Suomen kokoiseen osavaltioon 100 000 somalia

.

Suomen kokoiseen osavaltioon tuli 100 000 somalia - mitä tapahtui sen jälkeen?

Juha-Pekka Tikka
17.6.2015 klo 11:16 (päivitetty 17.6.2015 klo 18:59)

"Minnesotassa on suunnilleen yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa. Nyt Minnesotassa on ehkä 4-6-kertainen määrä somaleja verrattuna Suomen somaleihin.

"Syy siihen että skandinaavinen Minnesota otti yli 100 000 somalia on siinä, että liberaalit ajattelivat osavaltion olevan liian valkorotuinen eikä ollenkaan monimuotoinen". Coulterin mukaan Minneapolis Foundation teki 1990-luvulla tiedotuskampanjan, jossa kolmen kansallispuvut päällä olleen hymyilevän somalinaisen voimin verrattiin uusia kulttuureja ja tapoja norjalaisten kaloihin. Osavaltion julistettiin muuttuvan.

Ann Coulterin mukaan "multikulttuurisuuden lisääntymisen jälkeen Minnesota on muuttunut luottokorttihuijausten, ihmiskaupan ja voimalla tehtyjen ryöstöjen pesäpaikaksi. Moskeijoita on noussut ympäri osavaltiota - kuten on lapsiprostituutiota ja machetehyökkäyksiäkin".

Kirjan mukaan sosiaalihuollon menot Minnesotan tulijoiden keskuudessa ovat nyt kaksinkertaiset. Vain joka toisella tulijalla on työtä ja he tienaavat alle puolet keskivertominnesotalaisen palkasta. Coulter toteaa Minnesotan olevan kuitenkin onnekas, sillä Ruotsissa vain 20 prosentilla somaleista on työtä.

"80 prosenttia somaleista Minnesotassa elää köyhyysrajalla tai sen alla. Lähes 70 prosenttia ei ole käynyt lukiota loppuun, verrattuna 8,4 prosenttiin minnesotalaisista ei-somaleista".

Kirjassa ihmetellään, että kaikki pitävät minnesotalaisten velvollisuutena omaksua somalikulttuuria eikä päin vastoin. St. Thomasin katolinen yliopisto on avannut islamilaisia rukoushuoneita. Minneapolisin pormestari Betsy Hodges on esiintynyt täyshijab yllään.

Kouluissa on väkivaltaisia etnisten ryhmien yhteenottoja. 2002 poliisi ampui kadulla machetella uhanneen somalin, josta seurasi syytöksiä kansalaisoikeuksien rikkomisesta. "Me olemme veronmaksajia. Me maksamme näille ihmisille (poliiseille) palvelemisestamme ja suojelemisestamme", Somali Justice Advocacy Centerin Omar Jamal julisti.

Mainen osavaltioon tuotiin 7 000 somalia pieneen Lewistonin kaupunkiin. Lewiston-Auburnin alueen asukkaista nyt joka kymmenes on somalipakolainen. Heitä siirtyi myös muualta maasta, kun ilmaisia asuntoja ja tukia oli tarjolla.

Pormestari pyysi kirjeellä somalijohtajilta, ettei somaleita enää tulisi lisää.

Vastauksessa pormestaria syytettiin rasismista. Kaupunki meni konkurssiin."

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/coulter minnesota somalit-37582

.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Osavaltio_konkurssiin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu