Miksi kananlihallemeno luotiin
panteisti
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Evoluutioteorian mukaan ihmisellä ja kanalla on yhteinen esi-isä.
Totta.
1. Kana oli Jeesus, joka oli pelkuri. Kanan Isä oli munapää, eli Jumala
Eikös olekin Loogista kuin pappilan paimesauva kuoripojan pannuhuoneessa?
Kysyen, Ofi
Se luotiin evoluutiolla jollekin ihmistä edeltäneelle lajille, jolle siitä oli hyötyä. Koska siitä ei ole haittakaan, se ei ihmisen evoluutiossa kadonnut.
Näin toimii evoluutiolla luominen. Kertaluomisesa kananlihallemeno olisi kummastelun aihe.
Entä oliko Aatami karvainen, kun jotkut hänen miespuolisista jälkeläisistään ovat nykyisinkin vielä kuin ohuen turkin peitossa, ainakin rintapuolelta. Tarvittiinko Edenissä karvapeitettä, siellähän oli varsin lämpimät olot?
Aatami oli aluksi karvaton kuin komeinkin homobodari. Ei karvan karvaa. Pippelikin oli täysin karvaton. Kainaloissa ei höyhtyvän höyhtyvää. Näin Raamattu kertoo. Pippelissäkään ei karvoja, joka on hepreaksi יש וילי לא שיער, joka lukee Raamatun viidennellä sivulla.
Sitten Aatami haukkasi omenaa ja synti alkoi vaikuttaa ja pippeli muuttuikin karvaiseksi yhdessä yössä. Kainolot pukkasivat karvaa kuin luomupelto rikkaruohoa.
Hanurista alkoi karvapeltoa tursottaa. Ihan mahdoton on synti kun sille päälle sattuu.
Sitten tuli naamaankin karvaa, joka on synnin seurausta.
Eevalle kävi myös samoin, eli kainalot pukkasivat karvaa minkä ehtivät ja ei mennyt kuin viikko ja Eeva näytti aivan bulgarialaiselta kuulantyöntäjättäreltä 1980-luvulla.
Sitten ilmestyi Eevan jalkoväliin hirveä pöheikkö ja siitäkö kauhistui tuore morsian. Synti teki sen. Piti keksiä karvahöylä, joka onkin yksi Jumalan asettama kirous naisille, kun sitä piparia pitää höylätä joka välissä, että sieltä mies jotain löytäisi. Sen keksi Gillette -niminen henkilö, joka asui yllättäen Sodomassa & Gomorrassa. Siitä se Gillette tulee, tiesittekö? Synnin seurausta kaikki.
Hienoa, että täälläkin löytyy älykkäitä kansalaisia, jotka osaavat kertoa totuuden. juuri noinhan se Raamatussakin kerrotaan, kun vain osaa lukea sopivasti rivien välistä ja Pyhän Hengen valossa tulkiten:-)
Niin, koska emme tiedä mitä hyötyä siitä on, niin heittäytykäämme täysin järjettömiksi, ja uskokaamme toverit että, ei mikään synnytti kaiken, ei mistään, ei minkään vuoksi. Toveruus, aate, evoluutio, aamen.
Tiedämmehän. Lintu pörhistää höyhenet talvikylmällä ja sipanssi karvansa tappelun välttääkseen. Ihmisellä on sama kyky, vaikka vain pienet karvanjäänteet.