Suurvallat keräävät DNA:ta ja henkilödataa

mmmmmmmmmmmmmmmm

Valtiot myyvät datoja eteenpäin.

Henkilödataa voidaan muuttaa, joten kuka vain voi joutua syytteeseen mistä vain, eikä puolustusta ole olemassa, ellei sinulla on paljon tukijoita taustalla.

Viranomaiset muuttavat henkilödataa tuon tuosta.

Datoja voidaan käyttää esimerkiksi silloin kun järjestetään avioliittoja. Kumppanit eivät edes hoksaa, että heitä on saatettu....mutta vasta vuosien päästä.

Agentuurit myös oppivat kuinka kultivoida erikoisyksilöitä.

Yhden ihmisen päätäntä oikeus on supistunutta. Häneltä voidaan evätä kaikki.

Pankkien tilit, oma koti, sähkölaitteet eivät ole mikään suojattu asia. Niihin pääsee helposti ja vaivattomasti. Laskut voidaan muuttaa ja verottaa kansaa. Tileistä lähtee pieni extra.

Kun ajattelette, että Suomessa ei ole kuolemarangaistusta, niin erehdytte.

Ihmisiin ruiskutetaan syöpäsoluja, heistä tehdään hulluja ja invalideja.

Vallan johto alistaa kansaa varastamalla toisten lapsia ja ruiskuttamalla kaikenlaista paskaa vanhempiin ja lapsiin, että heille tulee vaivoja...

Demokratiaa ei ole.

Valta periytyy suvussa ja vallassa ovat rikkaimmat ja samat naamat. Vaihtoa ei ole tai on heikosti. Päätökset on tehty korkeammalla tasolla. Maailmaa johtavat parit suurvallat. Muut tanssivat pillin mukaan.

0

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        83
        4423
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        3058
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        39
        2854
      4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        116
        2615
      5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        17
        2499
      6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        112
        2248
      7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        36
        2171
      8. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        13
        2104
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2005
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1707
      Aihe