Taas EU kovistelee

klip

EU:n komissio kovistelee Suomea verotussäännöistä. Arvonlisäverosääntöjen johdosta komissio aikoo vetää Suomen ja Itävallan EY-tuomioistuimen eteen.
Syynä on se, että Suomi vaatii maahan sijoittumatonta arvonlisäverovelvollista nimeämään Suomeen veroedustajan, jos verovelvollinen haluaa päästä mukaan yksinkertaistettuun palautusjärjestelmään. Komissio katsoo, että tämä vaatimus on yhteisön lainsäädännön vastainen.

Lisäksi Suomi sai maanantaina komissiolta perustellun lausunnon koskien ulkomailla asuvien henkilöiden ansiotuloveroja. Komissio katsoo, ettei 35 prosentin lähdevero kaikille ole oikeudenmukainen.
Jos kyseessä ovat pienet tulot, voi ulkomailla asuvan lähdevero helposti nousta korkeammaksi kuin se vero, joka Suomessa asuvan pitäisi maksaa.

Komission mielestä erilainen verokohtelu on kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää, joka on EU:n perussopimuksessa kielletty.
Jos Suomi ei muuta lainsäädäntöään kahden kuukauden kuluessa, komissio voi viedä asian EY-tuomioistuimen käsiteltäväksi.
stt

klip

Aivan oikein. Turpiin vaan ja onnea!
41171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pala palalta verotus yhtenäistyy. Yhtenäistymisen nopeus on vain yllättänyt joissakin tapauksissa suomalaisen virkamieskunnan.

Äänestä
  • niin sita luulisi, niin vain ei tule kaymaan koska sellaisesta ei ole koskaan sovittu, tai koitettu sopia. Ei se ole EU:n tarkoitusten mukaistakaan. Joitakin veroja voidaan linjata samansuuntaisiksi, mutta niistakin paasee siirtamalla paaomat EU:n ulkopuolelle.

    Ainoa keino muuttaa tilannetta tai yhtenaistaa mitaan on aanestaa jaloillaan. Nyt.

    Äänestä

  • Suomi on ollut Kymmenen (10) vuotta EU:ssa ja esim. tämä surullisen kuuluisa Autoverolakimme on vieläkin päin persettä! Jos tapaus Siiliniä ei olisi ollut, mitään ei olisi varmaan vieläkään tapahtunut. Vituttaa saatana! Jos ei EU:ssa osata olla, niin siitä pitää Erota! Ja Kenellä oli niin hirveä hinku sinne??

    Ja ketkä meitä edustaa nyt Rysselissä: A.Jäätteenmäki, V.Itälä, Stubbi ja co. Kaikki huijarit jotka Suomessa menettivät suosionsa. Mitähän Annelelikin on saanut aikaan rysselissä?? Muuta kun käynyt kuittaamassa päivärahat..

    Äänestä

  • niiiii kirjoitti:

    niin sita luulisi, niin vain ei tule kaymaan koska sellaisesta ei ole koskaan sovittu, tai koitettu sopia. Ei se ole EU:n tarkoitusten mukaistakaan. Joitakin veroja voidaan linjata samansuuntaisiksi, mutta niistakin paasee siirtamalla paaomat EU:n ulkopuolelle.

    Ainoa keino muuttaa tilannetta tai yhtenaistaa mitaan on aanestaa jaloillaan. Nyt.

    tehty mahdottomaksi kansallissosialistisessa Suomessa. Suomen verottaja verottaa sinulta kaikki paitsi ansiotulot 35%:n verolla vielä kolme vuotta sen jälkeen kun olet "äänestänyt jaloillasi".
    Mikäli sinulla, verottajan mielestä, on siteitä Suomeen esim. perhe tai edes asunto, verottaja vie rahasi loppuun asti - vastikkeetta tietenkin. Eli esim. Virossa työskentelevillä on Viron tulot, Viron sosiaaliedut ja SUOMEN VEROTUS. Toivottavasti EU laittaa lopun vallassa olevalle nihilistiselle sosialismille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veroista kirjoitti:

klip

EU:n komissio kovistelee Suomea verotussäännöistä. Arvonlisäverosääntöjen johdosta komissio aikoo vetää Suomen ja Itävallan EY-tuomioistuimen eteen.
Syynä on se, että Suomi vaatii maahan sijoittumatonta arvonlisäverovelvollista nimeämään Suomeen veroedustajan, jos verovelvollinen haluaa päästä mukaan yksinkertaistettuun palautusjärjestelmään. Komissio katsoo, että tämä vaatimus on yhteisön lainsäädännön vastainen.

Lisäksi Suomi sai maanantaina komissiolta perustellun lausunnon koskien ulkomailla asuvien henkilöiden ansiotuloveroja. Komissio katsoo, ettei 35 prosentin lähdevero kaikille ole oikeudenmukainen.
Jos kyseessä ovat pienet tulot, voi ulkomailla asuvan lähdevero helposti nousta korkeammaksi kuin se vero, joka Suomessa asuvan pitäisi maksaa.

Komission mielestä erilainen verokohtelu on kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää, joka on EU:n perussopimuksessa kielletty.
Jos Suomi ei muuta lainsäädäntöään kahden kuukauden kuluessa, komissio voi viedä asian EY-tuomioistuimen käsiteltäväksi.
stt

klip

Aivan oikein. Turpiin vaan ja onnea!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu