Velkarällästäminen,saavutettujen etujen lisääminen

Hallituksen ei tarvitse kysyä oppositiolta lupaa päätöksentekoon, vielä vähemmän sen tarvitsee kysellä sitä yksittäisiltä kansalaisjärjestöiltä, joilla ei tule kansallisessa päätöksenteossa roolia kuin korkeintaan neuvonantajana. AY-liikkeelle annettiin mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntasopimuksen syntyyn, toisaalta sen mielipidettä on kuunneltu hallituksen sorvatessa uusinta leikkauspakettiaan.

Oli hallituksen eilisestä leikkauslistasta mitä mieltä tahansa, niin sana ”sopimusyhteiskunta” on samanlainen ontto termi kuin ”konsensuspolitiikka” ja ”kolmikanta”, eikä niiden tarvitse ohjata hallituksen työskentelyä millään tavalla. Ne ovat tapoja, joilla asioita on joskus hoidettu, mutta eivät suinkaan mitään itseisarvoja. Jos hallitus päättää käyttää toisenlaisia keinoja, ei se tarkoita, että olisi toimittu kategorisesti väärin, kuten monet tuntuvat kuvittelevan.

HALLITUKSEN YDINTEHTÄVÄ ON TEHDÄ ÄÄNESTÄJIEN ANTAMALLA MANDAATILLA PARHAAKSI KATSOMIAAN PÄÄTÖKSIÄ. Huudan sen nyt tuohon, koska suomalaisen parlamentarismin toimintamekanismi näyttää velkakrapulaisilta vastarannankiiskiltä unohtuneen. En minäkään ole hallituksen kaikista toimista samaa mieltä, mutta tämä on ehdottomasti parempi kokonaisuus kuin mikään velka rällästäminen ja saavutettujen etujen lisääminen, mitä hallituksen ulkopuoliset tahot ovat lähinnä ehdotelleet.



PS. Nettifoorumeilla on näkynyt arveluita siitä, että Sipilän olisi jotenkin poikkeuksellisen helppoa leikata esim. sunnuntailisistä, kun hänen ei itse tarvitse käydä sunnuntaisin töissä. Voin kyllä huoletta sen verran puolustaa Sipilää, että yrittäjänä ja pääministerinä hän on takuuvarmasti tehnyt enemmän ylitöitä, ihan sunnuntai-sellaisia, kuin suurin osa suomalaisista tulee elämänsä aikana koskaan tekemään. Sipilä on ajallemme poikkeuksellinen poliitikko, kuten muutkin hallituksessa istuvat puolueet; ne ovat valmiita takuuvarman imagotappion ja kannatuksen laskun uhallakin tekemään sen, mikä on oikein ja tarpeellista.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Helpolla leikkasi eläkkeet ja eläkeläistenasumistuet, sadisti?? Mamutukseen helpolla lisärahaa..

Äänestä
  • Päivän paras vitsi!

    Josko nyt pitäisivät vaan turpansa kiinni ja istuisivat kotona kiltisti mamman polvella sossuttelemassa pullamössöä käkättimeensä... Se olisi kaikille parasta.


    Rinteellä, kuten myös Urpilaisella oli nänä tuhannen taalan paikat jo valtionvarainministereinä. Lisäksi Rinteellä oli apunaan Ihalainen työttömyysministerinä. Kukaan näistä ei saanut aikaan muuta kuin lähes 100 000 uutta työtöntä kutakin turhaministeriä kohti. Siinä meni teidän tuhannet taalat ja köyhdytitte koko Suomen. Ja nyt kun järkevät tekevät kaikkein tarpeellisimmat päätökset yritätte estää vielä niitäkin. Teidän kannatuksenne ei nouse tätä maata ja sen asukkaita köyhdyttämällä.

    Äänestä

Viime vuonnakin Helsingin pörssin 50 suurinta yritystä teki liikevoittoa 18 miljardia euroa. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Kun yritykset eivät jostain syystä käytä riittävästi voittojaan markkinoinnin edistämiseen (esim. vientihintojen halpuuttamiseen) ja investointeihin, voisi hallitus muuttaa osakeyhtiölakia niin, että toistaiseksi olosuhteisiin nähden kohtuullisen voiton ylittävät voitot tuloutetaan valtiolle budjettialijäämän paikkaamiseen ja velkojen lyhentämiseen.

Äänestä
  • Ei tuollaista lakia olekaan. Pakko ei ole muuta, kuin maksaa velvoitteet: laskut, verot ja palkat. Muuten jokainen aloittava osakeyhtiö olisi oikeudessa.

    Äänestä

IMF aikanaan järjestykseen ja sosialistit saa lisää kannattajia ???!!!

Äänestä
  • no sittenhän tuo käy meille !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demokratia_etenee kirjoitti:

Hallituksen ei tarvitse kysyä oppositiolta lupaa päätöksentekoon, vielä vähemmän sen tarvitsee kysellä sitä yksittäisiltä kansalaisjärjestöiltä, joilla ei tule kansallisessa päätöksenteossa roolia kuin korkeintaan neuvonantajana. AY-liikkeelle annettiin mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntasopimuksen syntyyn, toisaalta sen mielipidettä on kuunneltu hallituksen sorvatessa uusinta leikkauspakettiaan.

Oli hallituksen eilisestä leikkauslistasta mitä mieltä tahansa, niin sana ”sopimusyhteiskunta” on samanlainen ontto termi kuin ”konsensuspolitiikka” ja ”kolmikanta”, eikä niiden tarvitse ohjata hallituksen työskentelyä millään tavalla. Ne ovat tapoja, joilla asioita on joskus hoidettu, mutta eivät suinkaan mitään itseisarvoja. Jos hallitus päättää käyttää toisenlaisia keinoja, ei se tarkoita, että olisi toimittu kategorisesti väärin, kuten monet tuntuvat kuvittelevan.

HALLITUKSEN YDINTEHTÄVÄ ON TEHDÄ ÄÄNESTÄJIEN ANTAMALLA MANDAATILLA PARHAAKSI KATSOMIAAN PÄÄTÖKSIÄ. Huudan sen nyt tuohon, koska suomalaisen parlamentarismin toimintamekanismi näyttää velkakrapulaisilta vastarannankiiskiltä unohtuneen. En minäkään ole hallituksen kaikista toimista samaa mieltä, mutta tämä on ehdottomasti parempi kokonaisuus kuin mikään velka rällästäminen ja saavutettujen etujen lisääminen, mitä hallituksen ulkopuoliset tahot ovat lähinnä ehdotelleet.



PS. Nettifoorumeilla on näkynyt arveluita siitä, että Sipilän olisi jotenkin poikkeuksellisen helppoa leikata esim. sunnuntailisistä, kun hänen ei itse tarvitse käydä sunnuntaisin töissä. Voin kyllä huoletta sen verran puolustaa Sipilää, että yrittäjänä ja pääministerinä hän on takuuvarmasti tehnyt enemmän ylitöitä, ihan sunnuntai-sellaisia, kuin suurin osa suomalaisista tulee elämänsä aikana koskaan tekemään. Sipilä on ajallemme poikkeuksellinen poliitikko, kuten muutkin hallituksessa istuvat puolueet; ne ovat valmiita takuuvarman imagotappion ja kannatuksen laskun uhallakin tekemään sen, mikä on oikein ja tarpeellista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu