Vanhanen: "Varauduttava 100 000:een tulijaan"

Se maksaa varovaisestikin arvioiden miljardi euroa vuodessa! Kas kun on varaa vaikka mihinkään muuhun ei ole, paitsi armeijalle, 50Me, evlutikka kirkolle, 20Me ja yrityksille, ties kuinka paljon.

Miksi valtio korvaa kirkole sen että sen arvostus ja merkitys vähenee ja jäsenmäärä jäsenosuus kansasta laksee, kohta se ei ole enää kansankirkko.

Se on ihan kirkon omaa syytä että näin on päässyt käymään, ja kirkon hyväntekoa liioitelana häpeämättä. Kirkko ei käytä juurikaan kirkkoverotuotosta, n. 900Me per vuosi, hyväntekoon, se uataa kyllä, mutta vain jos joku ulkopuolinen maksaa avu, Kirkko vai välittää muiden keräämän avu tarvitsejoille, mutta otaa välikätenä kunnian kokonaan itselleen.

On suuri huijaus että kirkko kehuu itseään Suomen suurimmaksi hyväntekeväisyysjärjestöksi. Liian moni yllättävän moni menee tähän halpaan, vaikka toisaalta ymmärrettävää, kun kirkolla on ollut kautta aikain suosituimmuusasema ja se on saanut rajaituksetta kehua itseään radiossa. telkussa, kouluissa, päiväkodeissa, vankiloissa, sairaaloissa, ja viläpäyhteiskunnan tuella ja maksamana.

Kirkolisverosta menee ehkä noin 1% hyväntekoon lähinnä diakonian kautta, sekin o hyvin tehotonta ja byrokraattista.

Vanha totuus: Kun valhetta toistaa kyllin taajaan ja pitkään, se muuttuu monen mielessä totuudeksi!

Ja aina kun tulee eroaalto kirkon jäsenyydestä, niin kirkko ilmoittaa kostavansa sen nimen omaan haavoittuvimmille lapsille, vanhuksille ja sairaille, ja vierittää syyn eronneiden niskaan.

Miksi pitäsi kuulua kirkkoon siksi että on lapsena vastoin kristinuskon kasteoppia , (ensin usko sitten vasta kaste, uskovan kaste, vauva kaste on pirun kaste, vastoin Raamattua), liitetty kirkon jäseneksi, ja vaikka se jäsenyys ei merkitse mitään, eikä ole uskoa, ei ainakaan samaa uskoa kuin mitä kirkko opettaa, eikä osallistu koskaan kirkon toimintaan, ei käy sen tilaisuuksissa.

Lahkolaiset sen tajuavat, oikean kristillisen kasteen, uskovan kasteen, aikuiskasteen. Tosin molemmat perustavat kantansa oman edun tavoitteluun.

Vauvakaste kirkon etu, maksimoi jäsenmäärän, kirkkoverontuoton ja yhteiskunnallisen vaikutusvallan. Aikuiskasteen korostus taas lahkojen etu. Liity meihin ja ota oikea kaste ja tuo lompakkosikin mukanasi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

a.matsoni kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu