JT+adventisti ==> ex-adventisti+adventismin orja

Palstan tunnetuin ja aktiivisin ex-adventisti kertoo avoimesti taustastaan: "Lapsuudessa olin paljon tekemisissä jehovan todistajien kanssa. Istuin konventit, kokouksia, kirjantutkimisia, lehtensä tuli vuosikaudet. Voi sanoa että tunnen opin."

Adventismista ei pääse eroon vaikka eroaakin Adventtikirkosta ja sama on myös JT:ssa.
Adventismi orjuuttaa ihmisiä.
3251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ja sitten kun tällä palstalla kirjoittaa henkilö joka on ollut JT:ssa 35vuotta,siellä vanhin ja evankelista(tienraivaaja) viittaa tuo lapsuudessa kokouksissa käynyt aitoa ex-jt:aa kintaalla.Hän kokouksissa istunut lapsuudessa tietää paremmin?

Äänestä

Kuten moni varmaan on palstalla lukenut, olin adventisti viitisen vuotta.

Myönnän, että minun oli vaikea päästä irti adventismista tunnetasolla: katkeruus ja kiukku oli kovaa kun koin tulleeni petetyksi ja monta vuotta hukkaan heitetyiksi Adventtikirkossa. Mutta vähitellen pääsin siitä ylitse, eheydyin ja sain parempaa ajateltavaa ja tehtävää. Katkeruus ja kiukku menivät ohitse.

Nykyään sitten, kun tämän Adventismi- palstan löysin, minusta on mukavaa ja ihan mielenkiintoista seurata adventismia sivuavia keskusteluja, osallistua niihin ja tehdä avauksia välillä ja lueskella, millaisia näkemyksiä ihmisillä on. Niin adventisteilla kuin ex-adventisteilla, jopa ateisteilla. Ja ketä muita täällä sitten onkin.

Äänestä
  • Minusta olisi kovin hyvä ja tärkeä oppia tuntemaan omaa sisäistä minäänsä, erään hyvin tärkeän käytännöllisen elämänsä suhteen, että mistä etsii ja mistä hän voisi löytää, sen "Jumalan" jota hän voisi oikeasti palvella eli elää yksinomaan hänen vaatimustensa tasolla, eli jos ihminen tahtoo, että "KAIKKEUDELLINEN jUMALAN HYVYYDELLINEN VOIMA" ja tahto hänen sisäistä elämäänsä johtaa, niin ei kai sinun tule ensimmäiseksi kääntää katsettas siihen jota mahdollisesti sinussa on. Vaan tehdä sitä hyvää, tai kasvattaa sitä hyvän "viljaa" joka tukahduttaa rikkarouhon kasvun, aivan niinkuin Kristus sanoo eräässä vertauksessaan; jos pellolla on hyvää viljaa, että rikkaruohoa, niin ei pidä ottaa rikkaruhoa pois, ettei samalla tulisi hydettyä "hyvääkin" - viljaa pois, vaan antaa niiden yhdessä kasvaa elon leikkuuseen asti

    Äänestä

  • Joo aivan totta. Jeesus opetti tosiaan vertauksessaan, että hyvä vilja ja luste kasvavat pellossa ajan loppuun asti ja vasta viimeisenä päivänä tapahtuu erottelu. Nyt ei pidä mennä lustetta poiskitkemään, ettei vahingossa hyväkin vilja tulisi kitkettyä pois.

    Äänestä

  • old_profile_70060 kirjoitti:

    Joo aivan totta. Jeesus opetti tosiaan vertauksessaan, että hyvä vilja ja luste kasvavat pellossa ajan loppuun asti ja vasta viimeisenä päivänä tapahtuu erottelu. Nyt ei pidä mennä lustetta poiskitkemään, ettei vahingossa hyväkin vilja tulisi kitkettyä pois.

    /// Nyt ei pidä mennä lustetta poiskitkemään, ettei vahingossa hyväkin vilja tulisi kitkettyä pois. ///

    Tämäkin Raamatunkohta on näppärästi tulkittu käsittämään seurakuntaa, vaikka Jeesus puhuu siinä MAAILMASTA. Ilmeisesti Äitikirkon perintöä sekin, jolla sitten selitetään sitä, miksi esimerkiksi meidänkin maassamme lähes kaikki julkijumalattomatkin kuuluvat tähän "Jumalan valtionseurakuntaan" eli kirkkoon. Eihän ole olemassa mitään niin suurta syntiä, että sen vuoksi erotettaisiin kirkosta, paitsi tietenkin kirkollisveron maksamattomuus ja "kerettiläisyys"... pahimmat synnit ikinä, mitä kirkko tietää...

    Matt.13
    Rikkaviljavertauksen selitys

    36 Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois ja meni sisälle. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta." [Matt. 15:15; Mark. 7:17]
    37 Hän vastasi heille: "Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika.
    38 PELTO ON MAAILMA. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. [1. Joh. 3:10]
    39 Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. [Joel 4:13; Ilm. 14:15]
    40 Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa.
    41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. [Sef. 1:3]

    Tässä on todellinen opetus asian suhteen koskien seurakuntaa, mutta kirkkohan ei ole mikään Jumalan seurakunta, vaan Antikristuksen väärennös siitä.

    1. Kor.5
    9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
    10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
    11 Vaan minä kirjoitin teille, että JOS JOKU, JOTA KUTSUTAAN VELJEKSI, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
    12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
    13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "POISTAKAA KESKUUDESTANNE SE, JOKA ON PAHA."

    Äänestä

  • Hyvä tarkennus sinulta kerettiläinen-- , että pelto on nimenomaan maailma. Sehän se on.

    Ongelmana tässä valtioluterilaisessa kirkossa onkin kirkkokurin puute eli tekee mitä tekee niin esiin ottamasi Paavalin opetuksen vastaisesti ei poisteta keskuudestansa sitä, joka on paha, vaan kaikki käy. Vaikka eläisi miten karkeaa ja julkijumalatonta syntielämää ja vaikka olisi umpiateisti niin kaikki kelpaavat kirkon jäseniksi - kas kun heiltäkin saa periä sitä kirkollisveroa, niin eipä eroteta ketään koskaan minkään syyn takia.

    Äänestä

  • Mikä lie sinua kiukuttanut. Mutta ajatellen yleensä kirkothan ovat julistamassa iankaikkista elämää, tavalla tahi toisella.
    Ennemmin minä kantaisin kiukkua jumalattomuuden menoille, sillä raha kuluu, menee terveys ja maine. Kapakat varmasti yrittävät parhaansa viihdyttääkseen ihmistä, mutta se ei ole ilmaista se. Siellä odotetaan, että on orhapirtelö nokan edessä, tai jotain muuta miestä väkevämpää.
    Ohrapirtelöt alkaa näkyä vartalossa ja tuoksahtaa kaupankassajonossa.
    Vaikuttaa perheen elämään ja lapsien onneen, tosin ei positiivisesti.
    Mukana voi tulla keuhkoja tuhoava tupakka, ja joskus joku on tuumannut ,että oli tupakkalakossa niin ja niinkauan, mutta kun meni sinne kaljalle, niin retkahin, yhteen ja kahteen. Siitä lähti sitten aski taas palamaan.

    Ne kuluttaa kyllä lompakkoa, ja tupakkakin elämänkirjon savuten kuluttaa sen Audin verran ekuja taivaalle, ainkain jos terveyskeskusmainoksiin uskoo.
    Siis maailmaan kulutettu aika varmaan pitäisi närästää enemmän, kuin jossain kirkossa oleilu, sillä kirkoissa voi kuitenkin rakentua sanasta niin paljon, että jos myöhemmin tulee erinäköiseen päätelmään olosrk. niin jäähän siitä olleesta ajasta jokin päämoma takaraivoon olemaan.

    Jos se adventistien kirkko on ollut kengässä hiertävä kivi, niin uskoisin raamatullisen sapatin ainakin selvinneen, sekä ettei ihmistä kiduteta iankaiken. Voi joku terveellisempi elämäntapavalinta olla näköalassa ja kaikkea näitä ei jokapaikasta löydy.

    Siis, kun "lähtee" jostain, vie matkassaan ehkä hyvät eväspalaset sitten jaettavaksi. Ettei siitä nyt kannata niin hirveästi ongelmaa ottaa.
    Elämäkin on rajallista, ja jos se oli maailmasta pois, onhan sekin ollut parempi, kuin se olisi ollut toisinpäin.

    Jos ne vuodet olisit ollut maailmassa, niin olisitkokaan täällä??
    Maailma voi kampata elämänkin keskenikien, monella eri tapaa, mitä itse olen nähnyt ihmiskohtaloina tässä ajassa.

    Äänestä

  • Olet toki oikeassa siinä, että "Mutta ajatellen yleensä kirkothan ovat julistamassa iankaikkista elämää, tavalla tahi toisella".

    Kirkoissa on kuitenkin erilaisia epäkohtia ja ev-lut. kansankirkossa just se kirkkokurin puuttuminen ja paljon jalansijaa saanut liberaaliteologinen kaikki käy (paitsi Jumalan Sanan klassiset totuudet)- meininki on sellaista, mitä en hyväksy.

    Adventtikirkko ei tunnetasolla minua ole enää aikoihin hiertänyt, pääsin eroamisvaiheen katkeruudesta yli ja ohi jonkin ajan kuluttua. Ja Adventtikirkon hoitopaikassa (Hopeaniemen kylpyläparantolassa) minut suorastaan pelastettiin todennäköiseltä kuolemalta, niin hyvää hoitoa sain ja aloin elpymään niin että jos olisin ne vuodet ollut maailmassa niin ihan totta, olisin voinut olla kuollut jo ajat sitten.

    Äänestä

  • totuusfrii.....kille kirjoitti:

    Mikä lie sinua kiukuttanut. Mutta ajatellen yleensä kirkothan ovat julistamassa iankaikkista elämää, tavalla tahi toisella.
    Ennemmin minä kantaisin kiukkua jumalattomuuden menoille, sillä raha kuluu, menee terveys ja maine. Kapakat varmasti yrittävät parhaansa viihdyttääkseen ihmistä, mutta se ei ole ilmaista se. Siellä odotetaan, että on orhapirtelö nokan edessä, tai jotain muuta miestä väkevämpää.
    Ohrapirtelöt alkaa näkyä vartalossa ja tuoksahtaa kaupankassajonossa.
    Vaikuttaa perheen elämään ja lapsien onneen, tosin ei positiivisesti.
    Mukana voi tulla keuhkoja tuhoava tupakka, ja joskus joku on tuumannut ,että oli tupakkalakossa niin ja niinkauan, mutta kun meni sinne kaljalle, niin retkahin, yhteen ja kahteen. Siitä lähti sitten aski taas palamaan.

    Ne kuluttaa kyllä lompakkoa, ja tupakkakin elämänkirjon savuten kuluttaa sen Audin verran ekuja taivaalle, ainkain jos terveyskeskusmainoksiin uskoo.
    Siis maailmaan kulutettu aika varmaan pitäisi närästää enemmän, kuin jossain kirkossa oleilu, sillä kirkoissa voi kuitenkin rakentua sanasta niin paljon, että jos myöhemmin tulee erinäköiseen päätelmään olosrk. niin jäähän siitä olleesta ajasta jokin päämoma takaraivoon olemaan.

    Jos se adventistien kirkko on ollut kengässä hiertävä kivi, niin uskoisin raamatullisen sapatin ainakin selvinneen, sekä ettei ihmistä kiduteta iankaiken. Voi joku terveellisempi elämäntapavalinta olla näköalassa ja kaikkea näitä ei jokapaikasta löydy.

    Siis, kun "lähtee" jostain, vie matkassaan ehkä hyvät eväspalaset sitten jaettavaksi. Ettei siitä nyt kannata niin hirveästi ongelmaa ottaa.
    Elämäkin on rajallista, ja jos se oli maailmasta pois, onhan sekin ollut parempi, kuin se olisi ollut toisinpäin.

    Jos ne vuodet olisit ollut maailmassa, niin olisitkokaan täällä??
    Maailma voi kampata elämänkin keskenikien, monella eri tapaa, mitä itse olen nähnyt ihmiskohtaloina tässä ajassa.

    Mielestäni seurakunnan kuuluu elää sanasta ja julistaa pelkkää totuutta. Siis kaiken toiminnan perustana täytyy olla oikea oppi. Mitä se hyödyttää maailman ihmisen tulla laitokseen, jolla on "leveät seinät ja korkea katto", ellei se julista täyttä lakia ja täyttä armoa?

    Room 3:19,20 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

    Ef 2:8,9 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

    5Moos. 8:3 Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.

    Äänestä

  • old_profile_60829 kirjoitti:

    Minusta olisi kovin hyvä ja tärkeä oppia tuntemaan omaa sisäistä minäänsä, erään hyvin tärkeän käytännöllisen elämänsä suhteen, että mistä etsii ja mistä hän voisi löytää, sen "Jumalan" jota hän voisi oikeasti palvella eli elää yksinomaan hänen vaatimustensa tasolla, eli jos ihminen tahtoo, että "KAIKKEUDELLINEN jUMALAN HYVYYDELLINEN VOIMA" ja tahto hänen sisäistä elämäänsä johtaa, niin ei kai sinun tule ensimmäiseksi kääntää katsettas siihen jota mahdollisesti sinussa on. Vaan tehdä sitä hyvää, tai kasvattaa sitä hyvän "viljaa" joka tukahduttaa rikkarouhon kasvun, aivan niinkuin Kristus sanoo eräässä vertauksessaan; jos pellolla on hyvää viljaa, että rikkaruohoa, niin ei pidä ottaa rikkaruhoa pois, ettei samalla tulisi hydettyä "hyvääkin" - viljaa pois, vaan antaa niiden yhdessä kasvaa elon leikkuuseen asti

    Jaa-a Norlunde, monet ovat etsineet Jumalaa omasta itsestään mutta sieltä sitä ei kukaan tule koskaan tule löytämään.
    Se mikä minua kummastuttaa eniten on, että niin sanotut uskovat ovat kaiken aikaa tyrkyttämässä sitä omaansa kaikille muillekin ja usein erittäin itsepäisesti - mitä sekavampaa sen itsepäisempiä ollaan.
    Jos ei Jumalaa haeta Jumalana on etsiminen turhaa sen olen minä ainakin havainnut omassa elämässäni , mikä tarkoittaa että ihmisen tulisi nähdä ero ihmisyyden ja jumalauuden välillä.

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Mielestäni seurakunnan kuuluu elää sanasta ja julistaa pelkkää totuutta. Siis kaiken toiminnan perustana täytyy olla oikea oppi. Mitä se hyödyttää maailman ihmisen tulla laitokseen, jolla on "leveät seinät ja korkea katto", ellei se julista täyttä lakia ja täyttä armoa?

    Room 3:19,20 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

    Ef 2:8,9 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

    5Moos. 8:3 Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.

    ¤Mielestäni seurakunnan kuuluu elää sanasta ja julistaa pelkkää totuutta. Siis kaiken toiminnan perustana täytyy olla oikea oppi.¤
    ____

    Oletko jo löytänyt sen kirkon/lahkon/seurakunnan /pastorin/naapurin .. tai ihan kenet tahansa joka "julistaa pelkkää totuutta" ?

    Jos olet niin kerro minullekin missä - olisin kiinnostunut kuulemaan. Ehkä sinulla on antaa jokin linkki jostain kirkosta jossa julistetaan "pelkkää totuutta".

    yurkille vielä tämäkin.
    Jeesus kehoitti meitä ETSIMÄÄN ja se tarkoittaa ainakin minulle että etsivä ei ole löytänyt. Jeesus sanoi vielä esimerkiksi että "Minä olen tie" ja sen mukaan meidän on etsittävä sitä Jeesuksen osoittamaa tietä - sillä Jeesus jatkoi tuota lausettaan sanomalla että "Minä olen tie, TOTUUS ja ELÄMÄ. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" /Joh. 14:6
    Aika turhaa odottaa jonkin kirkon / lahkon/ seurakunnan/ pastorin/ naapurin .. tai ihan kenet tahansa "julistavan PELKKÄÄ totuutta". Sen sijaan meidän täytyy tyytyä rehellisiin totuutta etsiviin ihmisiin. Niihin jotka panevat totuuden päämääräkseen jotka haluavat totuutta enemmän kuin mitään muuta ja näkevät sen "malkan" omassa silmässään.

    Äänestä

  • Näero kirjoitti:

    Hyvä kysymys. En osaa vastata. Itsekin joudun kahlaamaan nettiä ja vertaamaan opettajien lausuntoja Raamatusta ja toisistaan. Löysin juuri asialliselta vaikuttavan blogin.

    > Jacob Prasch: A Vindictive Railer. Are These actions and Words Conducive Of A True Man Of God? <

    http://watchmanforjesus.blogspot.fi/2012/11/are-these-wordsactions-of-true-man-of.html

    Kuuntelin hepreaa ja kreikkaa osaavan Jacob Praschin opetusta. Etsin tietoa hänestä ja löysin em. blogin. Tässä näyte Praschin opetuksesta. Se käsittelee aihetta: "Juutalaisille ensin." Mitä tapahtui Israelille luopumuksen tähden, tapahtuu myös uudenliiton seurakunnalle luopumuksen takia. Tapahtuu karkotus Babyloniin. Todistamme par'aikaa tuota kehitystä. Käytännössä jälkikristillinen maailma on luopumuksen tilassa. Voimme nähdä nyky-Baabelin kehityksen.

    https://www.youtube.com/watch?v=dWKdYUpqVIk&feature=youtu.be&t=19m

    Tisha b'Av on merkittävä juutalaisen kalenterin päivämäärä Israelin historiassa. Siihen liittyy suuria tapahtumia/onnettomuuksia.

    > Tisha B’Av, also known as the Jewish Fast of Av, is a period of fasting, lamentation and prayer to remember the destruction of the First and Second Temples of Jerusalem. The Jewish people still continued the fast day even after they rebuilt the First Temple after the Babylonians destroyed it in 586 BCE. The Romans destroyed the Second Temple by burning it in 70 CE and this marked the start of a long exile period for Jewish people. These are two of five sad events or calamities that occurred on the ninth day of the month of Av. The other three were when:

    Ten of the 12 scouts sent by Moses to Canaan gave negative reports of the area, leading to the Israelites’ despair.

    The Romans captured the fortress city of Beitar, the last stronghold of the leaders of the Bar Kochba revolt, and thousands of Jewish people, including Bar Kokhba (or Kochba), were massacred in 135 CE.

    The city of Jerusalem was destroyed in 136 CE.

    Tisha B’Av is a sad day that observes other major disasters and tragedies that Jewish people experienced throughout history, including the expulsion of the Jewish people from England in 1290 and from Spain in 1492, as well as the mass deportation of Jewish people from the Warsaw Ghetto during World War II. <

    http://www.timeanddate.com/holidays/us/tisha-b-av

    Nyky-Baabel:

    https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=eu babel tower

    Mielestäni on tärkeää pyrkiä pysymään sanassa ja tulkitsemaan mahdollisimman vähän. Annan esimerkin. Luojamme teki meille helpoksi luottaa nopeaan luomiseen, koska Hän loi kasvit ennen aurinkoa.

    https://www.youtube.com/watch?v=bLHB_hNk42g

    Ps. Suositan lämpimästi:)

    http://luominen.fi/

    http://creation.com/

    Äänestä

  • Näero kirjoitti:

    yurkille vielä tämäkin.
    Jeesus kehoitti meitä ETSIMÄÄN ja se tarkoittaa ainakin minulle että etsivä ei ole löytänyt. Jeesus sanoi vielä esimerkiksi että "Minä olen tie" ja sen mukaan meidän on etsittävä sitä Jeesuksen osoittamaa tietä - sillä Jeesus jatkoi tuota lausettaan sanomalla että "Minä olen tie, TOTUUS ja ELÄMÄ. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" /Joh. 14:6
    Aika turhaa odottaa jonkin kirkon / lahkon/ seurakunnan/ pastorin/ naapurin .. tai ihan kenet tahansa "julistavan PELKKÄÄ totuutta". Sen sijaan meidän täytyy tyytyä rehellisiin totuutta etsiviin ihmisiin. Niihin jotka panevat totuuden päämääräkseen jotka haluavat totuutta enemmän kuin mitään muuta ja näkevät sen "malkan" omassa silmässään.

    Kiitos Näero. On todellakin tärkeää nähdä malka omassa silmässä. Onneks on Raamattu:)

    Biblia (1776) Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihenasti kuin se sielun ja hengen eroittaa, ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja sydämen aivoitusten tuomari,

    Biblia (1776) Ja hän vaivasi sinua ja antoi sinun isota, ja ravitsi sinun mannalla, jota et sinä eikä sinun isäs tunteneet, antaaksensa sinun tietää, ettei ihminen elä ainoastansa leivästä; vaan kaikesta mikä Herran suusta lähtee, elää ihminen.

    Mitä etsintään ja kertakaikkiseen pelastukseen tulee...

    Joh 4:12 Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" 4:13 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, 4:14 mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."

    Tiit 3:4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, 3:6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, 3:7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

    Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

    Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Tärkeää on ymmärtää kutsun merkitys.

    > Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. <

    http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

    Summaus. Luojamme on uskomme alkaja ja loppuunsaattaja. Iloitkaamme siitä:)

    Biblia (1776) Ainoalle viisaalle Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, olkoon kunnia, ja majesteetti, ja valta, ja voima, nyt ja kaikessa ijankaikkisuudessa, amen!

    https://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

    Äänestä

  • old_profile_70060 kirjoitti:

    Joo aivan totta. Jeesus opetti tosiaan vertauksessaan, että hyvä vilja ja luste kasvavat pellossa ajan loppuun asti ja vasta viimeisenä päivänä tapahtuu erottelu. Nyt ei pidä mennä lustetta poiskitkemään, ettei vahingossa hyväkin vilja tulisi kitkettyä pois.

    Niin - tuota noin! Kyllä minun ymmärrykseni mukaan Jeesus Kristus tarkoitti yksilöllistä subjektia minää, jossa hyvä paha taistelevat persoonallisen minän vallast, eli hyvän ja pahan valtavoimasta, ja sitähän koko elämämme on taistelua oman persoonallisen itsekkään ja voittoa tavoittelevan minän kahleista vapautta kaipaavan sielun hyväksi, joka taistelu jatkuu elämämme päättymiseen asti. Meidän on vain kannettava tämä persoonallinen itsekäs todellisen Hengen-elämän vastustaja, eli niinkuin "kristityt kutsuvat tai sanovat sitä- Pyhän Hengen temppeliksi, aivan kuten Uusitestamenttikin Jeesuksen mainitsemana lihallisesta olemuksestamme mainitsee, mutta henki jossa sielumme jatkaa, palaa jälleen uudessa aineellisessa muodossa jatkaen edelleen realisessa - aineellisessa olossaan planeettamme elämää perinnöllisyyden elämän jatkuvalla toiminnalla, hylkäämättä ainoatakaan ihmisminä/sielua.

    Äänestä

Hei!

Kaukaa piti kaivaa jutun juurta.
Kuule, oli kovin kausiluontoista tilaisuudet JT-liikkeessä ja se johtui siitä että poikasena kesänviettopaikkani sukulaiseni puolison suku olivat Jehovan todistajia.
Kävimme tilaisuuksissa vain tapaamassa näitä sukulaiseni puolison sukulaisia, ja heidän luona virailtiin ahkerasti. Opin kuunteluoppilaana kyllä 1970 luvun JT- liikkeen pääasialliset perusteet. Mutta en valehtele kun sanon etten ole sanaakaan keskustellut uskon asioista sukulaiseni joka edesmennyt 1986, enkä kenenkään muunkaan kanssa koskaan uskon asioista. Niistä emme keskustelleet ja olin poikanen-. ja kesänviettopaikkani sukulaiseni eikä tämän puoliso eivät kumpikaan olleet uskovaisia eivätkä Jehovantodistajia siis. Toinen tuli uskoon kun en enää viettänyt maalla kesiäni.
Emme ainokaistakaan sanaa ole uskon asioista puhuneet, vaikkakin istuin kesänviettopaikkani ihmisten mukana konventteja, kirjantutkiskeluja, ja paikallisen seurakunnan kokouksia.
Minä en ole pahaa sanaa sanonut ainokaisestakaan kesänviettopaikkani ihmisen uskonasioista.
>>> Minun tapanani on keskustella täälläkin vain Raamatun kysymyksistä, ei ihmisen uskoa puntaroida miltään kantilta vaikka Jumalan paikalle tungosta on aina ollutkin.

Minulla on kaikenlainen mahdollinen käsikirja olemassa kyllä mistä näen JT- liikkeen teologian erilaisista kysymyksistä.

Adventtiliikkeen teologiaa tutkin ahkerasti 8- vuotta, alkaen 1995, kunnes viimeinenkin kysymys loksahti kohdalleen: Pitäisi jaksaa kirjoittaa taas Raamattu aiheisia kirjoituksiani.
Blogisssani on 20% viimeistelemättä, mutta niissä on intuitiivinen tieto ja Raamatunpaikat, eikä isoja virheitä että en niiden kanssa pidä kiirettä.
Kirjoitusaiheita aina lisää on ainakin 200 muistissakin, mutta blogin kirjoituksista löytyy tärkeimmät isoimmat kokonaisuudet.
On ollut paljon tekemistä ja väsymystäkin.

Jt- liikkeessäkin on tietenkin tosissaan olevia uskovaisia sen tietomäärän valossa mikä heillä on niin kuin kaikissa muissakin piireissä yksilöinä, siis yksilöinä.

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä
  • Sinä Jari oletkin ahkera kirjoittelija, olen tainnut blogiasi joskus lukeakin.

    Jatka vaan kirjoitteluasi täällä ja blogissasi jaksamisesi mukaan.

    Minullakin on blogisivusto, mutta haluan pitää sen suhteen matalaa profiilia enkä sitä käy täällä linkittelemään ja mainostamaan, kun haluan pysyä tuntemattomana.

    Äänestä

  • Teoreettinen adventismi on erilaista kuin käytännön adventismi. Mitä mieltä olet siittä että onko adventismista ja JT:sta vaikea päästä eroon vaikka eroaakin käytännössä?

    Äänestä

  • jarillekysymys kirjoitti:

    Teoreettinen adventismi on erilaista kuin käytännön adventismi. Mitä mieltä olet siittä että onko adventismista ja JT:sta vaikea päästä eroon vaikka eroaakin käytännössä?

    Hei!

    Yksilöllistä.
    Minulla ei ole mitään A-liikkeen teologiaa vastaan.
    Kirkon teologia on vakaasti Kristus kalliolla. Sitä mitä Jeesus opetti pelastavan uskon arvoista.
    "Adventismi" = Ilm 1:7-8 = Jokaisen paaparaisen ja mummon, likan ja sällin on pakko olla "adventisti" kaikissa piireissä jos aikoo olla uuden liiton kansalainen.
    "Adventus" lat. = Jeesuksen tulo.
    Minä en ollenkaan pyri eroon "adventismista." Minä en ole koskaan ollut Jehovantodista ja en voi muuttua Jehovantodistajaksi sillä omantunnon asiani ovat sen verran teologiassa erilaiset että minun pitäisi saada yksin kirjoittaa Vartiotorniseuran teologia että voisin olla Jehovantodistaja.
    Minä en ole kenenkään syyttäjä taikka tuomari, -pysyn vain Raamatun teologian asioissa.

    Ylipappi itse on uuden liiton ristityn kaiken antaja, opettaa, nuhtelee, Ilm 3:18-19, Hebr 2:17-18, 4:14-15, 8:10, 10:12-18, Ef 2:7-9.
    Ilm 12:17, 14:12, Hebr 12:14.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • jarillekysymys kirjoitti:

    Teoreettinen adventismi on erilaista kuin käytännön adventismi. Mitä mieltä olet siittä että onko adventismista ja JT:sta vaikea päästä eroon vaikka eroaakin käytännössä?

    Lisäys edelliseeni;

    Adventtiliikkeen teologia pitää vaan osata tulkita oikein. Perusopinkohdat riittävät ihmiselle ja niidenkin kanssa edistyä oman uskon mukaan jokainen. On huomioitava että kirkolla on aina ollut varsin korkea Raamatuntutkimustieto ja monet haluavat tietää sitten Raamatuntutkijoiden teologioita jotka voivat olla isoja ja sisältää useita isoja kokonaisuuksia jotka kaikki pitää osata ja ymmärtää että joku asia valkenisi. Sellaisista palstallakin väitellään ja kompuroidaan eikä ole riittäviä valmiuksia aina sitten yksilöillä olemassa ymmärtää hienoja isoja teologioita. Näitä ei saisi sotkea kirkon perusopetukseen.
    http://adventtikirkko.fi /perusopinkohdat

    Kaikilla ei ole aikaa tutkia päivät pitkät, on tyä ja perhekin monilla.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    "On huomioitava että kirkolla on aina ollut varsin korkea Raamatuntutkimustieto"

    Anna anteeksi mutta tuli hymy kasvoille kun tuon kohdan luin. On varmasti joiltain osin näinkin mutta kyllä on aivan hirvittävä määrä aukkojakin ja korjattavaa. En ala niitä tähän listaamaan mutta tämä on minun näkemykseni.

    Äänestä

  • /// Adventtiliikkeen teologiaa tutkin ahkerasti 8- vuotta, alkaen 1995, kunnes viimeinenkin kysymys loksahti kohdalleen: Pitäisi jaksaa kirjoittaa taas Raamattu aiheisia kirjoituksiani ///

    Kun sinä Jari kerran olet niin ahkera Raamatun tutkistelija ja haluat kirjoittaa Raamattu aiheisia kirjoituksia, niin sinähän voisitkin vastata siihen kysymykseeni, jonka olen esittänyt jo monta kertaa tällä palstalla. Tähän mennessä ainoastaan eräs Jehovan todistaja on vastannut siihen, kukaan muu ei ole joko osannut tai halunnut.

    Kysymys kuuluu:
    Mitä Jesaja tarkoittaa sillä, kun hän sanoo seurakunnan olevan HEDELMÄTÖN ja siitä on syytä jopa RIEMUITA Jes.54.
    Sen sijaan Babylon puolestaan ylpeilee lapsillaan, mikä taas Jesajan mukaan ei ole ollenkaan hyvä asia Jes.47.
    Joten mikä on sinun selityksesi tälle inhimillisesti ajatellen käsittämättömälle asialle. Kiitos jo etukäteen!

    Äänestä

  • kerettiläinen-- kirjoitti:

    /// Adventtiliikkeen teologiaa tutkin ahkerasti 8- vuotta, alkaen 1995, kunnes viimeinenkin kysymys loksahti kohdalleen: Pitäisi jaksaa kirjoittaa taas Raamattu aiheisia kirjoituksiani ///

    En tiedä mitä varsinaisesti haet kun kyselet tätä asiaa niin monelta. Tämä kohta voidaan nähdä niin monessa eri valossa, jos ajattelee esimerkiksi analogiaa Hannaan (1 Sam 2:5) tai toisaalta voidaan ajatella tässä puhuttavan Israelista vaimona - ja edelleen Israelista esikuvana seurakunnasta. Jokaiselle näille löytyy selitys, ja tietysti voit itse miettiä mikä niistä sopii parhaiten, vai sopivatko kaikki ?
    Jos tuossa ei vielä ole tarpeeksi, voit yhtä hyvin ajatella kohdan puhuvan yksittäisestä uskovasta - itse hedelmättömästä, koska kaikki hyvä on Pyhän Hengen hedelmä, ja lapsettomasta koska vain Jumala voi tehdä ihmisen lapsekseen vaikka Paavali sanookin että "Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."
    Joten kerro nyt toki mistä tulkinnasta itse haluat keskustella ?

    Äänestä

  • Exap kirjoitti:

    /// Joten kerro nyt toki mistä tulkinnasta itse haluat keskustella ? ///

    En minä halua rajoittaa tulkintoja, vaan kysyin yksinkertaisesti, miksi "hedelmättömyys" on riemun aihe Jesajan mukaan, kun taas lapsilla ylpeileminen on Babylonin touhua? Lukekaa nuo luvut Jes. 47 ja 54 läpi ajatuksen kanssa ja kertokaa, mitä niistä löydätte.

    Äänestä

  • Hymytuli kirjoitti:

    "On huomioitava että kirkolla on aina ollut varsin korkea Raamatuntutkimustieto"

    Anna anteeksi mutta tuli hymy kasvoille kun tuon kohdan luin. On varmasti joiltain osin näinkin mutta kyllä on aivan hirvittävä määrä aukkojakin ja korjattavaa. En ala niitä tähän listaamaan mutta tämä on minun näkemykseni.

    Hep- Hymyile Sinä rauhassa. Peilistä näkee miten leveä hymy on.

    1800 luvulla ei uskonpuhdistajilla ole ollut kaikkea tietoa mitä meillä tänään.
    Itse Jumalaa on tarvittu Ilm 14:6-13 uskonpuhdistuksen metodien missioissa.
    Teologiset tiedekunnat ovat hyvin vanhoja. Hengellinen Raamatun uskonnon kristinusko on usein eri asia kuitenkin, ja tarvitaam Ilm 19:10 missiota apuun, eli itse Jeesuksen Kristuksen -Jumalan rakkautta, vakaumuksellista ja kuuliaista pyhitystä ja palavaa uskoa lisäksi; Ilm 14:12, Hebr 12:14, Ef 2:7-9, Ilm 1:7-8.
    > Elävän veden lähteille siis Jeesuksen opissa ja rakkaudessa Jumalaan- Jeesukseen.

    Så där vidare

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • kerettiläinen-- kirjoitti:

    /// Adventtiliikkeen teologiaa tutkin ahkerasti 8- vuotta, alkaen 1995, kunnes viimeinenkin kysymys loksahti kohdalleen: Pitäisi jaksaa kirjoittaa taas Raamattu aiheisia kirjoituksiani ///

    Kun sinä Jari kerran olet niin ahkera Raamatun tutkistelija ja haluat kirjoittaa Raamattu aiheisia kirjoituksia, niin sinähän voisitkin vastata siihen kysymykseeni, jonka olen esittänyt jo monta kertaa tällä palstalla. Tähän mennessä ainoastaan eräs Jehovan todistaja on vastannut siihen, kukaan muu ei ole joko osannut tai halunnut.

    Kysymys kuuluu:
    Mitä Jesaja tarkoittaa sillä, kun hän sanoo seurakunnan olevan HEDELMÄTÖN ja siitä on syytä jopa RIEMUITA Jes.54.
    Sen sijaan Babylon puolestaan ylpeilee lapsillaan, mikä taas Jesajan mukaan ei ole ollenkaan hyvä asia Jes.47.
    Joten mikä on sinun selityksesi tälle inhimillisesti ajatellen käsittämättömälle asialle. Kiitos jo etukäteen!

    Hei!

    Hedelmätön seurakunta on vertauksessa viileä ja muodollinen ja tilanteessa jossa seurakunta odottaa Jeesusta Kristusta tulevaksi.
    Seurakunnan vertauksen hedelmä on Jeesus Kristus.
    Hedelmättömän seurakunnan lapsilta puuttuu rakkaus, että seurakunnasta tulisi aito ja hedelmällinen tulokseltaan.
    Babylon on läpi Raamatun kulkevaa vertausta ihmismassasta jolla on synnillinen elämänvietto, mutta saattaa olla muodollista kristillistä toimintaa. Ilm 17-18, 1 Moos 11.
    - Palavan uskon pitää voittaa ollakseen Jeesuksen Kristuksen-
    Jes 54 kertoo syntien Vapahtajasta ja uskon antajasta; Kol 1:12-
    Uusi Jerusalem_ Kuvausta -profetiaa jo tässä Jes 54:11- uudesta uskonelämän keskuspaikasta uudessa maassa; Ilm 21:9-
    Seurakunnat tänään kärsivät laodikean ilmiöstä Ilm 3:14-20- mutta yksilöitä on Jeesukselle Kristukselle pyhittyneitä. Jeesus Kristus on elävä Välimies taivaallisessa- Hebr 8:1-2, 2:17-18, 10:12-18.

    Kol 1: 12 Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. 13 Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.

    Tuossa Jarin esiin ottamassa Raamatun kohdassa kirjoitetaan siitä kuinka meitä kehoitetaan kiittämään Isää ..

    Tuli tätä lukiessani mieleen sekin kuinka Jeesuskin opetti ihmisiä rukoilemaan Isää - ei itseään ..

    Mielestäni tämäkin on yksi sellainen asia, joka antaa kuvan siitä kuinka muutamissa lahkoissa ajatellaan .. kun niissä rukoillaan Poikaa Isän sijaan..

    Mitä sanotte rukoilijat, onko tämä tärkeä asia ? Siis ketä ja kuinka rukoillaan.. Omat rukoukseni menevät aina Isälle .. vaikkakin Pojan nimessä ..

    alex

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hep- Hymyile Sinä rauhassa. Peilistä näkee miten leveä hymy on.

    1800 luvulla ei uskonpuhdistajilla ole ollut kaikkea tietoa mitä meillä tänään.
    Itse Jumalaa on tarvittu Ilm 14:6-13 uskonpuhdistuksen metodien missioissa.
    Teologiset tiedekunnat ovat hyvin vanhoja. Hengellinen Raamatun uskonnon kristinusko on usein eri asia kuitenkin, ja tarvitaam Ilm 19:10 missiota apuun, eli itse Jeesuksen Kristuksen -Jumalan rakkautta, vakaumuksellista ja kuuliaista pyhitystä ja palavaa uskoa lisäksi; Ilm 14:12, Hebr 12:14, Ef 2:7-9, Ilm 1:7-8.
    > Elävän veden lähteille siis Jeesuksen opissa ja rakkaudessa Jumalaan- Jeesukseen.

    Så där vidare

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Niin näkee peilistä ja se on leveä se hymy.

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hei!

    Hedelmätön seurakunta on vertauksessa viileä ja muodollinen ja tilanteessa jossa seurakunta odottaa Jeesusta Kristusta tulevaksi.
    Seurakunnan vertauksen hedelmä on Jeesus Kristus.
    Hedelmättömän seurakunnan lapsilta puuttuu rakkaus, että seurakunnasta tulisi aito ja hedelmällinen tulokseltaan.
    Babylon on läpi Raamatun kulkevaa vertausta ihmismassasta jolla on synnillinen elämänvietto, mutta saattaa olla muodollista kristillistä toimintaa. Ilm 17-18, 1 Moos 11.
    - Palavan uskon pitää voittaa ollakseen Jeesuksen Kristuksen-
    Jes 54 kertoo syntien Vapahtajasta ja uskon antajasta; Kol 1:12-
    Uusi Jerusalem_ Kuvausta -profetiaa jo tässä Jes 54:11- uudesta uskonelämän keskuspaikasta uudessa maassa; Ilm 21:9-
    Seurakunnat tänään kärsivät laodikean ilmiöstä Ilm 3:14-20- mutta yksilöitä on Jeesukselle Kristukselle pyhittyneitä. Jeesus Kristus on elävä Välimies taivaallisessa- Hebr 8:1-2, 2:17-18, 10:12-18.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    /// Hedelmätön seurakunta on vertauksessa viileä ja muodollinen ja tilanteessa jossa seurakunta odottaa Jeesusta Kristusta tulevaksi. ///

    /// Seurakunnat tänään kärsivät laodikean ilmiöstä Ilm 3:14-20- mutta yksilöitä on Jeesukselle Kristukselle pyhittyneitä. Jeesus Kristus on elävä Välimies taivaallisessa- Hebr 8:1-2, 2:17-18, 10:12-18. ///

    No onko se sitten mielestäsi RIEMUN asia, että seurakunnat ovat viileässä ja muodollisessa Laodikean tilassa? Ei ainakaan Raamattu anna sellaista kuvaa.

    Ilm.3
    14 "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku: [Ilm. 1:5 | Joh. 1:3 ]
    15 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! [Room. 12:11]
    16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja SIKSI MINÄ OKSENNAN SINUT SUUSTANI.

    Sen sijaan "hedelmätöntä" ja "hylättyä" kehoitetaan riemuitsemaan, koska hänellä on "enemmän lapsia kuin aviovaimolla".
    Jes.54

    1 RIEMUITSE, HEDELMÄTÖN, sinä joka et koskaan synnyttänyt! HUUDA RIEMUSTA, ILOITSE, sinä joka et ole synnytyskipuja kokenut! Nyt sinulla, hylätyllä, on ENEMMÄN LAPSIA kuin konsanaan aviovaimolla, sanoo Herra. [Jes. 49:20; Gal. 4:27]

    Jes. 47 taas viittaa Babyloniin, joka uskoo istuvansa VALTAISTUIMELLA KUNINGATTARENA, eikä myöskään ole LESKI, eikä LAPSETON.

    Ilm.18
    7 Minkä hän on mainetta ja rikkautta ahnehtinut, saman verran antakaa hänelle tuskaa ja murhetta. Hän vakuuttelee yhä itselleen: 'Minä olen kuningatar ja istun valtaistuimella. LESKI EN OLE, surua en ikinä koe.' [Jes. 47:7,8; Sef. 2:15]
    8 Sen tähden häneen iskevät yhtenä ja samana päivänä kaikki hänelle langetetut vitsaukset, rutto, murhe ja nälkä, ja hänet poltetaan tuhkaksi. Väkevä on Herra Jumala, joka hänet on tuominnut! [Jes. 47:9; Jer. 50:34; Ilm. 17:16]

    Jes.47
    8 Ja nyt kuuntele, sinä nautiskelija, sinä joka elät turvattuna ja sanot mielessäsi: "Vain minä! Kukaan ei ole vertaiseni. MINÄ EN KOSKAAN JÄÄ LESKEKSI, KOSKAAN EN MENETÄ LAPSIANI!" [Sef. 2:15; Ilm. 18:7]
    9 Mutta tämä tulee osaksesi, tämä kaikki, äkkiä, yhtenä ja samana päivänä: LASTEN KUOLEMA JA LESKEYS...

    Miksi siis Babylonia tulee kohtaamaan leskeys ja lasten kuolema, ja miten se ilmenee käytännössä?

    Äänestä

  • Lisäys vielä edelliseen, että tämä "hedelmätön seurakunta" on myös saanut kokea "leskeytensä pilkkaa" toisin kuin valtaistuimella kuningattarena istuva Babylon.

    Jes.54
    4 Älä pelkää, sillä et sinä häpeään joudu; älä ole häpeissäsi, sillä et sinä ole pettyvä. Nuoruutesi häpeän sinä olet unhottava, LESKEYTESI PILKKAA et ole enää muistava.

    Äänestä

  • kerettiläinen-- kirjoitti:

    /// Hedelmätön seurakunta on vertauksessa viileä ja muodollinen ja tilanteessa jossa seurakunta odottaa Jeesusta Kristusta tulevaksi. ///

    /// Seurakunnat tänään kärsivät laodikean ilmiöstä Ilm 3:14-20- mutta yksilöitä on Jeesukselle Kristukselle pyhittyneitä. Jeesus Kristus on elävä Välimies taivaallisessa- Hebr 8:1-2, 2:17-18, 10:12-18. ///

    No onko se sitten mielestäsi RIEMUN asia, että seurakunnat ovat viileässä ja muodollisessa Laodikean tilassa? Ei ainakaan Raamattu anna sellaista kuvaa.

    Ilm.3
    14 "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku: [Ilm. 1:5 | Joh. 1:3 ]
    15 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! [Room. 12:11]
    16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja SIKSI MINÄ OKSENNAN SINUT SUUSTANI.

    Sen sijaan "hedelmätöntä" ja "hylättyä" kehoitetaan riemuitsemaan, koska hänellä on "enemmän lapsia kuin aviovaimolla".
    Jes.54

    1 RIEMUITSE, HEDELMÄTÖN, sinä joka et koskaan synnyttänyt! HUUDA RIEMUSTA, ILOITSE, sinä joka et ole synnytyskipuja kokenut! Nyt sinulla, hylätyllä, on ENEMMÄN LAPSIA kuin konsanaan aviovaimolla, sanoo Herra. [Jes. 49:20; Gal. 4:27]

    Jes. 47 taas viittaa Babyloniin, joka uskoo istuvansa VALTAISTUIMELLA KUNINGATTARENA, eikä myöskään ole LESKI, eikä LAPSETON.

    Ilm.18
    7 Minkä hän on mainetta ja rikkautta ahnehtinut, saman verran antakaa hänelle tuskaa ja murhetta. Hän vakuuttelee yhä itselleen: 'Minä olen kuningatar ja istun valtaistuimella. LESKI EN OLE, surua en ikinä koe.' [Jes. 47:7,8; Sef. 2:15]
    8 Sen tähden häneen iskevät yhtenä ja samana päivänä kaikki hänelle langetetut vitsaukset, rutto, murhe ja nälkä, ja hänet poltetaan tuhkaksi. Väkevä on Herra Jumala, joka hänet on tuominnut! [Jes. 47:9; Jer. 50:34; Ilm. 17:16]

    Jes.47
    8 Ja nyt kuuntele, sinä nautiskelija, sinä joka elät turvattuna ja sanot mielessäsi: "Vain minä! Kukaan ei ole vertaiseni. MINÄ EN KOSKAAN JÄÄ LESKEKSI, KOSKAAN EN MENETÄ LAPSIANI!" [Sef. 2:15; Ilm. 18:7]
    9 Mutta tämä tulee osaksesi, tämä kaikki, äkkiä, yhtenä ja samana päivänä: LASTEN KUOLEMA JA LESKEYS...

    Miksi siis Babylonia tulee kohtaamaan leskeys ja lasten kuolema, ja miten se ilmenee käytännössä?

    Hep-

    Et tainnut ymmärtää että seurakunnan hedelmä on Jeesus Kristus!
    Tässä koko riemu ja lysti ja hedelmä. Ilman Jeesusta olisi kaikki menetetty.

    Raamatusta voi etsiä kaikki vertauskuvat "leskestä" ja vetää siitä johtopäätöksiä.
    Minä en nyt kerkiä hakemaan kirjoja ja kansia hyllystä.

    Siunauksia
    Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

No, kuinka väärin joku taas intoileekaan palstan rauhallisimmasta ja rehellisemmästä kirjoittajasta .. ja miksi? No siihen on luonnollisesti omat syynsä .. mutta jokaisen syyn eteen voisi kirjoittaa sanan anti- tarkoituksella että motiivi voittaa taas kerran asiallisuuden ja tällä kertaa myös rehellisyyden.

Sillä kyseessä on Jari ja hän on kertonut tekemisensä ja olemisensa niin tarkkaan että siitä kiinnostuneen ei tarvitse kirjoittaa aloituksen tavalla - ja kyse on siis omien estojen purkaminen ja vian hakeminen muista kirjoittajista.

Jos panisimme saman kriteerin aloituksen tehneen elämään kuin hän panee Jarin elämään - voisimme päätellä että hän on kasvanut esimerkiksi ateistisessa kodissa jossa hänen mielensä on myrkytetty anti- uskonnollisella propagandalla josta hänen on lähes mahdotonta luopua edes varttuneempana (siis nyt) - toinen samantapainen mahdollisuus olisi että hän on itse jonkun karismaattisen lahkon uhri josta hänen on ollut vaikea irrottautua .. uskotaan sielun kuolemattomuuteen ja sen mukana sitten vaikka ikuiseen helvettiin jonne hänen luojansa loi sieluja kidutettavaksi ..
No oli kuinka oli niin ainakin minun on erittäin vaikea uskoa että normaalin lapsuuden ja kasvatuksen saanut ihminen olisi valmis asumaan jollain netti palstalla parjaamassa ihmisiä.

Kysymys onkin antaako aloituksen tekijän omat negatiiviset kokemukset oikeuden puhua kuin koko maailma olisi samojen negatiivisten vaikutuksien vanki kuin hän itse tuntuu olevan. Minusta ainakin potaskan kirjoittelu on potaskan kirjoittelua ja se ei siitä muutu oli kirjoittajalla vaikka kuinka vaikeaa itsellään.

Sääliksi tietenkin käy, mutta auttaako sääliminen aloittajaa? Tuskin .. aloitus on niin kaukana kaikesta järjellisestä kuin olla ja voi .. sillä sen mukaanhan asioiden tutkiminen olisi väärä keino välttyä esimerkiksi vääriltä uskomuksilta .. ja se tuntuisi olevan aloittajan tapa .. sellaisen tyylin seuraus voi hyvinkin olla eräänlainen "luulotauti" sillä kun/jos ei asioita tutkita silloin juuri ollaan helppo uhri kaikenlaiselle propagandalle .. .. mistä tämä aloitus antaa oikein hyvän esimerkin.

alex

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jariseus kirjoitti:

Palstan tunnetuin ja aktiivisin ex-adventisti kertoo avoimesti taustastaan: "Lapsuudessa olin paljon tekemisissä jehovan todistajien kanssa. Istuin konventit, kokouksia, kirjantutkimisia, lehtensä tuli vuosikaudet. Voi sanoa että tunnen opin."

Adventismista ei pääse eroon vaikka eroaakin Adventtikirkosta ja sama on myös JT:ssa.
Adventismi orjuuttaa ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu