Kokoomuksen ja kepun sanelupolitiikka

Kokkoomus, kepu ja persut ovat nyt täysin voimin kaatamassa ay-liikettä. Ollaan siis palaamassa hyvää vauhtia työnantajan yksipuoliseen työehtojen sanelukäytäntöön, jossa neuvotteluvaihtoehto on kokonaan pois suljettu. Eli työnantaja määräisi yksin työehdoista, eikä työntekijäpuolta tarvitsisi enää kutsua neuvottelupöytään. Tähän ei pidä missään tapauksessa suostua. Koko tämän häslingin tarkoituksena on ainoastaan ja vain saada ay-liike nujerretuksi ja työ- ja palkkaehdot yksin työnantajan määräysvallan alle. Ja kokoomuksen rakkikoira EKP räksyttää taustalla tämän asian puolesta. Herätkää ihmiset ajoissa ja nähkää, mihin tätä maata ollaan ajamassa.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Pitkän ajan tiedottamista ja manpulointia yksipuolisesti hoitanut oikeisto on kuin syöpä tässä kokonaisuudessa ,ei nähdä kuin omat mahdollisimman suuret voitot ,puhutaan toista ja tehdään toisin.

Hyvä esimerkki "häkäukko" on lukemattoman kerran toistanut samaa nauhaa työpaikoista .työpaikoista ,työpaikoista........
Saanut ensin 800 miljoonaa yhteisöverohelpotusta suurpääomalle , Nyt saamassa toiset 800 miljoonaa verohelotuksia ,veikataanko menetettyjen työpaikkojen määrää ......

Varma on ettei pärjää suurpääoma tässä maassa yksin , yhteistyöllä on ennenkin pärjätty ,nyt tämä päättävä sukupolvi (SSS) on suuren illuusion hurmassa ajatellut PAKOTTAMALLA saada entistä suuremmat edut omilleen .

Epäilen että vielä löytyy oikeudenmukaisuutta SUOMALAISISTA !

Äänestä
  • Suomessa on EU:n taantuman sekä eurokriisin, Venäjäpakotteiden, Nokian lähdön ja suuryritysten tuotannon Aasian halpamaihin siirron aiheuttama taantuma, jota EK ja kokomusta oikeisto käyttää keppihevosena saada Suomen työehtojärjestelmä Itä-Euroopan tasolle. Nykyään työvoimakulut ja palkat sekä työehdot ovat normaalia Länsi-Euroopan tasoa, Länsi-Eurooppaanhan oikeisto haluaa meidät kaikessa muussa yhdistää paitsi duunarin työehdoissa. EK:n tutkimuslaitokset manipuloivat tilastotietoja mieleisekseen josta saadaan tämä 5%:n tuottavuusvaje. Todellisuudessa mm. Ruotsi ja Saksa ovat Suomen yläpuolella työkuluissa ja palkoissa vaikka niissä ostovoima ja hintataso ovat Suomea alemmat. Suomessa hinnat EU:n kalleimmat ja koko Euroopassa vain Sveitsissä kalliimmat mutta siellä palkat paljon, paljon korkeammat. Suomessa Länsi EU:n huonoin ostovoima. EK ja SSS-porvarihallitus siis valehtelevat leikkaustarpeesta jotta omistajien osinkovoitot kasvavat taas.

    Äänestä

Älkää valittako, jos laillinen hallitus tekee ikäviä päätöksiä. Niitä sen kuuluukin huonojen aikojen olosuhteissa tehdä.

Työmarkkinajärjestöille annettiin tilaisuus päättää, mutta eivät halunneet ottaa vastuuta i päätösten teosta. Ei sellaisella, munattomalla vallankäyttäjällä ole paljon virkaa, joka ei pysty ottamaan vastuuta ikävistä päätöksistä. Sellainen kolmikantainen päätöksentekomekanismi joutaa pois käytöstä, joka ei osaa miinusmerkkisen jaettavan tilanteessa päätöksiä tehdä.

Äänestä
  • Ja höpöhöpö - nykyinen tilanne on ihan EK:n ja viimeisten hallitusten itse aiheuttama osaamattomuudellaan - turha tästä tilanteesta on ammattijärjestöjä syyttää.

    2008 EK ja kuntatyönantajat tekivät typerät työehtosopimukset, jotka maksavat vieläkin ja Käteinen samaan aikaan julisti ettei maailmantalouden romahdus koske meitä vaikkakin lisäsi samalla valtion velanottoa.

    Yrityksille on annettu helpotuksia maksuista ja verotuksesta muka investointeja tukemaan, mutta onko tullut suurempia investointeja tuotantoon - nuu ei vaan nekin fyffet ovat kadonneet veroparasiitteihin.

    Nykyinen hallitus käy siis taas köyhimpiin kiinni ja kostaa yhteiskuntasopimukseen kaatumisen juuri niihin heikoimpiin eikä edes näytä esimerkkiä omalla ohellaan - kansanedustajat tekevät noin puoli vuotta duunia vuodessa ja silti saavat liksaa 12 kuukauden mukaan ja hyvät edut ja eläkkeet päälle - eiköhän näistä voisi leikata ensin ihan vain esimerkkiä osoittaakseen.

    Mutta eihän se käy, sillä siinähän puututtaisiin saavutettuihin etuihin ja mikä tärkeintä, se pienentäisi vastuullisten henkilöiden tuloja - täytyyhän raskaiden päätösten tekijöiden saada ansaitsemansa palkkio työstään.

    Äänestä

  • Jospa tekisikin TASAPUOLISESTI ikäviä päätöksiä olisi ne paljon helpommin hyväksyttävissä .

    Ei KUKAAN ole ottanut puheeksi veronkiertäjien osuutta ,ei kukaan ole puuttunut kansanedustajien ,ministereiden erikoisasemaa / räikeitä etuja tavalliseen kansaan nähden .

    Häkämies valitteli aamutv:ssä että on verotulot vähentyneet ..... kyllä varmaan onkin kun veronkiertäjät pakoilee hallituksen suostumuksella vastuitaan .

    Rehellisyys puuttuu tästä yhteiskunnasta ja eriarvoisuuden lisäämisellä ,päättäjien esimerkin voimin ,myöskin MORAALI katoaa tästä järjestelmästä .

    Jos ennen on voinut LUOTTAA SUOMALAISEN sanaan ja rehellisyyteen ,nyt on POLITIIKAN toimesta luotu uusi normi ,voi puhua mitä haluaa ja se ei merkitse mitään .

    Valitettavasti....sitä saa mitä tilaa SSS , kenen on vastuu ?

    Äänestä

  • MoraalittomatTeot kirjoitti:

    Jospa tekisikin TASAPUOLISESTI ikäviä päätöksiä olisi ne paljon helpommin hyväksyttävissä .

    Ei KUKAAN ole ottanut puheeksi veronkiertäjien osuutta ,ei kukaan ole puuttunut kansanedustajien ,ministereiden erikoisasemaa / räikeitä etuja tavalliseen kansaan nähden .

    Häkämies valitteli aamutv:ssä että on verotulot vähentyneet ..... kyllä varmaan onkin kun veronkiertäjät pakoilee hallituksen suostumuksella vastuitaan .

    Rehellisyys puuttuu tästä yhteiskunnasta ja eriarvoisuuden lisäämisellä ,päättäjien esimerkin voimin ,myöskin MORAALI katoaa tästä järjestelmästä .

    Jos ennen on voinut LUOTTAA SUOMALAISEN sanaan ja rehellisyyteen ,nyt on POLITIIKAN toimesta luotu uusi normi ,voi puhua mitä haluaa ja se ei merkitse mitään .

    Valitettavasti....sitä saa mitä tilaa SSS , kenen on vastuu ?

    Valitettavasti vastuu on kansalla, sillä sehän viimekädessä maksaa laskun.

    Itseasiassa Euroopassa on meneillään työmarkkina- ja yhteiskunta-rakenteiden muutos - se alkoi ulkopuolisten vaikuttamisten kautta Kreikasta ja se on tarkoitus viedä läpi Euroopan - SSS:n hallitus tekee juuri sitä työtä.

    Tarkoitus on kaventaa ammattiyhdistysten valtaa ja tehdä työläisestä halvempi yritykselle samalla heikentäen hänen oikeuksiaan ja samalla myydään julkinen sektori yksityisille muka kustannustehokkuuteen ja säästöihin vedoten.

    Ja hyvinhän nuo kyykyt, keput ja persut ovat siinä jo onnistuneet - jenkit, IMF ja Bilderbergiläiset ovat onnessaan.

    Näin sitä myydään Suomi korporaatioille ja halvalla kuten Sonera aikoinaan.

    Äänestä

  • nokyllänevaanhuijaa kirjoitti:

    Ja höpöhöpö - nykyinen tilanne on ihan EK:n ja viimeisten hallitusten itse aiheuttama osaamattomuudellaan - turha tästä tilanteesta on ammattijärjestöjä syyttää.

    2008 EK ja kuntatyönantajat tekivät typerät työehtosopimukset, jotka maksavat vieläkin ja Käteinen samaan aikaan julisti ettei maailmantalouden romahdus koske meitä vaikkakin lisäsi samalla valtion velanottoa.

    Yrityksille on annettu helpotuksia maksuista ja verotuksesta muka investointeja tukemaan, mutta onko tullut suurempia investointeja tuotantoon - nuu ei vaan nekin fyffet ovat kadonneet veroparasiitteihin.

    Nykyinen hallitus käy siis taas köyhimpiin kiinni ja kostaa yhteiskuntasopimukseen kaatumisen juuri niihin heikoimpiin eikä edes näytä esimerkkiä omalla ohellaan - kansanedustajat tekevät noin puoli vuotta duunia vuodessa ja silti saavat liksaa 12 kuukauden mukaan ja hyvät edut ja eläkkeet päälle - eiköhän näistä voisi leikata ensin ihan vain esimerkkiä osoittaakseen.

    Mutta eihän se käy, sillä siinähän puututtaisiin saavutettuihin etuihin ja mikä tärkeintä, se pienentäisi vastuullisten henkilöiden tuloja - täytyyhän raskaiden päätösten tekijöiden saada ansaitsemansa palkkio työstään.

    Timo Soini kertoi ministerien antavan viikon palkan 3.000 € vuodessa talkoisiin, kuukausipalkka siis 12.000 €!! Samalla alle 2.500€/kk tinaavaville hoitotyöntekijöille ym. tulee jopa 4.000€:n lovi vuodessa näiden työehtoleikkausten takia, monta kertaa alempiin tuloihin. Hävetkää SSS-porvarit, olisitte ottaneet osaa edes suhteessa oikeudenmukaisesti, joka tarkoittaisi teidän palkkatasolla vähintään sen 12.000 € leikkausta vuodessa. Monilta meinaan lähtee yli kuukauden palkka vuodessa.

    Äänestä

Kaiken takana hurripääoma!

Äänestä

ON SE TÖRKEÄTÄ, ETTÄ HALLITUS KEHTAA YRITTÄÄ TYÖNTEKIJÖIDEN LOMA-AIKAA LYHENTÄÄ NYKYISESTÄ 38PVÄ..30PVÄ. JUURI TULIVAT ITSE 2KUUKAUDE N KESÄLOMALTA TÖIHIN...LYHENTÄISIVÄT ENSI OMIA KESÄLOMIAAN!!! JA OSALLISTUISIVAT TYÖELÄMÄN TALKOISIIN....NIIN NÄMÄ HERRAT KYYKYTTÄÄ TYÖNTEKIJÖITÄ. SIPILÄN HALLITUS SAA AIKAAN TÄLLE SYKSYLLE, MAHTAVAN LAKKO AALLOON..JA MINÄ AINAKIN AIJON LAKKOILLA.. JOS LAKIUUDISTUKSETKIN OTTAVAT KÖYHILTÄ POIS NE VÄHÄISETKIN ROPOSET.....:(

Äänestä
  • Eduskunnalla on 4,5 kuukautta lomia vuodessa, ja tämä täydellä palkalla joka SSS-ministereillä on yli 12.000 €/kk. Eikö tuolla palkalla jo 30 päivän loma riittäisi?

    Äänestä

Asiathan on lopulta helppo kääntää oikeaan suuntaan yritysten ja kansalaisten osalta. Stubin sanoja (sormet heiluen) lainaten, on kolme asiaa.

Yksi. Heti yleislakko jolla lopetetaan hallituksen toimet, samalla kaadetaan hallitus ja eduskunta.

Kaksi. Uudet vaalit ja äänestetään niin että SDP ja Perussuomalaiset voi muodostaa enemmistö hallituksen. Keskusta (ainakin Sipilän johdolla) ja ehdottomasti Kokoomus mahdollisimman kauas päätöksenteosta.

Kolme. Erotaan heti EU:sta ja hankitaan itsenäisyys.

Äänestä
  • Mikä näistä tuo työpaikkoja, tai verotuloja paremmin tai enemmän kuin nykyinen tai joku muu hallinto

    Äänestä

Heti kun Kokoomus pääsi piiiitkän oppositiokauden jälkeen hallitusvastuuseen asiat on täsä maassa menneet päin persettä. Nyt nähdään mitä kokoomukselaiset ovat oikeasti saaneet aikaan. Ja niitä jälkiä parsitaan vielä pitkään. Edesmennyt kunnioitettttu presidenttimme Kekkonen oli visionääri, joka näki uhkaavan vaaran ja torjui sen pitämällä kokoomuksen oppositiossa.

Äänestä

Sipilän yhteiskuntasopimuksen ja hallituksen nyt esittämien pakkolakien ero on siinä, että työntekijäjärjestöjen olisi pitänyt hyväksyä yhteiskuntasopimuksen nimellä vapaaehtoisesti ilman kompromisseja jotakuinkin samat asiat, joista ollaan nyt säätämässä pakkolakeja. Yhteiskuntasopimus taas oli käytännössä sitä samaa, josta on tässä maassa totuttu neuvottelemaan tulosopimusneuvotteluissa. Ei ole mitään epäilystä siitä, etteikö Eteläranta 10 olisi juonessa mukana. Sipilän omaa käyttäytymistä ohjannee myös uskonnollisuus: hyvän ja rakastavan isän velvollisuus on rankaista tottelemattomia lapsiaan, jotta he kasvaisivat Herran ja herrojen nuhteeseen.

Kokoomukselta on voitu odottaa tällaista. Kepulta tämä on poikkeuksellista, mikä johtunee paljolti Sipilästä ja hänen yrittäjäsuhteistaan. Mutta mitä h*lv*ttiä Perussuomalaiset tälla kaikella oikein meinaavat? Poliittista joukkoitsemurhaako? Myikö Soini äänestäjänsä oman uransa eteen? Voi kun tietäisi.

Äänestä
  • Näinhän se kävi - katolilainen Soini myi "aatteensa" päästäkseen viimeinkin vallan käytäville ennen kuin fysiikka pettää - sen verran vaisu Soini oli talvella, että odotti miehen kupsahtavan koska tahansa.

    Maan johdossa on kaksi hihhulia, jotka molemmat ovat unohtaneet Raamatun sanoman ja polkevat juuri niitä köyhiä ja vähävaraisia, joita Jeesus olisi tukenut ja auttanut.

    Niin se vain on - fariseuksia ja rahanvaihtajia kaikki tyyni ja silti kehtaavat itseään kristityiksi kutsuttavan vaikka lukevat vain Vanhaa Testamenttiä ja toimivat sen kirjoitusten mukaan.

    Stubbido taas uskoo vain rahan valtaan ja omanedun tavoitteluun - sehän sopii, sillä taalan setelissä on maininta "in god we trust", mikä on mammonan palvojille mieleen.

    Kaikki he ovat kultaisen vasikan palvojia ja johdattavat kansan erämaahan kärvistelemään niukkuuden keskellä.

    Äänestä

  • näinkö Jeesus vastaisi, eikö Hän antaisi leipää ja kalaa

    Äänestä

  • nälkäiselle kirjoitti:

    näinkö Jeesus vastaisi, eikö Hän antaisi leipää ja kalaa

    Hessus antaisi, mutta fariseukset taas eivät.

    Nykyinen hallitus ei omistaan luovu, joten millainen hallitus tämä onkaan Hihhulin johtamana.

    Äänestä

Tärkeintä näyttää olevan välitön tyrmäys kuten yhteiskuntasopimuksellekin, kukaan ei kysy mitä se sisältää vain täys tyrmäys eikä mitään muuta esitystä tilalle. Onko se demokratiaa??
Kiireesti vain lakko pystyyn, sekö takaa työpaikat ja tuottavuuden, sehän ei mitenkään ole sanelupolitiikkaa, sehän on "kansan" tahto.

Äänestä
  • Juurikin noin, koska meillä paljon varakasta työväkeä, jolla on varaa käydä lakkoon.
    Pian voi kaatua hallitus, ja seurauksena nämä lakkokeisarit joutuu itse saneeraamaan itsensä.
    Työ ja tuotanto siirtyy muille maille, ja varakkaalle työväelle jää ostamisen ilo.
    Kysymyshän kaiken kaikkiaan siitä, että valtion velka, työttömyys jatkaa kasvamistaan.
    Kansa on lakossa onneaan etsimässä ja oikeuksiaan vaalimassa.

    Siis sauna paloi poroksi ja me maattiin vaan.

    Äänestä

Esko Seppänen puhuu niin asiaa, ja hänen kirjoituksensa ovat perusteltuja ja todistettavissa.

Media pettää kansan

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202238-media-pettaa-kansan

"Pidän Helsingin Sanomien tämän aamun otsikointia halliituksen eilisistä rikkaiden paapomiseen liittyvistä puheenvuoroista harhaanjohtavina ja suorastaan vääristelevinä. Etusivu: ”Hyvätuloisten verot ylös”. Pääkirjoitus: ”Hallitus kuritti tällä kertaa hyväosaisia.” Artikkeli: ”Vauraiden veroja kiristetään.”


Nämä otsikot ovat täyttä puppua.

Solidaarisuusverosta toimittajat kirjoittavat aivan oikein, että se koskee vain ansiotuloa eli siis lähinnä palkkoja ja eläkkeitä. Sen sanomalla he välttyvät sanomasta, että se ei ulotu pääomatuloihin. Pääomatulot ovat solidaarisuusverovapaita.


Kun solidaarisuusveroa ei peritä pääomatuloista, hallitus panee nyt 2 prosentin lisäverolle ennen muuta suurituloisten alemman kerrostuman: 72 300-90 000 euron suuruisten ansiotulojen saajat. Hallitus siis ”kuritti hyväosaisia”, mutta ei kaikkein hyväosaisimpia eli Sipilää yms. Eläkeläisillle yli 45 000 euron tuloista maksuunpantavaa 6 prosentin raippaveroa sen sijaan ei ulotettu palkkatuloihin


Mitä pääomatulon ylimmän veroprosentin korotukseen tulee, katsoin - tuoreimman tilastoidun - vuoden 2013 veronperintätilastoja ja sen perusteella sanon, että se korotus koskee vain surkean pientä osaa pääomatuloista. Osinkoja maksettiin kyseisenä vuonna luonnollisille henkilöille yhteensä 3 991 miljoonaa euroa ja niistä oli saajalleen verovapaata tuloa 2 258 miljoonaa euroa. Niihin tuloihin ei veronkorotus ulotu. (Lähde: http://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Tilastoja_ja_tutkimuksia/Tuloverotilastoja/Tuloverotilastoja_verovuodelta_2013(32845)


Sen lisäksi kaikkein suurituloisimmat ovat saaneet myyntivoittoja (3 953 miljoonaa vuonna 2013), joista yleensä 20-40 prosenttia on verotonta tuloa. Niihinkään tuloihin ei veronkorotus ulotu.


Ja kun suurin osa oikein rikkaiden osingoista ja myynti- eli luovutusvoitoista menee holding-yhtiöihin tai karkaa ulkomaille (veroparatiiseihin), niihinkään tuloihin ei veronkorotus ulotu.


Suorastaan hämmästyttävällä tavalla suomalainen media nieli hallituksen propagandapillerin siitä, että nämä rikkaiden lähes silkalla valohoidolla toteutettavat "veronkiristykset" käytetään mamu-pakolaisten aiheuttamien kustannusten maksuun. Veroja ei voida korvamerkitä mihinkään erityiseen tarkoitukseen (paitsi yleisradiovero), ja kyllä asia on niin, että pakolaiskustannukset tulevat maksuun aivan muille kuin Suomen hyväosaisimmalle kansanosalle".

Äänestä
  • Sipilän ”talkoot” jättävät 2,2 miljardia euroa pääomatuloja rauhaan

    http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3428720/sipilan-talkoot-jattavat-22-miljardia-euroa-paaomatuloja-rauhaan

    "Esko Seppäsen mukaan hallitus ei kurittanutkaan kaikkein hyväosaisimpia.

    Pääministeri Juha Sipilä mainostaa talouskuritusta talkoina, joihin kaikki joutuvat osallistumaan. Torstaina budjettiesitystä esitellessään Sipilä, Alexander Stubb ja Timo Soini sanoivat myös rikkaiden joutuvan lisäverolle.

    Esko Seppänen osoittaa Uuden Suomen blogissaan että kaikkein rikkaimmat välttyvät suurelta osin Sipilän talkoilta.

    Hallitus esittää ensinnäkin solidaarisuusveron alarajan laskemista 90 000 eurosta 72 300 euroon. Solidaarisuusveroa ei kuitenkaan peritä pääomatuloista. Seppänen kirjoittaa hallituksen panevan kahden prosentin lisäverolle ennen muuta suurituloisten alemman kerrostuman, 72 300–90 000 euron suuruisten ansiotulojen saajat.

    Hallitus ”kuritti hyväosaisia”, mutta ei kaikkein hyväosaisimpia, Seppänen toteaa.

    Yli puolet osingoista verovapaita

    Toiseksi hallitus esittää pääomatulon ylimmän veroprosentin korotusta. Seppäsen mukaan tuoreimman tilastoidun vuoden 2013 veronperintätilaston perusteella korotus koskee ”vain surkean pientä osaa” pääomatuloista”.

    Vuonna 2013 osinkoja maksettiin luonnollisille henkilöille yhteensä 3 991 miljoonaa euroa. Niistä saajalleen verovapaata tuloa oli 2 258 miljoonaa euroa. Niihin tuloihin ei veronkorotus ulotu.

    Seppäsen mukaan korotus ei ulotu myöskään kaikkein suurituloisimpien saamiin myyntivoittoihin, joita oli 3 953 miljoonaa vuonna 2013. Niistä yleensä 20–40 prosenttia on verotonta tuloa.

    Eikä korotus koske myöskään niitä osinkoja ja myynti- eli luovutusvoittoja, jotka menevät holding-yhtiöihin tai veroparatiiseihin".

    .

    .

    SSS-porvarihallitus leikkaa Suomen 900.000 köyhältä (joiden perusturvan matala taso saa haukkuja Euroopanneuvostolta http://yle.fi/uutiset/euroopan_neuvostolta_sapiskaa_suomelle_liian_matalasta_sosiaaliturvasta/7797709 ), työttömiltä, pieneläkeläisiltä, pienipalkkaisilta, lapsiperheiltä ja tavallisilta työläisiltä. SSS-porvarihallitus ei leikkaa EK-polittiikallaan elinkeinoelämältä, pääomapiireiltä ja rikkailta jotka ovat takoneet jättiosinkoja tänä vuonna, ja joilla olisi maksukykyä osallistus talkoisiin.

    Äänestä

""hallitus ei kurittanutkaan kaikkein hyväosaisimpia"".

"Eihän sellaisia pidä kurittaa, jotka kustantavat koko lystin".

Voi sinua tyhmää. Työntekijä on yritysten tuloksentekijä vaikka saakin vain perkuujätteitä kun omistaja vetää kalasaaliin. Ilman työntekijää yrittäjä tai omistaja olisi kusessa, ja itse tai perheensä kanssa työtä tehden ei suuria osinkoja tahkottaisi. Duunarille siis ansaittu osa, vähintään nykyisten työehtojen mukainen palkka ja muut sovitut lisät. Työtä voi kyllä tehdä ilman yrityksiä vaikka osuuskunnissa, mutta ilman työntekijöitä yrittäminen on jo vaikeaa, miljoonien tahkoaminen lähes mahdotonta. Duunareille siis se kunnia joka kaiken yrityksen tuloksen- ja työn tekijälle kuuluu.

Äänestä

Juha Sipilä lintsaa omista talkoistaan: Veronkiristykset rokottavat miljonääriä vain joitakin satasia

Pääministeri Juha Sipilän verotus pysyy hyvin lievänä suhteessa hänen veronmaksukykyynsä.
seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/juha-sipila-lintsaa-omista-talkoistaan-veronkiristykset-rokottavat-miljonaaria-vain-joitakin-satasia/

Juha Sipilä ei halua oikein itse osallistua SSS-talkoisiinsa. Arkipyhärahojen menetys ei koske eduskuntaa, lomat pysyvät 4,5 kuukauden pituisina, ja varallisuus on piilotettu hyvin verottajalta. Nyt kannattaisi antaa esimerkkiä miten multimiljonäärikin nostaa Suomea.

Äänestä

Laskin tässä että yritykseni hyötyy tästä Sipilän hallituksen paketista n. 80.000 €. Otan osinkoina ja lennätän perheeni pitkälle lomalle jonnekin kauas narisevista työläisistä, joille ei mikään riitä.

Äänestä

Perjantain vastamielenosoitus leviää vauhdilla somessa – ”Ihmiset eivät ole välinpitämättömiä”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442278497331.html

" Kymmenet tuhannet suomalaiset kertovat julkisesti vastustavansa perjantain mielenilmausta.

Ammattiyhdistysliikkeen perjantain suurmielenilmaus uhkaa pysäyttää koko Suomen perjantaina. Palkansaajien työnseisaus on herättänyt myös laajaa vastarintaa. Työntekoon perjantaina kannustavaa Facebook-ryhmää kannatti maanantaina illalla jo yli 60 000 ihmistä. Kannatus on kasvanut kohisten, sillä vielä lauantai-iltana porvoolaisen yrittäjän perustamassa ”Töissä myös perjantaina 18.9. Ja ylpeä siitä” -ryhmässä oli vain 4000 kannattajaa".

- Se on niin kamalan helppoa pyytää muita tyytymään yksipuolisiin leikkauksiin, kun ne eivät koske itseä. Mikä velvollisuus yksin työntekijöillä ja perusturvaa saavilla on joutua hallituksen kaavailemien leikkausten maksumiehiksi? Suomessa on tänä vuonna jaettu kaikkien aikojen osingot ja pääomatulojen virallinen veroprosenttikin on alhainen, puhumattakaan siitä että osalla ne ovat 90 000 euroon saakka verovapaita.

Jo Ilta-Sanomien otsikko ”Ihmiset eivät ole välinpitämättömiä” kertoo, että IS on puolensa valinnut, duunari maksakoon, ei kaikki tasapuolisesti.

Äänestä

Tähänkö ollaan tultu ? . Kummankin puolen kannattaja määrä lisääntyy päivä päivältä ! ei tarvita ennustajan lahjoja kun tietää mikä on tulossa ! .

Äänestä

Professori: Tuottavuusloikka on jo hypätty - "Miksi tilastoja ei katsottu?"
http://www.talouselama.fi/uutiset/professori tuottavuusloikka on jo hypatty miksi tilastoja ei katsottu/a2324103

"Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet, väittää professori Pertti Haaparanta Akateemisessa talousblogissa http://blog.hse-econ.fi/?author=9 . Haaparanta toimii Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen kansainvälisen kaupan professorina.

Perusteluiksi hän tarjoaa OECD:n tuottavuustietokannan tietojen pohjalta laskettuja lukuja suhteellisten yksikkötyökustannusten ja teollisuuden työn tuottavuuden kehityksestä. Näiden mukaan Suomen yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan nousivat jyrkästi finanssikriisin jälkeen, mutta kääntyivät laskuun vuonna 2012.

Hallituksen kaavailemat toimet tuottavuusloikan saavuttamiseksi ovatkin turhia ja tehottomia: "Nyt ne onkin siis syytä perua, parasta olisi, jos niin tehdään ennen tulevaa perjantaita."

Haaparanta kritisoi hallitusta myös siitä, ettei se tiettävästi ole hyödyntänyt OECD:n tietokantoja".
.

AY-liikkeen 5 vuoden erittäin maltilliset palkankorotukset ovat kuroneet eroa umpeen, ja kuroisivat edelleen mikäli Juha Sipilän SSS-porvarihallitus ei pilaa pakkoleikkauksilla välejään ammattiyhdistysliikkeeseen. Työntekijäpuoleen yksipuolisesti kohdistuvat leikkaukset aikaansaavat kompensaatiopyrkimyksiä seuraavissa palkkaneuvotteluissa, tarkoittaen suuria korotuspaineita.

Nyt SSS-hallituksen kannattaisi ottaa järki käteen ja perua yksipuoliset yöntekijäpuolen leikkaukset.

Äänestä

Nyt heti kannattaa varautua yleislakkoon ja tilata NELJÄ täysin ILMAISTA Aku Ankan näytenumeroa ja niitä on sitten kiva lukea kun kaikki on lakossa ja kauppaankaan ei ostoksille pääse, tässä linkki mistä saa ilmaista luettavaa: http://tinyurl.com/4akuankkaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoihoihoi333 kirjoitti:

Kokkoomus, kepu ja persut ovat nyt täysin voimin kaatamassa ay-liikettä. Ollaan siis palaamassa hyvää vauhtia työnantajan yksipuoliseen työehtojen sanelukäytäntöön, jossa neuvotteluvaihtoehto on kokonaan pois suljettu. Eli työnantaja määräisi yksin työehdoista, eikä työntekijäpuolta tarvitsisi enää kutsua neuvottelupöytään. Tähän ei pidä missään tapauksessa suostua. Koko tämän häslingin tarkoituksena on ainoastaan ja vain saada ay-liike nujerretuksi ja työ- ja palkkaehdot yksin työnantajan määräysvallan alle. Ja kokoomuksen rakkikoira EKP räksyttää taustalla tämän asian puolesta. Herätkää ihmiset ajoissa ja nähkää, mihin tätä maata ollaan ajamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu