Samoin myös Henki auttaa meitä heikkoudessamme. Room. 8:26.
Tässä nyt on kaikkien Jumalan lasten sanomattomien huokauksien lähde: »heikkoutemme.» Aivan kuin omat sydämemme huokaisivat tuon sanan »heikkous»! Apostolikin puhuu siitä ja sanoo »meidän heikkoutemme.» Siis hän lukeutuu itse niiden joukkoon, joita hän pitää heikkoina. Mitä kauemmin me elämme Hengen nuhteessa, sen syvemmin tunnemme oman heikkoutemme, niin että lopuksi sanomme: Kaikki, mikä meissä on, on pelkkää heikkoutta. Jumalan olemus on toisenkaltainen. Mutta me olemme heikkoja, ja se osoittautuu parhaiten sellaisissa asioissa, jotka ovat tärkeitä: hengellisessä ajatustavassamme, uskossamme, toivossamme, rakkaudessamme, kristillisessä vakavuudessamme, valppaudessamme, rukouksissamme ym. Kaikessa sellaisessa tunnemme ensin heikkoutemme.
Vaikka Jumala on antanut meille uuden hengellisen ymmärryksen, niin olemme silti toisinaan kuin sokeat. Emme voi ymmärtää selvintäkään sanaa. Vaikka edessämme on mitä varmimmat todistukset lohdusta juuri neuvottomille syntisille, on kuin emme niitä näkisi. Olemme kuin mies, joka seisoo seinän edessä näkemättä sitä. Emme ainoastaan usko, että Jumala kaikkialla on läsnä, vaan tunnemme sen myös omassatunnossamme. Tunnemme että hän tietää kaikki salaisimmatkin ajatuksemme. Ja kuitenkin elämme toisinaan kuin ei Jumalaa olisi olemassakaan. Emme häntä pelkää kiusauksen sattuessa, emmekä häneen turvaudu hädässä ja rukouksessa. Kuinka se on mahdollista? Se on varmaan heikkoutta.
Vaikka Jumala on meille ilmaissut Poikansa, niin että Kristus on meidän kallein ja arvokkain omaisuutemme, tuntuu meistä kuitenkin toisinaan kuin Kristusta ei olisi, vaan että meidän pitäisi kelvata Jumalalle oman vanhurskautemme avulla. Vaikka Jumala on meille antanut mitä varmimman vakuutuksen autuuden toivostamme, on toivomme ja odotuksemme toisinaan niin heikkoa, että eläisimme pitkät ajat muistamatta, että kuljemme kohti ikuista ihanuutta. Se toivo on meille kuin pelkkä uni.
Sydämemme ja tunteemme sanovat meille, että elämämme olisi lopussa tämän maallisen elämän loppuessa. Vaikka Jumala luo sydämeemme uuden rakkauden, huomaamme usein ajattelevamme vain omaa parastamme. Vaikka jo lapsuudesta sydämessämme varmasti kytee rukouksen henki, ja vaikka rukous meille toisinaan on paras ajanvietteemme, kuten sen pitäisi kaikille Jumalan lapsille olla, niin rukoileminen meitä suorastaan kyllästyttää toisinaan ja kesken rukouksen muistuvat kevytmieliset ajatukset mieleemme. Kaikki tällainen todistaa suurta heikkoutta.
Kun siis sekä myönnämme että toteamme, että heikkoutemme on suuri, niin tulemme melkein toivottomiksi. Mutta apostoli sanoo: »Älkäämme menettäkö toivoamme. Meillä on auttaja. Henki auttaa meitä heikkoudessamme.» Apostoli sanoo, että sen tekee Henki itse. Hän on suuri auttaja, johtaja, lohduttaja, ja asioittemme selvittäjä, jonka taivaallinen Isä on Pojan ansiosta ja pyynnöstä asettanut johtamaan lastensa maallista kulkua.
Mutta ellei Henki itse johda ja lohduta meitä vaaroissa ja vaikeuksissa, jotka meitä tiellämme kohtaavat, emme voi onnellisesti niitä sivuuttaa, vaikka Kristus on niin paljon puolestamme tehnyt ja armon välikappaleet ovat niin moninaiset. Samaan viittasi myös Kristus pois mennessään ja valmistaessaan opetuslapsiaan, kun hän useita kertoja lupasi antaa heille toisen lohduttajan. Hän oli sitä paitsi luvannut heille mitä ihanimpia asioita: hän oli heille vakauttanut, että vaikka hän nyt heidät jättääkin, ei hän jätä heitä orvoiksi. He näkisivät uudestaan hänet ja heitä odottaisi suuri ilo, jota ei kukaan heiltä voisi riistää. Hän oli sanonut, että hänen Isänsä kodissa oli monta asuinsijaa, ja hän meni. nyt valmistamaan heille sijaa. He tiesivät tien, sillä hän itse oli tie ja hän palaisi takaisin heitä noutamaan ym.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-15.html
Tässä nyt on kaikkien Jumalan lasten sanomattomien huokauksien lähde: »heikkoutemme.» Aivan kuin omat sydämemme huokaisivat tuon sanan »heikkous»! Apostolikin puhuu siitä ja sanoo »meidän heikkoutemme.» Siis hän lukeutuu itse niiden joukkoon, joita hän pitää heikkoina. Mitä kauemmin me elämme Hengen nuhteessa, sen syvemmin tunnemme oman heikkoutemme, niin että lopuksi sanomme: Kaikki, mikä meissä on, on pelkkää heikkoutta. Jumalan olemus on toisenkaltainen. Mutta me olemme heikkoja, ja se osoittautuu parhaiten sellaisissa asioissa, jotka ovat tärkeitä: hengellisessä ajatustavassamme, uskossamme, toivossamme, rakkaudessamme, kristillisessä vakavuudessamme, valppaudessamme, rukouksissamme ym. Kaikessa sellaisessa tunnemme ensin heikkoutemme.
Vaikka Jumala on antanut meille uuden hengellisen ymmärryksen, niin olemme silti toisinaan kuin sokeat. Emme voi ymmärtää selvintäkään sanaa. Vaikka edessämme on mitä varmimmat todistukset lohdusta juuri neuvottomille syntisille, on kuin emme niitä näkisi. Olemme kuin mies, joka seisoo seinän edessä näkemättä sitä. Emme ainoastaan usko, että Jumala kaikkialla on läsnä, vaan tunnemme sen myös omassatunnossamme. Tunnemme että hän tietää kaikki salaisimmatkin ajatuksemme. Ja kuitenkin elämme toisinaan kuin ei Jumalaa olisi olemassakaan. Emme häntä pelkää kiusauksen sattuessa, emmekä häneen turvaudu hädässä ja rukouksessa. Kuinka se on mahdollista? Se on varmaan heikkoutta.
Vaikka Jumala on meille ilmaissut Poikansa, niin että Kristus on meidän kallein ja arvokkain omaisuutemme, tuntuu meistä kuitenkin toisinaan kuin Kristusta ei olisi, vaan että meidän pitäisi kelvata Jumalalle oman vanhurskautemme avulla. Vaikka Jumala on meille antanut mitä varmimman vakuutuksen autuuden toivostamme, on toivomme ja odotuksemme toisinaan niin heikkoa, että eläisimme pitkät ajat muistamatta, että kuljemme kohti ikuista ihanuutta. Se toivo on meille kuin pelkkä uni.
Sydämemme ja tunteemme sanovat meille, että elämämme olisi lopussa tämän maallisen elämän loppuessa. Vaikka Jumala luo sydämeemme uuden rakkauden, huomaamme usein ajattelevamme vain omaa parastamme. Vaikka jo lapsuudesta sydämessämme varmasti kytee rukouksen henki, ja vaikka rukous meille toisinaan on paras ajanvietteemme, kuten sen pitäisi kaikille Jumalan lapsille olla, niin rukoileminen meitä suorastaan kyllästyttää toisinaan ja kesken rukouksen muistuvat kevytmieliset ajatukset mieleemme. Kaikki tällainen todistaa suurta heikkoutta.
Kun siis sekä myönnämme että toteamme, että heikkoutemme on suuri, niin tulemme melkein toivottomiksi. Mutta apostoli sanoo: »Älkäämme menettäkö toivoamme. Meillä on auttaja. Henki auttaa meitä heikkoudessamme.» Apostoli sanoo, että sen tekee Henki itse. Hän on suuri auttaja, johtaja, lohduttaja, ja asioittemme selvittäjä, jonka taivaallinen Isä on Pojan ansiosta ja pyynnöstä asettanut johtamaan lastensa maallista kulkua.
Mutta ellei Henki itse johda ja lohduta meitä vaaroissa ja vaikeuksissa, jotka meitä tiellämme kohtaavat, emme voi onnellisesti niitä sivuuttaa, vaikka Kristus on niin paljon puolestamme tehnyt ja armon välikappaleet ovat niin moninaiset. Samaan viittasi myös Kristus pois mennessään ja valmistaessaan opetuslapsiaan, kun hän useita kertoja lupasi antaa heille toisen lohduttajan. Hän oli sitä paitsi luvannut heille mitä ihanimpia asioita: hän oli heille vakauttanut, että vaikka hän nyt heidät jättääkin, ei hän jätä heitä orvoiksi. He näkisivät uudestaan hänet ja heitä odottaisi suuri ilo, jota ei kukaan heiltä voisi riistää. Hän oli sanonut, että hänen Isänsä kodissa oli monta asuinsijaa, ja hän meni. nyt valmistamaan heille sijaa. He tiesivät tien, sillä hän itse oli tie ja hän palaisi takaisin heitä noutamaan ym.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor9-15.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.