Isot talous- ja väkivaltarikolliset tuomiolle

Ehdotus Suomen kansalle:

Menkää Palacen ja Kämpin kabinetteihin, hakekaa sieltä ne isot talous- ja väkivaltarikolliset, joiden takia kokonainen kansa kärsii ja taluttakaa heidät korvistaan, Rautatientorille Suurmielenosoituksen eteen, kokonaisen kansan eteen katsottaviksi, että mistä heidät on tehty.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/li-anderssonin-nettikolumni-viiden-prosentin-virhe/5307558

Poliisin äärioikeistojohto, suojelee isoja talous- ja väkivaltarikollisia, suursijoittaja-pörssikeinottelijoitten nimellä kulkevia, veroparatiisiherroja, jotka loisivat kokonaisen kustannuksella.

Ne ovat saaneet alkupääomansa, uhkailemalla, kiristämällä ja pakottamalla, aikanaan 60-70 -luvuilla, omissa suvuissaan. Pakottivat rehelliset työläiset, maksamaan heille kohtuuttomia summia siitä, että saivat juristikoulutukset, joiden avulla kämmäilevät valtion, eli kansan rahat taskuihinsa. Soveltavat samaa väkivallan kaavaa, nyt kokonaiseen kansaan.

Nimiä en viitsi kertoa, olen yhden heistä sukulainen. Siksi tiedän mistä puhun - he eivät lopeta väkivaltaa ja rikoksiaan kansaa kohtaan, ennen kuin me lopetamme ne heidän puolestaan. He eivät tunne sanaa kohtuus, saati ihmisyys.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuinka on mahdollista, että googlestakin katoaa kommentit, tätä aihetta koskien ? Onko googlekin veropakolaiseliitin hallussa, kun se ei siedä sanan- ja mielipiteenilmaisunvapautta ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VEROPARATIISITKIINNIVAS kirjoitti:

Ehdotus Suomen kansalle:

Menkää Palacen ja Kämpin kabinetteihin, hakekaa sieltä ne isot talous- ja väkivaltarikolliset, joiden takia kokonainen kansa kärsii ja taluttakaa heidät korvistaan, Rautatientorille Suurmielenosoituksen eteen, kokonaisen kansan eteen katsottaviksi, että mistä heidät on tehty.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/li-anderssonin-nettikolumni-viiden-prosentin-virhe/5307558

Poliisin äärioikeistojohto, suojelee isoja talous- ja väkivaltarikollisia, suursijoittaja-pörssikeinottelijoitten nimellä kulkevia, veroparatiisiherroja, jotka loisivat kokonaisen kustannuksella.

Ne ovat saaneet alkupääomansa, uhkailemalla, kiristämällä ja pakottamalla, aikanaan 60-70 -luvuilla, omissa suvuissaan. Pakottivat rehelliset työläiset, maksamaan heille kohtuuttomia summia siitä, että saivat juristikoulutukset, joiden avulla kämmäilevät valtion, eli kansan rahat taskuihinsa. Soveltavat samaa väkivallan kaavaa, nyt kokonaiseen kansaan.

Nimiä en viitsi kertoa, olen yhden heistä sukulainen. Siksi tiedän mistä puhun - he eivät lopeta väkivaltaa ja rikoksiaan kansaa kohtaan, ennen kuin me lopetamme ne heidän puolestaan. He eivät tunne sanaa kohtuus, saati ihmisyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu