Tiesittekö 10 vuotta sitten että olette tänään sinkkuja ja vailla toivoa että saisitte kumppanin?
Miksi elämä on niin yksinäistä
9
<50
Vastaukset
- viinaahuumeitarahaa
En osannut kuvitellakkaan. Vittu että ahdistaa :(
En, leikin silloin vielä ystävieni kanssa käpylehmillä, ilman huolen häivää.
Muistaakseni se oli jo tiedossa silloin 26 vuotiaan.
- Pätkäsuhteilija
Näytti se jo silloin merkkejä siitä, mutta en tiennyt ja uskonut, että sama meininki jatkuisi vaan. Tosin nuorempana ei menty niin suoraan asiaan (=seksin puolelle) kuin nyt neljänkympin korvilla, mutta yhtä lailla tapaamisia oli silloin kuin on nytkin pätkäsuhteita. Mistään pysyvästä en osaa edes haaveilla enää. Tosin yksinäisyys ei ahdista minua, vaan se on suorastaan yksi voimavaroistani - osaan olla ja viihdyn yksin.
- tiesinjoaiemmin
Joskus 12-vuotiaana oivalsin, että tulen elämään koko elämäni yksin ja siitäkin on jo 27 vuotta. Asia ei oikeastaan satu, kun lopulta lakkaa välittämästä elämän sosiaalisesta puolesta. Elämässä on ihmeellisiä asioita koettavaksi ilman ihmissuhteitakin. Sitäpaitsi olemme lopulta jokainen yksin haavojemme kanssa, miksi ylenpalttinen huolehtiminen asiasta on ylipäänsä turhaa.
Luulin 10 vuotta sitten, että olisin tänään sinkku vailla toivoa kumppanista.
- ihmeidenaika
Hassua vaikka olet tuplasti naisellisempikin kuin helka.
- Kilttiatm
Luulin että tapaan naisen 10 v sitten joka haluaa rakastaa minua mutta ei kun naiset rakastaa jännämiehiä.
- Nainenmetsästä
Kyllä tiesin. Olen aina ollut omissa oloissani viihtyvä. Kaikenlainen sosiaalisuus on yliarvostettua. Olen kiitollinen että synnyin tänne enkä johonkin Japaniin jossa missään ei saa hetkeäkään omaa rauhaa. Minulle riittää (ja on liikaakin) että näen työpaikalla ihmisiä. Kaiken vapaa-ajan tahdon viettää yksin. Ihmiset ovat useimmiten rasittavia. Poikkeuksia toki on. Minulla on vain yksi ystävä jota harvoin tapaan. Lapsuudesta jäänyt ja hän on ainut joka on hyväksynyt epäsosiaalisuuteni vaikka on itse sosiaalinen. Muiden akkojen piireistä putosin jo teininä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611149- 42881
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että322644- 51641
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51608
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 75556
- 56554