SUOMI24 on ammattivalittajien pahan

olon purku palstoja, eli täyttä paskaa. Täälläkin näkyy että ei muuta ole kuin valitusta valitusten perään, nyt vasurit itkee hallituksen leikkauksista, kun ei siellä olekkaan vasemmistopuoluetta mukana sotkemassa.

Eräiden pitäisi tehdä omalle elämälleen jotain.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja nuorison.

Äänestä

Teeppä sitten. Elämälles jos sellainen oikeasti sulla Suomessa on, niin jotain.Mun mielestä on helvetin hyvä että ihmisillä on tällainen nettikanava mihin purkaa ajatuksiaan. Paljon parempi kuin se, että marssis tuonne laumana kadulle hakkaamaan paikkoja paskaksi ja ihmisten kimppuun. Jos joku valittaa, anna valittaa. Valitithan nyt sinäkin. Pitää muistaa että sellainen kansa mikä ei valita on onnellinen kansa. Ja onnellisuuden avaimet löytyy heidän johtajistaan sekä kansan tyytyväisyydestä. Olen sellaisenkin ajanjakson nähnyt että ei tällasessa mittakaavassa kansa ole ollut näin vihainen, kuin viimeiset 10 vuotta on ollut.

Äänestä

Oletko sinä onnellin???
Ihmisillä on vaikeaa leikataan ja leikataan samaan aikaan tulee "pakolaisia pakolaisia"
jotka vaatii ja vaatii kansalle ei löydy rahaa mutta näille löytyy mistä???
Minä en siellä asu joten en omasta edusta puhu luen ja kuulen,
eikö oma kansan hyvinvoima pitäis ensin huolehtia ei "pakolaiset " kuulostaa että niitä siellä on tarpeeksi.,onko suomalaiset politiikere en "saueflokk" juoksee Merkelin perässä ja tekee mitä "merra"käskee???

Äänestä
  • Minä ole tyytyväinen elämääni vaikka elän nyt ihan perustulolla, kyllä sillä pärjää, en voi valittaa. Toki paremminkin voisi olla, mutta kun töihin ei tällä iällä huolita.

    Äänestä

  • Me terveet ja isänmaalliset suomalaiset edistyksellisessä Vasemmistossa halveksumme Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ja muiden vastuuttomien niljakkeiden toimintapoja, jotka eivät perustu ihmisten kunnioittamiseen, vaan taloudellisen eriarvoisuuden lisäämiseen ja omien etujen itsekkääseen ajamiseen.

    Äänestä

Sinä voisit aloittaa sen tekemisen, kun kerran sitä ehdotat. Vai onko sun reppanan kohdalla niin, että muiden pitäisi tehdä ensin, että sä reppana uskaltaisit itsekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan.totta kirjoitti:

olon purku palstoja, eli täyttä paskaa. Täälläkin näkyy että ei muuta ole kuin valitusta valitusten perään, nyt vasurit itkee hallituksen leikkauksista, kun ei siellä olekkaan vasemmistopuoluetta mukana sotkemassa.

Eräiden pitäisi tehdä omalle elämälleen jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu