oo alkanu sekoottua vasta 50-luvun jälkeen, kun väki alkoi muuttaa sinne sun tänne, ja autoillakin alkoi päästä. Härmäänkin on autoistumisen jälkeen tullut jos jonkinlaista geeniperimää. Kaikenlaisia luiskaotsia ja pullaposkia löyty siis härmästäkin. Suomalaiset ovat monenkirjavaa sakkia, ja perimät sekoittunu niin hyvin, ettei niistä ota enää pirukaan selvää.
Ainoa mitattavissa oleva normi, on keskipituus. Keskipituus pienenee etelästä pohjoiseen mentäessä. Härmä on varmaan aika lähellä koko Suomen keskiarvoa. Helsingin korkeudella porukka on keskimäärin pidempää kuin Härmässä. Härmälääset ovat siis keskivertoja lyhyenläntiä suomalaisia. Härmässä keskipituus on aika lähellä 178cm. Helsingin korkeudella keskipituus on 181cm, eli 3cm pidempi. Se ei tunnu paljolta, mutta kyllä niitä yli 190cm pituisia miehiä tulee keskimäärin enemmän vastaan juurikin eteläsuomessa. Että kyllä siellä härmäläinen tuntee itsensä jollain tapaa lyhyeksi. Sitten taas jos matkataan jonnekin Sodankylään jänkälle, niin jopas härmäläinenkin tuntee itsensä pitkäksi. Sodankylän korkeudella keskipituus on vain 175cm. Eikä siellä tule 190cm pituista vastaan. Sen sijaan alle 175cm pituisia on paljon. Siis jos puhutaan miehistä.
Naisissa pituuserot ovat pienempiä kuin miehissä. Pohjoisen naiset ovat pääsääntöisesti luonnonlihavia ja persejalkaisia. Kun taas etelässä on sorjasäärisempää porukkaa, ja hoikempaa. Toki lihavia löytyy aina jokapaikasta. Myös finninaamaisuus lisääntyy pohjoiseen mentäessä. Lounaissuomesta löytyy kauniskasvoisimmat naiset, ainakin omaan makuuni. Lounaiseen kasvonpiirteeseen kuuluu hieman normaalia suurempi leuka, sekä särmikkäät puhtaat kasvonpiirteet. Pohjoisessa on taas pienet leuat, sekä pyöreämpi kasvonpiirre, ja niitä finnejä pursuaa. Finnit johtuu kai siitä luonnonlihavuudesta, ja rasvankeräämisestä. Pohjoisessa on kylmempi, ja elimistö kerää kai sen takia rasvaa enempi itseensä, vararavinnoksi, kylmää talvea varten. - rotupuhtus
Jopas oli oikea arjalainen kallomittaaja asialla,olet 80 vuotta myöhässä.
- vöyrin_kolli
Vastaus kysymykseen: http://areena.yle.fi/1-916908
Sama perse edellä puuhun meno jatkuu edelleen - mikään ei ole muuttunut. Kauhava kovaa vauhtia muuttumassa Lapuan sivukyläksi, sen jälkeen kun härmätkin viimein tajuavat Kauhavasta erota. Erityisen raskaasti kauhavalaiset ajattevat sitä mitä muu Suomi heistä ajattelee - ehkä se on vain heikon itsetunnon syytä. Nyt sitä itsetuntoa ollaan kohottamassa suorilla mamu-reittilennoilla Turkista Kauhavalle, mahtavat siinä turkkilaiset ihmissalakuljettajat nauraa partoihinsa. Tervemenoa varsinaiseen Hölmölään.
https://tyhmyri.files.wordpress.com/2013/06/perillholmolassa.gif- gärhämä
Ei Härmien tarvitte Kauhavasta erikseen erota. Koko kompleksi on tulevaa Suur-Lapuaa. Sama kohtalo on Järviseudulla, Suur-Lapuan takamaita. Nykyisen poliisipiirin kokoinen alue.
- töita_taas_piloteille
No mutta "pakolaisiksi" itseään väittävien PALAUTTAMINEN ei muuten enään onnistukaan reittilennolla, joudut vuokraamaan yksityislentokoneen ja pelle pelottoman lentäjäksi (toki näitä lentotaitoisia löytyy vielä Kauhavan slummeissa).
Ei taida mennä ihan niin että postimerkki persuun ja rajalle.
Lisäksi lennolle tulee muutama poliisi, joille maksetaan ulkomaankomennusrahat. Aivan - nyt sytytti. Tämän ökylennon maksat juuri - Sinä. Suomen presidenttikin lentää halvemmalla. Tervetuloa samat albaanit taas ensi kesänä, toivotaan parempia kelejä ensi kesälle ja parempaa lentokonetarjoilua. - Jooooo__
Kyllä parasta on mennä naimisiin siskonsa tai veljensä kanssa,sitähän häjylandiassa on harjoitettu iät ja ajat ja sen kyllä huomaa!
Pussihousukansa tärisee peloissaan kun ovat ymmärtäneet että ihmisiä ja elämää on myös härmän ulkopuolella. - Ja_lisäys
Perimän puhtaana pysyminen tarkoittaa sukupuuttoa ajan kanssa.
- Ervasti_haudasta
Pohjanmaa-elokuvassakin sanottiin: Pohjanmaalla viisaus asuu vanhoissa naisissa.
Sitä minä ihmettelen että ainakin omassa nuoruudessa ja vanhempien naisten keski-iässä pahat uutiset maailmalta kertoivat mellakoista lähi-idässä. Silloin jokainen pihtiputaan mummokin tiesi että ongelmia luvassa jos muslimeiden kanssa vehtaa.
Mutta mitä sanoo nykypäivän brysseli-ohjatut poliitikot: muslimit ovat nyt hyviksiä ja sinunkin tulisi majoittaa pari kotiisi ... VMP, vittu mitä paskaa. Kyllä sen nyt tajuaa jokainen että jos pakolla siirretään toinen kulttuuri niin toinen lähtee - molempia ei voi olla (unohda moni...rikastuminen).
Kun raiskauskeskus Kahavalle tulee ja alkuinnostuksen jälkeen n. 300 nuorta miestä lisätään 1000-2000 alkavat ne todelliset ongelmat jotka voivat hallitsemattomina mennä niin että Kauhava kokonaisuudessaan lakkaa olemasta ... naapuripitäjät tätä kai salaa toivovatkin. Suomen EU-liittovaltio on nyt päättänyt vaihtaa pullamössö-sukupolven toiseksi ja kaikki soraäänet ja isänmaallisuus on nyt tukahdutettava. Kysymys kuuluu vanhoille Kauhavan naisihmisille: Uskoisitteko että Suomessa syyttyy sisällissota ja pian sen jälkeen kolmas maailmansota jos hallitsematon maahantunkeutuminen tulee jatkumaan vuodesta toiseen ? SPR on väärän vallan kätyri.- VihapuheOnRikos
Puheet "raiskauskeskuksesta" täyttävät rikoksen tunnusmerkit.
Sinun kannatta toivoa, että ylläpito poistaa tekstisi ennen kuin poliisi näkee sen... - einenytkerkee
Ei kuule poliisit kerkee nyt tollasia hoiteleen kun ne tekee työtä maahanmuuttoselvityksissä. Siinä meidän tulevaisuus:eipä tarvi poliiseja odotella apuun, jos niitä joskus itse tarttis, koska suomen poliiseja ei pian riitä auttamaan omia kansalaisia.
- Totuuspuhe_on_nyt_muotia
Haista sä sosiaalitantta ja tuleva LSK Business Raiskauskeskuksen kuumapovinen emakko siellä köökin puolella vetelä torttu.
Minun kirjoittelujani ei ole koskaan ennakkosensuroitu netistä, editoitu on joskus - mutta jos minua ärsyttää sellainen kirjoitan vaan saman uudestaan. Minun sananvapauttani ei loukata, en kuulu lampaisiin. Internet sallii myös anonyymin kirjoittelun, asia joka sinullekin joku synkkä yö valkenee kun huomaat peiton alla kädet ja hetken päästä tusinan sellaisia ja toivoisit olevasi näkymätön. - Korpiryssä
En on koskaan toivonut ennenaikaista kylmää talvea, melkein jopa rukoillut sitä tapahtuvaksi (vaikka ateisti olen). Hyytyis Tanskasta marssivat Ruotsiin ja jäisivät sinne, etteivät ehdi Pohjois-Suomeen vapaaseen kauttakulkuun asti. Mutta sitten heräsin, ne piruthan tulee sitten jäitä pitkin. Keles.
Sammakkoennustajan sanoin: "Suomen pelasti ankarin ja kylmin talvi vuosisatoihin, puolukoita oli runsaasti sinä vuonna" -hallelujaaamenöö. - uiuiuii
VihapuheOnRikos kirjoitti:
Puheet "raiskauskeskuksesta" täyttävät rikoksen tunnusmerkit.
Sinun kannatta toivoa, että ylläpito poistaa tekstisi ennen kuin poliisi näkee sen..."Puheet "raiskauskeskuksesta" täyttävät rikoksen tunnusmerkit.
Haluatko tietää mikä etninen-/kansallinen ryhmä johtaa ylivoimaisesti Ruotsin seksuaalirikoksissa? - Mikäs_muu_
Totuuspuhe_on_nyt_muotia kirjoitti:
Haista sä sosiaalitantta ja tuleva LSK Business Raiskauskeskuksen kuumapovinen emakko siellä köökin puolella vetelä torttu.
Minun kirjoittelujani ei ole koskaan ennakkosensuroitu netistä, editoitu on joskus - mutta jos minua ärsyttää sellainen kirjoitan vaan saman uudestaan. Minun sananvapauttani ei loukata, en kuulu lampaisiin. Internet sallii myös anonyymin kirjoittelun, asia joka sinullekin joku synkkä yö valkenee kun huomaat peiton alla kädet ja hetken päästä tusinan sellaisia ja toivoisit olevasi näkymätön.Sinä olet kuin lammas,päkätät tuota samaa virttä että ne vie kaikki naiset ja raiskaa kaikki.
Ja vielä tyhmä lammas.
- Pakolainenunkarissa
- wtf123487qwerty
Siirtolaisina Amerikas så, Eli elintasopakolaisina.
- yyyyyyyyyyyy
Mitä ihmeen puolustamissa tässä alueessa olisi!
- viihtoori
Saksalaaset valihtee parahat pakoolaaset ja jättää nämä raiskaajat ja rikolliset junihin ja tuo ruohtin kautta meille. Perkele kyllä nyt tarvittahisin Kosolan kaltaasia miehiä ajeluttahan nämä ministeerit jat petuiinit venälle niinku 1930-luvulla tehtihin.
- eniga
Ootko jostain Kaustisen suunnalta, murtheesta päätelhen?
- joskII
EIKÖ LAPUAN TASAPÄÄT NYT ENÄÄ AUO PÄÄTÄNSÄ TÄÄLLÄ, HEJAA PÖNTINEN KAIKKIEN KARVAPALLIEN YSTÄVÄ?.
- Josk11
siinä on mies joka seisoo sanojensa takana!!>},,)"")
- Heh_naurattaa
Pussihousukansa taas tärisee peloissaan paskat housuissa kun on selvinnyt että Kauhavan ulkopuolellakin on elämää ja ihmisiä ja jopa toisen värisiä.
Keuruu teki päätöksen olla ottamatta,mutta nyt muutaman päivän jälkeen asia otetaankin uudelleen esiin ja pakolaiset tulee Keuruulle. - mopompompo
Ne järiestelöö mopo Meettinkiä johonku parkkipaikalle
- Vastuu.tonta
Juha on varsinaane vastuumestari!
- perse_ylös_sohvalta
Naiset ovat Suomen tulevaisuus, siksi heillä on täysi oikeus peräänkuuluttaa miehiään tekemään jotain sen eteen, ettei yhteiskuntarauha lopu tämän vuosikymmenen aikana Suomesta. Jatkosta nyt puhumattakaan. Perkele äijät teidän kanssa !
http://mvlehti.net/2015/09/13/lukija-missa-ovat-meidan-miehet/- kotitaloustunti
Naisissa toki on se tulevaisuus, mutta jatkossa heidän mielipiteitään ei tulla kuulemaan. Aivan sama mitä räyhäisivät - turpiin tulee:
http://is.gd/feministi
- kuusivarpaistenkylä
Turvallisinta toki olis pariutua sisarusten tai serkkujen kesken. Silloin olis puhtoinen perimä. Ilmeisesti näin on tehty pitkään ja vaukutuksena on saatu erityisen kapea putkinäkö sekä kyvyttömyys lukea historiaa.
- Härmä_kaupunki
Härmäläisillä (kauhava on jo menetetty ja se poistuu pian maailmankartalta) on ollut tapana turhan uhoilun sijasta tehdä asioita ja oppia omista virheistään. Nyt vaaditaan tätä samaa kansallista tahtoa ja on aloitettava irtaantuminen kauhavan tulevasta slummista, mitä nopeammin se tehdään sitä paremmin taataan paikallinen elintaso ja orjatyövoiman käyttö on helpompaa kuin uudella Härmä-nimisellä kaupungilla ei ole näitä ylläpitovelvoitteita - kerätään kermat päältä. Teitä on nyt kutsuttu, on aika jättää hyvästit kauhavan entiselle "taajamalle".
- Anonyymi
tulitte, neste kärsämäki, miehet 2 lähdettiin ja tultiin.
vuokra avokuisti, jossa maton tuuletustelineet pitää itse ostaa, ovat olleet koko ajan poliisiauton kääntämistä nivala
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241139Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72895
- 73869