Hallitus leikkaa nyt ylityön lisiä. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että ylityötä tehdään useimmiten työnantajan eduksi ei työntekijän. Työntekijä voi kieltäytyä pyydetystä ylityöstä, jos se ei huvita. Monella työpaikalla ylityön tekemistä on alettu pitää normaalina ilmiönä ja työntekijät ovat joustaneet, vaikka työntekijöitä on vähennetty ja työt sen vuoksi kasaantuvat. Kannattaisi liittojen pistää voimaan ylityökielto, katsotaan miten työnantajat ja EK sitten hykertelevät tyytyväisinä lisien alennusta. Ainahan voi palkata lisää työntekijöitä, jos työt jäävät tekemättä ja esim asiakkaat valittavat.
Ylitöitä ei ole kenenkään pakko tehdä
hallitus_taisi_unohtaa
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paljon meluttu lääkäripula johtuu siitä, että lääkäreitäkään ei voi enää pakottaa ylitöihin. Varsinkaan kun kuntatyönantaja ilmoitti aikanaan, että se ei ole koskaan pyytänytkään lääkäreitä ylitöihin.
Jostain ihmeellisestä syystä edelleen puhutaan jonojen lyhentämisestä, mikä tarkoittaisi ylitöitä. Ainut tapa lyhentää jonoja on ostopalvelu ja osto tapahtuu yksityiseltä, mutta sehän ei edistyksellisille käy.
Kuka hullu lääkäri alkaisi tekemään ylitöitä, josta saa vain haukkumiset ahneudesta sairaiden kustannuksella. Siis perustyöaika ja hattu päähän työajan päätyttyä. Jonot ovat sosiaalipolitrukkien ongelma, hehän siitä ääniäkin keräävät ja valtuustopaikkoja.
Kun poliitikko on ylitöissä, se on oikeasti kapakassa jahtaamassa nuoria naisia tai sitten nukuttumassa salarakastaan nussimalla.
Älä pakolainen lässytä.
Suvaitkaa näitä yksittäistapausleikkauksia. Maahan tulvivien loislaumojen täyshoito vaatii rutosti rahaa ja resusseja. Paljon leikkauksia ja kiristyksiä on vielä luvassa.
Ylityökielto heti voimaan niin siinäpähän saavat mitä ovat hallitukselta tilanneet.
Uskomatonta on Timo Soinin työläisten kyykyttäminen ihan TÄYS paska koko ukko pettänyt ihan jokaisen vaalilupauksen.