Maamme sosialistiset presidentit ovat olleet kovin taitamattomia tässä Karjala-kysymyksessä. Koivistokin jahkaili selvässä pelitilanteessa niin kauan, että "maalia" ei enää pystytty tekemään. Baltian maiden joukkueessa oli paljon parempia pelimiehiä, ja he onnistuivatkin tekemään voittomaalin varsinaisella peliajalla. Manu jäi odottamaan mahdollista jatkoaikaa, mutta sitä ei tullutkaan, joten Suomen osalta tulos julistettiin varsinaisen tappiollisen peliajan perusteella.
Nykyisellä presidentillämme ei näytä olevan mitään haluja eikä edellytyksiä hoitaa tätä Karjala-kysymystä, sillä se näyttää olevan niin pahasti ristiriidassa hänen sosialistisen maailmankatsomuksensa kanssa. Hän on kasvanut liian vahvassa YYA-hengessä eikä ole vielä valmis tunnustamaan tosiasioita.
Viron Latvian ja Liettuan johtomiehet tunnustivat aikoinaan tosiasiat reaaliajassa, ja niinpä he saivatkin itsenäisyyden Neuvostoliiton hajotessa. Suomikin olisi silloin saanut Karjalan, jos silloisella presidentillämme olisi ollut pelisilmää muissakin peleissä kuin pelkässä lentopallossa.
Maamme kaikkien sosialistipresidenttien olisi pitänyt ymmärtää se, että eihän Venäjä tietenkään voi alkaa Karjalaa Suomelle tarjoamaan, ellei meiltä tule edes pientäkään virallista aloitetta sen asian suhteen. Täydellinen passiivisuutemme tulkitaan Venäjällä siten, että suomalaiset eivät ole vielä kypsiä pitämään huolta omista eduistaan, joten jatkossa sellaiselle nössölle kansakunnalle aletaan tietenkin "kaupata uusia suojelupalveluja". Mikähän Suomen maakunta on seuraavana "suojeluvuorossa"???
Jos nyt ryhdikkäästi ja avoimesti ottaisimme esiin Karjalan palauttamisen, niin se johtaisi Suomen ja Venäjän luottamuksellisten suhteiden suureen paranemiseen. Ei kukaan kaipaa tahdottoman hissukan seuraa tavallisessa arkielämässäkään, ja ihan samat mieltymykset on valtioillakin ystävävaltioiden valinnassa. Onko tätä yksinkertaista asiaa vakaumuksellisten sosialistipresidenttien niin mahdottoman vaikea ymmärtää?
Nykyisellä presidentillämme ei näytä olevan mitään haluja eikä edellytyksiä hoitaa tätä Karjala-kysymystä, sillä se näyttää olevan niin pahasti ristiriidassa hänen sosialistisen maailmankatsomuksensa kanssa. Hän on kasvanut liian vahvassa YYA-hengessä eikä ole vielä valmis tunnustamaan tosiasioita.
Viron Latvian ja Liettuan johtomiehet tunnustivat aikoinaan tosiasiat reaaliajassa, ja niinpä he saivatkin itsenäisyyden Neuvostoliiton hajotessa. Suomikin olisi silloin saanut Karjalan, jos silloisella presidentillämme olisi ollut pelisilmää muissakin peleissä kuin pelkässä lentopallossa.
Maamme kaikkien sosialistipresidenttien olisi pitänyt ymmärtää se, että eihän Venäjä tietenkään voi alkaa Karjalaa Suomelle tarjoamaan, ellei meiltä tule edes pientäkään virallista aloitetta sen asian suhteen. Täydellinen passiivisuutemme tulkitaan Venäjällä siten, että suomalaiset eivät ole vielä kypsiä pitämään huolta omista eduistaan, joten jatkossa sellaiselle nössölle kansakunnalle aletaan tietenkin "kaupata uusia suojelupalveluja". Mikähän Suomen maakunta on seuraavana "suojeluvuorossa"???
Jos nyt ryhdikkäästi ja avoimesti ottaisimme esiin Karjalan palauttamisen, niin se johtaisi Suomen ja Venäjän luottamuksellisten suhteiden suureen paranemiseen. Ei kukaan kaipaa tahdottoman hissukan seuraa tavallisessa arkielämässäkään, ja ihan samat mieltymykset on valtioillakin ystävävaltioiden valinnassa. Onko tätä yksinkertaista asiaa vakaumuksellisten sosialistipresidenttien niin mahdottoman vaikea ymmärtää?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Matti Keränen, Salla
Matti-Keranen kirjoitti 20.12 kello 14:27
15.12.2004 kello 14.00 Matti Keränen , Salla.
SUUREN HARHAANJOHTAJAMME KAIKKEIN
SUURIN TÖPPÄYS OLI TÄMÄ : Kieltäydyttiin omin päin katsomasta lähimenneisyytemme tosiasioita suoraan silmiin. Mauno Koivisto oli siis tyypillinen STRUTSI !
Pää pensaaseen vain kiusallisilta tosiasioilta. Ja jos ne ovat liian kiusallisia , niin sen pahempi tosiasioille !
Eipä ihme , että SUURI HARHAANJOHTAJAMME
sai aikaiseksi maamme taloushistorian suurimman laman !
SILLÄLAILLA SE TOIMII OIKEA STRUTSILINJA MAAMME JOHDOSSA ELINVOIMAISENA 60 - LUVUN SUOMETTUNEISUUDEN JÄÄNTEENÄ !
14.04.2003
Martti Valkonen
STALIN TYHJENSI KATYNIN SUOMALAISVANKEJA VARTEN
Stalin halusi tehdä talvella 1940 Katynin sotavankileireillä tilaa suomalaisille sotavangeiksi kaavailluille upseereille ja sen takia hän määräsi leireillä olleet puolalaiset upseerit ammuttaviksi. Tuo asia kävi ilmi neuvostoarkistojen asiakirjoista, jotka olivat esillä Moskovassa suuressa Neuvostoliiton salaisten asiakirjojen näyttelyssä keväällä 1995.
Asiakirjojen mukaan puolalaiset upseerit oli alunperin tarkoitus siirtää Siperiaan vahvistamaan sikäläisiä vankityöleirejä, mutta Stalinin hoputuksen takia heidät ammuttiin siirtämisen sijaan. Asiakirjoista kävi ilmi, että Suomen laskettiin kukistuvan nopeasti. Sen takia Stalin tai hänen esikuntansa arvioi, ettei puolalaisia ehditä siirtää ennen suomalaistulvaa. Rautatiekalusto tarvittiin suomalaisten vangeiksi otettavien upseerien kuljettamiseen.
Moskovan asiakirjanäyttely kahdeksan vuotta sitten herätti suurta huomiota, koska siinä esitettiin ensi kertaa venäläisille ja muullekin maailmalle vapaasti nähtäviksi Kremlin salaisissa arkistoissa säilytetyt Molotov-Ribbentrop -sopimukset ja niiden salaiset lisäpöytäkirjat karttoineen Euroopan jakamisesta etupiireihin.
Nyt kuluvan vuoden palmusunnuntaina kaksikin eri mediaa Suomessa kertoi uutisina Katynin joukkomurhista. Ylen radiouutisissa sanottiin, että amerikkalaiset tutkijat ovat Saksasta saadun Stasi-aineiston pohjalta todenneet lopullisesti, että Katynin joukkomurhat tehtiin Stalinin eikä Hitlerin käskystä.
Helsingin Sanomissa taas Veli-Pekka Leppänen kirjoitti poliittisen historian tutkimuksia julkaisevan Ajankohta-vuosikirjan uudessa numerossa ilmestyneestä Katyn-kirjoituksesta. Sitä kuvataan ensimmäiseksi tutkimukseksi Katynin veritöiden todellisesta laadusta Kremlin arkistojen perusteella.
Toteamus ensikertaisuudesta ei kuitenkaan enää pidä paikkaansa. Katynin dramaattinen murhenäytelmä ja Stalinin raskas rikollinen toiminta ovat olleet tunnettuja jo kauan. Myös Kremlin salaisista salaisimmat mapit on avattu jo vuosia sitten Katynin osalta. Tuosta verityöstä on tietenkin paikallaan kirjoittaa yhä uudelleen ja tehdä entistä seikkaperäisempää tutkimusta, mutta tapahtumien pääpiirteet on onneksi osattu ja voitu tuoda julkisuuteen jo aiemmin.
Kremlin arkistojen salaiset asiakirjat tuotiin Moskovassa päivänvaloon kevätkaudella 1995 neuvostoarkistojen asiakirjanäyttelyssä, joka oli avoinna useita kuukausia. Kirjoitin tuolloin näyttelystä uutisjutun Helsingin Sanomiin. Näyttelystä kävivät ilmi Katynin tapahtumien keskeiset vaiheet. Ne alkoivat Stalinin lähipiirin pohdinnoista, mitä tehdä Suomen asevoimien upseerikunnalle, jonka vangitsemisen laajassa mitassa odotettiin tapahtuvan tuota pikaa sydäntalvella talvisodan hyökkäyksen alettua marraskuun lopussa 1939.
Asiakirjoista ilmeni pohdintojen kulku. Siitä kerrottiin riittävästi, jotta seuraava tapahtumien kulku kävi selkeäksi: Suomalaisille upseereille etsittiin sopivaa sijoitusleiriä ja katseet kohdistuivat muutaman muun mahdollisen vankileirin ohella Katyniin, joka sattui olemaan täynnä Puolan jaossa saatuja puolalaisia sotavankeja, upseereita. Heidät oli ollut aikomus siirtää Siperiaan kenties pakkotyöleireille tai kenties laajan Siperian väkimäärää vahvistamaan tulevaisuuden varalle. Kun rautatievaunuista oli pulaa, laskettiin vankien siirtoon tarvittavan monta kuukautta, mitä pidettiin liian pitkänä aikana, koska monen tuhannen suomalaisen vangin tuloa oli alettu jo valmistella.
Stalinin tyypillisenä ratkaisuna oli tappaa tarpeettomiksi leimatut ihmiset pois tieltä. Prosessi pantiin vauhtiin, eikä sitä pysäyttänyt edes talvisodan päättyminen ilman kymmenien tuhansien suomalaisten sotavankien tulvaa leireihin.
Asiakirjanäyttelyssä tapahtumien kulku esitettiin otteina Stalinin lähipiirin käymistä keskusteluista. Niissä yhdet neuvostojohtajat olivat verenhimoisempia kuin jotkut toiset. Asiakirjoista kävi myös ilmi, että ainakin jotkut neuvostojohtajat halusivat toteuttaa myös suomalaisten upseerien kohdalla lopullisen ratkaisun Katynissa.
Samassa asiakirjanäyttelyssä venäläiset olivat muuttaneet tulkintaansa talvisodasta. Kun Neuvostoliitto aikoinaan vuosikymmenien ajan nimitti talvisotaa ”aseelliseksi selkkaukseksi luoteisrajalla” ja vasta viimeisinä vuosinaan myönsi sen olleen sota ja nimenomaan Neuvostoliiton hyökkäyssota, niin jo vuonna 1995 uusi Venäjä oli alkanut rukata omia historiantulkintojaan takaisin kohti noita neuvostoaikoja.
Tuossa asiakirjanäyttelyssä talvisotaa ei enää sanottu sodaksi, vaan siitä oli otettu uudelleen käyttöön vanha neuvostonimitys ”aseellinen selkkaus luoteisrajalla”. Sillä tavalla uuden Venäjänkään ei enää tarvinnut muistaa eikä myöntää, että Stalin oli aikonut vallata koko Suomen ja liittää sen Neuvostoliittoon ja sitä varten oli perustanut Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan ja nimittänyt Otto-Ville Kuusisen Terijoen hallituksen.
Uusi Venäjä oli siten palannut tarkoituksenmukaiseen historian vääristelemiseen jo 1995. Vääristely ja vaikeneminen ovat sen jälkeenkin toistuneet. Suomen puolella asiaan ei ole kiinnitetty huomiota, ei ainakaan virallista.
Neuvostoliiton aikana Moskova ei tunnustanut julkisesti mitään todella raskauttavaa. Viimeinen neuvostojohtaja Mihail Gorbatshov kielsi jokseenkin kaiken ja väitti, ettei Kremlin arkistoissa ole mitään lännen väittämiä asiapapereita kuten Molotov-Ribbentrop -sopimusten salaisia lisäpöytäkirjoja, joissa Stalin ja Hitler jakoivat Euroopan keskenään. Mitä Gorbatshov ei arkistoista löytänyt, sen niistä löysi Venäjän presidentti Boris Jeltsin, joka kertoi jo vuonna 1992, että häneltä nousi tukka pystyyn, kun hän ryhtyi katselemaan arkiston salaisuuksia.
Kun Gorbatshov kielsi kaiken, niin Jeltsin avasi osan salaisuuksia. Niinpä uuden Puolan uudet johtajat saivat Jeltsiniltä pyytämänsä salaiset asiakirjat. Puolassa selvitettiin tuota pikaa neuvostoasiakirjojen valossa Katynin murhenäytelmä ja Neuvostoliiton valehtelemiset sekä paljon muita rikollisia tekoja, joita neuvostovaltio ehti tehdä Puolan suunnalla.
Presidentti Jeltsin tarjosi myös Suomelle Kremlin salaisia asiakirjoja, mutta presidentti Mauno Koivisto ei ottanut tarjousta vastaan. Jos Koivisto olisi tuntenut pienintäkään kiinnostusta oman maan historian salaisia ja vielä selvittämättömiä vaiheita kohtaan, hän olisi jo kesällä 1992 saanut myös talvisodan taustoja koskevat Kremlin asiakirjat ja me suomalaiset tietäisimme nyt paljon enemmän.
Joko Koivisto on täysin typerä ja hidasjärkinen, eikä siksi osannut tarttua toimeen kun oli tarvis tai sitten hän on läpimätä kommari, joka ei suostunut myöntämään totuutta ihailemansa järjestelmän tuhosta.
Ei voi kuin harmitella sitä, ettei Kekkonen ennen sairastumistaan valinnut itselleen seuraajaa eikä Kreml olisi myöntynyt Koiviston valintaan. Paljon olisi toisin ilman Koivistoa, meillä olisi Karjala eikä inkeriläisryssiä.
Onneksi Koivisto ei asettunut ehdolle kolmennelle kaudelle, vaikka silloin oli vielä mahdollisuus siihen. Kamalaa ajatella, että hänestä olisi päästy vasta neljä vuotta sitten ja seuraajana heti historian huonoin presidenttimme, Tavja Halonen.
Näinhän se oli. Koivisto sinetöi Karjalan kohtalon, osaksi Neuvosto-Venäjää.
Nyt on vähän myöhäistä itkeä menetetyn perään, olisi pitänyt toimia 15 vuotta sitten.
Niin juuri.
Suomen sosialidemokraattien solidaarisuus päättyy Stalinin rajalle.
Sosialistisesti suuntautuneet suomalaiset haluavat, että köyhyys ja kurjuus alkavat heti Stalinin rajalta itään, ja että Suomen hyvinvointivaltiomalli ei saa koskaan päästä laittamaan asioita kuntoon itäisen Suomen miehitetyillä alueilla.
Heidän mielestään solidaarisuus kuuluu Chilen, Nicaraguan ja palestiinalaisten köyhille, mutta ei Suomen itäosiin.
Suomen itäosat eivät ole osa sosialistista internationaalia. Ne ovat olematon osa maapalloa, valkoinen läiskä, epä-alue.
*****
Sama koskee markkinatalouden ystäviä. Heille on tärkeintä käydä kauppaa Kiinan, Singaporen, Etelä-Afrikan ja Brasilian kanssa, ja jos Venäjälle mennään, niin sitten Pietariin ja Moskovaan.
Karjala on epäalue, olematon valkoinen läiskä, josta pitää vaieta ja luopua.
****
Koivisto ukopoliittisena visionäärinä oli Tunarien Tunari !
Kirjoittanut: Matti-Keränen 9.1.2005 klo 14.36
09.01.2005 kello 14.30 Matti Keränen , Salla.
" SUOMEN PANKIN KUMMITUS " olikin " Suuren Harhaanjohtajamme " pääroolina koko presidenttikautensa ajan !
Suuri lama pankkiromahduksineen , massatyöttömyyksineen ja ennätysdevalvaatioineen osoitti täydellisesti " Meidän Manun " typeryyden talouspolitiikkamme johtajana ja visionäärinä.
Lienee aika merkillistä , etteivät tätä asiaa ole hoksanneet aina mukamas niin valppaat tiedotusvälineemme. Sensaatioita ja lööppejä kyllä osataan repiä monista vähäpätöisemmistäkin aiheista. Mutta se varsinainen " Iso Kala " on jätetty syvyyksiensä pimentoon.
Mauno Koivistohan osallistui koko presidentuurinsa ajan aktiivisesti Suomen Pankin rahapollitiikkaan - tosin kulissien takana. Kun sitten pääjohtaja Kullberg sai potkut , niin ne potkut tulivat syystä kyllä. Mutta potkut tulivat lähinnä siitä syystä , että Kullberg päästi reviirilleen aivan asiaankuulumattoman herran - Mauno Koiviston.
Tällä herralla olisi kyllä ollut tarpeeksi tekemistä omissakin virkatoimissaan. Mutta ne hän laiminlöi suurelta osaltaan ja tyytyi näpertelemään vain " Suomen Pankin Kummituksena ". Muuallahan kun puhutaan " Oopperan Kummituksesta " , niin meillähän se oli ikioma sovellutuksemme tästä hienosta teemasta nimeltään " Suomen Pankin Kummitus " !
Mitä tulee sitten " SUUREN HARHAANJOHTAJAMME " suuriin visioihin ulkopolitiikassa , niin nehän ne vasta ovatkin mieleeenpainuvia. Otetaanpa muutamia huippuesimerkkejä.
Kun Vilnassa Neuvostoliiton panssarit litsasivat mielenosoittajia alleen , kun Eestissä kiehui " Laulava Vallankumous " ja kun Puolaa normalisoitiin Stan Wojennyyn diktaattori Jaruzelskin johdolla , niin mitähän tekikään Manu - tuo " SUURI HARHAANJOHTAJAMME " ?
Manu - presidenttimme jakeli isällisiä neuvojaan naapureillemme Baltian pienkansoille : " Älkää hyvän tähden alkako elämöimään itsenäisyydellänne ! Älkää tavoitelko utopioita ! Tyytykää vaan vuosikymmenien aikaiseen kommunistiorjuuteenne ! ".
Ennenkaikkea Manu varoi kuin ruttoa kosketusta Puolan ja Neuvostoliiton toisinajattelijoihin. Siinäpä olikin meille oikein visionääriä kerrakseen. Paitsi että tämä visionääri romutti Suomen talouspolitiikan, niin hän lisäksi romutti maamme kuvan jälkikommunistisessa Euroopassa !
Kyllähän nyt Puolan , Tshekin , Baltian ym. maiden vallassaolijat muistavat oikein hyvin 1980 - luvun Suomen ulkopoliittisen typeryyden ja se vaikuttaa vielä pitkälti tulevaisuuteemme EU - Euroopassa.
Minulle onkin suoraan sanottu ihmetellen monet kerrat näissä maissa seuraavasti : " Kuinka te Suomalaiset olitte unohtaneet niinkin totaalisesti Talvisotanne perinnön ja seisoitte sortajiemme rinnalla katkeraan loppuun asti ? ".
Ainoa puolusteluni oli seuraavaa : " Presidenttimme olikin vallan ainutkertainen ídiootti niin ulko- kuin sisäpolitiikassaankin. Hän onnistui johtamaan maamme kaikkien aikojen suurimpaan talousromahdukseen vaikka muu maailma eli talouskasvun ja rauhantilan aikoja ... ".
... Ja kaikenlisäksi tämä bankrotin talouspoltiikalaan tehnyt TURUN VIISASTELIJAMME julkesi vielä esiintyä oikein talous - ja pankkinerona !!!