Millainen isovanhemman kuuluisi olla?

Ei ole mallia ollut minullakaan. Valitsisin noista vaihtoehdoista sen että olen käytettävissä. Asun lähellä, mutta kaukanakin voin olla, en mitenkään sekaannu nuorten perheiden asioihin. Lapsia hoidan kun pyytävät, meillä on mukavaa, saan moitteita äideiltä, mutta niistä selvitään. Ihan oikein on olla epävarma. Toisella perheellä on kaikkitietävä, varma, besserwisser-anoppi, häntä ei pyydetä. Ei tässä hommassa mitenkään kummoinen tarvitse olla.

Minä en osaa olla isoVANHEMPI. Olen ihan oma itseni, kiinnostunut lapsieni ja lapsenlapsieni elämästä, mutta elän ihan täysillä omaa elämääni ja tapaan muuta perhettä tasavertaisena sukualaisena ja läheisenä. Minulla on tapana osallistua joskus tyttären ja tyttärentyttären kanssa lorvailupäivään, jolloin kuljemme kaupungilla ensi jossakin näyttelyssä tai antiikkikauppakierroksella tai kirpputoreilla, ja sitten huilaamassa kahvikupin ääressä ennen kotiin lähtöä. Siinä tulee vaihdettua mielipiteitä laidasta laitaan, enkä ole havainnut ikäeron vaikuttavan jutusteluumme.
Isoina juhlapyhinä tarjoamme toisillemme hyvät ruuat, ja välillä vain juttelemme puhelimessa päivän tapahtumista.

Samalla kaavalla toimin poikani ja miniän perheen kanssa, en minä erityisesti ole joku esiäiti, jonka hauraita luita kaikkien on varottava.
Ihminen elää vuosikymmenet, hänellä on monia jaksoja elämässään, ja ne jäävät taakse, kun seuraavat vuosikymmenet pukkaavat päälle. Lapsuuden aika on kyhyt, vaikka kuvitellaan, että se on elämänkaaren tärkein osa. Lasten hoitamisesta tehdään ongelma-aika, johon pitää koko suvun osallistua ja uhrautua. Monilla isovanhemmilla on kymmenkunta lapsenlasta. On hyvin erilaisia mahdollisuuksia olla isovanhempi.
Kyllä siihen pitäisi riittää se sama asenne, jolla on tähänkin asti pärjätty. Suurin osa isovanhemmista joka tapauksessa on yrittänyt parhaansa omien lapsiensa hoivaamisessa, ja siihen he pyrkivät seuraavankin sukupolven kohdalla.

Hei Osaamaton.

Ensinnäkin onneksi olkoon siitä, että saat nyt olla isovanhempi!
Vauvan syntyminen perheeseen synnyttää aina myös uudenlaisia rooleja perheen sisällä. Ehkä jonkunlainen suru omien isovanhempien puutteesta herää mielessäsi myös.

Tärkeintä on, että olet ihan oma itsesi. Lapsenlapsi tarvitsee sinulta lähinnä myötätuntoa, nähdyksi tulemista, välittämistä, lämpöä. Muut käytännön seikat sovit lapsen vanhempien, siis aikuisen lapsesi kanssa. On hyvä puhua asioista suoraan ja konkreettisesti. Kuten vaikka: Kuinka usein toivotte minun käyvän teillä päin? Sovitaan, milloin hoidan lasta, niin että molempien aikatauluihin sopii? Minä viikonloppuna teille sopisi, että tulette päivälliselle luokseni? Jutellaanko siitä, millaisia talvivarusteita vauva tarvitsee, voisin ostaa XX summalla vaikkapa kengät. Voinko auttaa harrastuskuskauksissa (sitten kun tämä on ajankohtaista)? Veisin mielelläni lapsen uimahalliin/elokuviin/mitä tahansa. Tämäntyyppisiä arkisia asioita, joissa ilmaiset haluasi olla lapsen elämässä vaikuttavana tekijänä, mutta myös kunnioitat tämän perheen rajoja ja toivomuksia. On tärkeä, että tarjoat sellaisia asioita, joita aidosti haluat tehdä, et väkisin tai jaksamisesi rajoilla.

Sinulla on hieno tilaisuuus tutustua uuteen ihmiseen. Teidän välillenne kehittyy omanlaisensa suhde. Omat jutut. Mummun/papan kanssa tehtiin sitä tai tätä tai luki sen kirjan tai rakensi majan tms. Sinun ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa eikä tehdä mitään suoritusta. Olet, lasta ja itseäsi varten.

Merja, diakoni

Ei liene vaikeaa tavata silloin tällöin. Minun pienten lasten isovanhemmat on kuolleet ja kaipaamme mummoa kyllä. Mutta pärjää sitä näinkin ja voin välillä lukea tätä palstaa. Kiva myös kuunnella työkavereiden kertomuksia omista vanhemmista. Lapsille olisi hyvä tuntea joku vanhempi ihminen, joka olisi kiinnostunut kuulumisista ja soittaisi joskus. Mistä löytyisi ei seurakunta pystynyt auttamaan vaan joku ahdistui kysymisestäni.

Merja, diakoni, edellyttää aikamoista osallistumista. Harrastuskuluja ja kenkiä, hoitovuoroja...

Jos lapsia on vaikkapa neljä, ja jokaisella niillä lapsia kaksi tai kolme, niin laskepas Merja diakoni mihin mummon eläke riittää...

Parasta on osata olla läsnä, kuunnella, neuvoa ,auttaa tarvittaessa.
Raha ei saa ratkaista.
Rakkaus riittäköön.

Minulla ei ollut isovanhempia ollenkaan. Koulussa kyselin et mitä mummolassa tehdään? Mistä hitto joku 6 -7 vuotias tietää jos ei oo ikinä käynyt mummolassa. Et muistoja on monenlaisia.

Kunnioittaa pitää isovanhempienkin rajoja.

Ole oma itsesi.Kuuntele,anna aikaa.Älä neuvo,mutta ohjaa sanoin.Tehkää yhdessä,
leipoen,autoillen ym.Keksi se teidän yhteinen juttunne.Runsaasti rakkautta ja kuuntelua.Meillä lähtivät pappa ja tyttö ampumaan.Kun pallaavat,sitten leivotaan.

Oma äitini, isosiskoni lasten mummi on joka viikonloppu kysymässä kylään ja koko pikkuperhe tuleekin pari kertaa kuukaudessa ihan mielellään. Ei pysty katsomaan kakaroitten perään, kun ei yksinkertaisesti ole aikaa ja jaksamistakaan siihen, eikä kuluta kuin ehkä muutaman satasen lasten juttuihin/vuosi.
Tämä menetelmä on ainakin vaikuttanut näin sivusta katsojana todella hyvälle ihan kaikille, kun lapset ovat vasta tarhaikäisiä.

Virheitäkin kumminkin valitettavasti on tehnyt ja tekee edelleen. Ei kunnioita isosiskoni määräyksiä mitä hän antaa lapsille mummin luona ollessa. Esim. lautaselta syödään tietty määrä eri ruokia ennen kuin lopetetaan. Mummi taas antaa heti luvan jättää kaiken siihen, kun isosiskoni on määrännyt toisin. Hyvin pieniä juttuja, mutta isosiskoni on menettänyt silti jo jonkin verran auktoriteettia lasten kanssa ja etteivät välillä enää kotonakaan kuuntele häntä. Tosi merkittävä ero siihen kun vertaa miten kakrut tottelevat isäänsä.

Ei isovanhemman tule olla muuta kuin oma itsensä, olettaen, että on kunnon ihminen, siinä kaikki. Isovanhemmille ladataan nykyisin kaikenlaisia vastuualueita; pitää hoitaa aina lapsenlapset kun kysytään, pitää olla kiva mummu, pappa ja antaa lahjoja muulloinkin kuin jouluna. Ei saa neuvoa miniää tai vävyä, ettei tule riitaa, mutta pitää olla sopivasti aina samaa mieltä kaikesta ja olla todellakin aina saatavilla apuun...En ole isovanhempi, mutta sivusta seuranneena monien isovanhempien ja miniöiden kärhämiä näyttää siltä, etteivät heidän mielipiteensä isovanhemmuudesta kohtaa...Jos olisin isovanhempi, olisin oma itseni. Hoitaisin lapsenlapsiani, mikäli pystyisin, mutta en missään nimessä olisi aina saatavilla, enkä lirkuttelisi, enkä ostaisi aina jotain uutta kivaa...Haluaisin kyllä opastaa lapsenlapsiani ja kertoa heille kaikenlaista entisestä elämästä ja kaikesta muustakin ja lukisin varmaan mielelläni heille kirjoja. En olisi täydellinen, enkä odottaisi sitä myöskään muilta. Haluaisin kyllä, että minulta kysyttäisiin omista kokemuksistani lasteni kasvattajana ja antaisin neuvoja. En missään nimessä suostuisi olemaan pelkkä lapsenpiika, vaan paljon enemmän, koska kokemusta elämästä olisi paljon enemmän ja sitä tulisi myös nuorempien arvostaa. Kaikessa en olisi oikeassa, mutta eivät olisi muutkaan....

Vai silleen, et mummin pitäs totella omaa lasta ja lastenlapsia, mutta kun ei ole voimia enää vanhana ja tiedä mitä sit sanotaan jos mumm suuttuu??

Minulla oli vain isänäiti ja hänelle en ollut mitään. Äitini kuoli lastemme ollessa pieniä ja äidin puolelta sukua ei ollut plus isän sukuun ei ollut suhdetta. Eli kahteen sukupolveen ei ole kokemusta millaista on mummolassa. Itse olen päättänyt olla parempi mummi kuin omani oli mulle ja luoda suhteen jokaiseen lapsenlapseen (nyt niitä on kolme).
Ollaan sovittu miehen kanssa, että vaikka oltaisiin mitä mieltä vanhemmista ja heidän touhuistaan, heistä ei puhuta pahaa lasten kuullen. Toiseksi, he eivät ole minun lapsiani eli meidän kuuluu tukea vanhempien kasvatusta ja ohjeita. Muuten meillä ollaan meidän säännöillä ja jos olen keksinyt jotain hyödyllistä lasten suhteen, kerron siitä ja vanhemmat sitten päättävät ottavatko sen vastaan tai ei. Huolehdin heidän meillä ollessa, että syövät riittävästi, ovat säänmukaisesti puettu, ulkoillaan joka päivä ja nukkuvat riittävästi. Muuten touhutaan arkipuuhia, käydään uimassa/puistossa, retkeillään yms. Vaatteita/kenkiä olen ostanut tarjouksista kun perheessä eletään yhden palkalla ja meidän on mahdollista auttaa. Olen sanonut vähentäväni ostamista sitten kun molemmat töissä. Emme kyläile heillä, kun meitä ei ole kutsuttu. He käyvät meillä juhlapyhinä. Kuulumisia vaihdetaan lapsia hakiessa/palauttaessa tai somessa.

Isovanhemmat saa väsyä siinä kun omatkin vanhemmat, vaikka lapsenlapset onkin rakkaita.

Minulle on suotu lapsenlapsia aika monta, jokainen ihan erilainen ja perheet erilaiset. Mikään ennalta mietitty kuvitelma millaista on kun menen katsomaan lapsenlasta ei ole pitänyt paikkaansa. Kun tulin mummiksi olin nuori ja oma työelämä jaa koulutuskin oli esteenä että edes mitenkään mietin miten pitäisi olla. Kaikki meni omalla painollaan. en tiedä onko menny hyvin vai huonosti, en ole kysyny, enkä kysy. Ei minun tarvi olla tässä iässä muiden mieliksi ja heidän tarpeitaan vain ajatella, jokaisen on vain pakko elää miten elää siinä vaiheessa elämää kuin on.
En kyllä odota että lapseni hoitaisivat minua sitten joskus, olen sanonut heille että menen mieluummin samanikäisten mummojen joukkoon. Jos tarvii edes. Voihan se olla ettei tarvi.
Itse kävin mummilassa erittin harvoin, mummi kävi meillä usein. En muista että hän olis minulle jutellut mitään koskaan. Oma äitini kävi meillä usein, enkä tiedä jutteliko lapsiemme kans.
Miksi kaikesta pitää tehdä niin kauheita suoritusjuttuja ja kilpailuja. Eihän ihmiselämässä voi mitään verrata, jokaisella on historia takanaan.
Aloittajalle sanoisin että ala elämään omaa elämää. Emme kaikki kuitenkaan osaa, tai kykene meistä riippumattomista syistä olemaan sellainen mummi kuin haluaisimme, kun on sentään muistakin ihmisistä kyse ja hekin saavat elää niinkuin parhaaksi näkevät. Jos ei kelpaa sellaisena kui on niin sitten ei, eihän se ole pakko. meinaan jos on ihan normaali, eikä esim.alkoholisoitunut tai ilkeä.

Monella ei ole kokemusta isovanhemmuudesta, koska on puuttuneet esimerkit.

"Kyllä elämä opettaa", on ollut se ainoa uhkaava sanonta omalle tielleni, usein pienempänä, lähimpänä olevalta, kylmäkiskoiselta ihmiseltä (joka ei onneksi ollut biologinen vanhempani). Dramatiikkaa ei ole puuttunut, ja ontuminen kalvaa omassa isovanhemmuudessa joka hetki. Pelon kylväminen ja uhkaaminen on pahinta, mitä lapselle voidaan antaa elämän eväiksi!

Olen kuitenkin uskonut elämän kantavan, ja onhan se kantanut!
Olen tavannut erinomaisen ihmisen, onneksi juuri silloin kun olen ollut rähmälläni, osaamattomuudessani, eli olen uskaltanut hakea apua, ja toisaalta joku on lähelläolevista nähnyt avuttomuuteni, ollut ehjä ja antanut ylimääräistä rakkauttaan minulle, välittämällä, sanoina, hiljaisuutena ja huolenpitona, sopivana annoksena.

Sillä lailla kulkee elämäni ja luottamukseni ihmisiin kasvaa hiljalleen edelleen. Sitä sisältöä pyrin viemään eteenpäin, että ei tarvitse olla valmis elämässään suoriutuakseen isovanhemmuudesta, tai oikeastaan elämästä yleensä.

Vaikeaa luoda luottamusta edelleen silleen että soisin jonkun tulevan lähelleni, yhteiselämään. Nykyään jo varonkin että ei kukaan tee sitä virhettä että yrittää tulla lähelleni, joka ei todellakaan sitä kestä, että olen "tunnesiipirikko"

Näin olen siipirikkonakin isovanhempi, omalla siipirikkoisella tavallani. Lapset vaistoavat lähellään olevista ihmisistä, kehen voi luottaa ja solmia lähempiä suhteita. Kauan kesti, ennenkuin lastenlapseni hyväksyi minun vajavaisuuteni. Se johtuen siitä että omat vanhempansa eivät myöskään ole puolueettomia, vaan suojelevat häntä liikaa antamalla ihmisistä ympärillänsä väärän kuvan. Eivät he voi suojella ja valita lapselle elämää loputtomiin. Onneksi elämä kantaa.

Onneksi hän näki omien vanhempiensa vajavaisuuden ja uskaltautui itse ottamaan
asioista selvää minulta itseltäni, vaikkakin monta vuotta meni hukkaan. Se että olen myös tekemisissä vieraan kulttuurin kanssa ja puolet lastenlapsestani edustaa kahta kulttuuria aiheuttaa myös oman ongelman suhteissamme, kun kiellettiin toisen kulttuurin kielen vahvistaminen lastenlapselta. Olen tietenkin vieläkin loukkaantunut siitä että ensin sain puhua vieraan kulttuurin kieltäni lapsenlapselleni, kun lupaa kysyin, mutta meni vain muutama kuukausi, kun sanottiin ei, vahvemman dominoivan kulttuurin edustajan taholta, hänen omien vanhempiensa taholta tulevasta painostuksesta.

Epäluulo toisesta kulttuurista tulevaa kohtaa on yleensä iskostettu hyvin lujaan, muutamissa piireissä, ja varsinkin heidän keskuudessaan jotka eivät ole kokeneet muuta kuin oman, yhden ainoan kulttuurin hyvin vahvana, koko kasvunsa ajan.

Olen tyytyväinen itseni luottamuksesta tiedon hakemiseen, joka avaa uusia näkemyksiä ja laajentaa hyväksyntää ja antaa niin paljon rikkautta ihmisen elämään. Siinä minulla yksi voiman lähde. Pyrin kasvamattamaan rakkauttani ihmisiin sekä ymmärtämään sitä, miksi joku on niin tiukkapipoinen joskus. Oma ymmärtäminen ja sen ymmärryksen laajentaminen, esimerkiksi opiskelemalla, auttaa myös isovanhemmuudessa.

;))) Minä olen ollut alusta asti poikani lapsille rakastava ja hellä pappa ja sen lapset ovat ottaneet omakseen ja halivat ja antavat poskipusuja aina kun tapaamme ;)))

Isovanhempia on monenlaisia, aivan niinkuin ihmisiäkin elämän eri tilanteissa. Jokainen
pyrkii kuitenkin miettimään mitä olisi siinä tilanteesa viisainta tehdä. Ei isovanhempia voi
sovittaa yhteen samanlaiseen muottiin.

Jaa, infalaatio on käynyt isovanhemmissakin. Ei v 2015 isovanhemmat ole enää niin kuin oli 1970 -luvusta alaspäin. Tämän päivän isovanhemmat käyvät töissä, matkustelevat jne. Hoitavat lastenlapsiaan, jos kerkiävät ja se heille suotakoon. Ovat aikanaan hoitaneet omansa, niin miksi pitäisi hoitaa lapsenlapsiaan jos ei halua? Riittää, kun käyvät kylässä, ottavat joskus yökylään ja touhuavat lastenlapsien kanssa, tekevät kaikkea kivaa, josta jää lapsille hyvät muistot. Kuitenkin isovanhemmat ovat aktiivista porukkaa ja heillä on myös oma elämä, joten se heille suotakoon. Itse muistan mummut ja varsinkin toisen (papat kuollut), kuinka hän piti huolta sen ajan mukaisesti, laittoi ruokaa, mutta muuten sai mennä miten halusi, jutteli ja osti aina karkkia, todennäköisesti tuo karkki taitaa olla se tärkein muistikuva, mutta hän ei huutanut koskaan. Pelkkä läsnäolo riitti ja se normaali elämän meno. Hieno ihminen, ymmärtäväinen ja oli aikaansa edellä vaikka oli ns vanhanaikaisen kasvatuksen saanut.

Eräät vertailevat mielellään näitä mummuja ja pappoja toisiinsa. Kehutaan ja haukutaan heitä, aivan kuin heidän kuuluisi olla täsmälleen lastensa mieleisiä joka paikan höyliä tarpeen tullen. Mummut ja papat varmaan lapsenlapsistaan tykkäävät. Mutta on väärin olettaa, etteikö heillä olisi ihan omaakin elämää ja saavat siitä kyllä nauttia ilman huonoa omaatuntoa, jos eivät ole juuri nyt saatavilla iltavahdiksi. Nykyisin kehdataan aika röyhkeästi soittaa heti omalle isälle ja äidille, jos tulee ongelmia. Se kertoo minusta aikamoisesta lapsellisuudesta, ettei ole osattu ottaa vastuuta omasta vanhemmuudesta. Pitäisi myös muistaa, että nämä mummut ja papat ovat jo viisikuusiseitsemänkymppisiä, jopa vanhempia...eivätkä nämä aikuiset lapset tunnu ymmärtävän, ettei se jalka enää nouse samaan tahtiin kaikilla...

Juuri tuo et tulee huono omatunto jos ei heti mene, varmaan suurin syy et ollaan käyetteävissä heti kun pyydetää.
Lapsenlapset ja omat lapset, myös heidän puolisot on läheisiä ja rakkaita, siksi pitää muuttaa omaa käytöstä ja sanoa suoraan et nyt ei käy.
Voihan hekin luulla, et aina pitää antaa lapsenlapsien olla isovanhempien luona, koska isovanhemmat niin haluaa.
Itsekkin olen syyllistynyt valittamaan välillä seläntakana, ja huomannut sen olevan väärin.
Sii puhukaa ja ilman syyttelysä, nyt teen sen itse jatkossa.

Hei, ollaan vaan isovanhempia, ihan omina itseinäpiminä, ( oh, kauheua sana), ja väärin meni, heh.
Noh, os hyvillä mielin ja hyvä tarkoitus, olet tosi hyvä isovanhempi.
terveisin
Olavi-vaari

Kuuluisi olla? Ihan oma itsensä. Roolihan on kiinni myös siitä minkälainen vanhempi olet ollut. Ja suuresti myös siitä minkälaisia antipatioita miniälläsi on sinusta. Mutta kaikkein eniten voit isovanhempana antaa ollessasi myös tyytyväinen itseesi -siitä kaikki lähtee. Apua ei tarvitse tyrkyttää, sitä voi myös toinen puoli pyytää. Ja tämä pätee kaikkeen.

Voisiko joku tutkia paljonko happea on muovikelmun alla
kun sillä peitetään vauvan vaunut.
Ihminen hengittää happea sisäänpäin ja hiilidioksidia ulospäin
( minä en voisi olla sellaisen kiinteän muovikelmun alla
missä vähäinen rako alaosassa jossain jalkapohjien alla
koko pää keho keuhkot muovin alla umpiossa
;
;
En kestä sitäkään että kuomu peitetään kankaalla
Kesäaikaan Miksi he ei anna sen vauvan hengittää?? vapaasti tulvivaa ilmaa
Niinkuin itsekin tahdomme tehdä
Entä jos sille tulee aivovaurio liian vähäisestä hapesta????
Voisiko joku tutkia paljonko siellä suljetun kuomun alla on happea

Kaikkia sitä kirjoitellaan ja mietitään, ollaan vaan vapaita, jos lastenlapset tarvitsevat meiltä jotain sen teemme ja jos emme pysty niin emme tee sitten sitä mitä emme voi. Kyllä lapset ymmärtävät, että olemme tehneet elämässä jo niin paljon asioita että emme jaksa tehdä toista samanlaista sarkaa uudestaan. Olemme maailmassa jokainen oppimassa oman elämän kautta, jokaisen pitää kunnioittaa toisiaan, ketään ei saa painostaa olemaan muuta kuin hän jaksaa. Lapset ovat tärkeintä omille vanhemmilleen ja vanhemmat ovat vastuussa heistä, eivät he muuten opi vanhemmuuttaan.

Minä en halua moitteita
Tahdon myös olla isovanhempi
Olen kokenut just tervet henkeä kuullessa tuoss a politiikkaa tv stä..
( "Kehitysyhteistyörahoista leikkaaminene ei ole pitkänäköistä politiikkaaa.. Ihmisten auttaminen.. "
Tunsin heti totaalisen totuuden
Ihmisiä voi auttaa vain kristillisyys
( Jeesuksen opin hengellisyys ( ja minä olen St Salome
;;
oikeasti, tuntuu okse5ttavalta että autta aihmisiä
( kuten heti epäilin tuota
"saan moitteita äideiltä isovanhyempana " ne ovat niin saatyanan röyhkeitä! ne nuoret
Heidän pitää teititellä teitä.
;;
siis oksettava atuo ihmisten auttaminen kehitysyhteistyö
vaatimatta kunnioitusta Jeesuksen
kun se auttaminen on lähtöisin Jeesuksen opista " Tee muille mitä toivoisit itsellesi tehtävän"

i kirjoitusvirheet
he ovat saatanan röyhkeitä.
Juuri äsken tuolla jakoivat ranneketta hetkinen mitä luke esiinä..
.. s eon hukkunut jonnek8in hevon hemmettiin....
muutta se oli tyttöjen auttamiseksi..
Tyttöjen oikeuksien puolesta!!!
sitten takanaan niitä onnellisne näköisiä mustia
Siis he tarvitsevat ruokaa, vaatteita? kysyin

kaikkia oikeuksia, sanoi se itsevarma röyhkeä tyttö
joka valitsi röyhkeyden tyylilajikseen.
(n 30 vuotta minua nuorempi pimu
( näen näkynä että menee polvilleen eteeni..
Niin heit ei ole opetettu...

siis me ei anneta mitään, ennenkuin Pyhät täällä,
vanhimmat ovat kunnioitettuimpia.
Heillä asiat kunnossa
Ei mieltä opettaa niitä mustia lukemaan roska kirjallisuutta mitä kirjakaupat täynnä..
Raamattu heidän pitää lukea, ja siten että Pyhät, vanhimmat opettavat
Mutta tällä hetkellä he ovat kidutettuja,
alaspainettuja??
,
tämä maailma koetta a elää ilman Jeesusta..
Sanoin sille tytölle että en hyväksy ehkä kaikkia periaatteitaan..
sanoin että heille pitää opetta a hengellisyyttä,
heidän pitää kunnioittaa Jeesusta..
jos saavat kristillisestä valtiosta apua
( sitten tämä ei ole teille.. tämä on uskonnollisesti sitoutumaton ( Plan )
Mutta Minä vaadin niitä Plan ihmisiä maksamaan joka ikisestä asiastA JOKA ON KRISTINUSKON JA JEESUKSEN ANSIOTA
kÄYTTÄMISTÄÄN PAINOKONEISTA, KEKSINNÖISTÄ, kRISTINUSKON,
kUNINKAIDEN, JOISTA NEROJA KEHITTYNYT
tuhansien Kristinuskon vuosien aikana
sähköt, autot, yms

siis heitä rangaistaan, joka hetkestä, jona käyttäneet niitä kunnioittamatta Pyhiä


He EIVÄT saa “auttaa” niitä mustia röyhkeiksi
( sen tytön täytyi olla NIIN röyhkeä! ja itsevarma että hän pärjäisi.. ?olisi vielä vahvempi kuin ne vahvat mustat joita hän luulee auttavansa
Mikä järki auttaa lukemaan, jos lukevat roska kirjoja..
Jos heistä kasvaa ihmisiä jotka ei edes kunnioita suomalaisia..
Jos meillä ei ensin ole asiat kunnossa itsellämme
Jos meillä ei ensin ole Rakkaus,
( vain rakkaudesta voi toimia

heille annetaan vaikak heitä EI rakasteta
Ei suomalaiset rakasta ketään
Olen pyytänyt monta kertaa tällä palstalla antamaan minulel yösijan
Kuten Raamatuss a opetetaan
en ole saanut yhtäkään vastausta, tarjuusta
MIKSI?? me auttaisimme mustia Afrikassa??
Rakastammeko h9irveästi?? että he tulevat tänne täyttämään juniamme? k8ilpailemaan työpaikoista , asunnoista
Nyt lyhennetäänleikataan suomalaisten tuloja ja tukia,
ja silti niille sivistyville ja sitten matkustaville ja lukeville yms
( tasa arvoisille ?? pitää antaa kaikkia tukia, kun he synyttäätäällä lapsia yms
Eikä heille o0le mitään töitä
Miksi heitä koulutetaan?????
Eikö heidän voisi antaa olla villi ihmisiä siellä kun ovat ansainneet sinne syntyä???
;;
tiedän vaan sen, että minulla EI OLE rakkautta heille.
Koko ajattelu "tehdä toisille kuin toivoisitte itsellenne tehtävän" on lähtöisin minusta, minun Raamatusta ja Jeesuksesta,
muttta minua kohdeltu kaltoin
aviomieheni 1700 ja 1800 luvun, Ismo Alanko,
ja Sipe.. torjuivat täysin minut
( heidän rankaisemsita odotetaan ensin ( ja 1200 luvun aviomiestä Tonia )
Se tapahtuu
Heidät rangaistaan toden teolla joka hetkestä jona jättivät avuttoman naisen avutta, Herkkyydessä

tunteissa tuhansia vuosia kehittyneen hylkäsivät porton takia

( olen neitsyt, jne hengellinen

he eivät edes ole

Joudumme odottaaman että heitä raiskataan tuhansia kertoja

kuten jättivät minut ilmasta tyhjästä ilmasta raiskattavaksi. jne

Toni voi katsella kuinka vaimoaan raiskataan ja tytärtään raiskataan,

se on hieman vastaavaa mitä sielulleni tehty.

he yrittivät tai yrittävät vain nähdä minut jonakin huonona

koska raiskattiin, mutta se tehtiin todellakin sellaiselle joka

taisteli kaikesta sielustaan sydämestään, hengellisenä, puhdasmielisenä, Jumalaa palvella tahtovana

Uskon vain Jumalan joka ei antanut kajota minuun sekunnin murto osaakaan.

Mutta selvää, että Kristillisessä hyväntahtoisuudessa.

kunnia ja ansio on Jeesuksen ja hanta kunnioitettava

sivistyksestämme , sydämen sivistyksestä jne

Periaatteista, joilla hyv tek järjestöt toimivat,

Spr, Punainen Risti

Onko hindulaisilla tai muslimeilla paljonkin hyväntekeväisyysjärjestöjä? jotka auttavat maailmassa ? vaikakmustai jne

Mutta nekin käyttäisivät kristinuskon keksintöjä
Sähköjä autoja puhelimia jne

Luulen että paras olla sellainen isovanhempi joka on luonnostaan.

Luottaa itseensä. Kyllä sydämen pitäisi kertoa milloin toimii oikein. Omantunnon kertoa onko tasapuolinen. Sen tietää nauttiiko lapsensa ja hänen perheensä, omien lastenlastensa seurasta. Onko auttanut silloin kun apua tarvitaan, ei silloin kun itse haluaa tehdä jotain. Sen tietää kun on vastavuoroiset välittävät välit. Jokainen lapsi rakastaa ehdoitta vanhempaansa, ainakin lapsena, aikuisenakin hakee alitajuisesti vanhemman rakkautta ja hyväksyntää, riippumatta käyttääkö huonoja vai hyviä keinoja, toimivia vai toimimattomia, riippumatta siitä saako vastakaikua vai ei.

Isovanhempana tulee mielestäni epätietoisuutta silloin jos lapsi kokee ettei vanhempi rakasta häntä ja se heijastuu erilaisina ongelmina ja syytöksinä, arvostuksen puutteena. Sitten ihmetellään miksi isovanhemmuus on niin vaikeaa. Vanhemmuus jo oli. Sana painolla OLI. Jotkut kokevat vanhemmuuden taakan, nimenomaan taakan, loppuneen siihen kun lapsesta on tullut täysi-ikäinen.

Sanoisin että kuuntele sydäntäsi ja ole sellainen isovanhempi kuin olet. Ole saatavilla. Se riittää.

Erikoistapaukset sitten erikseen...

Minulla vanhemmat jotka pelkäävät elämää. Haluavat painaa kaiken ongelmallisen villaisella. Kivempi vaan esitellä lasten menestystä ja saavutuksia, ja nyt lastenlasten. Ei kunnolla enää edes tunneta. Mutta auta armias jos oma aikuinen lapsi paljastuu tarvitsevaksi ihmisolennoksi. Eihän häntä nyt sellaiseksi kasvatettu. Mitä naapuritkin sanovat. Alunperinkin kyllä toinen vanhemmista on näyttänyt otaksuvan että jotain on minussa vikana, minusta ei kannata kovin suuria odottaa. Ovat hämmästyneet kun olen pärjännyt. Isovanhemmuuskaan ei tule luonnostaan. Eivät viihdy seurassa. Minusta ei saa heille kelvollista koskaan. Ei ilmeisesti kovin rakasta. Sama heijastuu lapsenlapsiin ja se laittaa miettimään, varmaan näkyy tyytymättömyytenä, vaikeina väleinä. Ties vaikka olisin sittenkin adoptoitu.

Tulipa kärttyistä tekstiä mutta nyt vaan kärvistyttää taas niin.