Varoitus uusista harhaopeista

u65

Epäraittius ja suoranaiset harhaopit ovat yksi syy siihen voimattomuuteen, joka vaivaa suomalaista kristillisyyttä tänään. Kun työmme alkoi 30 vuotta sitten, harhaopit vaikuttivat enimmäkseen seurakuntien ulkopuolella. Tänään tilanne on toinen. Syitä tähän kehitykseen on paljon, yksi merkittävimmistä on internet. Monet uskovat eivät ole enää oman pastorinsa paimennettavissa kuten ennen, vaan mitä erilaisimpien saarnamiesten ”opetuslapsina” omaksuen heiltä vieraita oppeja. Moni ei myöskään enää lainkaan osallistu paikallisseurakuntansa toimintaan vaan pelkästään ”virtuaaliseurakunnan” kokouksiin. Ikävä kyllä myös jotkut seurakunnat ovat innostuneet noista uusista opeista.

Tähän kehitykseen voimme vaikuttaa nostamalla opetuslapseuden tavoitteeksemme koko maassa. Toinen tehtävämme on varoittaa. Siksi haluamme nostaa esiin muutamia oppeja, jotka juuri tänään tuottavat surullista hedelmää. Olkoon tämä samalla esimerkkinä asiasta tietämättömille siitä, minkälaisessa maailmassa tänään elämme.
Oppi, joka kieltää paikallisseurakunnan

Uusi paikallisseurakunnan kieltävä harhaoppi on internetin kautta vedonnut viime kuukausina tuhansiin uskoviin eri puolilla Suomea. Uuden opin mukaan Jeesus tulee pian noutamaan ne, jotka ovat valmistautuneet hänen paluuseensa eroamalla omasta paikallisseurakunnastaan ja liittymällä universaaliin seurakuntaan. Oppia perustellaan Raamatulla hyvin hatarin argumentein. Haluamme korostaa, että Raamatun mukaan jokaisella kristityllä tulisi olla hengellinen koti. ”Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana.” (Hepr. 10:11)
Kolminaisuuden kieltävä oppi

Jumalan kolminaisuuden kieltävä oppi nostaa jälleen päätään vedoten kevyin perustein Raamattuun ja saa monet hämmennyksiin. Tämänkin opin perusteet ovat kestämättömiä, kun niitä tarkastellaan syvällisemmin Uuden testamentin valossa. Kolminaisuusoppi on raittiin kristillisyyden tinkimätön peruskivi. Sitä julistaa koko Uusi testamentti.
Profeetat, joita Aabraham, Mooses ym. neuvovat

Maailmalla ja myös Suomessa vaikuttaa monia profeettoja, joista toiset ovat Jumalan lähettämiä, toiset eivät. ”Älkää jokaista henkeä uskoko”, sanoo Raamattu. Haluamme tässä yhteydessä varoittaa profeetoista, jotka käyvät päivittäin keskusteluja Mooseksen, Aabrahamin ja muiden Raamatun henkilöiden kanssa ja saavat niiltä tärkeitä neuvoja ja opetusta. Pyhä Henki on meidän opettajamme ja Häneltä saamme kaiken, mitä tarvitsemme. Yhteys kuolleisiin ei kuulu terveeseen kristillisyyteen vaan spiritismiin.
Epäraittiit enkeli-ilmestykset

Epäraittiit enkeli-ilmestykset saavat yhä enemmän vaikutusvaltaa maassamme ja myös uskovien keskuudessa. Raamattu puhuu paljon enkeleistä, mutta se varoittaa myös sielunvihollisesta, joka pukeutuu valkeuden enkeliksi. Enkelit, jotka ilmestyvät päivittäin opettaen ja ohjaten ihmisiä heidän elämänvalinnoissaan, eivät toimi Jumalan enkeleille antaman tehtävän mukaisesti. Pyhä Henki on lähetetty maailmaan opettamaan ja johdattamaan Jumalan lapsia, se tehtävä ei kuulu enkeleille. Riippuvaisuus enkeleistä ja niiden neuvoista johtaa lopulta hengelliseen kriisiin ja syviin ahdistuksiin.
Epäraamatulliset ilmiöt

Uutta tuloaan maahamme tekee myös virtaus, jossa erilaisia nykimisiä, kouristuksia ja muita pakkoliikkeitä sekä eläimellistä ääntelyä pidetään Pyhän Hengen aikaansaamina. Ne eivät kuitenkaan ole raamatullisia eivätkä terveitä. Joukossamme on yhä monia, jotka ovat aikanaan särkyneet näissä epäraittiissa liikkeissä ja toipumassa haavoistaan. Jos ihminen on tämänkaltaisissa siteissä, rukoilemme hänelle vapautumista ja kehotamme luopumaan siitä, mikä ei ole tervettä.
Uudet demoniopit

Yhä laajemmalle leviää opetus uskovien vapauttamisesta erilaisista hengistä. Vilpitön uskova on ennen kaikkea Pyhän Hengen temppeli, ei pahan hengen. Kaikkia ongelmia, sairauksia, kiusauksia ja ahdistuksia ei voi eikä tule hoitaa ajamalla ulos demoneja. Emme suosittele osallistumista istuntoihin, joissa keskitytään määrittelemään, mitä henkivaltoja kussakin uskovassa asuu, ja joissa ääritapauksissa jaetaan oksennusastioita, jotta uskovat voivat oksentaa henkiä ulos. Monet ovat näiden oppien seurauksena joutuneet suuriin ahdistuksiin ja menettäneet jopa henkisen tasapainonsa.

Olemme tietoisia Raamatun opetuksesta demoneista ja niiden todellisuudesta myös nykyaikana, mutta raitis Raamatun opetus ei johda tällaiseen toimintaan.
Menestysteologia

Myös menestysteologia nostaa edelleen päätään uuteen pukuun pukeutuneena ja yhä uusien opettajien kautta. Sen opettajat vetoavat ihmisiin lupaamalla helppoja vastauksia terveyden, taloudellisen hyvinvoinnin ja menestyksen alueilla. Kehotamme varovaisuuteen silloin, kun julistus keskittyy maalliseen onneen unohtaen Jeesuksen sanat: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23) Onnellisen elämän sijasta menestysteologia johtaa pettymykseen,
jatkuu
http://www.onewaymission.fi/index.php/opetusta/luettavaa/473

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kritiks

      Salainen tempaus ennen viimeistä pasunaa, on suurin, eksyttävin, Raamtun vastainen harha.

      • dfsfdsa

        fdsafdsfds


      • fdsfsddfs

        dfsafdsa


      • dfsdsf

        fsfsdaf


      • jlkjkkj
        dfsfdsa kirjoitti:

        fdsafdsfds

        köäääöäö


      • jkjjölö

        jkljklkjl


    • KTSEiKirj

      Aloitus täyttä asiaa ja harvinainen poikkeus täällä!

      • fdssdfdsf

        fdsfsdfsd


      • sdfafsda

        asfdfasd


      • ioåoiioio
        fdssdfdsf kirjoitti:

        fdsfsdfsd

        ipåoåioiåpoiåpo


      • hjkkhj
        sdfafsda kirjoitti:

        asfdfasd

        upiopuiopuoi


    • kruunujenkruunu

      JEESUS KRISTUS ON HERRA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      33
      2626
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2551
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2534
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      92
      1986
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      33
      1865
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      312
      1708
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1516
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1368
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1128
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      27
      1103
    Aihe