Soini tuskin ymmärtää lähteä hallituksesta, mutta

puolue voi hajota sen verran, että kansanedustajat eriytyvät Soinista ja Soinin linjasta, joka tuntuu olevan kovin äänestäjävastainen. Kreikka olisi viellä mennyt, mutta nyt tunkee Mehmettiä tontille liikaa, ja leikataan ja ssästyetään kaikilta niiltä, joilta ennen vaaleja uhosi että ei leikata - se ei enää käy.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tämä KREIKKA III oli mulle jo liikaa. MAMUILEMINEN on sille johdonmukaista jatkoa. Lainaamme rahaa ulkomailta, jotta voimme sitä lahjoittaa holtittomille Euro-maille ja jotta voimme ottaa vastaan pakolaisia. Omien kansalaisten oloja tietysti kurjistetaan. Tämä kaikki tapahtuu, kun Pettäjä-Persut ovat hallitusvastuussa. Soini on hyväosaista eliittiä. Sellaiset ovat kyllä turvanneet oman selustansa. Hän on vetänyt tähän asti hyvin "KANSANMIEHEN" roolinsa, mutta kansan syvien rivien silmät ovat auenneet halvelksimaan näkemäänsä likaista laskelmointi-suhmurointia.
PS-puolueen hajoaminen ja Soinin kohtalo on yhdentekevä asia siihen verrattuna, että monet ennusmerkit varoittavat: 1918 saattaa toistua!

Äänestä
  • Perussuomalaiset-kupla puhkeaa vasta nyt, kun puolue on hallituksessa ja paljastuu, ettei Soinilla ja muilla ole sen enempää mahdollisuuksia kuin haluakaan muuttaa lännettyneen, eurottuneen, monikulturisoituneen ja natottuvan nyky-Suomen poliittista yleissuuntausta. Perussuomalaisten kieltäytyminen hallitusvastuusta v. 2011 antoi puolueelle lisäaikaa neljä vuotta, nyt on äänestäjien aika nähdä erään illuusion haaksirikko ja kuolema. Suomalaisilla ei ole vaihtoehtoa niin kauan kuin kukaan ei kehtaa äänestää Itsenäisyyspuoluetta.

    Äänestä

Mun silmissäni Soini menetti lopullisesti poliittiset kasvonsa.

Äänestä
  • Ei voi sanoa, etteikö Itsenäisyyspuolue olisi varoittanut, Pesonen ja muut kertoneet ajoissa totuutta Soinista.

    Äänestä

  • Mutta karvaperse on ja pysyy.

    Äänestä

Soini roikkuu takiaisena väkisin koko kauden hallituksessa ja odottaa sen jälkeen jotain huippuvirkaa itselleen.Se takiainen vähät välitää äänestäjistään sen se on näyttänyt takinkäännöillään monta kertaa ja jatkuu vaan.Soini on täysin kumileimasimena ja tottelee kaikki asiat kiltisti mitä Sipilä ja Stubb määräävät.Rkp ja Kd:kin sai omia asioita ajettua läpi pieninä puolueina mutta persut toiseksi suurimpana puolueena toistaiseksi ei edes esitä yhtään omia asioita mitä ennen vaaleja lupasivat,täysin turha ja saamaton puolue suomenhistoriassa,säälittävää sakkia todella säälittävää.

Äänestä
  • "Soini on täysin kumileimasimena ja tottelee kaikki asiat kiltisti mitä Sipilä ja Stubb määräävät."

    Suomen ulkopolitiikka on Soinin myötä kulkenut vieläkin enemmän Venäjää vastaan ja USA-NATO:n mielen mukaisesti kuin Tuomiojan aikana. Soini on täysin epäpätevä tehtäväänsä, mikä tietysti sopii mainiosti kokoomuslaisille sekä ulkoministeriön länsi- ja NATO-mielisille virkamiehille, jotka ohjaavat asioita kulissien takana.

    Äänestä

Juu, sinänsä surkuhupaisaa, että Soinin bluffi meni läpi näinkin pitkään ja tuli kaksi huikeaa vaalitulosta persuille. Mutta poliittikko on poliitikko ja hän sanoo ihan mitä tahansa tullakseen valituksi.
Kuitenkin olisi luullut, että persut olisivat edes yrittäneet pitää kiinni vaalilupauksistaan ihan vain edes sen vuoksi, että koko puolueen olemassaololla olisi edes jokin merkitys poliittisella kartalla. Nythän sillä ei sitä enää ole. Mitä saa sellaista äänestämällä persuja, mitä ei saa äänestämällä kokoomusta -tai mitä tahansa pienituloisia, köyhiä, duunareita, eläkeläisiä jne. kurnuuttavalta puolueelta. No, ei niin mitään. Paitsi tyhjiä puheita. Minä sanon ja lupaan yhtä ja teen TÄYSIN Päinvastaista ! Siinä uusi vaalimotto persuille seuraaviin , ison vaalitappion tuoviin vaaleihin.

Äänestä
  • Muut puolueet eivät edes luvanneet sitä mitä kansa tahtoo! Joten mitä puoluetta sitten olisin äänestänyt.

    Äänestä

Niihin on aikaa lähes neljä vuotta.

Äänestä

Ensinnäkin Soinilla on vain pelko että häntä ja puoluetta sanotaan rasisteiksi ja siet antaa lausuntoja ja toimensakin on sen mukaista ja Immosetkin vaiennetaan "hiljaisesti" kun Immosellakin kanttajia ja äänestäjiä ja itseäni ei hetkauta jos somali sanoo minua rasistiksi koska sehän on vain haukkumasana ja ennemminkin olisin ylpeä tästä.
3kauttahan Perussuomalailla ei tule ja sitä "jytkyä" ei tule ellei Soini siirry sivuun ja tule toista puheenjohtajaa, Immonen, Halla-aho...Ruotsissakin ruotsindemokraatit nostaa vain suosiotaan kun ovat nähneet käytännössä tämän mamutuksen ja mediasensuurin tästä mutta vastaava puolue nostaa vielä päätään Suomessa mutta se ei ole perussuomalaiset jos jatkavat tuota nykyistä politiikkaa.

Äänestä

Johonkin oljenkorteen on aina tapana tarttua, kun haluaa muutosta. Mutta jos Soini myöntyy kaikkiin kepun ja kokkareiden mielivaltaisuuksiin, niin se on ihan selvä, että kannatus tippuu. Vaihtoehdot on vain vähissä, jos edes perussuomalaisiin ei voi turvautua muutoksen haussa. Olette varmaan huomanneet mihin demarien ja vihreiden tukeminen johtaa, joten jotain muuta pitäisi keksiä tulevaisuudessa.

Äänestä

Suomeen tarvitaan puolue joka oikeasti ajaa loppuun saakka tavallisten ihmisten etuja. Tähän ei ole pystyneet eikä halunneet kukaan nykyisistä puolueista.
Kepu on nimityksensä mukaisesti pettänyt aina ja siihen ei olisi pitänyt koksaan luottaa, Kokoomus tarvitsee äänestäjiä vaan siihen että saa valtaa rikkaille, sen jälkeen puolue unohtaa äänestäjänsä.
Demarit on tullut paskapuolueeksi sen jälkeen kun Juttalaiset sai valtaa pulueessa, ollaan pelastamassa koko maailmaa veronmaksajan varoilla. Puolueella edessä joko selkeä suunnan muutos tai kuihtuminen.
Perussuomalaiset on petospuolue ja loppuu varmaan ennen vaalikautta, sillä kukaan ei pysty katomaan Soinin valehtelua ja takinkääntöjäja lupausten pettämistä.
Muut puolueet ovat haistapaskan puolueita joita ei pitäisi olla olemassakaan, ihan turkaa jurnuttamista ja kulujen nostoa.

Suomihan olisi oikeasti voitu nostaa suosta todellisilla toimilla työn tuottavuuden ja toimeentulon sovittamisella. Ensimmäinen toimenpide olis ollut elinkustannusten alentaminen, jossa peruselämisen hintaa olisi alennettu niin paljon kuin se verotuksen alentamisen ja elintarvikkeiden hinnan alentamisilla olisi ollut mahdollista. Nyt elintarvikkeissa kate tuottajan ja kaupan välissä on rikollisen suuri.
Kun tämä homma on kunnossa voitaisiin palkkoja alentaa saavutetun prosenttimäärän verran ilman että palkansaajan ostovoima persuelämiseen tippuisi tippaakaan. Tällä toimenpiteellä tuottavuushyppy olisi saatu jopa kolminkertaiseksi Sipilän nyt tavoittelemasta ja sillä olis ollut oikeasti merkitystä maan kilpailukykyyn.

Maataloudessa turhat maataloustuet olisi pitänyt lakkauttaa kokonaan. Jos tuottajalla on muuta palkkatuloa vaikkapa 100000€ vuodessa hänelle ei tulisi maksaa maataloustukea ollenkaan. Tällä toimenpiteellä olisi helpotettu maataloudesta päätoimisesti elantonsa saavan asemaa ja saatu esim. maatalousmaan hintaa alas ja tätäkautta ilman mieletöntä velkaantumista maatalouden harjoittaja saisi tilansa koon elinkeölpoiseksi ja koko yhteiskunta hyötyisi asiasta.

Näin pienet toimet nostaisivat maan lamasta ja yhteiskunta rauha ei olei vaarassa, mutta kun Sipilä ei pysty tuottamaan omia jatuksiaan vaan kaikki ideat haalitaan suoraan Ek:sta ja tuodaan ne lakina kansalle on kaaos taattu. Yhteiskuntarauhakin tulee järkkymään tavalla, jota on koettu ainoastaan 1918 suomessa.

Äänestä

Me terveet ja isänmaalliset suomalaiset edistyksellisessä Vasemmistossa halveksumme Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ja muiden vastuuttomien niljakkeiden toimintapoja, jotka eivät perustu ihmisten kunnioittamiseen, vaan taloudellisen eriarvoisuuden lisäämiseen ja omien etujen itsekkääseen ajamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ByeByePersut kirjoitti:

puolue voi hajota sen verran, että kansanedustajat eriytyvät Soinista ja Soinin linjasta, joka tuntuu olevan kovin äänestäjävastainen. Kreikka olisi viellä mennyt, mutta nyt tunkee Mehmettiä tontille liikaa, ja leikataan ja ssästyetään kaikilta niiltä, joilta ennen vaaleja uhosi että ei leikata - se ei enää käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu