Onko pakko tehdä 40 h/viikko töitä.

Miksi noin pitkä työpäivä 8h tai viikko 40h.

Onko pakko tehdä kun tulee vähemmälläkin toimeen
Esim, jos saa 32 e/ h x24 = 768 e/viikko

ja 12,50x40 = 500 e/viikko ?

Eikö esimerkin hyväpalkkaiselle riittäisi kolmen päivän työviikko , koska hän jo silloin ansaitsee enemmän.

Ja eläkkeelle jäädessä takuueläkkeenä saat n, 195 e/ viikko.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sata vuotta sitten keksitty kahdeksantuntinen työpäivä ei tosiaankaan sovi enää nykyaikaan. Yhteiskunta on sen jälkeen "hieman" koneellistunut.

Toinen, ehkä käytännössä toimivampikin ratkaisu olisi siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Kun Suomi siirtyi 1960-luvulla viisipäiväiseen työviikkoon, ei seurannut minkäänlaisia tuotannollisia ja kansantaloudellisia ongelmia. Tuontantoluvut pysyivät ennallaan. Aivan kuin lauantaina olisi käyty vain istumassa työpaikalla.

Muistan kun 1970-luvun alussa ennustettiin, että vuosituhannen vaihteessa voimme siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Niin olisi voitu siirtyäkin, mutta emme siirtyneet. Päädyimme toiseen vaihtoehtoon ja valitsimme sen sijasta pysyvän suurtyöttömyyden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustahevonen kirjoitti:

Miksi noin pitkä työpäivä 8h tai viikko 40h.

Onko pakko tehdä kun tulee vähemmälläkin toimeen
Esim, jos saa 32 e/ h x24 = 768 e/viikko

ja 12,50x40 = 500 e/viikko ?

Eikö esimerkin hyväpalkkaiselle riittäisi kolmen päivän työviikko , koska hän jo silloin ansaitsee enemmän.

Ja eläkkeelle jäädessä takuueläkkeenä saat n, 195 e/ viikko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu