Mitä te haukutte Sipilää

penninvenyttäjä

Sipilä oli aivan oikeassa ihan kaikesta. Menkää itse tekemään paremmat ehdotukset, kun pitää viisastella. Ne säästöt on tultava jostain ja PISTE!!!

Vai haluatteko, että ollaan kohta yhtä pahassa jamassa, kuin kreikka. Siellä sitten pysyvät tileillä teidän pennoset, kun pankit menevät kiinni. Sipilähän sanoi, että ottaa muitakin ehdotuksia, kunhan se kerryttää samat säästöt.

21

73

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkfgjf

      Sipilä unohti kummasti suitsia osakkenomistajien AHNEUTTA puheessaan. Ota asioista selvää ennen kuin keuhkoat mitään.

      • Sehänvannoi

        käsi raamatulla, että on pääministeri, joka yrittää parhaansa mukaan kohdella kaikkia tasapuolisesti..ei varmaan jaksanut mainita erikseen jostain osakkeenomistajista.


      • somalianinssi

        Osakkeet ja osakkeet! Sossun osakkaat tienaavat parhaiten. Eikä edes tarvi ennen tulonjakoa ostaa osakkeita! Raha pyörii ja osakkaat ruikuttaa läppärinsä ääressä. Heille pahinta elämässä olisi se, että joutuisi tekemään jotakin sossun osuusjakelun eteen!


      • werrwrwer

        Ilman osakkeenomistajien "ahneutta" ei mitään yrityksiä olisi ikinä perustettukaan, senkin paviaani.


    • PaskaMikäPaska

      Sipilä on täysi paska.
      Rikollisjärjestöjen RKP ja SPR värväämä paskiainen.

      • kdjhgfd

        Akkurat sano norski.


    • ei.prkele.ehdi

      Ei tässä mitään puheita ehdi pitää kun pitää suunnitella miten minimoisi omien suorien ja välillisten verojen maksun Suomen valtiolle. Kaiken mikä on mahdollista maksan pimeänä,

    • mielensäpahoittaja_

      Ymmärtääkseni miljonäärejä, ökyomistajia ja veroparatiiseissa lorvivia loiseläjiä ei tällä kertaa kiinnosta osallistua talkoisiin.

      Eihän Sipilä, mukavana kaverina, halua heitä pikku asioilla häiritä. Voivat vielä vaikka kiukustua tyhjästä.

    • dfgdfgfdkjkk
    • vvvvvvvvvvvvvvvv

      Ei tässä kyse ole muusta kuin AY liittojen pöhöttyneistä , järjetöntä liksaa vetävistä johtajista. Sipilä astui heidän varpailleen kun kuvitteli että täysin demokraattisesti valittu hallitus voisi tehdä normaalia työelämälainsäädäntöä . AY liikkeen johtajat pelkäävät joutuvansa tarpeettomiksi . Siksi nyt ruvetaan riehumaan. Palkansaajat ovat vain pelinappuloita.

      Tilanne on typerä siksikin ,että kaikki säästötoimet olisivat tarpeettomia jos suomalaiset viitsisivät ostaa suomessa tehtyjä tuotteita. Suomeen tuodaan 40 miljardin edestä vuosittain tavaraa ulkomailta. Tuosta potista jos 10 miljardia jäisi kotimaahan olisi suomen valtio velaton 10 vuoden päästä ja täällä olisi täysi työllisyys.

      • minulla.on.unelma

        Niin ja somalian Jussufi se vaan konepajassa jyrsikoneella jyrsisi kiilauraa ja irakilainen Mohamedi sorvaisi akseleita ja lehmät lentäisi.


    • huippu_ehdotus

      PAREMPI ehdotus, on että hallitus hakee valtiolle 22miljardia veronmaksajen rahoja veroparatiiseista, niin koko lama JYTKähtää heti pois.

    • Unetonna

      Kyllä Sipilä on viettänyt useita unettomia öitä miettiessään miten miljoonat säätiöitetään, se pitää paikkansa.

      • äöåwöå

        Mistä ne miljoonat tulivat ennen säätiöittämistä? Taivaastako, vai tuhatkertaistuiko hehtaarin hinta pohjanmaalla?


    • realismi

      eriarvoisuus vain kasvaa ei sipilän ratkaisut auta mitään ellei turhia menoja karsita reilusti?

    • kolme_syytä

      Etkö tosiaan tiedä miksi haukumme?
      No haukumme tietenkin siksi kun:
      1. politrukit käsekee.
      2. vasemmiston kannatus on pohjamudissa ja uskomme, että Sipilä on siihen osasyyllinen.
      3. pelkäämme, että olimme väärässä

    • Sehän on päivänselvä asia että yritysten kustannusrakennetta pitää alentaa. Palkat ja sivukulut on niitä. Osinkoja jaetaan jos jotain jää. Jos on mahdollista palkata halvemmalla voi pienyrittäjäkin ehkä työllistää.

    • Väyry

      Uudet Hävittäjät maksaa aseineen 30 miljardia----50 miljardia nyt aletaan säästää.

    • urbaatio

      minä pönkitän Suomen taloutta ja haen virosta viinaa ja tupakkia ja verokortilla en ole töissä ollut moneen vuoteen, raksatöitä piisaa aina kun haluaa tehdä

    • JostainMutteiitseltä

      Ne säästöt on tultava jostain ja PISTE!!!
      Tokihan ne tulevat jostakin, mutta nopeammin ja helpoiten ne tulisivat jos isoliksaiset laitettaisi suoraan pienemmille palkoille.

      • realismi

        vääristä paikoista säästämällä nopeutetaan vain suomen romahdusta?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1039
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      186
      732
    3. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      200
      651
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      36
      644
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      160
      625
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      100
      595
    7. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      40
      517
    8. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      30
      499
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      498
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      34
      442
    Aihe