Tämä on ollut yhtä juhlaa Saksan euforiselle punavihreällä poliittiselle liikkeelle joka on viime päivinä julistanut suureen ääneen että Saksa on tuhottu kansallisvaltiona ja alkaa uusi kaikki rajat rikkova kehitys monikulttuurisena yhteisönä.
Hitler ei Saksaa tuhonnut kuten Mannerheimkin ennusti elokuussa 1944. Saksan tuhosivat natsien sijasta maan arvoliberaalit ja punavihreät fasistit.
Hitler ei Saksaa tuhonnut kuten Mannerheimkin ennusti elokuussa 1944. Saksan tuhosivat natsien sijasta maan arvoliberaalit ja punavihreät fasistit.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt näyttää siltä että Saksaan tulee tänä vuonna ei ainoastaan 800 000 pakolaista vaan peräti yli miljoona. Se on 1,25%. Ja koska nyt kaikki portit on kerran avattu lienee syytä otaksua että kaikki kynnelle kykenevät ryntäävät Saksaan ensi vuonna ennenkuin koko vastaanottojärjestelmä myöhemmin ajautuu kaaokseen. Veikkaan että Saksa ottaa vastaan yli 3 miljoonaa pakolaista ja perheenyhdistämisten jälkeen lopullinen saldo tulee olemaan 7-8 miljoonaa. Silloin Saksassa aletaan jo lähestyä 15%:n muslimiosuutta väestöstä. Se merkitsee silloin että Saksassa henkinen yliote on täysin siirtynyt muslimeille ja sitä liehakoivalle punavihreälle porukalle.
Ennustan että Eurooppa kokee tällä vuosisadalla kaaoksen ja lukuisia sisällissotaa muistuttavia päättymättömiä konflikteja. Länsimainen kulttuuri on tuhoutumassa.
Ennustat aivan oikein. Saksalainen kulttuuri ja yhteiskunta on tuhoutumassa. Kaikki muslimit haluavat Saksaan koska siellä on työtä ja talous hyvässä kunnossa, ja Saksassa on jo valmiiksi suuri - ja sopeutumaton - muslimiväestö. Edes Saksan turkkilaiset eivät ole sopeutuneet vaan on kuulemma kuin he vain odottaisivat vallankumouksen hetken koettavan. Saksassa on jo hyvin merkittävä äänioikeutettu muslimiväestö, ja poliittisesti punavihreiden ja muslimeiden koalitio on siksi varmastikin jo nyt ylivoimainen. Nyt saapuvan muslimi- ja jihadistiryntäyksen jälkeen ei tarvitse odotella kuin korkeintaan parikymmentä vuotta. Tämä on pitkä, vuosikymmeniä tai vuosisatoja kestävä prosessi ja taistelu. Uskon, että se tulee lopulta päättymään muslimien tappioon, mutta kukaan meistä tuskin on enää tuota loppuratkaisua näkemässä. Eurooppa syöksyy kaaokseen kaikkien meidän loppuiäksi ja nousee siitä ehkä vasta sadan tai satojen vuosien kuluttua.
Tässä yksi heistä iloitsee tulevasta syntyperäisten saksalaisten (eli hänen mukaansa natsien) sukupuutosta.
https://www.youtube.com/watch?v=riQh4Qpvxm4