Joku tätä pohdiskeli, en muista kuka ja missä. Mutta hän oli sitä mieltä että jossain vaiheessa Venäjän on pakko antaa periksi.
Ellei sitten maailmantalous piristy huomattavasti ja öljyn hinta nouse rajusti. Mutta nyt sellaista kehitystä ei ole näköpiirissä. Venäjä on kääntynyt yhä enemmän Kiinan puoleen, mutta nyt kun Kiinankin talouskasvu on alkanut yskähdellä niin ei hyvältä näytä Venäjän kannalta.
Ja Kiinalaiset on aika källejä, ja käyttävät Venäjän ahdinkoa hyväkseen. Diilit tehdään Kiinan ehdoilla, ei Venäjän. Ei Venäjän talous nykymenoa kestä montaa vuotta. Pää tulee lopulta vetävän käteen.
Kommentoija, muistaakseni ulkomaalainen, totesi että Venäjä ei voi millään korvata yhteistyötä lännen kanssa.
Venäläinen bisnes ja rikkaat eivät ole huolissaan Kiinasta, vaan talouspakotteista. Pitkäänhän Venäjä vakuutteli että ei tunnu missään pakotteet ja että länsi niistä eniten kärsii.
No on siellä vähitelle ainakin hieman realismia tullut mukaan. Kyllä ne sattuu Venäjään ja kovaa sattuukin, enemmän kuin länteen. Suomeen toki valitettavasti enemmän kuin moneen muuhun.
Jossain vaiheessa Venäjän on otettava lusikka kauniiseen käteen ja hattu kouraan, mutta se voi viedä kauan, on ne niin tyhmänylpeä kansa, aika pitkään ne jaksaa ylpeyttään vaalia, ennen kuin järki voittaa. Sillä länsi tämänkin taiston voittaa, valitettavasti kyllä sekin omalta osaltaan kärsii, mutta kestää paljon paremmin kuin Venäjä, se on saletti.
Venäläisillä on vähän samantapainen ylpeyskäsitys kuin aasialaisilla, jotka pelkäävät kasvojenmenetystä enemmän kuin kuolemaa. Jos aasialaiselta kysyy että pääsekö tällä junalla tiettyyn paikaan, niin vaikka hänellä ei oli aavistustakaan, niin hän vastaa kyllä, kyllä, kyllä! Tai jos häntä solvaisi englanniksi niin hän vain toistelisi yes, yes, yes! Kun ei voi myöntää että ei tiedä tai ei ymmärrä.
Jossain vaiheessa pitää sitten yrittää löytää ratkaisu ja pakotie, jonka avulla Venäjä voi säilyttää kasvonsa, ja pakotteista luovutaan puolin toisin.
Mieli tekisi ehdottaa, että vähän kurmuutetaan Venäjää ja vaaditaan että se ensin purkaa pakotteet, ja jos on sen jälkeen kiltisti niin vaikkapa vuoden kuluttua länsikin purkaa pakotteensa.
Ukrainan ja Krimin tilanteet kuitenkin olisi jotenkin ratkottava ja se ei ole helppoa. Olishan se ihan kauhee ajatus että Venäjän annettaisiin pitää Krim noin vaan, saati Itä-Ukraina.
Jos se sallitaan, niin mitä Venäjä keksii seuraavaksi?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihme maa tää Venäjä.
Jos Venäjä (tai NL tuolloin) ei olisi sotkenut välejään Japanin kanssa, sillä olisi nyt erinomainen sauma korvata länsiteknologia itäisellä vaihtoehdolla. Mitä Japani ja Kiina eivät osaa valmistaa, sitä tuskin Venäjä tarvitsee?
Venäjä voi hyvin mutta pakotteiden asettajat eivät voi hyvin.
Ei muuten voi. Tsekkaas öljyn hinta, ruplan arvo. Venäjä on tuhon tiellä, sille käy uudet neukkulat.
Venäjä on senverran iso maa, että ei se siihen kuole, jos Valion juustot ja voit loppuu! Mutta pikkuruinen Suomi kärsii, kun ulkomaankauppa menee kehnosti, ja ainoa apu on nostaa hintoja ja varsinkin veroja.
meillä senkun työttömyys lisääntyy ja pakolaismäärät kymmenkertaistuu. Voivoi sentään. Kysytään äkkiä apua EUsta! Ja hiukan lisää arvonlisäverotusta!
Monet talousasiantuntijat uskoivat, että Venäjän tilanne huononee. Kuitenkin, viimeisten kolmen kuukauden aikana, rupla on jälleen vahvistunut kolmanneksella, valtion velkakirjojen arvo nousee vakaasti, keskuspankki alentaa korkoja ja investoijien mielialat ovat kääntyneet otollisimmiksi Venäjän kannalta. Venäjän kulta- ja valuuttavarannot ovat edelleen merkittävän suuret. Monet uskovat, ettei Venäjän talouden tilaa arvioitu oikein, ja se on paljon elinkykyisempi, kuin länsimaissa uskottiin.
Venäjä on toistaiseksi vielä käytännössä velaton maa.
Tosin noi varmuusvarannot supistuu kovaa tahti.
Mutta kaikki länsimaat (poislukien Norja ) on jo korviaan myöten veloissa.
Tuossa valossa saadaan vielä odottaa ainakin 2 vuotta, ennen kuin Venäjä alkaa taipumaan.
Toisaalta onko meillä varaa odottaa tuo 2 vuotta?
"Ukrainan ja Krimin tilanteet kuitenkin olisi jotenkin ratkottava"
Ne ratkeaa sitten siinä sivussa ikäänkuin itsestään kun Venäjällä tehdään taas perinteinen talouden nollaus.
Aikaahan siihen voi tosin mennä pitkäkin tovi varsinkin nyt kun johtajansa on siihen hyvissä ajoin etukäteen jo varautunut:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014122318951696_ul.shtml
-Ydinaseet eivät estäneet Neuvostoliiton hajoamista, eikä pommikoneilla pullistelu hillinnyt markkinavoimia kun rupla romahti.
-Moskovan puolustuskeskus pystyy kuitenkin tappavan tehokkaasti nitistämään kaikki oman maan kansalaiset, jotka edes haaveilevat vallan vaihtamisesta.
Venäjä on suurvalta ja se paskat piittaa pakotteista, siellä on kestetty
paljon pahempiakin aikoja kommunismin aikaan,
EU ja Suomi tässä typerässä touhussa häviää.
Miksi Ukraina ei saanut itse päättää EU,hun kuulumisestaan vaan
länsimaat meni sinne sekoittamaan pakkaa.
Ukrainassa oli vaaleilla valittu pressa joka sanoi ei EU.lle mutta
sitä ei hyväksytty,
vaan palkattiin aseistetut miehet aiheuttamaan kauheaa tuhoa,
maidanin verilöylyn muodossa.
Meille syntyis edes muutama tuhat työpaikkaa jos nuo pakotteet purettais Suomen osalta,
ja hyvien suhteiden luominen toisi turvaa myös tulevaisuuteen.
Erotaan EU,sta ja käydään kauppaa kaikkien kanssa, turha riitely ei mitään hyvää tuo.
Ukraina päättököön omat asiansa ne ei meille kuulu.
"ja hyvien suhteiden luominen toisi turvaa myös tulevaisuuteen."
Aivan kuin olisin kuullut nuo samat sanat joskus ennenkin kantautuneen eräistä serkuystäviksikin mainostetuista Natsi-Venäjän naapurimaista.