Allan Jokinen

Jukkka Nyyssölä muuten parempi kuvaaja kuin mikki siren

bumb

Upea naturelli, ihq <3

Stereot katkuaa tänne saakka

Allu 5/5

Kyllä on niin vitun ja saatanan eeppinen että pitää estata pooppiseen ja jopa pakkisapinan hourailut menee edelle tästä!

Allun kantsiis magneettikuvata se rempattu olkapää ja rinnan kiinnityskohdat,ettei mitään valmista repeämää.Jos ei oo,kunnollisella lihashuollolla ja sitä saarioisten makaroonilodjua extra aski päivässä,sit kisoihin ja se NELJÄNNESTONNI historian kirjoihin.Se on edelleen kliimaksi rauta RAW puolella,eikä oo montaa jantteria joka sen työntää ylös,ei vaikka omaa painoa olis 150kg.

Vetää aika sanattomaksi nämä videot. Itsekin nuorempana harkitsin kilpailuja voimalajeissa. Vaihtoehtoina oli alkaa käyttämään roimasti enemmän steroideja tai alkaa jättäytymään leikistä kokonaan pois. Helppoa ei toki lopettaminen ollut, mutta ennen jokaista piikkiä mietti, että mikä vitun järki tässä on. Jokaisen kuurin aloittaminen oli aina isompi ja isompi kynnys. Joten päädyin vaihtoehtoon, että lopetan kokonaan.

Mutta, jos olisin päättänyt toisin, olisinko samassa jamassa kuin tuo? Todennäköisesti olisin. Kaveri puhuu silmät kosteina pysyvistä jäljistä, joita testo on jättänyt kroppaan, mm. eturauhanen. Ja huomattavaa on sanamuoto muunmuassa, eli tästä voi vetää johtopäätöksen, että se ei ole suinkaan ainoa vaiva. Ja silti harkitsee vielä keholavoillekin nousua. Kun ei vain osaa lopettaa niin ei osaa. Ja tiedän ihan tasan tarkkaan kaverin tunteet jokaista piikkiä nahkaan lyötäessä. Ja vielä perhe, lapset ja kaikki.

On kyllä muutaman kerran kehokisojenkin kuvia ja tuloslistoja katsottaessa melkein leuka pudonnut lattiaan. On siellä ollut niitä minunkin nuoruuden kavereita, kun oltiin isoja ja kovia. Pojat valitsi tiensä ja tiedän lavalle nouseen monia, joille steroidit ovat aiheuttaneet pysyviä vauroita sisäelimiin. Yksikin kaveri sanoi, että jos olisi tiennyt, mitä edessä on niin ei olisi koskaan ottanut. Sisuskalut alkaa olemaan aivan finaalissa. Ja silti vielä näin kaverin pari vuotta tuon jälkeen pokkaamassa mitalia kisoista. Kun kerran piti vielä...

Tämä laji on läpensä SAIRAS!

Sitä ei huomaa, ellei tiedä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu. Nuoret ihailee lääkkeillä turvotettuja ja voimansa hankkineita ihmisraunoita, joille tuloksista on tullut enemmän painajaista kuin unelmaa, sen eteen tehtävien uhrauksien vuoksi. Uskokaa huviksenne, että noiden hymyjen taakse kätkeytyy painajainen, joka hiipii mieleen joka ilta kun valot sammuu, että onko tässä mitään järkeä. Tuhota omaa terveyttään. Ja jokainen noista tietää sen. Silti ne ei osaa lopettaa, ne vaan ei pysty ottamaan vastaan luonnon omia rajoitteita ja sitä tulosten- ja lihasmassan menetystä, jolle koko identiteetti on rakennettu vuosien ajan.

En voi muuta, kuin kiittää ja kätellä itseäni oikeasta päätöksestä jonka tein 15 vuotta sitten. En todellakaan haluaisi olla tuollainen ihmisraunio henkisesti, saatikka fyysisesti. Nyt siitä päätöksestä saa poimia hedelmää, vaikka se ei helppoa todellakaan ollut. Koko identiteetin joutui rakentamaan pala palalta uudelleen. Kaikki se, minkä varaan identiteetti rakentui, piti murskata ja rakentaa uudelleen. En koskaan enää nostaisi "isoja rautoja", en koskaan enää ole se, "jolle ei löydy kaupasta sopivia farkkuja". Silti, sali ei ole jäänyt tähän päivää mennessäkään. Kovaa työtä se toki on ollut, fyysisesti ja etenkin henkisesti. Kun tietää, että vaikka miten treenaa ei koskaan saavuta enää entistä tasoa. Mutta, se on hyväksyttävä ja näillä mennään. Nyt tavoitellaan parasta kuntoa, jonka luonnon rajoitukset antaa myöten. Sen sijaan voin ostaa nyt kaupasta hyvin istuvia siistejä vaatteita, ja varaa on ostella tekniikkaa ja matkustella. Kun rahat ei uppoa sinne pakaralihakseen. (Yksi entinen roinatuttuni, kunnon heavy-useri, vuosien takaa sanoi muuten, että oli laskenut korppaan menneen noin asunto-osakkeen verran rahaa vuosien saatossa).

Ja teille, jotka sanotte, että lääkkeillä treenaaminen on kovaa: HAISTAKAA ITÄMEREN PITUINEN VITTU! Lääkemies ei tiedä mitään, mitä on oikea kova treenaaminen. Pelkästään se, että tiedät tankoa lastatessasi, että todennäköisesti vuoden päästä lastaat samat raudat, ehkä 5 kiloa enemmän, huonolla säkällä 10 kiloa vähemmän, vaatii niin paljon henkistä kanttia, että sitä ei ole YHDELLÄKÄÄN näistä henkisistä hiiristä. Lääkemies voi aina huiluttaa pari milliä lisää viikossa ja kas kummaa, taas treeni kulkee ja on mukavaa treenata.

Ei käy kateeksi. Ei vaikka nostaisi 350 raakana, kun tietää maksetun hinnan; kun sen on läheltä joutunut seuraamaan. Jatka Allan samaan malliin, teinit ja amikset hurraa!

Mielummin vuosi leijonana kuin 50 vuotta hiirenä!

Kuka tämä Allu Jokinen oikein on? Mistään ei selviä.