Irakilaiset eivät ole suloisia sotalapsia

Olen itse asunut mm. Ruotsissa, Tanskassa ja vähän muuallakin. Monikaan ei tiedä että yleisesti vihatut Somalit ovat vielä mukavia partiopoikia verrattuna Irakilaisiin. Irakilaiset pitävät länsimaisia ihmisiä heikkoina idiootteina (koska me annamme vieraiden käyttää itseämme hyväkseen) joiden on tyhmyytensä takia syytäkin maksaa heidän elatuksensa.

He ovat sanalla sanoen vittumaisinta väkeä mitä maa päällään kantaan. Tulette sen vielä huomaamaan jos esim. omaan taloyhtiöön muuttaa heitä. Ja näitä tänne sitten lappaa ovista ja ikkunoista.

Te ette osaa edes aavistaa mitä on tulossa, mutta vihiä voi saada lukemalla viikon ajan kaikki uutiset Irakista.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Todellakin, olet aiva ikeassa ja asian ytimessä.

Pelkkää harmia tulossa, inhimillisen kärsimyksen lisäksi. Rauhallisissakin oloissa nuo ovat suurimmaksi osaksi rikollisia paskiaisia.

Äänestä

Tiedän kyllä mitä on tulossa, kun asuin aiemmin 18v. Tukholman lähiöissä. Surkea paikka kerta kaikkiaan.

Äänestä

No jos somalejakin pahempia ovat niin kusessa ollaan.
Somalejakin olen pitänyt tähän asti pahimpana.
Kyllä se USA:kin näki käytännössä miten irakinkansa heitä vihasi lapsista-mummoon ja olivat valmiita tappamaan jokaisen vääräuskoisen jenkin vaikka niin vapauttajina ottivatkin Saddamin hallinnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuusonkerrottava kirjoitti:

Olen itse asunut mm. Ruotsissa, Tanskassa ja vähän muuallakin. Monikaan ei tiedä että yleisesti vihatut Somalit ovat vielä mukavia partiopoikia verrattuna Irakilaisiin. Irakilaiset pitävät länsimaisia ihmisiä heikkoina idiootteina (koska me annamme vieraiden käyttää itseämme hyväkseen) joiden on tyhmyytensä takia syytäkin maksaa heidän elatuksensa.

He ovat sanalla sanoen vittumaisinta väkeä mitä maa päällään kantaan. Tulette sen vielä huomaamaan jos esim. omaan taloyhtiöön muuttaa heitä. Ja näitä tänne sitten lappaa ovista ja ikkunoista.

Te ette osaa edes aavistaa mitä on tulossa, mutta vihiä voi saada lukemalla viikon ajan kaikki uutiset Irakista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu