Ei taitaisi vuoden 56 luvun yleislakko enää toimia

entiseen malliin ,tämän päivän työläinen ei usko että sillä voitetaan yhtään mitään ,Suomi on sellaisessa tilanteessa nyt tehdään leikkaukset pakon edestä muuta vaihtoehtoa ei ole ja sen duunari tajuaa ,ammattiliittojen on pakko pitää tätä teatteria yllä ,kasvojen menetys on pahinta Ay liikkeelle ,mutta lopulta nöyrrytään tosiasioiden edessä kun muutakaan ei voida .
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ammattiliitot tietävät tämän ei ne yleislakkoon uskalla lähteä saisivat kansan vihat päällensä .

Äänestä
  • Eipä kansaviha tunnu hallitustakaan, joka toimii täysin päinvastoin kuin ennen vaaleja vannoi, pelottavan. Vaikka syytä olisi. Pari puoluetta näistä hallituspuolueista ollut viime hallituksissa (kepu ei viimeisessä) ja sekoittaneet ja ajaneet tämän maan umpikujaan varoituksista huolimatta. Asiat olisi pitänyt muuttaa jo 2007 viimeistään. Mutta ei, ja se menee ihan Kokoomuksen ja Kepun piikkiin. Persut nyt eiväöt tunnu tietävän ovatko menossa vai tulossa oppositioon vai hallitukseen, joten siitä porukasta ei sen enempää kerrottavaa olekaan.

    Äänestä

Puolet duunareista on siirtynyt loimaan kassaan ja pako jatkuu ja kaikkien etu on että palkoista sovitaaan yhdessä työnantajan ja työntekiän kanssa koska se on kaikkien etu ammattiliitot on menneen talven lumia duunarit ovat kyllästyneitä rahoittamaan näitten ay pamppujen kovia liksoja .

Äänestä
  • Loimaankassa luotiin ns. hyvien aikojen pohjalta, kun työntekijät olivat vielä sen lumoissa. Ei ollut ongelmia työnanantajan kanssa kun kaikki kasvoi ja nousi - tosin velkarahalla, eli kuplassa. Nyt kuplat ovat puhjenneet ja irtisanomiset ja YT-neuvottelut ovat päivittäisiä. YTK on rakennetukin heikentämään palkansaajien voimaa ja keskittyi alkuaikoina pelkästään painottamaan päivärahoja, kuinka edullisesti ne saakaan, ja nyt myydään lakipalvelut ja edunvalvontapalveluja lisähintaan. Mutta tehoa niillä ei juurikaan ole, sillä tietämys ja osaaminen on Loimaan kassassa aiheesta lapsen kengissä.

    Äänestä

  • UPDATE_11339481 kirjoitti:

    Loimaankassa luotiin ns. hyvien aikojen pohjalta, kun työntekijät olivat vielä sen lumoissa. Ei ollut ongelmia työnanantajan kanssa kun kaikki kasvoi ja nousi - tosin velkarahalla, eli kuplassa. Nyt kuplat ovat puhjenneet ja irtisanomiset ja YT-neuvottelut ovat päivittäisiä. YTK on rakennetukin heikentämään palkansaajien voimaa ja keskittyi alkuaikoina pelkästään painottamaan päivärahoja, kuinka edullisesti ne saakaan, ja nyt myydään lakipalvelut ja edunvalvontapalveluja lisähintaan. Mutta tehoa niillä ei juurikaan ole, sillä tietämys ja osaaminen on Loimaan kassassa aiheesta lapsen kengissä.

    Eihän ne osaa siellä Loimaan kassassa edes oikein jaksottaa työntekijän irtisanomisajan palkkaa, kun alkavat päivärahoja maksamaan. Ja niiden anomusten käsittelykin kestää tuplasti sen mitä muissa työttömyyskassoissa.

    Äänestä

Yleislakko on kovin kömpelö ja vanhanaikainen keino, ja tässä taloustilanteessa suorastaan itsemurhapolitiikkaa. Pidän kuitenkin sangen todennäköisenä, että ay-liike haluaa ja saa joitakin muutoksia/pehmennyksiä hallituksen rankanpuoleiseen työelämäpakettiin. Vastapainoksi ay-liike suostuu pieniin palkankorotuksiin. Bonuksena se saa melko huomattavat tuloverohelpotukset. Kummankaan osapuolen intressinä ei ole ajaa tilannetta täydelliseen umpikujaan, ja siksi sopuun myös ensi syksynä päästäneen, eräiden ay-aktiivien tulenkivenkatkuisista puheista huolimatta.

Kun ay-puolella on äimistelty hallituksen sanelupolitiikka, niin on syytä muistaa, että ay-liikkeelle annettiin kahdesti mahdollisuus osallistua neuvotteluihin yhteiskuntasopimuksesta. Toisella kerralla sekä Akava etä STTK olisivat olleet valmiit lähtemään noihin neuvotteluihin mukaan, mutta SAK:n kielteinen kanta kaatoi tuon aikeen. SAK teki siinä selvän virheen. Sen seuraukset alkavat nyt tulla näkyviin.

Äänestä
  • Neuvotteluksi on perinteisestikin kutsuttu sellaista tapahtumaa, jossa osapuolien vaatimuksia ja ehdotuksia on punnittu, ja kaikki neuvotteluosapuolet ovat saaneet vaatimuksiaan läpi. Sellaisesta neuvotteluhalukkuudesta ei ole hallituksesenkaan puolelta ollut merkkejä.
    Kansa inresseisssä on ajaa umpikujaan, mikäli tämän hallituksen annetaan huseerata mielensä (EK yms.) kansalla ei ole enää itressejä, vaan se on valjastettu pelkäksi halvaksi tuotantokoneistoksi pienelle eliittiryhmälle. Suomen ja suomalaisten edusta ei todellakaan ole kyse.

    Äänestä

Ei se yleislako toiminut silloinkaan. Hinnat nosteiin parissa kuukaudessa ja duunarit hävisi raskaasti! Pätevä jätkä vaihtaa firmaa ja määrä liksansa!

Äänestä
  • Toimi vielä 10 vuotta sitten. Nyt onkin viimeiset vuodet "pätevä jätkä" alasta riippuen kilpaillut Kiinalaisten, Intialaisten, Pakistanilaisten, tai Romanialaisten, Puolalaisten ja Viro/Latvia/Liuettualaisten kanssa, ja ottaa sellaista liksaa, siis hieman alle noiden maiden kansalaisten saamaa liksaa ;\

    Äänestä

  • Juuri niin hyvät viedään käsistä ja määräävät itse palkansa ,veikkaan että kymmenen vuoden kuluttua ammattiliitot ovat melkein kadonneet nuorempi väki ei lähde enää rahoittamaan tätä mielivaltaista tuohua .

    Äänestä

Sosialisoidaan kapitalistien kansaltamme ryöstämä omaisuus, eli kansallistetaan tuotantolaitokset, perusteollisuus ja keksinen infrastruktuuri kaikilta osin!

Nyt ei enää kapitalistien opit riitä, se on nähty.

Äänestä

Ay-liikkeen johdosta on potkittava epäpätevät demarit ja vassarit pihalle ja tilalle on vaihdettava tiukimman linjan kommunistit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ayjyrät kirjoitti:

entiseen malliin ,tämän päivän työläinen ei usko että sillä voitetaan yhtään mitään ,Suomi on sellaisessa tilanteessa nyt tehdään leikkaukset pakon edestä muuta vaihtoehtoa ei ole ja sen duunari tajuaa ,ammattiliittojen on pakko pitää tätä teatteria yllä ,kasvojen menetys on pahinta Ay liikkeelle ,mutta lopulta nöyrrytään tosiasioiden edessä kun muutakaan ei voida .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu