Sipilän eilinen puhe (televisioitu) oli puhdas sanelupuhe. Jos ette hyväksy hallituksen esityksiä työehtosopimusten muuttamisesta, tehkää muutokset toisiin kohtiin. Hallitus pelaa kovilla panoksilla. Ota tai jätä.
Ammattiliittojen ei tule lähteä leikkiin mukaan. hallitus odottaa, että työntekijärjestöt itse esittävät leikkaukset ja jolloin myöhemmin siihen aina voisi vedota. Jos hallitus ei peruuta uhkavaatimuksiaan, mielenosoitusliikettä tulee jatkaa.
Huom. Hallituksen "pakkolaeilla" ei hoideta kilpailukykyä. Niillä hoidetaan maahan lisää työttömiä.
Ammattiliittojen ei tule lähteä leikkiin mukaan. hallitus odottaa, että työntekijärjestöt itse esittävät leikkaukset ja jolloin myöhemmin siihen aina voisi vedota. Jos hallitus ei peruuta uhkavaatimuksiaan, mielenosoitusliikettä tulee jatkaa.
Huom. Hallituksen "pakkolaeilla" ei hoideta kilpailukykyä. Niillä hoidetaan maahan lisää työttömiä.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Sipilän puhe oli täyttä asiaa ja jos et ymmärrä niin olen surullinen ymmärryksesi puutteesta.
Kustannustasoa laskemalla saamme lisää hintakilpailukykyä, se lisää vienti mahdollisuuksia ja sitä myöten työpaikkoja. Nykyisillä kustannuksillahan monikaan ei Suomeen investoi vaan suomalaisetkin investoivat muualle. On siis tehtävä Suomesta houkutteleva maa investoida ja työpaikkoja alkaa ilmestyä.
Yritykset ovat aina ensi sijalla ja kun ne menestyvät niin työläisilläkin on siinä raossa mahdollisuutensa.
Ammattiliitot eivät ole osallistuneet tipan tippaa työttömyyden torjuntaan vaan jättäneet sen muiden harteille vaikka ovat yksi suurimmista syyllisistä suuren työttömyyden syntyyn. Heidän kiristyksensä tuloshan on korkea kustannustaso ja joustamattomat sopimukset.
Töitä ei ole tullut Suomeen kymmeniin vuosiin joten ongelma ei ratkea tukia leikkaamalla sillä silloin heikkenee ostovoima mikä nyt jo ongelma.Suomessa on kaikki asuminen ja verotus järjettömän korkealla siinä syy.Työpaikkojakin vähennetään että keinotellaan omistajille hyvät boonukset.
Yleensähän bonuksia jaetaan työn tekijöille, osakkaat saavat osinkoja joka on korvausta niistä pääomista joita he ovat siihen työpaikkaan/yritykseen sijoittaneet.
Töitä kyllä saadaan kunhan niiden kustannus tavalla tai toisella saadaan kilpailukykyiseksi. Kannattaa katsoa ja kuunnella Sipilän puhe joka telkussa esitettiin, hän siinä kuvaa tilanteen varsin realistisesti. katso, opi ja ymmärrä niin omakin elämäsi saattaa valjeta uudessa valossa eteesi!
On se ihme, ettei eläkeikäinen vielä tiedä sen vertaa, että harvassa ovat ne työpaikat, missä bonuksia jaetaan työntekijöille. Kyllähän ne on johtajat, jotka niitä saa. Kysy seuraavan kerran kaupassa käydessäsi kassahenkilöltä tai sairaalassa käydessäsi sairaanhoitajalta, paljonko he ovat saaneet bonuksia. Ja jos seuraisit muutakin kuin porvarijulkaisuja ja porvarimediaa, tietäisit, että monet tutkijat ja tutkimukset osoittavat hallituksen kilpailukykypuheet perusteettomiksi.
Johtajat ovat yhtä lailla työntekijöitä! Joskus ovat samalla osakkaitakin mutta eivät välttämättä.
Osakkaat saavat osinkoja korvaukseksi varallisuutensa käytöstä yrityksessä ja työväki saa bonuksia jos niitä jollekin maksetaan. Ei välttämättä jokainen mutta ylemmässä asemassa olevat, hehän ovat yleensä kokonaispalkalla jolloin yli ja muista lisätöistä ei makseta mutta jos menee hyvin niin bonuksilla korvataan noita maksamattomia tunteja.
Kilpailukykypuheet todistaa se työttömien joukko eikä sen laskemisessa liene suurtakaan eroa median eri kategorioissa.
Eliitillä ja hyvätuloisilla on mistä ottaa !!! . Me pienituloiset veronmaksajat emme tule hyväksymään sitä että he pysyttelevät syrjässä suurelta osin näistä talouden elvytystalkoista ! . Leikkaukset ja etuuksista luopumistoimenpiteet tuleekin kohdistaa heihin sillä työläiset ovat murusensa ansainneet kovalla raatamisellaan ! .
Sipilä sanoi puheessaan. Me vaadimme Kreikan työläisille palkkojen ja eläkkeiden polkemista. Nyt vaadimme samaa Suomen työläisiltä.
Sipilä vaatii palkkatyölle sitovia kurileikkauksia. Sipilä heittää hurskaan toiveen yritysmaailmaan että käyttäisitte lahjoitukset työllistämiseen. Kreikkaa ei ainakaan vienti lisääänny, koska hallitus vaati sinne ostovoiman leikkaukset. Vuodesta 2003 lähtien hallitukset ovat lahjoittaneet yrityksille. Valtion talous on siksi kuralla. Työttömyys on pysynyt samana ja tulee nousemaan.
Sipilä on päättänyt jäädä historiaan Suomen tyehtosopimusjärjestelmän murtajana. Työntekijät saattavat olla toista mieltä. Huomenna miekkariin.
"Hallitus äimistelee nyt ammattiyhdistysliikkeen ärtymistä ja lakkopuheita. Kysyn, kuinka ulalla hallitus voi olla, jos ammattiyhdistysliikkeen reaktio tuli sille yllätyksenä. Hallitus on kuin muutaman vuoden takainen kuuluisuus Cola-Olli, joka ihmetteli, että Coca Colassa olikin happoja eikä sitä siksi pystynyt juomaan niin nopeasti.
Hallitus on pakottavalla lainsäädännöllään ja yksipuolisella sanelupolitiikalla rikkomassa suomalaisen sopimisen kulttuurin ja heittämässä bensaa liekkeihin, jolla koko yhteiskuntarauha järkkyy. Hallitus on uhraamassa näin yhden Suomen merkittävimmistä kilpailueduista eli vakaat ja ennakoitavat yhteiskuntaolot.
Hallituksen politiikkaa kuvaa kaiken kaikkiaan hyvin pikavippi eli haetaan nopeita säästöjä hirmuisilla kokonaiskustannuksilla. Toimintatapana näyttää olevan insinöörin excel, joka ei huomioi valittuun linjaan tulevia muutoksia ja muutoksista johtuvia vaikutuksia."
http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202660-hallitus-ei-tieda-miten-valtiontalous-toimii-eika-tunne-tyomarkkinoita
Vihreiden kansanedustajalla on hyvä puheenvuoro. Siinä mennään asioiden ytimiin sen sijaan kun hallitus toistaa jo Kataiselta tuttua poliittista mantraa.
Ydinkysymys jutussa on kolme sektoria. Yksityinen, kotitaloudet ja julkinen. Kaksi ensimainittua yskii. Kolmas on pitänyt yllä kansantaloutta. Kolmas on kansantalouden ydin jolla yksityinen sekä kotitaloudet lepäävät. Toukonen kysyy, mitä siitä seuraa kun ainoa toimiva sektori hävitetään! Eikä perimmäinen ongelma ole välttämättä rahassa ts kilpailukyvyssä. Ehkäpä hallitus toimiikin tietoisesti kapitalismin yleisen hengen mukaisesti: Julkinen tulisi ulkoistaa ja yksityistää ja leikkaukset palvelevat sitä. Usalaiset firmat kahmivat jo markkinaosuuksia vanhus- ja terveydenhoidossa
Sipilän puheen syy.
Vain 18 % suomalaisista enää tukee hallituksen leikkauslinjaa. 42 % ei hyväksy leikkauslinjaa lainkaan. 39 % ei hyväksy leikkauslinjaa kaikilta osin. 1 % ei osaa sanoa.
Sipilä käytti yhteiskunnan viestimiä oman tuhopolitiikkansa pönkittämiseksi. Mikäli hän olisi pyytänyt erhettään anteeksi, perunut leikkaukset ja tesseihin puuttumisen, niin asia ollut hyväksyttävä.
Mistähän muualta tuon sinun tilastosi löytää ja kuka on sen laatija? En oikein usko Suomen kansaa noin pölvästiksi miksi sinä sitä kuvaat.
Tesseihinhän juuri ei puututtu vaan niihin asioihin joista määrätään laeilla ja joihin hallitus/eduskunta siten pystyy puuttumaan.
Ne kaksi yhteiskuntasopimuskierrosta jotka käytiin aiemmin eivät tuottaneet pientäkään tulosta ja siksi, kuten Sipiläkin sanoo, heidän oli pakko puuttua siihen mikä on heidän vallassaan eli mitä laki määrää työehdoista.
Ennen moittimista kannattaisi tutustua asiaan lähemmin sillä mutu ei ole mikään peruste moitinnalle.
Kokoajanhan on ay:llä ollut mahdollisuus tuoda oma parempi esityksensä esiin ja nyt ne taitavat siinä virkistyä joskin SAK pistää ainakin vielä tyhmyyttään ja jukuripäisyyttään hanttiin.
Missä vastaus viipyy cusne? Mistä tuon tilaston mitä lainasit mahtaa löytää?
kyllä siinä oli sipilällä kova työ että pystyi olemaan uskottavan näköinen. koko ajan vaan ajatteli miten rikkaiden rahat olisivat turvassa. oli konsultit neuvoneet mitenkä pitää käyttäytyä. varmasti sen esityksen jälkeen päästi hirveän naurun. kylläpä taas narratiin köyhiltä muutama miljoona rikkaiden hyväksi.
Minä taasen olen sitä mieltä että puheellaan Sipilä pakotti nyt vihdoinkin mm. SAK Lauri Lylyn ja muut AY änkyrät neuvottelemaan ja tekemään ehdotuksia.
Sipilä sanoikin ettei hänen ehdotuksiaan tarvitse panna toimeen jos nämä AY änkyrät saavat omat paremmat ehdotuksensa valmiiksi toteutettavaksi.
Täällä nämä "asiantuntijat" teilaavat Sipilän mutta ovat varmaan jotenkin tietoa vailla että täysin ymmärtäisivät nämä politiikan kiemurat ja kuviot.
Kyllä noita leikkauskohteita löytyy. Esimerkiksi tämä. Valtio tukee yliopistoväen seksistudiota.
http://akateemisetkinkyt.fi/
Eiköhän nämä voisi vaikka ihan vain vetää käteen jos ei ole omista tuloista vara maksaa. Yliopistossa opetetaan paljon tyhjiä tuoleja.
Kyllä Sipilä on ihan oikeassa. Jotainhan on tehtävä. Koittakaa nyt jo viimeistään tajuta ettei joskus kauan sitten saavutetuista eduista voi pitää vimmalla kiinni kun maan tilanne on tällainen. Älkää olko niin itsekkäitä. Lomarahat pois ja työaikaa pikkuisen pidemmäksi. That´s it. Ay-liike ei elä tätä päivää. Oli tyhmää kieltäytyä yhteiskuntasopimuksesta joka olisi ollut paljon parempi diili kuin nämä hallituksen aikeet. Idiootti ay-liike meni sutta pakoon niin tulikin karhu vastaan. Hah hah!
Näin se on hyvin pitkälti nähtävä, ay on alkanut kuvitella olevansa todellinen hallitsija tässä maassa ja on ihan paikallaan hieman näyttää sillä jotta demokratiakin vielä osin toimii joskin sitä demokratiaa pitäisi vielä hieman enemmänkin tuoda esiin.
Kuinka tyhmä voi olla?
Eihän se auta mitenkään vientiä, että porukka tekee pidempää päivää huonommalla palkalla. Vai nouseeko todellakin työläisen tuottavuus kun palkkaa lasketaan.
Eiköhän leikata samalla logiikalla kaikki eläkkeet, niin eläkeläisten hyvinvointi nousee kummasti.
Suomella olisi paljon luonnonvaroja, joita voisi järkevillä investoinneilla hyödyntää samalla kun suomalaislle tulisi töitä. Ai niin, eihän suomalaisia voi työllistää, kun se on liian kallista. Parempi siis laittaa rahat Kreikkaan ja pakolaisiin. Tilataan ydinvoimaa suoraan Putinilta. Eikä silläkään faktalla ole mitään väliä, että jo nyt ulkomaista työvoimaa käytetään hyväksi, palkkoja on laskettu, yhteisöveroa on laskettu, eikä mitään "tuottavuusloikkaa" näkyvissä.
No vetoava tv-puhe ja idarit taas tyytyväisinä antavat vaikka vaatteensa päältä.
Eiköhän jokainen jokainen vähänkään älyllinen olio tajua, että nyt valtaa käytetään lyhytnäköisen osinkotuoton toivossa. Viis yhteiskuntarauhasta, pääasia, että joku osakkeenomistaja hyvävelikerhossa saa maksimaalisen profitin.
Sinähän se tässä tyhmä olet!
Palkkojahan ei olla laskemassa vaan samalla palkalla hieman pidempään työskenteleminen ja turhien lisien leikkaaminen on kyseessä. Otetaan esim. sunnuntaityölisä, käyn perin harvoin kirkossa koska en siihen edes kuulu mutta erikoistilanteitä lukuun ottamatta siellä sunnuntaisin istuu varsin vaatimaton määrä kansaa vaikka he pyhäpäivään palkka-asioissa vetoavatkin. Miksi he sitten eivät sitä päivää pyhitä ja istu kirkon penkillä suurena joukkona kuuntelemassa paremman elämän ohjeita?
Varsinkin vasemmistolaiset vieroksuvat kristinuskoa mutta vaativat pyhätyökorvausta vaikka aate vaatisi oikeasti sen poistamista koska eihän heillä mitään pyhäpäivää edes ole!
Kuka laskee elämänsä ylityön varaan on pölvästi, se on tai sen pitäisi olla ainakin tilapäinen tarve sillä jos se on jatkuvaa niin on syytä palkata joku lisätyöntekijä se suorittamaan. Onko sitten se kolmas ylityötunti tuplasti tuottoisampi kuin varsinaisen työajan tunti, epäilen vahvasti moista joten sen 100% korotus on aiheeton koska työstä pitää maksaa vain sen tuottavuuden mukaan pääsääntöisesti!
Yhteisöveron vaikutus näkyy vasta vuosien päästä sillä se maksetaan vasta vuoden tuloksen perusteella ja monelle se on näissä markkinaolosuhteissa perin vaatimaton jos yleensä plussalla lainkaan. Se oli silti oiva ratkaisu sillä se vähentää mahdollisesti työttömyyttä jättäen enemmän varoja yrityksen pyörittämiseen. Jos ei ole tulosta niin ei ole veroakaan vaikka prosentti olisi 100%!
Ay on jo vuosikymmeniä ollut varma siitä, että eduskunta on sen palvelija ja nyt kun hieman raotetaan sitä demokratian realiteettia jotta se olikin harha niin meinaa mennä ay pomoilta huonot housuun ja heti ollaan lakkoa puuhaamassa tosin samoin perustein kuin aikoinaan SKP piileskeli SKDL:n hameen helmoissa.
Nyt on ponnisteltava demokratian palauttamiseksi myös työmarkkinoiden osalle ja näytettävä ay pomoille jotta ensin on eduskunta ja hallitus sen ohjaajana, vasta sen jälkeen kaukana tulevat erilaiset seurat kuten urheilu-, metsästys- ja poliittiset kuten AY! Hallitusta vastaan toimiminen on kapinaa ja miten siihen suhtauduttiin sosialistimaissa on vielä hyvässä muistissa ainakin eläkeläisillä nuo vanhat kun dementiasta huolimatta tuppaavat säilymään.
Pitäisikö meidän toimia äärivasureita vastaan heidän metodeillaan, sitä kun ei yksikään komuloinen ole uskaltanut ehdottaa vaikka muutoin uhotaan. Vai onko niin jotta väkivaltaan on valtuutus vain sosialisteilla?
Tuottavuus kasvaa viiveellä koska ensin on kerättävä pääomia ja saatava tuotekehitys vauhtiin, on pystyttävä ideoimaan jotain jota jokainen tarvitsee ja josta ollaan valmiit maksamaan se muutama vuosi jonka sen valmistuksen siirtyminen halvan työvoiman maihin kestää. Onko sinulla ideaa? Jos ei niin ei kannata muitakaan moittia sen puutteesta.
Kaikki ideathan eivät tuota koskaan tulosta vaikka ne alkuun hyvältä tuntuisivatkin mutta ehkä yksi sadasta nousee yli horisontin ja maksaa noiden muiden 99 idean kustannukset aikanaan. Meillä kuitenkin valmistuskustannusten on laskettava sillä muutoin romahdamme pohjoisen Kreikaksi ja luoja meitä siitä varjelkoon.
Sipilän puhe ja ideat olivat tervehdyttäviä mutta tietysti keinoja voidaan harkita joskin nämä olivat ne joita hallituksella oli käytettävissään, ne olivat lakisääteisiä ja lait ovat eduskunnan ja hallituksen päätettävissä. Työmarkkinajärjestöt saivat ensin kaksi mahdollisuutta mutta vain levittelivät käsiään joten kuten monesti olemme kuulleet telkusta niin hallituksen piti toimia ennen kuin muut alkavat meitä Kreikan tavoin ohjaamaan.
Jos minulta kysytään niin tämä on vasta alkusoittoa ja saman kaltaisia lääkkeitä joudumme edelleen muutaman vuoden nielemään, ensimmäinen annos lienee se vaikein joten seuraavat menevät alas pienemmällä metelillä kunnes taloutemme on uudella uralla, toivottavasti kestävällä.
"Onko sinulla ideaa? Jos ei niin ei kannata muitakaan moittia sen puutteesta."
Ei ainakaan palkata yhtään suomalaista, otetaan intialaisia ja kiinalaisia lahjakkaita köyhiä tekemään työt 1€ päiväpalkalla.
Yksityistetään ihan kaikki, myös eduskunta ja irtisanotaan kaikki pääministeriä myöten. Laitetaan tilalle pakolaisia 1 sentin vuosipalkalla.
Armeija, yliopistolaitos ja terveydenhoito lakkautetaan ja tilataan venäjältä oligarkkeja sanomaan miten asiat pitää tehdä. Säästöjä tulee vähän, mutta eihän tämäkään riitä koska velkaa jää silti.
Veikkaan ettei tämäkään riitä, vaan luvassa on lisää leikkauksia.
Jokaisen kannattaa nyt miettiä, että kannattaisiko jopa tehdä itsemurha, jotta rikkailla olisi vieläkin hauskempaa. Elämme nimittäin niin hirveitä kriisiaikoja Suomessa.
http://www.hs.fi/talous/a1402450379703
"Jos minulta kysytään niin tämä on vasta alkusoittoa ja saman kaltaisia lääkkeitä joudumme edelleen muutaman vuoden nielemään,"
Se ei ole ideas. Sipilä esitti jo uuden palkka-aleluvun. Jos tämä saadaan pakettiin tulee uusi 5 % leikkaus ja sitten vielä toisen kerran. Yhteensä 15 %. Porvarin ruokahalu on pohjaton. Mikään ei riitä. Miljonääri Soini tukee Sipilän palkka-alea täysin rinnoin vatsansa kera.
En minä sitä omakseni väittänytkään ja onhan se ollut jo vuosia tiedossa kun vaan on edes hieman miettinyt ja katsonut sitä menoa mikä täälläkin on ollut. Itse olen tuota niin sanonut kuin kirjoittanutkin ainakin parin vuoden aikana koska se on ainoa fakta mikä varmasti tulee tapahtumaan. Se on globaaliuden kiro.
Kun miljardien elintasoa nostetaan tai itsehän ne sitä nostavat niin meidän vajaan miljardin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa elintaso tulee laskemaan samaan tahtiin koska maailma on rajallinen eikä toista ole vielä löytynyt.
Se miten hyvin siinä pärjäämme riippuu paljolti siitä miten nopeasti alamme sopeuttamaan yhteiskuntaamme. Pitkään vitkutellen tulee aina vaan vaikeammaksi hoitaa homma kotiin.
Ayliikkeelä oli mahdollisuus sopia asioista! Eipä kelvannut! Apinat on pakotettava neuvotteluun! Rinne on saanut pienenä hiekkalaatikolla neppis skaba peleissä kalikasta päähänsä. Sen takia varmaan höpisee semmoista kieltä mitä kansa ei tajua.
Rahat on loppu valtiolta. Yhteiskunnanpiikki on nyt täynnä.
Mitä sellaisella pääministerillä tekee, joka ei osaa/uskalla sanoa mitään määräävää mölisijöitten ja rettelöitsijöiden ruotuun saattamiseksi?
Vedätys
Eikö teillä kenelläkään tule mieleen se että tämä hallituksen voimapolitiikka on pelkkää pluffia. Liitot eivät lähteneet mukaan Sipilän aikaisempiin vetomuksiin joten hallitus otti käyttöönsä omat mahdollisuutensa. Tiedettiin, että Suomi älähtää kun kyseessä ovat vähäosaiset. Samalla kaikki tietävät missä jamassa Suomi on. Haluttiin vastakkaisasettelu jossa ovat kansa toisella puolen ja liitot toisella. Nyt hallitus on pelkkänä kuunteluoppilaana sekoittaen soppaa siellä missä tarvitaan. Heidän ei pahemmin tarvitse osallistua itse prosessiin.
Minä henkilökohtaisesti nautin tästä tilanteesta. Kaikki näyttävät höyrähtäneen uskomaan hallituksen epäinhimillistä käyttäytymistä. SAK palaa kiltisti ruotuun muiden liittojen aloittamalle tielle etsiä muita vain liittojen hallitsemia mahdollisuuksia ratkaista tuo 5% vaje (tällähaavaa). Eniten surettaa AKT joka oli nopeasti reagoimassa kuin vainukoira torahampaineen hallituksen esitykseen. Siinä näkee millainen omahyväinen ja itsekäs p...a kasa liitto on. He ovat pelkkä hurttalauma jolla ei ole vaihtoehtoja.
Seuraavat pippalot pidetään hakaniementorilla AY-änkyröiden hirttäjäisissä.
Sipilä esitti (puheen allekirjoitti myös Soini ja Stubb) yrityksille hurskaita toiveita investoida. Palkkatyöläislle Sipilä esitti uhkavaatimuksen uudelleen: Ellette suostu näihin, leikkaamme toisella tavalla.
Sipilä väitti puheessaan ja Soini tuki: Sopimusvapauteen on pakko puuttua.
Sipilä esiintyy kuten oikeistolaiset 30 luvulla. Työehtosopimukset estetään ja lakkojen varalle rakennettiin rikkuriarmeija (Pihkalan kaarti). Ammattiliittojen ei tule esittää mitään heikennyksiä työehtoihin eikä hyväksyä leikkauksia. Kolmikolle ei saa antaa aseita "itsehän vaaditte". Ammattiliittojen tulee vaatia pääomasijoituksia uuteen tuotantoon ja teknologian parantamiseksi. Vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien työpajatoiminnan määrärahat tulee turvata.
Sipilän puhe oli katala. Hän asetti työttömät ja työssäkäyvät vastakkain. Palkkojen alentaminen parantaisi työllisyyttä! Todellisuudessa ostovoiman alennus kasvattaa työttömyyttä ja pienyrittäjien vararikkoja.
Sipilä valehtelee valtion velkaantumisen tahdista sekä kestävyysvajeesta. Näin sanoo Veikko Simpanen (sdp).
"– Sipilän väite siitä, että Suomi velkaantuu joka tunti ei pidä paikkaansa, sillä Suomen valtion varallisuudeksi katsottavat lakisääteisten eläkerahastojen sijoitustuotot ovat tänäkin vuonna suuremmat kuin valtion velanoton kasvu ja näin on ollut myös koko tämän vuosikymmenen kaikkina vuosina ja myös aiempina vuosina ja vuosikymmeninä, Simpanen sanoo.
Eläkerahastot ovat hänen mukaansa kasvaneet kasvaneet jatkuvasti. Olemme säästäneet tuleville sukupolville vuodesta 1962 lähtien jo yhteensä eläkerahastoihin noin 183 miljardia euroa ja säästämme koko ajan lisää. Tänäkin vuonna noin 10 miljardia euroa.
"http://demokraatti.fi/elakeasiantuntijan-raju-vaite-sipilan-tv-puheessa-miljardien-virhe/
Simpanen sanoo että eläkerahastot ovat yli 180 mrd ja kasvavat korkojen ja sijoitusten takia n. 5. 7 % vuosittain. Ne kasvavat nopeammin kuin valtionvelka. Sipilän laskelma 10 mrd kestävyysvajeesta on tuulesta temmattu. Onkin arvioitu, että hallitukset tukevat katteettomasti yrityksiä ja siirtävät ne valtionvelaksi.
Sipilän puheessa vilahti, että yritysten sotumaksualennus on tarkoitus kattaa ylityökorvausten leikkaamisella. Suora rahan siirtäminen työltä pääomalle.
Sipilän puhe oli pelkkää uhkavaatimusta. Taloudelliset perusteet eivät kestä päivänvaloa. Valtionvelka ei ole kriisissä.
"Velkaantumispeikko ja kilpailukykyharha
Varsinkin puheet maamme ylisuuresta velkaantumisesta ovat vahvasti liioiteltuja, sillä velkamme on vain eurooppalaisella keskitasolla. Kansalaiset ajattelevat asioita yksityistalouden näkökulmasta ja pitävät velkaantumista pahana. Kuitenkin valtioiden velka on aivan eri asia; kaikki valtiot ovat velkaa toinen toisilleen ja velkojen takaisinmaksuaika on periaatteessa ääretön. Ainoat kulut syntyvät velanhoitokuluista mutta Suomen kohdalla korot ovat vielä kohtuullisia. Viennin romahduksesta ja suuresta työttömyydestä johtuen Suomen velka tosin kasvaa vauhdilla, mutta tämäkin saataisiin loppumaan oikeilla toimenpiteillä."
"http://raimoylinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202910-onnistunutta-aivopesua"
Professori Raimo Ylinen ei tue myöskään kilpailukykyvajetta työvoimakustannusten osalta.
"Perusteluina leikkausvaatimuksille esitetään, että kilpailukykymme suhteessa kilpailijamaihimme mitattuna yksikkötyökustannuksilla (työkustannusten osuus tuotteen hinnasta) on 10-15 % heikompi. Kuten edellisessä kirjoituksessani osoitin, tämä on pelkkää bluffia ja todellisuudessa olemme aivan samalla tasolla. Hämäys perustuu sopivasta vertailuvuodesta laskettujen skaalattujen ja indeksoitujen yksikkötyökustannusten muutosten vertailuun ja todellisten absoluuttiarvojen salaukseen."
http://raimoylinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202910-onnistunutta-aivopesua%22
Ylisen kirjoitus kannattaa lukea ja Sipilän valheet paljastuvat.
Hallitus valehtelee vientisektorin kilpailukyvystä. Tavaraa menee maailmalle. Tietyt vientiongelmat johtuvat muista syistä kuin korkeista palkoista. Muun muassa venäjäpakotteet ovat itseaiheutettu vientiongelma. Tuotantolaitosten remontti ei ole palkkakustannusten syy vaan välttämätön toimenpide.
Sipilän hallitus valehtelee täyttä päätä. Soini yhtyy valheisiin.
"Julkisen keskustelun perusteella Suomen vienti on menossa viemäristä alas. Eikä se lähde kasvuun, ellei kustannuskilpailukykyä paranneta äkkiä viisi tai 15 prosenttia.
Onko näin? Jos katsotaan tarkemmin Tullin tuoreita tilastoja, valtaosa viennistämme oli nimenomaan kasvussa alkuvuonna. Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden viennin arvo nousi tammi–kesäkuussa kuusi prosenttia vuotta aiemmasta. Kategorian osuus viennistä oli liki kolmannes."
http://www.talouselama.fi/uutiset/psst ala kerro kenellekaan mutta vienti vetaa salaa/a2322158
Sipilän puheet tuottavuusloikista ovat harhaisia, sillä ne "loikat" on jo tehty: http://blog.hse-econ.fi/?p=6781
Sipilä kurmottaa heikosta kilpailukyvystä ja jonka syypää olisi korkeat palkat, eläkkeet ja työttömyysturva. Maailman talousfoorumin tuoreimman kilpailukykyraportin mukaan Suomi on Sveitsin jälkeen toiseksi kilpailukykyisin Euroopassa. Innovaatioiden ja koulutuksen osalta Suomi on maailman paras. Eurostaatin julkaisun mukaan teollisuuden yksikkötyökustannukset ovat alittavat Ruotsin ja Saksan tason. Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparannan mukaan Sipilän vaatima "tuottavuusloikka" on toteutunut. Palkkojen kehitys on jäänyt jälkeen. Tuottavuus teknologian avulla on kohonnut.
Valtionvelka ei ole ongelma. Kahta maata lukuunottamatta euromaat velkaantuvat jatkuvasti. Eniten velkaantuvat Kreikka, Portugali, Irlanti ja Espanja apupaketeista riippumatta vaiko niistä johtuen. Suomen valtionvelka on suhteellisesti keskitason alapuolella.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/03/28/kuka-onkaanylivelkaisten-priimus/20104449/12
http://www.talouselama.fi/uutiset/euromaiden velka nousi yli 92 prosentin vain kaksi maata leikkasi velkaansa/a2195326
Suuri osuus valtionvelasta on velkaa yksityiseltä sektorilta. Siis niiden ylijäämäpääomista ja jotka luovutetaan valtiolle "velkana". Valtiot ovat myös keskenään veloissa verovaroistaan ristiin rastiin. Suomessa yritysten ja rikkaiden verohelpotukset näkyvät valtion budjetissa lainana niiltä. Ei ihan suoraan mutta sinnepäin.
Johtavat euromaat eivät ole moksiskaan sallitun suhteellisen velan ylittämisestä. Ne kulkevat tilastoissa fiktiivisesti. Velkakapitalismi näkyy numeroina. Moni ei näe niiden taakse. Valtiot voisivat aivan hyvin leikata velkoja suhteiden mukaisesti. Mutta ei. Yksityinen pääoma nostaa korkoa (odottavat korkojen nousua) ja haluaa velan pysyvän ja saa velan takaisin vuosien saatossa moninkertaisena.
Huom. Autetut kriisimaat kulkevat rajumman velkaantumisen tietä kuin muut. Kansan kurjistamisen politiikka on turmiollista. SSS hallitus haluaa kurjistaa Suomen Kreikan tasolle (Sipilän toteamus).
"Me suomalaiset olemme pitkään odottaneet johtajaa, joka on rohkea, osaava ja päättäväinen. Nyt meillä on sellainen. Kansalaisten on syytä antaa kaikki tuki pääministerille puolueisiin katsomatta. Suomi on nyt sellaisessa tilanteesa, että päättäväiset ja kipeätkin toimet on toteutettava.
SAK yrittää keikuttaa Suomi-laivaa arvovaltasyistä. Nyt pääministeri teki selväksi SAK:llekin, että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Jos SAK yrittää viimeisenä keinona ruveta järjestämään lakkoaallon Suomeen, on se tuhoon tumittu. Pääministerillä on siihenkin keinonsa, poikkeuslakimenettely. Toinen kysymys on, ovatko SAK jäsenet valmiit lakkoaaltoon, sillä he menettävät itse paljon lakkoillessa. Jopa työpaikka voi mennä."
http://rolletrnroos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203194-paaministeri-sipila-loi-luun-kurkkuun-lauri-lylylle-aploodeja
"Sitoutumaton" Rolletrnroos tuo mainiosti esiin porvariston voitonriemun ja -varmuuden.
Huomionarvoista on kansallisen turvallisuuden pakkolakipykälä. hallitus on saattamassa lakia voimaan pikavauhtia. Toteutuessaan Suomi siirtyis aimo harppauksen fasismia kohti.
SAK:n tulisi olla järkähtämättä työväen puolella. STTK ja AKAVA tulisi palata takaisin puolustamaan demokratiaa ja ostovoimaa leikkauspuheiden sijasta.
Perjantaimielenosoitus eivät riittänyt.
Sipilän hallitus on valinnut tietoisesti työttömyyden kasvattamisen tien. Ohessa kaatuu tuhansia pienyrittäjiä. Verotulot vähenevät ja budjetin tasapaino järkkyy. Se johtaa uusiin leikkauksiin. Sipilä ollakseen insinööri on talouspolitiikassa pölvästi.
Meillä on hallituspuolueiden johdossa kolme pikkupoikaa, joiden todellisuudentaju ei ole vielä kehittynyt. Surullista.
Sipilä on määrätietoinen. Eduskunnan kyselytunnilla ilmekään ei värähtänyt kun hän luetteli Suomen talouden olevan rapakunnossa ja sivukautta vihjasi Kataisen hallituksenkin olevan siihen osaltaan syypää. Kataisen ministereitä istuu hallituksessa, eivätkä milliäkään hätkähtäneet. Mistä se kertoo.
Sipilä olettaa hänellä olevan kapitalistiluokan täydellinen tuki. Hän jatkaa siitä mihin Katainen ylsi leikkauksissaan sulassa sovussa Kokoomuksen kanssa Perussuomalaisten ollessa joomiehenä.
Vanhasen hallitukset hipaisivat sosiaaliturvaa. Katainen kauhoi sankolla. Sipilä siivilöi saavilla palkkaa ja sotua pois palkkatyöltä. Sipilä on tietoinen että toimet johtavat työttömyyden kasvuun, verotulojen alentumiseen ja toimeentulotuen kasvamiseen.
Sipilän hallituksen onnistuessa se on käännekohta demokratian taantumiseen. Sipilä haluaa jäädä historiaan työväenluokan selättäjänä mutta se saattaa synnyttää ennalta arvaamattoman oikeistolaisen Suomen syntymisen.
Poliitikkojen vahva väliintulo työmarkkina-asioihin ei ole koskaan ennustanut hyvää. Suomessa on vuosikymmeniä tehty tuloksia antaneita ja tasapainoisia työmarkkinaratkaisuja. Tätä mallia ei poliitikkojen pidä rikkoa.