Keskusta teki täyskäännöksen sadassa päivässä

Pitemmittä puheitta on pakko todeta SSS-miesten olevan tosiasiallisesti entisaikojen SS-miesten tasoisia - ja myös linjoilla!

Nyt esitetyllä hallitusohjelmalla ollaan ellei ihan kokonaan niin ainakin likellä aitoamerikkalaista law and order -yhteiskuntaa,
jonkalaista koto-Suomessa taidetaan tottua kutsumaan tuttavallisesti soppatykkiyhteiskunnaksi.

Aitoihin SS-aikoihin asia saatettiin luonnehtia sanoin "Millionen stehen hinter mir", ja totta tosiaan miljoonat näyttävät olevan SSS-miestenkin hallituksen takana.

[ http://www.grg23-alterlaa.ac.at/menschenrechte/heartfield/heartfield.html )

Tulevasta hallituskaudesta ei juuri muuta ennustettavissa kuin
se, että vaikka sen kaksi edeltäjää olivat tosi kelvottomia, samalle tasolle yltäminen ja päätyminen ei tule Sipilän regimeltä tekemään edes tiukkaa...

On käsittämätöntä, millaiseen iterointi- & prosessikaaviohöpinään niin viestimet kuin kansakin saatiin haksahtamaan.

Häkähän on tunnetusti näkymätöntä, mutta tainnuttavaa. Ehkä siinä on selitystä euforialle, jollaisissa tunnelmissa vielä jonkin aikaa SSS-miehet viisine kiintiönaisineen voivat elää.

Mutta kyllä kohtapuoliin tullaan havaitsemaan se, että viime viikkoina Smolnassa itseään viihdyttäneellä ja tyydyttäneellä porukalla on ollut vatulointi- ja jappasteluinnossaan jalat tukevasti ilmassa!

"Tämän ja tuon kun saisi, kaksi enää neljästä puuttuisi" ja "Vasikkakin pitäisi myydä, kun poikisi lehmä vaan" sopii hyvin kuvaamaan esim.
taivaallisia työllisyysasteennoston tavoiteasetantoja, joille ei löydy vähimpiäkään toteutumismahdollisuuksia. Paitsi tietenkin niin sanotun
working poor -kansanosan erittäin voimaperäisen kasvattamisen kautta, kuten tavallisen rahvaan elinolosuhteista totaalisesti vieraantuneiden
poro- ja myös pikkuporvarien pyrkimyksiin toki luontevasti sopiikin.

Nyky-keskustan yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja kummastellessa
ei voi muuta kuin päätyä edes yhteen postitiiviseen ajatukseen: sen enempää Santeri Alkion kuin Urho Kekkosenkaan hautoja ei tarvitse
pitkään aikaan kenenkään käydä kuopsuttamasa eikä kuohkeuttamassa, kyllä häkäpönttöinsinööri Sipilän hallituksen aivoituksia
seuraamaan joutuessaan Santeri ja Urho ovat taatusti pyörineet kuin väkkärät haudoissaan...

Jos maassa olisi "politiikan kuluttajansuojalaki" ja sitä vielä valvomassa vähintäänkin kohtuullinen määrä atari-poliiseja (siis vapaana
eikä esim. Vantaan vankilassa), saatettaisiin hyvinkin nopeasti tulla johtopäätökseen, että aloittelevalle hallitukselle on turha
etsiä mitään avokonttoria. Esim. Meksikossa moisten "jengien" jäsenille löydetään tämän tästä tiloja avolouhoksista, ja siellähän presidentti
Niinistökin käväisi keväällä tutustumassa vientimahdollisuuksiin...(Tokko Trio Niskalaukaus oli sentään mukana?)

Summa summarum: "Ellei paremmasta mitään tiedä, keskinkertainen on hyvää, kurja siedettävää, sietämätön mahdollista ja surkea normaalia."

[ Henrik Tikkanen (9. syyskuuta 1924 Helsinki – 19. toukokuuta 1984 Espoo) oli suomalainen kirjailija ja taiteilija.]

JK 1. Muutamallakin keskustahemmolla on täysi syy tutkailla itseään vaikkapa alta olevista linkeistä:

"Keskusta teki täyskäännöksen parissa kuukaudessa - tässä selitykset"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819770280_uu.shtml

"Koulutuslupaus jäi pettymykseksi"

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015052819770375_pk.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.63448047.1324606748.1406360792

Heitä Sipilän hallitus rankaisee kovimmin - "Pahalta näyttää"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

"Keskustan puoluesihteeri kehui, että pääministeripuolue jyräsi salkkuja jaettaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819764449_uu.shtml

JK 2. Yksi eduskunnan nuorimmaisista, kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) siteerasi sentään kohtalaisen viisaasti ennen vaaleja Suomenmaata:

"Arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsuma asiantuntijatyöryhmä vaatii tulevaan hallitusohjelmaan linjauksia, jotka parantavat köyhimpien kansalaisten asemaa.

Työryhmän keskeinen viesti on, että jos uusi hallitus tekee leikkauksia, ne eivät saa kohdistua köyhimpiin.

Mutta esityksessä katsotaan myös kauemmas. Siinä vaaditaan huono-osaisuuden periytymisen pysäyttämistä, kaikkien ihmisarvon takaamista kaikissa olosuhteissa sekä toimia suomalaisten yksinäisyyden vähentämiseksi.

KIRKKOA, arkkipiispaa ja hänen työryhmäänsä on syytä kiittää. Vähäosaisten puolesta ei pidetä liikaa ääntä. He eivät järjestä lakkoja ja mielenosoituksia. Heillä ei ole tukenaan etujärjestöjä eikä ammattitaitoisia lobbareita.

"KESKUSTALLA ei pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä arkkipiispan työryhmän sanomaa. Sehän juuri sitä samaa yhteiskunnallista työtä, mitä Santeri Alkiokin teki muistuttaessaan, että köyhän asiaa ei saa unohtaa."

http://www.katrikulmuni.fi/blogi/kenen-ehoilla-teemme-politiikkaa/

Nyt tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tekikö Sipilä jyrkikataiset?

Julkaistu: 10.9. 18:25

Kommentti Juha Sipilän (kesk) hallitus rakensi budjetin 1,3 prosentin kasvuodotuksen varaan. Voi kysyä, syyllistyikö hallitus katteettomaan optimismiin, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.


”Kenenkään palkkaverotus ei kiristy”

Näin lukee Juha Sipilän (kesk) hallituksen 27.5. päivätyssä Ratkaisujen Suomi -hallitusohjelmassa.

Se oli alkukesän orastavaa optimismia. Tänään hallitus heitti roskakoriin keskeisen veropoliittisen linjauksensa.

Kesän aikana Suomen talouden kehitys on jatkanut heikkenemistään. Julkinen paine ajoi hallituksen tinkimään eläkeläisten asumistuen leikkauspäätöksestään.

Niinpä hallitus kertoi, että solidaarisuusveron yläraja putoaa 90 000 eurosta 72 300 euroon. Palkkaverotus kiristyy siis ensi vuonna kaikilla niillä, jotka tienaavat enemmän kuin 72 300 euroa mutta vähemmän kuin 90 000 euroa.

Molemmat päätökset ovat perusteltuja yhteiskuntarauhan kannalta. Vaikka budjettieurot eivät ole korvamerkittyjä, niin solidaarisuusvero tuo valtion kassaan sen 30 miljoonaa euroa, minkä asumistuen leikkauksen lievennys ottaa.

Kikkailiko hallitus kasvuodotuksilla?

54,1 miljardin euron budjetissa se on hienosäätöä. Paljon suurempi kysymys on se, että syyllistyikö Sipilän hallitus ensimmäisessä budjetissaan samanlaiseen perusteettomaan optimismiin, kuin Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallitus 2011 ja myös myöhempinä vuosina.

Hallitus on rakentanut ensi vuoden budjettinsa 1,3 prosentin kasvuennusteen varaan. Viikko sitten Nordean ekonomistit ennustivat, että Suomen talouskasvu jää ensi vuonna 0,5 prosenttiin ja sekin oli laatijoiden mukaan optimistinen arvio.

Hallituksen budjetti lepää nyt samanlaisen kasvuodotuksen varassa, mitä valtiovarainministeriö ennusti jo alkukesästä. Näin siitäkin huolimatta, ettei Suomesta tai maailmalta ole tullut yhtään tällaista optimismia tukevaa uutista.

Toivottavasti niitä hyviä uutisia jatkossa tulee, mutta vähän epäillä sopii. Sellaiset ovat maailman merkit.

Stubb: Ennuste on riippumaton arvio

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kiisti tänään, että että hallitus olisi taas syyllistynyt budjettitemppuiluun.

– Valtiovarainministeriön kansantalousosasto tekee riippumattomia arvioita siitä, mikä Suomen talouskasvu on. Ja jos se muuttuu, me muutamme budjettia, Stubb kommentoi Ilta-Sanomille.

Stubb kiisti senkin, että tekeillä olisi lähivuosien toisinto, jossa valtio jakaa sellaista kuvitteellista rahaa, jonka se on tavallaan itse luonut liian optimistisilla odotuksillaan.

– Toivon, ettei käy samalla tavalla, mutta me varaudumme toki kaikkeen, Stubb sanoi.

Valtiovarainministeriön korkein virkamies Martti Hetemäki oli varsin varovainen sanoissaan.

– Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, Hetemäki kommentoi Ilta-Sanomille.

– Se (kasvun ja siitä aiheutuvien verotulojen jääminen VM:n ennusteesta) riippuu siitä, mistä se kasvu olisi pois, olisiko se viennistä vai kotimaisesta kysynnästä. Jos se olisi kotimaisesta kysynnästä, sillä olisi paljon suurempi vaikutus, Hetemäki sanoi.

– En lähde arvioimaan asiaa myöskään siksi, että se riippuu niin paljon työttömyyden kehityksestä. Se on vähintään yhtä tärkeä tieto, Hän lisäsi.

Vaje uudestaan kasvuun 2017

Hallituksen budjettiesityksen mukaan valtion nettovelka kasvaa ensi vuonna 5 miljardia euroa. Se on 300 miljoonaa vähemmän kuin mitä VM:n elokuun alkupuolella laatimassa budjettiehdotuksessa odotettiin.

Suunta on sinänsä oikea, mutta laskelmalta vie pohjaa sekin, että budjetin määrärahat turvapaikanhakijoiden osalta – 150 miljoonaa euroa lisää 2016 nykytasoon verrattuna – on laskettu 15 000 turvapaikan hakijan mukaan. Mistä näin maltillinen arvio kun, pelkästään tänä vuonna Suomeen odotetaan 30 000 turvapaikanhakijan vyöryä?

Luovasta kirjanpidosta kertoo sekin, että hallitus kertoi alijäämän kasvavan taas 2017 reilusti 5,9 miljardiin euroon.

Ilta-Sanomat 10.9. 18:25
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441860150841.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sipilä_näytti_karvansa kirjoitti:

Pitemmittä puheitta on pakko todeta SSS-miesten olevan tosiasiallisesti entisaikojen SS-miesten tasoisia - ja myös linjoilla!

Nyt esitetyllä hallitusohjelmalla ollaan ellei ihan kokonaan niin ainakin likellä aitoamerikkalaista law and order -yhteiskuntaa,
jonkalaista koto-Suomessa taidetaan tottua kutsumaan tuttavallisesti soppatykkiyhteiskunnaksi.

Aitoihin SS-aikoihin asia saatettiin luonnehtia sanoin "Millionen stehen hinter mir", ja totta tosiaan miljoonat näyttävät olevan SSS-miestenkin hallituksen takana.

[ http://www.grg23-alterlaa.ac.at/menschenrechte/heartfield/heartfield.html )

Tulevasta hallituskaudesta ei juuri muuta ennustettavissa kuin
se, että vaikka sen kaksi edeltäjää olivat tosi kelvottomia, samalle tasolle yltäminen ja päätyminen ei tule Sipilän regimeltä tekemään edes tiukkaa...

On käsittämätöntä, millaiseen iterointi- & prosessikaaviohöpinään niin viestimet kuin kansakin saatiin haksahtamaan.

Häkähän on tunnetusti näkymätöntä, mutta tainnuttavaa. Ehkä siinä on selitystä euforialle, jollaisissa tunnelmissa vielä jonkin aikaa SSS-miehet viisine kiintiönaisineen voivat elää.

Mutta kyllä kohtapuoliin tullaan havaitsemaan se, että viime viikkoina Smolnassa itseään viihdyttäneellä ja tyydyttäneellä porukalla on ollut vatulointi- ja jappasteluinnossaan jalat tukevasti ilmassa!

"Tämän ja tuon kun saisi, kaksi enää neljästä puuttuisi" ja "Vasikkakin pitäisi myydä, kun poikisi lehmä vaan" sopii hyvin kuvaamaan esim.
taivaallisia työllisyysasteennoston tavoiteasetantoja, joille ei löydy vähimpiäkään toteutumismahdollisuuksia. Paitsi tietenkin niin sanotun
working poor -kansanosan erittäin voimaperäisen kasvattamisen kautta, kuten tavallisen rahvaan elinolosuhteista totaalisesti vieraantuneiden
poro- ja myös pikkuporvarien pyrkimyksiin toki luontevasti sopiikin.

Nyky-keskustan yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja kummastellessa
ei voi muuta kuin päätyä edes yhteen postitiiviseen ajatukseen: sen enempää Santeri Alkion kuin Urho Kekkosenkaan hautoja ei tarvitse
pitkään aikaan kenenkään käydä kuopsuttamasa eikä kuohkeuttamassa, kyllä häkäpönttöinsinööri Sipilän hallituksen aivoituksia
seuraamaan joutuessaan Santeri ja Urho ovat taatusti pyörineet kuin väkkärät haudoissaan...

Jos maassa olisi "politiikan kuluttajansuojalaki" ja sitä vielä valvomassa vähintäänkin kohtuullinen määrä atari-poliiseja (siis vapaana
eikä esim. Vantaan vankilassa), saatettaisiin hyvinkin nopeasti tulla johtopäätökseen, että aloittelevalle hallitukselle on turha
etsiä mitään avokonttoria. Esim. Meksikossa moisten "jengien" jäsenille löydetään tämän tästä tiloja avolouhoksista, ja siellähän presidentti
Niinistökin käväisi keväällä tutustumassa vientimahdollisuuksiin...(Tokko Trio Niskalaukaus oli sentään mukana?)

Summa summarum: "Ellei paremmasta mitään tiedä, keskinkertainen on hyvää, kurja siedettävää, sietämätön mahdollista ja surkea normaalia."

[ Henrik Tikkanen (9. syyskuuta 1924 Helsinki – 19. toukokuuta 1984 Espoo) oli suomalainen kirjailija ja taiteilija.]

JK 1. Muutamallakin keskustahemmolla on täysi syy tutkailla itseään vaikkapa alta olevista linkeistä:

"Keskusta teki täyskäännöksen parissa kuukaudessa - tässä selitykset"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819770280_uu.shtml

"Koulutuslupaus jäi pettymykseksi"

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2015052819770375_pk.shtml?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.63448047.1324606748.1406360792

Heitä Sipilän hallitus rankaisee kovimmin - "Pahalta näyttää"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

"Keskustan puoluesihteeri kehui, että pääministeripuolue jyräsi salkkuja jaettaessa ja hallitusohjelmaa tehtäessä."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819764449_uu.shtml

JK 2. Yksi eduskunnan nuorimmaisista, kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) siteerasi sentään kohtalaisen viisaasti ennen vaaleja Suomenmaata:

"Arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsuma asiantuntijatyöryhmä vaatii tulevaan hallitusohjelmaan linjauksia, jotka parantavat köyhimpien kansalaisten asemaa.

Työryhmän keskeinen viesti on, että jos uusi hallitus tekee leikkauksia, ne eivät saa kohdistua köyhimpiin.

Mutta esityksessä katsotaan myös kauemmas. Siinä vaaditaan huono-osaisuuden periytymisen pysäyttämistä, kaikkien ihmisarvon takaamista kaikissa olosuhteissa sekä toimia suomalaisten yksinäisyyden vähentämiseksi.

KIRKKOA, arkkipiispaa ja hänen työryhmäänsä on syytä kiittää. Vähäosaisten puolesta ei pidetä liikaa ääntä. He eivät järjestä lakkoja ja mielenosoituksia. Heillä ei ole tukenaan etujärjestöjä eikä ammattitaitoisia lobbareita.

"KESKUSTALLA ei pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä arkkipiispan työryhmän sanomaa. Sehän juuri sitä samaa yhteiskunnallista työtä, mitä Santeri Alkiokin teki muistuttaessaan, että köyhän asiaa ei saa unohtaa."

http://www.katrikulmuni.fi/blogi/kenen-ehoilla-teemme-politiikkaa/

Nyt tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu