Sipilän esimerkki tarttuu Suomalaisiin..

Norjassa ja Suomessa leviää uutinen Karigasniemellä lomakylää pitävästä yrittäjästä Seppo Härkösestä, joka on tarjoutunut antamaan lomakyläänsä turvapaikanhakijoiden käyttöön. En ole rasisti, mutta en ole erityisemmin pitänyt varsinkaan muslimimiesasiakkaistani. On ilmennyt varastelua ja huonoa käytöstä. Aikaa on kuitenkin kulunut, ja olen alkanut ymmärtää, että ihmisillä on hätä, Härkönen sanoo.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sipilä toimi ajattelemattomasti ja antoi huonon esimerkin. Olisi myös pitänyt ajatella jatkoseurauksia.

Äänestä
  • Etenkin nettikeskustelussa on sanottu nyt sellaista, että saamme olla mielissämme, kun suomea osataan maailmalla vain vähän. Moni tiedotusväline onkin lopettanut keskustelupalstansa kokonaan tai määräajaksi tai ei julkaise lainkaan pakolaiskriisiä koskevia viestejä.

    Äänestä

  • voi ilmaista mielipiteensä vapaasti !

    Äänestä

demareihinkin, aitajuoksija lahjoittaa kuukauden palkkansa pakolaisille..

Äänestä
  • Joo.

    Äänestä

Erittäin epäoikeudenmukaista toimintaa on auttaa vain heitä joilla on ollut resursseja lähteä pois kriisiauleeta. Jäljelle on jäänyt he jotka oikeasti tarvitsevat apua.

Äänestä
  • Tämä pitää paikkansa miksi auttaa hyväosaisia.

    Äänestä

Euroopan maat ovat viime kuukaudet kinastelleet siitä, miten taakkaa tänne saapuvista pakolaisista pitäisi jakaa.

Nyt paineet kasvavat myös Persianlahden varakkaita arabimaita kohtaan, jotta ne vastaanottaisivat syyrialaisia pakolaisia. Qatar, Kuwait, Bahrain, Saudi-Arabia, Oman ja Arabiemiraatit eivät ole ottaneet virallisesti yhtään syyrialaista vastaan pakolaisstatuksella.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin edustaja Sara Hashash kutsui niiden toimintaa uutistoimisto Reutersin mukaan "todella häpeälliseksi".

Äänestä

Sipilän ele on hieno, moni rikas ei tuota tekisi. Olisipa ollut hiljaa ja antanut vaan talonsa käyttöön. Päräyttää sen sitten tvssä. Raamatussakin farisealaiset antoivat lahjuksensa suurin elein ja köyhä tipautti roponsa puolisalaa. Jeesus hurskastelua paheksui. Lainailen ja vähän annankin tuttaville, kun tunnen köyhyyteen johtaneen tarinan, ja näen ahdistuksen, mutta en sitä leventele. Ei oikein Sipilä sovi pohjalaiseksi.

Äänestä
  • kun kysyttiin, media sitä riepoo..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväSuomi kirjoitti:

Norjassa ja Suomessa leviää uutinen Karigasniemellä lomakylää pitävästä yrittäjästä Seppo Härkösestä, joka on tarjoutunut antamaan lomakyläänsä turvapaikanhakijoiden käyttöön. En ole rasisti, mutta en ole erityisemmin pitänyt varsinkaan muslimimiesasiakkaistani. On ilmennyt varastelua ja huonoa käytöstä. Aikaa on kuitenkin kulunut, ja olen alkanut ymmärtää, että ihmisillä on hätä, Härkönen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu