Sääliksi käy Terhoa. Hän on aidosti kiinnostunut politiikasta, mutta on jäänyt populistisen puolueen vangiksi kohtalaisen keskinkertaisten ihmisten kaitsijaksi.
Toki hänkin on populistisin keinoin hankkinut julkkisarvonsa ja saanut ääniä, mutta päinvastoin kuin muut persut hän on kehittynyt ja osaa duuninsa. Nyt olisi syytä siirtyä puolueeseen jolla on aidosti väliä.
Mutta läöytyykö Terhonkin nettitaustasta liikaa luurankoja? Jos hän on Halla-ahon kanssa yhteisessä kuvassa jossain, niin sen varmasti suurin osa vielä antaisi anteeksi, jos hän lupaisi ettei sellaista enään tapahdu.
Milloin Terho loikkaa Kokoomukseen?
12
<50
Vastaukset
- Ei_siihen_suuntaan
Toivottavasti ei oteta kokoomukseen. Lopetan kokkarien äänestämisen siinä vaiheessa kun siitä tulee samanlainen populistipuolue kuin persuista. Vituttaa jo nyt se nuorisojaos. Aivan palikoita kaikki Rydmanit, Kosket ja muut "kovat pojat". Toivottavasti se ei ole puolueen suunta.
- olkaammeihmisiksi
"Lopetan kokkarien äänestämisen siinä vaiheessa kun siitä tulee samanlainen populistipuolue kuin persuista"
Terhoa ärsyttää polulismi ihan silmin nähden. Populismi tappaa järkevän politiikan, ja Terho vaikutta aidosti kiinnostunut nimenomaan politiikasta, mutta nyt hän on populistien vankina.
"Aivan palikoita kaikki Rydmanit, Kosket ja muut "kovat pojat""
Nuo voisi siirtää suorainta tietä Persuihin pois pilaamasta Kokoomusta.
Terho vaikuttaisi tosiaan argumentoivan asiallisesti, mutta on vaikea sanoa mitä hän sisimmässään tuntee.
- olkaammeihmisiksi
"Terho vaikuttaisi tosiaan argumentoivan asiallisesti, mutta on vaikea sanoa mitä hän sisimmässään tuntee."
Toki, mutta asiallinen argumentointi kuuluu nuihin puolueisiin ja ideologioihin. Ei persuihin ja populismiin. olkaammeihmisiksi kirjoitti:
"Terho vaikuttaisi tosiaan argumentoivan asiallisesti, mutta on vaikea sanoa mitä hän sisimmässään tuntee."
Toki, mutta asiallinen argumentointi kuuluu nuihin puolueisiin ja ideologioihin. Ei persuihin ja populismiin.Nuiviin puolueisiin?
- eikovinpaha
Terho vaikuttaa asialliselta, mutta suomalaisuuden liiton puheenjohtajuus on paha painoplasti eli taustoiltaan mies on pesunkestävä persu. Hän on persuksi kuitenkin hyvin käyttäytyvä ja paneutuu asioihin.
- olkaammeihmisiksi
" suomalaisuuden liiton puheenjohtajuus on paha painoplasti "
Toki se on painolasti, mutta sitäkin voi pyytää anteeksi.
Lisäksi on muistettava että "Suomalaisuuden" Liitolla on aika hyvä peitetarina: "ei me muuten mutta toi pakkoruotsi..."
- Hallaahon-äänestäjä46
TERHO ON KOKOOMUSLAISESTA JA HALLA-AHO SOSDEM-PERHEESTÄ JA HE EIVÄT LOIKKAA MIHINKÄÄN. TERHO ON OLLUT PERUSSUOMALAISTEN EHDOKKAANA JO VUOSIKAUSIA VUODESTA 2003 KOKOOMUKSEN SUOMENSORTAJIEN POLITIIKAN TAKIA
SUOMALAISET MENIVÄT HALPAAN JA ÄÄNESTIVÄT KETKU-SIPILÄN HALLITUKSEEN, NYT SITÄ SAA MITÄ TILAA NIMITTÄIN MAMUA
SIPILÄ VUOKRAA SIJOITUSASUNTONSA KEMPELEELLÄ PAKOALAISTARKOITUKSIIN MUUTAMAKSI KUUKAUDEKSI, ASUNTO KÄY MUUTEN HUONOSTI KAUPAKSI VUOKRAMARKKINOILLA
EHDOTON EI KETKU-SIPILÄLLE
BUDAPESTIN ASEMALLE OLLEET PAKOLAISET KERTOIVAT BBC:N TOIMITTAJILLE ETTÄ HE EIVÄT HALUA JÄÄDÄ KÖYHÄÄN UNKARIIN VAAN HALUAVAT
SAKSAAN JOKA ON RIKAS
SAMALLA PERUSTEELLA KAIKKI UNKARILAISET, TSHEKIT, SLOVAKIT JA PUOLALAISET VOIDAAN HETI SIIRTÄÄ SAKSAN SOSSUUN
KOMMUNISMIN AIKANA UNKARI OLI YLIVOIMAISESTI RIKKAIN KOMMUNISTIMAA DDR:N OHELLA JA SELVÄSTI RIKKAAMPI KUIN TSHEKKI JOKA TAAS OLI HUOMATTAVASTI RIKKAAMPI KUIN PUOLA
SUHDE ON SAMA VIELÄ TÄNÄÄN
ESIM. PUOLALAISET EIVÄT VOI SIIRTYÄ SOSSUUN SAKSAAN MUTTA SYYRIALAISET JA PAKISTANILAISET VOIVAT
ULKOEUROOPPALAISIA PAKOLAISIA EI SAA PÄÄSTÄÄ SUOMEEN, ONNENONKIJOITA, JOTKA HALUVAT MAKSIMOIDA ETUNSA KEINOILLA, JOTKA EIVÄT OLE EU-KANSALAISELLE
MAHDOLLISIA
Halla-aho kertoo
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-suomen-tehostettava-palautuksia/
Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kommentoi turvapaikanhakijoiden taakanjakoa Suomen Uutisille. Hänen mielestään turvapaikanhakijoiden jako EU-maihin ei ole toimiva ratkaisu. – Suomen pitää olla osallistumatta taakanjakomekanismiin ja tehostaa palautuksia etenkin Irakiin, Somaliaan ja Albaniaan. Laivaliikenne seis Välimerellä Halla-ahon mukaan Euroopalla ja Suomella ei ole varaa tällaisiin tulijamääriin. Hän korostaa, että asia pitää ratkaista lähellä kriisin ydintä. – Liikenne pitää lopettaa Välimerellä ja veneet käännyttää lähtösatamiinsa. Syyrian pakolaisia voidaan parhaiten auttaa luomalla EU:n ja YK:n, tai niiden molempien yhteistyössä ylläpitämiä suoja-alueita kriisialueelle tai sen välittömään läheisyyteen.- olkaammeihmisiksi
SPAM AND DESTROY...
...huusi Halla-aho käsi ojossa. Ja sinähän tottelet tietysti. - Hallaahon-äänestäjä46
Siitä hyvästä että spämmään, saan aina välillä imeä kullia puoluetoimistolla.
SE
MOTIVOI
MINUA!
- kuin_kaksi_marjaa
Loikkaa Kepuun. Siihen malliin nyökyttelivät tasan samaa tahtia toistensa puheille Vanhasen kanssa TV:ssä
- Hallaahon-äänestäjä46
YLEN KOMMUNISTIT EIVÄT SAA INDEKSIKOROTUSTA
ELÄKÖÖN
ELÄKÖÖN
TURHAKANAVAT FEMMA, PAKKORUOTSI
TV2 SEKOKANAVA
TEEMA IDEOLOGISESTI VALITTUJA DOKUMENTTEJA JA VANHOJA FILMEJÄ
NÄMÄ HETI MAKSUKANAVIKSI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.1916492Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni2133806Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on213316Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a602957Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,942668Tämä on persut
Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven42567IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-332287Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.372053- 751925
Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna
Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:601837