Uusi toimintamallini

renttusergei

Tunnen itseni loukatuksi seurakunnassani ja en oikein ole saanut sieltä ystäviä. Teen seuraavat toimenpiteet: Lopetan kymmenysten maksun seurakuntaan, käyn kokouksissa vain sen verran kun on perhesyistä välttämätöntä, pysyn kuitenkin muodollisesti jäsenenä. Alan toimia yksin lehti ym. työssä, käyn mahdollisimman paljon naapurikaupungin seurakunnassa. Uhraan suunnilleen saman kuin ennekin erilaisiin mediaevankeliointeihin. Mitä mieltä ratkaisustani?

4

157

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perspektiiviä

      Onhan niitä kulissiaviolittojakin, miksei siis myös muodollisia srk-jäsenyyksiä.

      Itse ratkaisin asian aikoinaan vastaavanlaisissa tunnelmissa eroamalla seurakunnasta ja sen jäsenyydestä. Aikaisemmin olin eronnut myös pitkäaikaisesta ihmissuhteesta, josta myös lapsia.

      Olen kulissiavioliiton kasvatti, ehkä siksi en siedä omalla kohdallani osittaista antautumista mihinkään suuntaan.

      Nykytilanne lähemmäs parikymmentä tapahtumien jälkeen on se, että välit eroamani seurakunnan paimeneen ovat erittäin hyvät, myös joissain srk:n tilaisuuksissa olen käynyt ja hieman niissä palvellutkin, mutta jäsen en ole. Välit myös lasteni toiseen vanhempaan ovat niin ikään erittäin hyvät, mutta yhteen ei olla menossa.

      Teet mitä teetkin, pidä sydämesi mukana asian ratkaisussa, niin säilytät hyvän omantunnon Jumalan edessä. Ja niin kuin minun kohdallani, tilanteet elävät ja muuttuvat vuosien myötä, kunnia Jumalalle.

      Siunausta

    • se.on.takinkääntöä

      Nimikristillisyyttä.

    • Hahhah.haa
    • Kurdistan

      En käsittänyt, miten video sopii tähän tilanteeseen? On se oikea opetus. Mutta eihän tämän aloittaja ole tullut homoksi. Vai luulitko niin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe