Ei tämä maa odottelemalla ja juonittelemalla parane. Pakko on tehdä jotakin. Muuten on edessä katastrofi.
Tulokset nähdään myöhemmin, mutta vihdoin hallitus sentään yrittää muutakin kuin vain puhua. AY-mafia on sotkenut kuvioita jo niin pitkään, että hallituksen pitää ottaa valtansa takaisin. Änkyröimällä 70-luvun malliin mikään ei muutu ainakaan parempaan suuntaan.
Pätevien ihmisten luulisi saavan neuvoteltua asiat kuntoon kun on yleensä kuukausia ja vuosia aikaa. AY pomoilta tämä ei onnistu. Olen väsynyt AY pomojen aamuöisiin naamoihin kun muka "neuvotellaan". Parempi että joku sanoo niille miten asiat tehdään kun AY touhu on mennyt vaan liittojen paisuttamiseksi ihan vaan sen takia että voisivat vetää minunkin tilistäni ottaa osansa kun pyörittelevät papereita.
Kommarit kuitenkin jo niin pieniryhmä, ettei heitä kovin kuunnella, ovat niin lakkohaluisia, aina olleet.
Tulokset nähdään myöhemmin, mutta vihdoin hallitus sentään yrittää muutakin kuin vain puhua. AY-mafia on sotkenut kuvioita jo niin pitkään, että hallituksen pitää ottaa valtansa takaisin. Änkyröimällä 70-luvun malliin mikään ei muutu ainakaan parempaan suuntaan.
Pätevien ihmisten luulisi saavan neuvoteltua asiat kuntoon kun on yleensä kuukausia ja vuosia aikaa. AY pomoilta tämä ei onnistu. Olen väsynyt AY pomojen aamuöisiin naamoihin kun muka "neuvotellaan". Parempi että joku sanoo niille miten asiat tehdään kun AY touhu on mennyt vaan liittojen paisuttamiseksi ihan vaan sen takia että voisivat vetää minunkin tilistäni ottaa osansa kun pyörittelevät papereita.
Kommarit kuitenkin jo niin pieniryhmä, ettei heitä kovin kuunnella, ovat niin lakkohaluisia, aina olleet.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tässä muistin virkistämiseksi yksi SAK-AY:n menestystarinoista:
Wärtsilän uudella, hienolla Pernon telakalla oli heti 1970-luvulla lakkoja enemmän kuin vuodessa työpäiviä. Joka päivä telakalla istui vähintään porukka tai kaksi. Naamat virneessä lähdettiin viikonlopun viettoonkin jo torstai-iltapäivisin.
Tilauksia tuli mukavasti, mutta jo ensimmäiset laivat viivästyivät. Viivästyskorvaukset ja työrauharikkomukset nostivat kustannuksia. Devalvaatiot helpottivat tilannetta, mutta aivan veitsen terällä mentiin.
SDP:n Mauno Koivisto alkoi ajaa vahvan markan politiikkaa 1980-luvun jälkipuoliskolla. Keväällä 1989 jopa revalvoitiin. Pernon telakka ajautui konkurssiin samana vuonna.
Wärtsilän ylin ja keskijohto ei tietenkään mainostanut telakan jatkuvia työrauharikkomuksia. Työrauharikkomukset eivät tunnetusti ole referenssi millään toimialalla.
SAK=SDP
Uusnatsien propagandaa.
Natsien vai kommunistien ?
Älä valehtele, jo 80-luvulla pomot sanoi työskennellessäni Wärtsilassä että sen on kärryn oltava tilaavan Eurooppalaisen maan satamassa prikulleen aikataulun mukaan silloin kun on sovittu, muutoin työntävät kärryt mereen. Ja tarina on tosi.
Nyt on vain tavarat vaihtuneet. se on EU joka työntää ihmiset mereen.
Porukat teki työnsä joten älä jauha paskaa. Siitä on todisteena se rikkaiden suuri joukko jotka edelleen ratsastavat työntekijän selkänahalla.
Ellei AY olisi olemassa niin työläisillä ei olisi edes hampaita suussa.
Me terveet ja isänmaalliset suomalaiset edistyksellisessä Vasemmistossa halveksumme Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ja muiden vastuuttomien niljakkeiden toimintapoja, jotka eivät perustu ihmisten kunnioittamiseen, vaan taloudellisen eriarvoisuuden lisäämiseen ja omien etujen itsekkääseen ajamiseen.
Vasemmisto kuihtumassa käy kuin kommunisteille.
Ihmiset huomaa vasureitten taidot, kuin OttoWilleKuusisella.
20 prossan kannatuksella pitäisi lopettaa,,
Kovia juonitteleen nuo punikit.
Meinaatko politikot tuhota ?
sentään, korkeintaan patukalla.
Ammattiyhdistysliike on pitänyt jo isoisäsi puolia työnantaja MAFIAA vastaan. Näin on saatu kohtuulliset elinolot Suomessa. Jos haluatte romuttaa ne, niin älkää anoko yhteiskunnalta pientäkään tukea. Saatte itse maksaa lääkärinkäyntinne ja sairaalassaoloaikanne. Ja eläkettä teille ei heru senttiäkään, joten voitte mennä kerjäämään kadulle, kuten nuo romanialaiset kerjäläiset Suomessa.
Ammattiyhdistysliikkeellä ei ole noihin suurtakaan osuutta.
Kyllä se on työläinen joka on itse etunsa ajanut nimettiin se sitten AY: ksi tai joksikin muuksi.
Työttömyyskorvauskin tuli suhtkoht kunnolliseksi vasta 80-luvulla ja ihan työläisten järjestöjen ajamana, muutoin saisit kerjätä kadulla.
Ne maat jossa ay ei toimi ei toimi mikään muukaan, meneppä Monacoon sairastelemaan tai muuten vaan pakolaiseksi niin näät.
Oikeistolaista politiikkaa harjoittava työväestöön vetoava puolue on fasistinen.
Kukahan täällä juonittelee, kuka ja ketkä on juonitellut viimeiset vuodet? No kokoomuspaska-aivot etunenässä. Kepu pettää aina, kuten me tiedämme (paitsi sinä). Ainoa toivo äänestjille oli persut, mutta mitä tapahtui? Kaikki saatanan paska.aivot valehtelevit vaalien alla, niin että pauke kävi. Mutta: Oletko sinä, minä tai kukaan tavallinen kansalainen pistänyt valtion rahat menemään? EI. Valtion rahat ja velkaa ovat ottaneet kokoomuspaska.aivot edellisen kauden aikana. Pitää maksaa eu-paskan köyhille, pitää maksaa maataloustukiaisia (nämä maksut menee suomen rikkaille, luepa joskus lehdestä, niin näet kuka ja ketkä siellä on etunenässä), jos tunnet jonkun tavallisen maajussin, niin kysäses häneltä mitä hän saa tukiaisia? No mutta ei hätää, jos satuit eilen katsomaan uutisia, niin siellähän sanottiin (liittyen tähän naisten palkan alennukseen), että suurin osa niistä palkkarahoista menee rättipäitten hylöspitoon . Mutta ei hätiä, nämä rättipäät tulee sitten duuniin ja tekevät riisikupilla viikossa töitä, kun valtaväestö on ruokajonoissa ja sossun luukulla. Sinä raukkaparka et tiedä mitään tästä elämästä ja vielä vähemmän oikeasta elämästä missä 95%:a tästä kurjasta kansasta elää. Vaikka olisi töitä, ei voi ostaa mitään vaatetta tai ylipäätään ei voi edes kuvitella, että lähtisi joskus lomalle edes Tallinnaan, etelänmaista voi vain uneksia. Kaikki raha menee veroihin, sähköön, veteen, jätteisiin, asumiseen jne ja auto on pakko olla, että pääsee tekemään rahaa, että rättipäät saa elellä täällä piikkiin. Sitten jotkut saatana idiootit kerää niille vielä kamaa ja rahaa vaikka kaikilla tulijoilla on viimeistä huutoa olevat viestintävälineet. Voi saatana sentään. SLUMMIsuomi ja EMÄVALEHTIJOIDEN päämiehet. Hyvähän se saatana noiden kusipäiden on pitää "viikon palkatonta", kun palkka on jotain muuta kuin duunarien.
niin meille ei nyt yleensäkkään sovi mikään..
Kiihkokommarit vallassa Ay liikkeessä.
Samanlaiset rahanahneet paskat, jotka ajavat parempituloisten etuja.
Demlan hallitseva rooli oikeuslaitoksessa mahtaa olla yksi seurauksista?
jos palkankorotus on 2% ja hankit 5000€/kk, nousee palkka 100 €/kk
jos palkankorotus on 2% ja hankit 1500€/kk, nousee palkka 30 €/kk
Vuodessa parempipalkkainen hankkii lisää 1200 €
Vuodessa pienempipalkkainen hankkii lisää 360 €
TÄMÄN VUOKSI EROSIN AMMATTILIITOSTA!
VAADIN MIINUSMERKKISIÄ PALKANKOROTUKSIA JA PIENIPALKKAISILLE ALARAJAA SIIHEN!
Mitäpä jos hallitus vihdoin puuttuisi todenteolla harmaaseen talouteen ja tekisi oikeasti jotain sen kitkemiseksi? Vai onko äänestäjäkunnassa niin paljon "harrastajia", ettei näin voi tehdä?
Ay mafia on saanut Suomen konkurssi tilaan. Sitten ihmetellään kun yritykset siirtyvät pois Suomesta. Emme elä 70 lukua.
Veropakolaisiksi siirtyvät ei palkkojen vuoksi.
Yritysjohtajat siirtyy ettei tarvi veroja maksaa mutta tulevat Suomeen sairastamaan sairastuttuaan kuin loiset. Kyllä sitten toisten maksama ja ylläpitämä hoito kelpaa.
Nähty on kun ulkomailla aikansa eläneet ja sinne veronsa maksaneet tulevat vanhana Suomeen vanhainkotiin kun ulkomailla ei saa hoitoa tai se on niin kallista ettei rahat riitä. Kyllä sitten kelpaa meidän työläisten aikaan saama sosiaaliturva ja terveydenhuolto.