Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja. Efes. 2:8.
Armo on autuudenopin tärkeä sana. Tutkikaamme sen tähden sitä. Se on helposti ymmärretty, niin kauan kuin vaan ajattelemme tai puhumme siitä. Mutta kun meidän on se sovitettava oleviin oloihin, kun ikuinen autuutemme tai kadotuksemme siitä riippuu, silloin mikään sana ei ole vaikeammin tajuttavissa kuin tämä lyhyt sana »armo». Armo-oppi on tärkeä osa jumaluusopista. Oikein tuntiessamme Jumalan hänen armossaan elämme iäistä elämää.
Ensin koko maailma on kuin tietämättömyyden usvassa, kun on puhe Jumalan armosta. Ajatellaan, että ei Jumala niin tarkoin välitä tuomita ihmistä, kun hän tuntee hänet heikoksi eikä hän voi olla täydellinen. »Mutta Jumala on armollinen», sanotaan, »hän ei ole niin turhan tarkka.» Tällaisella armojulistuksella käärme koettaa nukuttaa ja pettää maailmaa. Jumalan armo tuntuu tällä tavoin selitettynä velttoudelta, joka kokonaan tekee tyhjäksi hänen tuomioittensa vanhurskauden ja totuuden.
Mutta Raamattu selittää Jumalan armon toisella tavalla. Kristuksen, verihikoilu, ruoskinta ja kärsivät huudot todistavat toista. Toista osoittaa myös Jerusalemin hävitys, jolloin Jumalan omat joutuivat mitä kovimman kohtalon kärsimään, vaikka ei lintukaan putoa maahan Jumalan tietämättä. Ei Jumalan armo ole velttoutta tai välinpitämättömyyttä. Jumalan sydämessä vallitsee kyllä meille käsittämätön rakkaus ja armeliaisuus. Mutta se ei sentään ole ristiriidassa hänen yhtä suuren ja täydellisen vanhurskautensa kanssa. »Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.»
Ei kukaan voi saada Jumalan armoa ilman hänen vanhurskauttaan. Kristus voi surra Jerusalemin kohtaloa, mutta hän ei voi pelastaa sitä, kun se ei kuule hänen ääntänsä.
Meidän oli tiedettävä, että Jumalan anteeksiantava armo ei tule osaksemme, ilman että Kristuksella on asiassa osansa. Mutta jos ihminen on hänessä omistaen kaiken, mitä hän on hänen hyväkseen tehnyt, niin saa hän osakseen täydellisen armon ja suuren rakkauden. Sillä samoin kuin meitä tuomittaisiin ansion mukaan, jos ei Kristus olisi syntejämme sovittanut, niin samoin ei mikään kelvoton tekomme tai syntimme jää meidän hartioillemme, jos uskomme Kristukseen. Sitä on armo.
Armo on työn ja ansion vastakohta. On tärkeätä, että sen muistamme, jos tahdomme ymmärtää, mitä armo on. Apostoli sanoo: »Jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa.» Ja taas hän sanoo: »Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Siinä armo velvollisuus ovat asetetut vastakkain toistensa vastakohtana. Ja taas: »Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta- se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, jottei kukaan kerskaisi.»
Kaikesta tämänkaltaisesta Raamatun paikoista huomaamme, että armo ja teot, armo ja ansio ovat toistensa vastakohtia, niin että jompikumpi vain on mahdollinen. Kun Raamattu opettaa, että ihminen tulee vanhurskaaksi ja autuaaksi vain armosta, sisältää se, että ihminen, joka tällaisen armon osakseen saa, oikeastaan ansaitsisi osakseen Jumalan tuomion ja vihan ja maan päällä vielä eläessään ei muuta kohtaloa tarvitse. Sillä täydellinen vanhurskaus edellyttää täydellistä pyhyyttä, ja me teemme alituisesti syntiä.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-13.html
Armo on autuudenopin tärkeä sana. Tutkikaamme sen tähden sitä. Se on helposti ymmärretty, niin kauan kuin vaan ajattelemme tai puhumme siitä. Mutta kun meidän on se sovitettava oleviin oloihin, kun ikuinen autuutemme tai kadotuksemme siitä riippuu, silloin mikään sana ei ole vaikeammin tajuttavissa kuin tämä lyhyt sana »armo». Armo-oppi on tärkeä osa jumaluusopista. Oikein tuntiessamme Jumalan hänen armossaan elämme iäistä elämää.
Ensin koko maailma on kuin tietämättömyyden usvassa, kun on puhe Jumalan armosta. Ajatellaan, että ei Jumala niin tarkoin välitä tuomita ihmistä, kun hän tuntee hänet heikoksi eikä hän voi olla täydellinen. »Mutta Jumala on armollinen», sanotaan, »hän ei ole niin turhan tarkka.» Tällaisella armojulistuksella käärme koettaa nukuttaa ja pettää maailmaa. Jumalan armo tuntuu tällä tavoin selitettynä velttoudelta, joka kokonaan tekee tyhjäksi hänen tuomioittensa vanhurskauden ja totuuden.
Mutta Raamattu selittää Jumalan armon toisella tavalla. Kristuksen, verihikoilu, ruoskinta ja kärsivät huudot todistavat toista. Toista osoittaa myös Jerusalemin hävitys, jolloin Jumalan omat joutuivat mitä kovimman kohtalon kärsimään, vaikka ei lintukaan putoa maahan Jumalan tietämättä. Ei Jumalan armo ole velttoutta tai välinpitämättömyyttä. Jumalan sydämessä vallitsee kyllä meille käsittämätön rakkaus ja armeliaisuus. Mutta se ei sentään ole ristiriidassa hänen yhtä suuren ja täydellisen vanhurskautensa kanssa. »Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.»
Ei kukaan voi saada Jumalan armoa ilman hänen vanhurskauttaan. Kristus voi surra Jerusalemin kohtaloa, mutta hän ei voi pelastaa sitä, kun se ei kuule hänen ääntänsä.
Meidän oli tiedettävä, että Jumalan anteeksiantava armo ei tule osaksemme, ilman että Kristuksella on asiassa osansa. Mutta jos ihminen on hänessä omistaen kaiken, mitä hän on hänen hyväkseen tehnyt, niin saa hän osakseen täydellisen armon ja suuren rakkauden. Sillä samoin kuin meitä tuomittaisiin ansion mukaan, jos ei Kristus olisi syntejämme sovittanut, niin samoin ei mikään kelvoton tekomme tai syntimme jää meidän hartioillemme, jos uskomme Kristukseen. Sitä on armo.
Armo on työn ja ansion vastakohta. On tärkeätä, että sen muistamme, jos tahdomme ymmärtää, mitä armo on. Apostoli sanoo: »Jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa.» Ja taas hän sanoo: »Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Siinä armo velvollisuus ovat asetetut vastakkain toistensa vastakohtana. Ja taas: »Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta- se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, jottei kukaan kerskaisi.»
Kaikesta tämänkaltaisesta Raamatun paikoista huomaamme, että armo ja teot, armo ja ansio ovat toistensa vastakohtia, niin että jompikumpi vain on mahdollinen. Kun Raamattu opettaa, että ihminen tulee vanhurskaaksi ja autuaaksi vain armosta, sisältää se, että ihminen, joka tällaisen armon osakseen saa, oikeastaan ansaitsisi osakseen Jumalan tuomion ja vihan ja maan päällä vielä eläessään ei muuta kohtaloa tarvitse. Sillä täydellinen vanhurskaus edellyttää täydellistä pyhyyttä, ja me teemme alituisesti syntiä.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-13.html
Vastaukset 4
Vanhimmat
fds
upoi
trew
weq