Ilman henkkaria "tervetuloa"

Näin Suomen viranomaisten pitäisi menetellä esim. sellaisen ihmisen kohdalla jolla ei ole henkilöllisyystodistusta eikä suosia laitonta ihmissalakuljetusta joka on rikollista toimintaa.
Ohjeistus:
#Ulkomaalaisen säilöönotto tarkoittaa sitä, että henkilö suljetaan vankilaa muistuttavaan laitokseen.
Säilöönotto on mahdollista ensinnäkin, jos viranomaiset epäilevät ulkomaalaisen vaikeuttavan maasta poistamista tai muuta sellaista piileskelemällä tai pakenemalla. Toinen mahdollinen syy on epäselvä henkilöllisyys. Kolmas peruste säilöönottoon on se, että ulkomaalaisen epäillään tekevän rikoksen.#
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko lait jotenkin muuttunut, kun paperittomat eu:n ulkopuolelta tulevat elintasopakolaiset saavat hillua maassa miten lystää?

Äänestä
  • Lakien tulkinta muuttuu päivittäin. Suomi on hyysäreitten maa.

    Äänestä

Annetaan viranomaisten rikkoa lakia ja maksetaan kaikki ylöspito pulisematta.
Maahanmuuttopolitiikka pitäisi olla avointa ja noudattaa lakia.
Miksi kokonaiskustannuksia salaillaan?
Henkilöllisyyttä vailla olevat mm. rintamakarkurit ja elintasopakolaiset on käännytettävä rajalta.

Äänestä

Ovatko nuo elintasopakolaiset käyneet läpi perusteellisen terveystarkastuksen? Etteivät ne tuo tullessaan muutakin, kuin vain likaiset nyyttinsä.
On vain ajan kysymys, milloin kantaväestöön leviää jokin kammottava kulkutauti, ellei näitä "kunniakansalaisia" tutkita kunnolla.

Kohta me kuallaan kaikki. Niin, tämä on kai kaiken tarkoitus?
Siinä ei paperit pelasta, kun hautausmaat täyttyvät hiljaisista kansalaisista. Eipä jää jäljelle ketään, joka protestoisi päättäjien meininkiä.

Äänestä

Rautaa rajoille ja rajat kiinni HETI!

Äänestä

Vähän sinne päin. Helsingin Metsälässä on ulkomaalaisten säilöönottokeskus, mihin mahtuu muutama kymmenen ihmistä. Lähes kaikki Suomeen tänäkin vuonna tulevista 30.000 - 40.000 pakolaisesta on repinyt ennen Suomeen tuloaan paperinsa, joten mitään varmuutta ei ole siitä, keitä he oikeasti ovat ja mistä maasta tulevat. Heidät voitaisiin periaatteessa ottaa säilöön henkilöllisyyden selvittämistä varten, mutta ei Suomessa ole kuin Olympiastadion, mihin mahtuu 30.000 - 40.000 ihmistä säilöön otettavaksi.
Pakolaisille tehdään terveystarkastus, mutta missä vaiheessa? Esim. turberkuloosi leviää pisaratartuntana, ei se jää odottelemaan terveystarkastuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rajatvuotaa kirjoitti:

Näin Suomen viranomaisten pitäisi menetellä esim. sellaisen ihmisen kohdalla jolla ei ole henkilöllisyystodistusta eikä suosia laitonta ihmissalakuljetusta joka on rikollista toimintaa.
Ohjeistus:
#Ulkomaalaisen säilöönotto tarkoittaa sitä, että henkilö suljetaan vankilaa muistuttavaan laitokseen.
Säilöönotto on mahdollista ensinnäkin, jos viranomaiset epäilevät ulkomaalaisen vaikeuttavan maasta poistamista tai muuta sellaista piileskelemällä tai pakenemalla. Toinen mahdollinen syy on epäselvä henkilöllisyys. Kolmas peruste säilöönottoon on se, että ulkomaalaisen epäillään tekevän rikoksen.#

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu